Julkaistaan vain sähköisenä
Johtamaan tietämme näinä myöhempinä aikoina
BYU–Havaijin hartaustilaisuudesta 18. helmikuuta 2020.
Profeettojen seuraaminen johtaa aina luvattuihin siunauksiin ja henkilökohtaiseen kasvuun.
Kun kuljemme tietämme läpi elämän haasteiden, profeetoilta saatavasta johdatuksesta tulee meille kallisarvoista.
Näemme suuria siunauksia, kun noudatamme profeettojen ohjeita. Muistan hyvin merkittävän esimerkin, joka tapahtui vajaat kolme viikkoa sen jälkeen kun vaimoni Jill ja minä olimme menneet naimisiin. Osallistuimme hartaustilaisuuteen, jossa silloinen kirkon presidentti Spencer W. Kimball puhui avioliitosta.1 Oli aivan kuin hän olisi puhunut suoraan meille. Tuo yksi puhe auttoi meitä asettamaan joitakin malleja aloittaessamme avioliittomme ja perheemme, ja se on auttanut meitä välttämään ne sudenkuopat, joista Herra innoitti häntä varoittamaan. Vuosien varrella olen pohtinut, kuinka siunattuja olimme saadessamme tuota johdatusta niin ratkaisevan tärkeänä aikana meille. Nyt 47 vuotta myöhemmin meitä siunataan yhä niiden neuvojen ansiosta, jotka saimme nuorena avioparina.
Kun seuraamme profeettaa, meitä siunataan
Olen varma, että jokainen teistä voisi kertoa kokemuksista, jolloin profeetan seuraaminen on siunannut teitä.
Vaikka noudatamme sitä, mitä profeetat tuntevat innoitusta opettaa, se ei takaa, etteikö meitä pilkata tai vainota tai ettemmekö joudu kohtaamaan muita vaikeuksia kuuliaisuutemme vuoksi. Mutta halukkuutemme olla kuuliaisia tuo lopulta ”rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa” (OL 59:23).
Nefi sekä ne Lehin ja Ismaelin perheestä, jotka noudattivat Lehin opetuksia, kohtasivat merkittäviä haasteita, mutta he päätyivät elämään luvatussa maassa onnellisina (ks. 2. Nefi 5:27). Odottaminen ja uskominen tuleviin luvattuihin siunauksiin voi olla haastavaa aikana, jolloin turhaudumme, jos tietokonehaku kestää yli 0,62 sekuntia.
Kun yhteiskunnat alkavat ajelehtia, monet hylkäävät profeettojen neuvot
Ollessani nuorempi mietin, miksi ihmeessä ihmiset Mormonin kirjassa hylkäsivät profeetat. Se tuntui minusta melkein mielettömältä. Eivätkö he nähneet, mitä siitä seuraisi? Kuinka ihmiset päätyivät tilanteeseen, jossa he hylkäsivät profeettojen sanomat ja torjuivat profeetat ja jopa vihasivat heitä?
Muutamia vuosia sitten päätin tutkia suhtautumistapoja profeettojen sanomiin. Toisinaan ihmiset hylkäsivät profeetat, koska he olivat kateellisia heille ja heidän voimalleen.
Kolmannen Nefin kirjassa, kun Nefi palveli suurella voimalla, ”he olivat vihoissaan hänelle, koska hänellä oli suurempi voima kuin heillä” (3. Nefi 7:18). Kansa jopa näki Nefin herättävän veljensä kuolleista; ”ja ihmiset näkivät sen ja todistivat siitä ja olivat hänelle vihoissaan hänen voimansa tähden” (3. Nefi 7:20).
Kun Thomas Marsh palasi kirkkoon kapinoimisensa jälkeen, hän selitti, mitä oli tapahtunut:
”Olin varmaankin menettänyt sydämestäni Herran Hengen. – –
Kadehdin profeettaa – – ja jätin huomiotta kaiken, mikä oli oikein, ja käytin kaiken aikani pahuuden etsimiseen. – – Luulin nähneeni veli Josephin silmässä hirren, mutta se oli vain rikka, ja oma silmäni oli täynnä hirttä. – – Suutuin ja halusin kaikkien muidenkin olevan vihaisia. Puhuin veli Brigham Youngin ja veli Heber C. Kimballin kanssa ja halusin heidän olevan vihaisia niin kuin minä, ja näin, etteivät he olleet vihaisia, ja minä suutuin yhä enemmän, koska he eivät olleet. Veli Brigham Young sanoi näyttäen varovaiselta: ’Oletko sinä kirkon johtaja, veli Thomas?’ Minä vastasin: ’En.’ ’No sitten’, hän sanoi, ’miksi et anna asian olla?’”2
On muitakin syitä, joiden vuoksi ihmiset eivät ole noudattaneet profeettojen neuvoja. Yksi yleisimpiä on se, että profeetat todistavat ihmisten synneistä ja saarnaavat parannusta. Tämä ei sovi monille ihmisille. Ennen Mormonin kirjan ensimmäistä jaetta Nefin antamassa lyhyessä johdannossa Ensimmäiseen Nefin kirjaan näemme tämän teeman nousevan esiin. Nefi kirjoittaa: ”Herra kehottaa Lehiä lähtemään Jerusalemin maasta, koska tämä profetoi kansalle sen pahuudesta ja se tavoittelee hänen henkeään.” Tämä malli toistuu pyhissä kirjoituksissa (ks. esim. 1. Nefi 16:2; Moosia 13:4; Alma 35:15; Hel. 8:4; 13:26–28).
Useimmat meistä eivät halua kuulla tekevänsä jotakin väärin. Emme pidä siitä, että meitä oikaistaan. Tästä tulee suurempi haaste, kun yhteiskunta siirtyy yhä kauemmas Jumalan opetuksista ja käskyistä. Vanhurskaassa yhteiskunnassa ihmisistä, jotka ajautuvat syntiin, tulee poikkeus, mutta yhteiskunnassa, joka ei piittaa Herran opetuksista tai hylkää ne, niistä, jotka pitävät käskyt, tulee poikkeus ja he joutuvat voimakkaan painostuksen kohteeksi.
Mormonin kirjassa ne yhteiskunnat, jotka olivat jyrkimmin kiinni väärissä filosofioissa ja synnissä – kuten kuningas Nooan kansa, Ammonihan kansa tai soramilaiset – suhtautuivat todennäköisimmin kielteisesti profeettojen sanomiin. Yhteiskunnan ajelehtiessa suuri ja avara rakennus vaikuttaa yksilöihin voimakkaammin. Se tuntuu olevan lähempänä ja suurempi. Pilkkaaminen tuntuu voimakkaammalta ja kärkevämmältä. Sormella osoittelua tuntuu olevan enemmän – ja tämä johtuu siitä, että sitä on. Meitä painostetaan paitsi kääntymään pois polulta ja puun hedelmistä myös liittymään mukaan pilkkaamaan niitä, jotka yrittävät pysyä polulla, ja hyökkäämään heitä vastaan.
Mitä noissa yhteiskunnissa tapahtui, että ne päätyivät siihen pisteeseen, että ne hylkäsivät profeetat ja jopa janosivat heidän vertaan? Kuinka väärät filosofiat ja opit painuivat ihmisten sydämeen? Mitkä tekijät mahdollistivat sen, että he siirtyivät nöyryydestä ylpeyteen ja kuuliaisuudesta vihamielisyyteen? Tämä on ehkä aihe toiseen kertaan.
Kun tarkastelemme näitä yhteiskuntia ja yksittäisiä ihmisiä, jotka kääntyvät pois profeetoista ja Herrasta, me voimme nähdä seuraukset jälkikäteen. Yhdessä päivässä Ammonihan kaupunki tuhoutui. Nooan kansa joutui orjuuteen, ja monet saivat surmansa. Soramilaiset olivat järkyttyneitä siitä, että jotkut heidän joukossaan olevista köyhistä, jotka olivat ottaneet evankeliumin vastaan, otettiin lämpimästi vastaan Jersonin maassa. Tämä käynnisti heidän liittymisensä sotaan nefiläistä kansakuntaa vastaan.
Me teemme henkilökohtaisen valinnan seurata profeettaa tai olla seuraamatta
Me jokainen voimme tehdä valinnan seurata profeettaa riippumatta sen yhteiskunnan tilasta, jossa elämme. Saatamme tuntea yhteiskunnan painostavan meitä olemaan välittämättä profeetan sanomasta tai jopa hylkäämään sen, mutta meillä on silti kyky valita. Jos pidämme liittomme ja pysymme lähellä Herraa, meidän on paljon helpompaa seurata profeettaa. Meillä on Henki, joka sekä opastaa meitä että vahvistaa päättäväisyyttämme alistaa tahtomme Herran tahtoon. Ja sitten me saamme Herran siunauksia.
Keskustelin muutama vuosi sitten eräästä tietystä aiheesta, jolla on joitakin poliittisia seurauksia mutta jota kirkko tai profeetta eivät ole oikeastaan käsitelleet. Tuo henkilö sanoi, että jos profeetta joskus pyytäisi meitä tekemään sen, mistä keskustelimme, hän ei tekisi sitä ja hänen mielestään se tarkoittaisi, ettei profeetta olisi enää tosi profeetta. Olin ällistynyt ja ajattelin, että se oli hyvin hätiköity päätös. Mutta keskustelun jälkeen mietin: oliko olemassa jotakin sellaista, mihin suhtauduin riittävän voimakkaasti, tai olivatko yhteiskunnan nykyiset suuntaukset niin voimakkaasti sitä vastaan, että se voisi saada minut hylkäämään profeetan?
Kun profeetan neuvot törmäävät yhteen henkilökohtaisten tunteidemme, halujemme tai vakaumustemme kanssa tai kun ne ovat vastaan laajalti yhteiskunnassa vallalla olevia näkemyksiä, kuinka suhtaudumme siihen? Joseph Smith sanoi: ”Olen useita vuosia yrittänyt valmistaa pyhien mieltä vastaanottamaan sitä, mikä on Jumalan, mutta olemme usein nähneet, kuinka jotkut heistä senkin jälkeen, kun ovat kärsineet kaiken mitä ovat kärsineet Jumalan työn hyväksi, hajoavat sirpaleiksi kuin lasi niin pian kuin ilmaantuu jotakin, mikä on vastoin heidän perimätietojaan; he eivät kestä tulta lainkaan.”3
Presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on puhunut profeettojen neuvoihin suhtautumisesta:
”Kun profeettojen sanat näyttävät toistuvan, sen pitäisi kiinnittää meidän huomiomme ja täyttää sydämemme kiitollisuudella siitä, että saamme elää näin siunattua aikaa.
Turvallisen polun etsiminen profeettojen neuvoja seuraten on järkeenkäypää niille, joilla on vahva usko. Kun profeetta puhuu, vähäuskoiset saattavat ajatella, että viisas mies antaa siinä hyviä neuvoja. Ja jos hänen neuvonsa vaikuttavat mukavilta ja kohtuullisilta ja ovat sen mukaisia, mitä he itse haluavat tehdä, he noudattavat niitä. Elleivät ne ole, he pitävät niitä joko väärinä neuvoina tai he katsovat omien olosuhteidensa oikeuttavan poikkeamaan neuvoista. Ne, joilla ei ole uskoa, saattavat ajatella, että he kuulevat sellaisten miesten puhuvan, jotka yrittävät vaikuttaa toisiin jostakin itsekkäästä syystä.– –
Profeettojen neuvojen noudattamatta jättäminen heikentää kykyämme noudattaa innoitettuja neuvoja tulevaisuudessa. – –
Aina kun olen kuunnellut profeettojen neuvoja, olen tuntenut ne vahvistetuiksi rukouksessa ja sitten noudattanut niitä, olen huomannut kulkeneeni turvalliseen suuntaan. – –
Joskus saamme neuvoja, joita emme voi ymmärtää tai jotka eivät näytä soveltuvan meille, vaikka olemme rukoilleet ja ajatelleet paljon. Älkää hylätkö neuvoa, vaan pitäkää se mielessänne. Jos joku, johon luotatte, ojentaisi teille jotakin, mikä näyttää pelkältä hiekalta, ja lupaisi, että siinä on kultaa, teidän olisi viisasta pitää sitä vähän aikaa käsissänne ja ravistella sitä varovaisesti. Aina kun olen tehnyt niin profeetan neuvoille, on kultahippuja ruvennut ilmestymään jonkin ajan kuluttua, ja olen ollut kiitollinen.”4
Sokeat oppaat yrittävät erottaa meidät Jeesuksesta Kristuksesta
Kun Samuel Lamanilainen oli kuvaillut kansalle, kuinka he olivat hylänneet profeetat ja sen sijaan kuunnelleet muita, jotka opettivat heitä ”vaeltamaan silmiensä kopeuden mukaisesti ja tekemään, mitä ikinä heidän sydämensä haluaa” (ks. Hel. 13:27), hän esitti kaksi syvältä luotaavaa kysymystä: ”Kuinka kauan sallitte tyhmien ja sokeiden oppaiden johdattaa itseänne?” ja ”Kuinka kauan valitsette pimeyden mieluummin kuin valon?” (Hel. 13:29.)
Kukaan ei myöntäisi, että he halusivat sokeiden oppaiden johdattavan heitä. Ne, joita oli johdettu harhaan, eivät olisi nimittäneet niitä, jotka opettivat heille vääriä filosofioita, ”sokeiksi oppaiksi”. Itse asiassa on todennäköistä, että niitä, jotka johtivat heitä harhaan, pidettiin usein valaistuneina, eteenpäin katsovina, nerokkaina ja yhteiskuntatietoisina.
Mietin, kuinka jotkin noista sokeista oppaista Mormonin kirjassa sopisivat maailmaamme tänä päivänä. Ajatelkaa Seremiä, joka oli oppinut mies ja jolla oli täydellinen tieto kansan kielestä, niin että hän saattoi käyttää paljon mielistelyä. On varmaa, että kielenkäyttötaitonsa ansiosta hän valloittaisi Twitter-maailman. Hänellä olisi monia tarttuvia, nokkelia twiittejä, joita twiitattaisiin edelleen, koska hän osaisi vääristellä jotakin ilmausta tai vihjata ivallisesti juuri sopivasti.
Nehor haalisi suurella voimallaan, kalliilla vaatteillaan ja kansaan vetoamisellaan Instagramissa valtavan seuraajakunnan – ollen mallina ”hyvästä elämästä” ilman käskyjen rajoituksia ja käyttäisi kaavaansa vastustaa kirkkoa ja sen opetuksia.
Ja Korihorilla olisi miljoonia tilaajia YouTube-kanavallaan, jossa hänellä olisi vapaus pilkata uskovia ja opettaa asioita, jotka olivat ”mieleen lihalliselle mielelle” (Alma 30:53). Hän nousisi ”puhumaan suuria, pöyhkeitä sanoja” ja herjaisi (Alma 30:31) kirkon profeettoja ja johtajia. Hän keräisi lisää tilaajia, kun hänen sanomansa leviäisi, ettei ”mikään, mitä ihminen teki, ollut rikos” (Alma 30:17).
Tietenkin kaiken heidän viestintänsä taustalla oleva pohjavire olisi se, ettei Kristusta ole. Heidän opetuksensa eivät ole kovin nykyaikaisia tai omaperäisiä. Ne on plagioitu valheiden alkuunpanijalta. Jopa Korihor myönsi viimein, että Perkele oli opettanut hänelle, mitä sanoa (ks. Alma 30:53).
Kun yksilöt tai yhteiskunnat erottavat itsensä profeettojen välityksellä tulevista Herran opetuksista, he etsivät vaihtoehtoisia opetuksia, joiden avulla he voivat elää haluamallaan tavalla – ilman tuota ärsyttävää syyllisyyttä.
Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt: ”Surullista kyllä, nuoret ystäväni, meidän ajallemme on tyypillistä, että jos ihmiset ylipäätään haluavat jumalia, he haluavat niiden olevan jumalia, jotka eivät vaadi paljon, mukavia jumalia, maireita jumalia, jotka eivät keikuta venettä eivätkä edes souda sitä, jumalia, jotka taputtavat meitä päälaelle, saavat meidät nauramaan ja sitten käskevät meidän mennä matkoihimme poimimaan kukkasia.”5
Sokeat ja typerät oppaat eivät koskaan johda meitä iloihin ja siunauksiin, joita Herra haluaisi meidän saavan. Kun seuraamme profeettoja, meidän pitää olla halukkaita puolustamaan sitä, mikä on oikein, pilkan ja vainon edessä, vaikka se ei olisikaan suosittua.
Profeetat kutsuvat meitä tulemaan Vapahtajan luokse
Vaikka sokeat oppaat ja maailman halveksunta yrittävät johdattaa meitä pois Jumalan ja Hänen siunaustensa luota, profeetat kutsuvat meitä tulemaan Vapahtajan luokse. Profeetat eivät yritä saada meitä palvelemaan heitä vaan kutsuvat meitä palvelemaan Jumalaa ja pääsemään lähemmäksi taivaallista Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta (ks. esim. Lehi jakeessa 1. Nefi 8:12).
Muutama vuosi sitten Jill ja minä keskustelimme presidentti Russell M. Nelsonin kanssa. Hän kysyi meiltä, olisimmeko halukkaita ottamaan vastaan erään toisen tehtävän. Presidentti Nelson on aina ollut meille hyvin ystävällinen ja on kohdellut Jilliä hyvin rakastavasti ja kunnioittavasti. Kun hän oli esittänyt kysymyksen halukkuudestamme, Jill sanoi: ”Tekisimme vuoksesi mitä tahansa, presidentti Nelson.” Hän vastasi heti: ”Tehkää se Hänen vuokseen.” Se oli sekä Jillistä että minusta hätkähdyttävää. Hän antoi meille hienon opetuksen. Presidentti Nelson halusi, että meillä olisi oikeat motiivit ja että pitäisimme katseemme siellä, minne se tulisi suunnata.
Kun profeetat johdattavat meitä, me todella noudatamme neuvoja Hänen – Vapahtajan – vuoksi. Hänen armonsa riittää meille jokaiselle.
Lopuksi
Tiedämme presidentti Nelsonin omasta halukkuudesta seurata profeettoja koko elämänsä ajan. Profeetan neuvojen johdosta hän luopui arvostetusta uramahdollisuudesta. Vaikka hän oli hyvin kiireinen kirurgi, jolla oli suuri perhe, hän opiskeli kiinaa, koska profeetta sanoi tarvitsevansa kirkon jäseniä, jotka osaavat puhua kiinaa. Tiedämme, että kun presidentti Thomas S. Monson pyysi kirkon jäseniä tutkimaan Mormonin kirjaa, presidentti Nelson ryhtyi heti toimeen. Millainen kirkko tai maailma olisi, jos jokainen meistä olisi yhtä halukas seuraamaan profeettaa kuin presidentti Nelson on ollut?
Tiedän, että saamme valtavia siunauksia, kun noudatamme Herran profeettojensa välityksellä antamaa johdatusta. Jos se, mitä he sanovat, törmää yhteiskunnan tämänhetkisiin suuntauksiin, olkoon meillä rohkeutta seurata, tukea ja puolustaa. Se ei aina suju helposti, mutta se johtaa aina luvattuihin siunauksiin ja henkilökohtaiseen kasvuun.