Herran toden ja elävän kirkon tunnusmerkki
Ilta vanhin Patrick Kearonin seurassa
Maailmanlaajuinen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 6. toukokuuta 2018 • Brigham Youngin yliopiston Idaho-keskus
Olen hyvin kiitollinen Jenistä, joka elää poikkeuksetta siten kuin opettaa. Hän tietää, kuka hän on, ja riemuitsee tietäessään, kuka hän on. Hän kertoo siitä rohkeasti muille, missä hän sitten onkin. Olen hyvin kiitollinen siitä, että tapasimme kaksi vuotta kirkkoon liittymiseni jälkeen. Hän on ollut siunattu esimerkki minulle ja minua varten siitä lähtien ja on edelleen.
On hienoa ajatella teitä kokoontuneina kautta maailman. Rukoilen Landonin kauniin alkurukouksen hengessä, että teille annetaan se, mitä tarvitsette – että jos tarvitsette innoitusta, niin saatte sitä. Jos tarvitsette jotakin poikkeuksellista, niin saatte sitä. Tällaisessa kokoontumisessa on suurta voimaa, kun valmistaudumme tämänkaltaisiin hetkiin. Kokoontumisessa on voimaa. Jos tarvitsette parantumista, toivon teidän saavan parantumista. Jos tarvitsette lohtua, toivon teidän saavan lohtua. Jos tarvitsette rauhaa, toivon teidän saavan rauhaa. Jos tarvitsette apua tentteihin – se taitaa olla hieman varhaista suurimpaan osaan lukukausianne, mutta kun se aika tulee, toivon teidän saavan apua niihinkin.
Rukoilen, että kun saatte kehotuksia, kun saatte viestin itseänne varten, että teillä on sitten voimaa ja varmuutta toimia sen mukaan, eikä vain ajautua takaisin nykyisiin tapoihinne, mitä ne sitten ovatkin. Jos tarvitsette muutoksen hetken, jos tarvitsette uudistuneen voiman ja uskon hetken, niin se voisi olla lahjanne.
Kun olin 15- tai 16-vuotias, olin hyvin itsekeskeinen ja kävin läpi monia niistä rauhattomista, epävarmoista ja haavoittuvista tunteista, jotka voivat kuulua murrosikään. Jotkin niistä tunteista jäivät viipyilemään, mutta ne olivat voimakkaimmillaan niinä teinivuosina. Tunsin olevani eksyksissä, epävarma ja kiusaantunut. Siitä, että olin sisäoppilaitoksessa syrjäisellä rannikkokaistaleella Englannissa, ei ollut juurikaan apua. Vanhempani asuivat kaukana Saudi-Arabiassa. Kouluoloihin verrattuna Tylypahka, opettajana Kalkaros, olisi tuntunut tervetulleemmalta.
Sillä rannikolla oli usein huono sää, mutta yhtenä talvena erityisen voimakas tuuli puhalsi yli Irlanninmeren 12 boforin hirmumyrskyn voimalla. Meri ryöppysi yli suojavallien ja joissakin tapauksissa rikkoi ne. Ja sitten läheisillä alueilla noin 5 000 taloa joutui tulvan valtaan, ja ihmiset jäivät saarroksiin ilman sähköä tai mitään keinoa lämmittää tai valaista asuntojaan, ja ruoka oli loppumassa.
Kun tulva alkoi väistyä, koulumme lähetti meidät sinne. En ollut nähnyt niin suurta luonnonkatastrofia aiemmin, ja oli hämmästyttävää kokea se läheltä. Vettä ja mutaa oli kaikkialla. Tulvan saartamiksi jääneiden ihmisten kasvot näyttivät kalmankalpeilta ja riutuneilta. Ihmiset eivät olleet nukkuneet päiväkausiin. Koulutoverini ja minä ryhdyimme työhön siirtäen vettyneitä tavaroita ylempiin kerroksiin, missä ne voitaisiin kuivata, ja repien irti kokolattiamattoja, jotka tulvavesi oli pilannut. Muistan, että märkä kokolattiamatto oli mahdottoman raskas, ja löyhkä kodeissa oli kamala.
Seuraavaksi minuun teki vaikutuksen se toveruus, joka kehittyi meidän auttajien ja autettavien välille. Ihmisten kesken, jotka tekivät yhdessä työtä arvokkaan asian puolesta haastavissa olosuhteissa, vallitsi kerrassaan hieno, hyväntuulinen tunnelma. Muistelin myöhemmin, että kaikki ne epävarmuuden tunteet, jotka olivat täyttäneet niin suuressa määrin teini-iän tavanomaiset ajatukseni, häipyivät, kun olin mukana tässä suuressa hankkeessa naapuriemme auttamiseksi.
Kunpa tämä tajuaminen olisi säilynyt, mutta niin ei käynyt. Sen oivalluksen, että muiden auttaminen on vastalääke ankeaan, itsekeskeiseen olooni, olisi pitänyt olla käänteentekevä. Mutta se ei ollut, koska se oivallus ei painunut riittävän syvälle, enkä jäänyt syvällisemmin pohtimaan sitä, mitä oli tapahtunut. Tuo ymmärrys tuli myöhemmin. Olette luultavasti oivaltaneet tämän totuuden omassa elämässänne. Teidän voisi olla hyödyllistä miettiä, milloin näin on käynyt omalla kohdallanne ja miten.
Yleiskonferenssin kutsu palvelutyöhön
Pohdin tätä itsekseni yleiskonferenssin aikana. Tunnen tosiaan olevani hyvin onnekas, kun minulla on tämä tilaisuus puhua teille näin pian vain muutaman viikon takaisen historiallisen konferenssin jälkeen. Saamani vaikutelmat, rauha ja lisääntynyt tarmo ovat yhä sisimmässäni.
Konferenssipuheet keskittyivät toistuvaan kutsuun tehdä palvelutyötä Vapahtajan tavalla – ja tehdä niin rakkaudesta ymmärtäen, että me ja kaikki meidän ympärillämme olemme taivaallisen Isämme lapsia. Me palvelemme, emme siksi että palvelemistamme lasketaan ja mitataan, vaan koska rakastamme taivaallista Isäämme ja meitä motivoi ylevämpi ja jalompi pyrkimys auttaa ystäviämme löytämään polku takaisin kotiin Hänen luokseen ja pysymään sillä polulla. Me rakastamme ja palvelemme lähimmäisiämme kuten Jeesus tekisi, jos Hän olisi meidän paikallamme, yrittäen todella kohentaa ihmisten elämää ja keventää heidän kuormiaan. Kun jaamme niitä hedelmiä, joita tieto ja tunne omasta äärettömästä arvostamme ja Jumalan iankaikkisesta rakkaudesta meitä jokaista kohtaan tuo, siitä koituu iloa ja kestävää tyydytyksen tunnetta niin antajalle kuin saajallekin.
Presidentti Nelson esitti yhteenvedon tästä sanomasta näin: ”Yhtenä Herran toden ja elävän kirkon tunnusmerkkinä tulee aina olemaan järjestäytynyt, ohjattu pyrkimys palvella Jumalan yksittäisiä lapsia ja heidän perheitään. Koska tämä on Hänen kirkkonsa, me Hänen palvelijoinaan palvelemme yksilöitä, kuten Hän palveli. Me palvelemme Hänen nimessään, Hänen voimallaan ja valtuudellaan sekä Hänen rakastavalla ystävällisyydellään.”1
Kun olen pohtinut sitä, mitä meille opetettiin, niin tiedän, että jos me otamme vastaan tämän kutsun palvella, meillä on tilaisuus nostaa katseemme itsestämme, kasvaa uskossa, luottamuksessa ja onnessa sekä voittaa itsekeskeisyytemme ja se tyhjyyden ja ankeuden tunne, jonka itsekeskeisyys tuo tullessaan. Kunpa olisin oivaltanut sen paljon aikaisemmin elämässäni. Mutta olen hyvin kiitollinen siitä, että olen oppinut tätä suurta totuutta enenevässä määrin vuosien varrella ja että meille annetaan jatkuvia muistutuksia siitä.
Tällaisen palvelutyön edut ja siunaukset
Tällaisen palvelemisen, palvelutyön tai opetuslapseuden kauneus on siinä, että se auttaa muita tavoilla, jotka ovat liian lukuisia lueteltavaksi, mutta se myös muuttaa meitä viemällä ajatuksemme pois omista huolistamme, peloistamme, ahdistuksistamme ja epäilyksistämme. Alussa palveleminen yksinkertaisesti kääntää huomiomme pois omista ongelmistamme, mutta se muuttuu nopeasti paljon ylevämmäksi ja hienommaksi. Alamme miltei huomaamatta kokea valoa ja rauhaa. Tunnemme tyyneyttä, lämpöä ja lohtua. Ja huomaamme ilon, jota ei voi saada millään muulla keinoin. Saamme osaksemme näitä lahjoja kohtuuttoman paljon suuremmassa määrin kuin mitä olemme todellisuudessa tehneet auttaessamme jotakuta.
Presidentti Spencer W. Kimball selitti sitä osittain seuraavasti: ”Pyhissä kirjoituksissa mainittu yltäkylläinen elämä on se hengellinen tulos, johon päädytään palvelemalla muita entistä enemmän ja käyttämällä lahjojamme Jumalan ja ihmisen palvelukseen.”2 ”Me kasvamme, kun palvelemme muita. Meidän on todellakin helpompi ’löytää’ itsemme, koska meissä on niin paljon enemmän löydettävää!”3
Esimerkkejä muuttumisesta, jota koemme palvellessamme, ja vastakkaisesta tilanteesta, kun emme palvele
Tämä muuttuminen on sitä, mitä uudet lähetyssaarnaajat kokevat, kun he lakkaavat murehtimasta omia asioitaan ja kysyvät sen sijaan: ”Ketä voin auttaa ja miten?” Silloin he lakkaavat ajattelemasta itseään ja kääntyvät toteuttamaan tarkoitustaan tuoda sieluja Kristuksen luokse. Tämä oivallus on lähetyssaarnaajille usein kovan työn takana. He voivat uppoutua niin täysin uuteen paikkaan, erilaisiin ihmisiin, ruokaan, tapoihin ja usein haastavaan kieleen, että heidän on hyvin vaikeaa kääntyä ulospäin ja palvella. Mutta kun he niin tekevät, kaikki heidän kohdallaan muuttuu. He lakkaavat murehtimasta, ryhtyvät työhön ja ryhtyvät suorittamaan heille kuuluvaa epäitsekästä tehtävää, ja he löytävät lähetystyöhönsä ja elämäänsä aivan uuden ulottuvuuden sekä rauhaa ja tarkoituksen tunteen.
Valitettavasti vastakohta tälle oivallukselle on se, mitä lähetyssaarnaajille tapahtuu, kun he palaavat kotiin ja alkavat keskittyä elämänsä seuraavan vaiheen tarpeisiin, olipa kyse koulutuksesta, työstä tai henkilökohtaisista ja perheen huolenaiheista. He ovat käyttäneet puolitoista tai kaksi vuotta oppimalla, että olemme onnellisimmillamme, kun emme ajattele itseämme, tai kuten presidentti Hinckley asian ilmaisi, kun unohdamme itsemme ja ryhdymme työhön. Usein kun he palaavat lähetystyöstään elämään, jonka he jättivät taakseen, he palaavat myös moniin itsekeskeisempiin tapoihin, jotka kuuluivat tuohon elämään. Erityisesti he palaavat itseensä keskittymiseen, siihen, kuinka heillä menee, miltä he näyttävät tai kuulostavat ja mitä muut heistä ajattelevat.
Yhtä varmasti kuin ulospäin katsominen ja muiden auttaminen tuo valoa, rauhaa ja iloa, niin sisäänpäin kääntyminen tuo epäilystä, levottomuutta ja ankeutta.
Sain muutama kuukausi sitten erään kokemuksen maatessani hereillä monta tuntia yrittäen nukahtaa mutta pystymättä siihen. Nousin viimein ylös ja kävelin jonkin aikaa ympäri taloa. Sitten menin takaisin sänkyyn ja yritin taas nukahtaa. Kun uni karttoi minua edelleen, minulle valkeni äkkiä muutosta aikaansaava ajatus: ”Lakkaa ajattelemasta itseäsi.” Ja sitten tuli kysymys: ”Ketä voin auttaa?” Makasin aloillani rukoillen voimallisesti: ”Ketä voin auttaa nyt ja miten?” Sain vaikutelman ottaa yhteyttä erääseen ystävään ja rohkaista häntä. Se ei ollut iso asia, mutta seuraavana aamuna toimin sen mukaisesti ja toivottavasti sain aikaan hyvää. Sen kuitenkin tiedän, että kun olin rukoillut sillä tavoin pyytäen tietoa, ketä voisin auttaa, löysin rauhan, joka oli minua kartellut, ja pystyin viimein nukkumaan.
Esimerkkejä Vapahtajan palvelutyöstä
Vapahtaja ”kulki ympäri maata, teki hyvää”4 etsien aina jonkun, jota auttaa, ja parantaen kaikki sorretut5. Hän jatkuvasti siunasi, opetti ja ohjasi muita muuttamaan näkökantaansa ja siten elämäänsä. On opettavaista, että kun hän kutsui Pietarin, Andreaksen, Jaakobin ja Johanneksen seuraamaan itseään, heidän suuntansa ja keskittymisensä muuttui välittömästi: ”He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.”6
Myöhemmin ristiinnaulitsemisen jälkeen, kun Vapahtaja oli viety heiltä mitä julmimmalla tavalla, he lähtivät taas kalastamaan palaten siihen, minkä he tunsivat osaavansa. Yhdessä tilanteessa ylösnoussut Vapahtaja tuli heidän luokseen, kun he olivat turhaan kalastaneet. ”Jeesus sanoi: ’Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.’ He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös.”7 Tämä oli osoitus siitä, ettei Herra ollut menettänyt yhtään voimastaan, ja myös hyvin selkeä kuva siitä, että opetuslapset olivat etsineet väärästä paikasta ja keskittyneet väärään asiaan. Kun he söivät yhdessä rannalla kalaa, Vapahtaja kysyi Pietarilta kolme kertaa, rakastiko Pietari Häntä. Joka kerta ja yhä kasvavalla levottomuudella Pietari vastasi rakastavansa. Pietarin jokaisen vastauksen jälkeen Jeesus pyysi Pietaria ruokkimaan Hänen lampaitaan.
Miksi Vapahtaja kysyi Pietarilta kolme kertaa, rakastaako tämä Häntä? No, Pietaria oli kutsuttu aiemmin seuraamaan Jeesusta ja hän oli vastannut heti jättäen kalastamisen. Mutta kun Jeesus vietiin heiltä, Pietari suri. Hän oli eksyksissä. Hän palasi siihen ainoaan asiaan, jonka hän osasi – kalastamaan. Nyt Jeesus halusi Pietarin todella kuulevan Häntä ja ymmärtävän tämänkertaisen kutsun vakavuuden. Hän halusi Pietarin ymmärtävän, mitä tarkoittaa se, että on ylösnousseen Kristuksen opetuslapsi ja seuraaja nyt kun Hän ei olisi enää fyysisesti heidän vierellään. Mitä Herra halusi Pietarilta? Hän halusi Pietarin ruokkivan Hänen lampaitaan, Hänen karitsoitaan. Se oli työ, joka tarvitsi tekijää. Pietari ymmärsi tämän Mestarinsa esittämän lempeän, suoran kutsun, ja tämä pääapostoli vastasi siihen antaen uskollisesti ja pelottomasti lopun elämänsä palvelutyöhön, johon hänet oli kutsuttu.
Kuinka tämä koskee teitä
Palautuksen ansiosta meillä on nyt maan päällä tänä aikana jälleen pääapostoli. Presidentti Nelson välittää teille ja minulle kutsun ruokkia Jeesuksen lampaita. Kuulimme sen yleiskonferenssissa esitettynä mitä selkeimmin ja rakastavimmin sanoin. Meitä kosketettiin ja innoitettiin, mutta muutuimmeko me? Kun ympärillämme on kaikenlaisia häiriötekijöitä ja niin monia vähäpätöisempiä asioita, jotka vaativat huomiotamme, haaste on vastata tähän kutsuun ja toimia – oikeasti tehdä jotakin, todella muuttua ja elää eri tavalla.
Vastatessanne kutsuun palvella saatatte kysyä: ”Mistä aloitan?” Aloittakaa rukouksella. Presidentti Nelson haastoi meitä ”venymään tämänhetkisessä hengellisessä [kyvyssämme] saada henkilökohtaista ilmoitusta, sillä Herra on luvannut: ’Jos [etsit], sinä saat ilmoitusta ilmoituksen päälle, tietoa tiedon päälle, jotta voit tuntea salaisuuksia ja rauhaa tuovia asioita – sen, mikä tuo iloa, sen, mikä tuo iankaikkisen elämän’ [OL 42:61].”8
Kysykää taivaalliselta Isältänne, mitä voisitte tehdä ja kenen hyväksi. Mikä tahansa pieni ystävällinen teko saa meidät katsomaan ulospäin ja tuo omat siunauksensa. Reagoikaa vaikutelmiin, joita saatte, tuntuivatpa ne kuinka merkityksettömiltä tahansa. Toimikaa niiden mukaan. Se voisi olla ystävällinen tekstiviesti jollekulle, joka ei odota sitä. Ehkä se on jonkinlainen muu viesti. Kenties se on kukkanen, muutama pikkuleipä tai ystävällinen sana. Ehkä se on enemmän, kuten puutarhan tai pihamaan raivaaminen, pyykinpesu jollekulle, joka ei pysty liikkumaan niin kuin ennen, auton peseminen, ruohon leikkaaminen, lumen luominen tai vain kuunteleminen, kun ystävä puhuu kohtaamistaan haasteista.
Kuten sisar Jean B. Bingham asian ilmaisi: ”Joskus ajattelemme, että meidän on tehtävä jotakin suurta ja sankarillista, jotta se ’laskettaisiin’ lähimmäistemme palvelemiseksi. Silti yksinkertaisilla palveluksilla voi olla syvällinen vaikutus muihin – sekä itseemme.”9
Saatatte olla vastahakoisia ottamaan ensimmäisen askeleen, koska olette vakuuttuneita siitä, ettei teillä ole aikaa tai ette voi oikeasti vaikuttaa, mutta tulette hämmästymään sitä, mitä jopa pienet asiat voivat saada aikaan.
Jos huomaatte murehtivanne ystävää, joka on ajautumassa pois kirkosta ja menettämässä aiemman kirkkaan uskonsa ja toivonsa, kutsukaa hänet mukaan jonkinlaiseen palvelemiseen tai palvelutyöhön. Ei ole parempaa tapaa pehmittää sydäntä sille, mikä on Jumalan, ja kokea uudelleen Hänen rakkautensa elämässämme, kuin mennä mukaan merkityksellisellä tavalla palvelemaan jotakuta apua tarvitsevaa.
Miksi palveleminen ja palvelutyö on meitä varten
Meidän täytyy jatkuvasti muistuttaa itseämme siitä, miksi palvelemme. Me olemme taivaallisen Isämme lapsia, jotka ovat maan päällä oppimassa ja kehittymässä lukuisten kokemusten kautta, jotta olemme valmiimpia, kun palaamme Hänen luokseen. Se, että opimme katsomaan ulospäin, ei sisäänpäin, ja palvelemaan toisiamme, on hyvin suuri osa tarkoitustamme täällä. Itse asiassa se on juuri sitä. Ihmeellistä siinä, että katsomme ulospäin ja palvelemme avun tarpeessa olevaa, on, että siinä samalla me huomaamme, että voimme unohtaa itsemme ja omat ongelmamme.
Presidentti Nelson esittää teille ja minulle ylevämmän ja pyhemmän palvelemisen mallin. Kun vastaamme siihen, huomaamme, kuinka tyydytystä tuovaa, vapauttavaa ja rauhoittavaa se on meille ja kuinka voimme olla muutoksen ja lohdun aikaansaajina muiden elämässä.
Kun on saanut endaumentin temppelissä ja palvellut lähetystyössä, on houkutus sanoa: ”No, olen tehnyt osani. Olen ollut kokoaikainen palvelukone puolitoista tai kaksi vuotta. Nyt on jonkun toisen vuoro.” Samaa voitaisiin sanoa, kun olemme solmineet avioliiton. Saattaisimme ajatella: ”No, minä tein sen. Nyt on tauon paikka.” Mutta tällaisessa palvelutyössä ei ole taukoja. Se on elämäntapa. Saatamme pitää taukoja säännöllisistä toimistamme ja lähteä lomalle levätäksemme ja uudistuaksemme, ”höllentää jousta”, kuten Joseph Smith asian ilmaisi10. Mutta liittoomme kuuluvaan vastuuseen rakastaa toisiamme kuten Hän on rakastanut meitä ja ruokkia Hänen lampaitaan ei sisälly taukoja.
Olen saanut vastaanottaa tällaista palvelutyötä ja olen myös kokenut sitä rauhaa ja iloa, jotka tulevat, kun on välineenä Jumalan käsissä jonkun toisen hyväksi.
Jen viittasi taisteluun, jota kävimme vastasyntyneen poikamme hengestä. Menetettyämme hänet mietimme, toipuisimmeko siitä koskaan. Tuona aikana saimme osaksemme tavattoman määrän rakkautta, ystävällisyyttä ja apua perheeltä ja ystäviltä sekä ihmisiltä, joita tuskin tunsimme. Eräs rakas pariskunta – meille jo rakkaita ystäviä – palveli meitä koko tuon ajan. He pysyivät rinnallamme rukoillen meidän kanssamme ja meidän puolestamme sekä tuoden siunauksia, aterioita, lohdullisia sanoja ja hiljaisuutta. Jotenkin he aina ilmaantuivat silloin, kun jokin ratkaiseva tiedonmuru oli annettu, tai kun olimme vajoamassa uupumukseen ja sitten suruun. He ovat osoittaneet vuosien kuluessa, että se on heidän elämäntapansa. He palvelevat vaivihkaa ja jatkuvasti.
Maailmanlaajuisen kirkon tekemä palvelutyö
Palvellessani kirkon Euroopan vyöhykkeellä muutaman viime vuoden asuimme Saksassa ja näin, kuinka tätä periaatetta toteutettiin hämmästyttävin tuloksin kirkon jäsenten ja muihin uskontokuntiin kuuluvien ystäviemme ryhtyessä auttamaan lukuisia tuhansia pakolaisia, jotka olivat menettäneet kaiken paetessaan taisteluja ja hävitystä sodassa, joka yhä riehuu Lähi-idässä. He tulivat, joskus kävellen tuhansia kilometrejä kantaen vain pieniä tavarakasseja. Nähdessään tarpeen, nähdessään veljiä ja sisaria, nähdessään Herran karitsoita kirkkomme jäsenet ryhtyivät auttamaan, vaatettamaan, ruokkimaan, tarjoamaan suojaa ja lohtua näille pakolaisille, jotka olivat menettäneet kaiken. Niin tehdessään ne, jotka auttoivat, kokivat muuttuvansa. Heitä siunattiin valolla, tarmolla ja ilolla, jollaista he eivät olleet joko koskaan aiemmin kokeneet tai joka oli hiipunut heidän keskittyessään itseensä ja elämän arkisiin rutiineihin. Kirkkomme jäsenet jatkavat tätä ihmeellistä avustustyötä kaikkialla maailmassa.
Pakolaisilla on välittömiä ja ilmeisen näkyviä tarpeita, mutta kaikkialla ympärillämme on muita, joiden haasteet eivät ehkä vaikuta niin ilmeisiltä mutta jotka tarvitsevat apuamme, ja meillä on samoin tarve auttaa heitä. Palvelutyömme ja palvelemisemme kohteen ei tarvitse olla maailman toisella puolella. Monessa mielessä on parempi, jos se on lähellä kotia.
Olen hyvin ylpeä siitä, että kuulun kirkkoon, joka toteuttaa tätä käytännössä. Yksin viime vuonna yli 7 miljoonaa vapaaehtoistyötuntia lahjoitettiin ruoan kasvattamiseen, kokoamiseen ja jakamiseen köyhille ja tarvitseville. Samoin viime vuonna kirkko järjesti puhdasta vettä puolelle miljoonalle ihmiselle, joilla ei muutoin olisi sitä ollut. Ihmisille 41 maassa annettiin yhteensä 49 000 pyörätuolia. Vapaaehtoiset palauttivat näön ja kouluttivat 97 000 huolehtijaa 40 maassa niille, joilla on näkövamma. 33 000 hoitajaa koulutettiin huolehtimaan äideistä ja vastasyntyneistä 38 maassa puhumattakaan Helping Hands -hankkeista, joissa viime vuosina sadat tuhannet kirkkomme jäsenet ovat tehneet vapaaehtoisina miljoonia tunteja. He lähtevät auttamaan suurissa ja pienissä katastrofeissa kärsineitä sekä kohentamaan naapurustojaan ja yhteisöjään.
Kirkon alulle panemassa JustService eli VainPalvele -hankkeessa, joka on erinomainen tilaisuus etsiä palvelutilaisuuksia, jos se toimii lähistöllä, on jo yli 350 000 ilmoittautunutta vapaaehtoista, jotka ovat auttaneet miljoonien työtuntien edestä paikallisissa yhteisöissään.
Tämä on toiminnan kirkko. Tätä me teemme. Tätä te teette. Olkoon se teitä määrittävä piirre. Tämä on se tapa, jolla löydämme iloa ja rauhaa, koska tämä on yksi ylevimmistä, parhaimmista ja konkreettisimmista tavoista noudattaa Vapahtajan esimerkkiä.
Presidentti M. Russell Ballard on sanonut: ”Yksinkertaisilla ja pienillä asioilla saadaan aikaan suuria. Pienten kultahippujen tavoin, joista karttuu aikanaan suuri aarre, pienet ja yksinkertaiset ystävällisyyden ja palvelemisen tekomme karttuvat elämäksi, joka täyttyy taivaallisen Isämme rakkaudella, omistautumisella Herran Jeesuksen Kristuksen työhön sekä rauhan ja ilon tunteella joka kerta, kun autamme toisiamme.”11
Kolmenlaista palvelemista
Haluaisin tähdentää kolmea yleisluonteista tapaa palvella, joissa meillä jokaisella on tilaisuus olla mukana.
Ensimmäinen on sitä palvelemista, mitä meitä pyydetään tai kutsutaan tekemään jossakin tehtävässä kirkossa. Tästä puhuttiin todella kauniisti ja innoittavasti yleiskonferenssissa. Pyrimme sellaiseen palvelutyöhön, jota arvostetaan, jota ei mitata, jossa ajattelemme niitä, joista meille on annettu vastuu huolehtia, jossa rukoilemme heidän puolestaan ja autamme heitä.
Toinen on sitä palvelemista, mitä päätämme tehdä omasta tahdostamme. Se laajentaa ensimmäistä ja virtaa kaikkiin päivittäisiin tekoihimme ja vuorovaikutukseemme, kun tietoisemmin pyrimme unohtamaan itsemme ja kääntymään ulospäin kohti muita. Meillä ei ole virallista tehtävää, vaan meitä motivoi halu seurata Kristusta, ja se alkaa siitä, että olemme ystävällisempiä ja huomaavaisempia lähellämme olevia kohtaan. Ystävällisyyden ja huomaamattoman anteliaisuuden teot muuttavat sydämiä ja johtavat lämpimämpiin, merkityksellisempiin ihmissuhteisiin.
Kolmas on yhteiskunnallista palvelemista. Jo nuorella iällä voitte palvella koulujen oppilaskunnissa, hyväntekeväisyysjärjestöissä sekä paikallisissa, alueellisissa ja valtakunnallisissa hallintoelimissä. Kannustaisin sekä miehiä että naisia osallistumaan tällä tavalla. Menkää sopivan tilanteen tullen mukaan politiikkaan pyrkien palvelemaan ja rakentamaan yksilöitä ja yhteisöjä. Välttäkää poliittista nurkkakuntaisuutta, josta on tullut niin jakautunutta, räikeää ja tuhoisaa yhteisöissä, maissa ja maanosissa. Liittykää muiden poliitikkojen mukaan, jotka löytävät yhteisiä päämääriä tuoda parantumista vaikeuksissa oleville ihmisille omalla hallintoalueellaan ja laajemmin. Te voitte olla tasapainon ja järjen ääni edistäen oikeudenmukaisuutta yhteiskunnan kaikilla kulmilla. Teitä tarvitaan enenevässä määrin siihen, että käytätte tarmoanne tämän kaltaiseen arvokkaaseen kansalaistoimintaan.
Kun luemme uutisia, meistä saattaa tuntua, että maailma on hajoamassa. Jos jokainen meistä toimii joka päivä suurin ja pienin tavoin, voimme muuttaa oman maailmamme ja ympärillämme olevien maailman. Kun palvelette naapurianne ja kun palvelette naapurinne kanssa yhteisössänne, saatte ystäviä, joilla myös on halu auttaa. Näistä tulee vahvoja ystävyyssuhteita, joilla rakennetaan siltoja kulttuurien ja uskonkäsitysten yli.
Antoine de Saint-Exupéry sanoi: ”Elämä on opettanut meille, ettei rakastaminen ole toistensa silmiin katsomista vaan katsomista yhdessä samaan suuntaan. Ei ole toveruutta muutoin kuin olemalla yhtä samassa ylevässä pyrkimyksessä. Näin täytyy olla jopa meidän aineellisen hyvinvoinnin aikakautenamme, sillä kuinka muutoin selittäisimme onnen, jota tunnemme jakaessamme viimeisen leivänmurumme muiden kanssa autiomaassa?”12
Lopuksi
Jos jokainen teistä vastaa kutsuun palvella kuten Jeesus palvelee, niin te muututte ja teistä tulee itsekeskeisen sijaan entistä epäitsekkäämpiä. Te pääsette kokemaan iloa, joka tulee palvelemisesta Vapahtajan tavalla. Levottomuutenne ja epävarmuutenne sekä mieltämistänne puutteista johtuva synkkyys jäävät taka-alalle.
Kuunnellessanne mieleenne on kenties tullut jokin nimi tai asia. Tämä on todennäköisesti kutsu Hengeltä – ja ehkä se on sellainen, jonka olette saaneet aiemminkin – auttaa, pitää silmällä ja kohottaa. Päättäkää vastata tähän kutsuun ja rukoilkaa tänään tietääksenne, mitä voitte tehdä. Kun huomaatte ja tunnette niitä siunauksia, joita tämä tuo teille ja niille, joita palvelette, te haluatte tehdä tästä päivittäisen toimintamallin.
Ylevin ja parhain pyrkimyksemme on jakaa Kristuksen evankeliumin tuomaa valoa, toivoa, iloa ja tarkoitusta kaikille Jumalan lapsille ja auttaa heitä löytämään polku kotiin. Heidän auttamisensa ja palvelemisensa ovat ilmauksia evankeliumista toiminnassa. Kun teemme siitä elämäntavan, huomaamme, että se on ainutlaatuisen tyydyttävää, ja sen avulla voimme kokea rauhaa ja iloa, jotka ovat saattaneet kartella meitä.
Saanen toistaa presidentti Nelsonin meille jokaiselle antaman tehtävän: ”Yhtenä Herran toden ja elävän kirkon tunnusmerkkinä tulee aina olemaan järjestäytynyt, ohjattu pyrkimys palvella Jumalan yksittäisiä lapsia ja heidän perheitään. Koska tämä on Hänen kirkkonsa, me Hänen palvelijoinaan palvelemme yksilöitä, kuten Hän palveli. Me palvelemme Hänen nimessään, Hänen voimallaan ja valtuudellaan sekä Hänen rakastavalla ystävällisyydellään.”13
Sillä tavoin Vapahtaja eli ja siitä syystä Hän eli – tuodakseen täydellisen balsamin ja kokonaisvaltaisen parantumisen suurella, äärettömällä sovituksen lahjallaan teille ja minulle. Seuratkaamme elävää Kristusta entistä halukkaammin, entistä vaikuttavammin, kun pyrimme tulemaan Hänen todellisiksi opetuslapsikseen palvelemalla kuten Hän palvelisi.
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
© 2018 Intellectual Reserve, Inc. All rights reserved. Hyväksytty englanniksi: 2/18. Hyväksytty käännettäväksi: 2/18. Alkuperäisjulkaisun nimi: ”A Hallmark of the Lord’s True and Living Church”. Finnish. PD60005945 130