Täydellinen lahja
Kun aviomieheni Rob oli lapsi, yhtenä vuonna suunnilleen kolme päivää ennen joulua hän huomasi, kuinka hänen kaksi vanhempaa siskoaan olivat huoneessaan salaa avaamassa kahta heille tulevaa joululahjaa. Sitten kurkistettuaan lahjapakettien sisään siskot käärivät lahjansa uudelleen. Siskot sanoivat Robille: ”Ellet kerro äidille, näytämme, kuinka se tehdään.”
Lopulta Rob antoi periksi kiusaukselle, varsinkin kun joulukuusen alla oli koripallon kokoinen paketti, jossa luki hänen nimensä.
Lahja tuntui kuitenkin oudon kevyeltä, kun hän kantoi sen salaa omaan huoneeseensa. Hän avasi sen varovasti ja huomasi, että paketti oli tyhjä lukuun ottamatta sisällä olevaa viestiä. Viestissä luki: ”Tiedän, mitä olet tekemässä. Älä pilaa omaa jouluasi. Rakkaudella, äiti.” Rob otti opetuksesta vaarin, ja siihen päättyi suuri joululahjojen tirkistelyhölmöily.
Miettikääpä omia muistojanne, kauniita näkymiä, enkelimäisiä säveliä ja unohtumattomia tuoksuja, joita joulun ajatteleminen tuo mieleenne. Vieläkin rakkaampia ovat ne muistot, joita monet meistä kantavat sydämessämme lapsuudesta asti joulun pyhyydestä – Vapahtajamme syntymän juhlasta. Ne pyhät tuntemukset eivät koskaan unohdu.
Tunnemme niitä joka kerta, kun pohdimme sitä pientä Betlehemin seimeä, jossa niin monet profetiat vuosisatojen varrelta yhdistyivät kaikki yhteen tähtikirkkaan yötaivaan alla – kun Vapahtajamme ja Lunastajamme syntyi maailmaan kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana.
Kuulemme usein, että joulu on lapsia varten, mutta emmekö me kaikki ole sisimmässämme lapsia? Yhtenä päivänä eräs äiti ja hänen yhdeksänvuotias tyttärensä olivat kiireisinä jouluostoksilla. Kun he kiiruhtivat tavaratalon koruosaston läpi, tytär huomasi valtavan mainoksen, joka roikkui erään vitriinin yllä. Mainoksessa luki suurin punaisin kirjaimin: ”Lahja, joka säilyttää arvonsa ikuisesti.”
Tyttö luki mainoksen, mietti sitä hetken ja sitten hymyili. Hän sanoi ylpeänä äidilleen: ”Äiti, minä tiedän, mikä lahja säilyttää arvonsa ikuisesti.”
”Ai, mikä?” äiti kysyi heidän kiiruhtaessaan väkijoukon läpi.
Tyttö julisti viattomasti: ”Se on Jeesus!”
Äiti vastasi virheellisesti: ”Ei, kultaseni. Se on timantit.”
Jesaja muistuttaa meitä: ”Ja pikkupoika on niiden paimenena.”1
Käyttämällä yhtä internethakukonetta löysin tuhansia tuotteita, joita mainostetaan lauseella ”Lahja, joka säilyttää arvonsa ikuisesti”. Vaikka kuinka yritämme, niin mikään aineellinen lahja, jonka annamme, ei kuitenkaan kestä ikuisesti.
Sitä vastoin saanen kertoa teille yhden rakkaista joulumuistoistani, johon liittyy kaksi ihmistä, jotka uskoakseni kestävät ikuisesti. He olivat vanhempani Aldo ja Eleanor Harmon.
Pikkukaupungissamme oli sinä vuonna luminen talvi, mutta se ei estänyt isääni viemästä perhettämme etsimään täydellistä joulukuusta. Kun kuusi oli tuotu kotiin ja kiinnitetty kuusenjalkaan, niin jouluvalot, enkelikoristeet ja kimallenauhat aseteltiin hellästi sen oksille. Vaatimaton kotimme oli virallisesti valmiina joulun tuloon.
Leluluettelot saapuivat postissa, ja sisarukseni ja minä kääntelimme innokkaina luettelon sivuja toivoen jouluaarteita. Piparkakkujen ja hedelmäkakun tuoksu täytti kotimme, ja joulukuu eteni joulukalenterissa hitaasti. Veimme yllätyksiä naapurien oville ja pyrimme palvelemaan perheitä, jotka tarvitsivat hieman joulun iloa.
Joka ilta kun olin mennyt vuoteeseen, äiti vietti runsaasti aikaa omissa oloissaan makuuhuoneessaan. Kuulin vain ompelukoneen hurinaa. Äiti ompeli niin suuren osa vaatteistamme, etten ajatellut asiaa sen enempää.
Mutta kun joulu lähestyi, äitini uupui täysin. Joulun aatonaattona hän oli sairaana ja vuoteenomana. Kun lääkäri sanoi isälleni, että äidin pitäisi pysyä vuoteessa ainakin viikon ajan, olin huolissani – mutta myös hyvin pettynyt. Miten joulu voisi tulla ilman äitiä? Kuinka se voisi edes tuntua joululta? Ja sitä paitsi, kuka valmistaisi jouluaterian?
Kun isä piti hellästi huolta äidistäni, hän tajusi, että jouluaterian valmistaminen jäi hänen tehtäväkseen. Jälleen minä olin huolissani! Vaikka isä oli hyvin viisas ja lahjakas mies, ruoanlaitto ei ollut hänen ominta alaansa.
Jouluaattoiltana polvistuin rukoilemaan, että äiti paranisi ihmeellisellä tavalla ja että joulupäivän aamuna kaikki olisi aivan kuten aina ennenkin ja perheemme kokoontuisi joulukuusen ympärille. Pettymys valtasi meidät joulupäivän aamuna, kun huomasimme, että rakas äitimme oli yhä sairaana vuoteessa. Kun avasimme lahjamme, yllätyin huomatessani, että sain erityisenä lahjana monenlaisia käsintehtyjä nukenvaatteita, jotka äiti oli ommellut minulle niinä monina joulukuun myöhäisinä iltoina. Maltoin tuskin odottaa, että pääsin halaamaan häntä. Kuinka hän olikaan uhrautunut vuokseni.
Rakas isä pyrki kaikin mahdollisin tavoin saamaan joulupäivän tuntumaan sinä vuonna normaalilta – niin normaalilta kuin se voisi tuntua ilman äitiä. Ja hän onnistui. Yksinkertaisen jouluateriamme jälkeen ihana isä nukahti nojatuoliin takan viereen samalla kun minä leikin sisarusteni ja nukkeni ja sen uusien vaatteiden kanssa. Rakas äitini toipui pitkällisen lepäämisen jälkeen, ja kaikki oli hyvin. Mutta minun elämässäni omat vanhempani ovat olleet minulle lahja, joka on säilyttänyt arvonsa ikuisesti.
Mietitäänpä hetki tätä lausetta. Eikö lahjaa, joka säilyttää arvonsa ikuisesti, voisi pitää täydellisenä lahjana? Ensiksikin, täydellinen lahja kertoo jotakin lahjan antajasta. Toiseksi, se kuvastaa jollakin tavoin lahjan saajan tarpeita. Ja lopuksi, jos lahja tosiaankin on täydellinen lahja, se säilyttää arvonsa paitsi ajan kuluessa myös ikuisesti.
Eikö meidän rakas Vapahtajamme, nimittäin maailman Vapahtaja, täytä näitä kolmea vaatimusta? Kertooko Jeesuksen Kristuksen syntymän, palvelutyön ja sovitusuhrin lahja jotakin lahjan Antajasta? Tietenkin. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.”2 Isämme taivaassa uhrasi Poikansa, koska Hän tuntee puhdasta rakkautta meitä, lapsiaan kohtaan.
Osoittaako Jeesuksen Kristuksen lahja, että taivaallinen Isämme tietää täsmälleen, mitä me tarvitsemme? Jälleen painokas kyllä! Me olemme luonnostaan langenneita, ja me tarvitsemme kipeästi Vapahtajaa ja Lunastajaa. Kuten Nefi opetti, Jeesus Kristus ”ei tee mitään, mikä ei olisi maailman hyödyksi, sillä hän rakastaa maailmaa”3.
Entä täydellisen lahjan viimeinen vaatimus? Sen arvon täytyy säilyä ikuisesti. Mormonin kirjassa opetetaan meille selkeästi, että Jeesuksen Kristuksen sovitus on ääretön ja iankaikkinen.4
Muistanette koruosaston mainoksen? Se pieni tyttö tiesi vaistomaisesti, mikä todellinen lahja on. Tässä synkässä maailmassa me katsomme jalokivien yli kohti maailman valoa. Vapahtaja itse on opettanut:
”Ja nyt, pitäkää valonne korkealla, jotta se loistaisi maailmalle. Katso, minä olen valo, joka teidän on pidettävä korkealla.”5
”Minä olen valo, joka loistaa pimeydessä.”6
Todistan, että Jeesus Kristus on täydellinen lahja – lahja, joka säilyttää arvonsa ikuisesti. Säilyttäkäämme kaikki se totuus sydämessämme tänä jouluna ja ikuisesti. Hän elää. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.