Rakkauden lämpöinen peitto
Kirjoittaja asuu West Midlandsissa Englannissa.
”Pyhän Hengen, auttajan, Ikuisen ystävän” (Lasten laulukirja, s. 56).
Abby naputteli varpaillaan lattiaa. Hän oli niin innoissaan, että tuntui kuin vatsassa olisi ollut perhosia. Hän oli kastetilaisuudessa. Eikä missä tahansa kastetilaisuudessa, vaan omassa kastetilaisuudessaan! Abby, hänen perheensä ja ystävänsä olivat kaikki laulaneet Alkeisyhdistyksen laulun yhdessä, rukoilleet ja kuunnelleet mummin puheen. Nyt oli enää jäljellä ukin puhe ennen kuin Abby kastettaisiin.
Ukki käveli salin etuosaan ja iski hänelle silmää. Hän asetti lattialle ison kassin. ”Abby, me olemme todella ylpeitä siitä, että olet päättänyt mennä tänään kasteelle”, hän sanoi. ”Kastepäivä on täynnä lahjoja. Sinä annat sisaruksillesi lahjaksi esimerkin.” Hän hymyili Abbyn neljälle nuoremmalle sisarukselle.
”Lisäksi sinä annat lupauksia Jumalalle”, ukki sanoi. ”Ja Hän antaa sinulle lupauksia. Mutta tänään saat yhden toisenkin ison lahjan.”
Ukki kumartui ja laittoi kätensä kassiin. Hän veti ulos pehmeän valkoisen torkkupeiton ja ojensi sen Abbylle. ”Tämä on lahja minulta ja mummilta. Se on myös muistutus Pyhän Hengen lahjasta, jonka saat tänään. Kun käytät tätä peittoa, haluan sinun miettivän, miltä Pyhä Henki tuntuu. Pyhä Henki voi lohduttaa sinua kuin pehmeä peitto. Se voi myös ohjata sinua ja kertoa, mikä on oikein.”
Abby levitti torkkupeiton hartioilleen. Hän hymyili ukille. Ukin jatkaessa puhettaan Abby huomasi, miltä peitto tuntui. Se oli lämpöinen. Se oli lohduttava. Siitä tuli turvallinen olo.
Lopulta tuli Abbyn kastamisen aika. Hän käveli kastealtaan lämpimään veteen ja otti papaa kädestä. Hän vilkaisi veljiään ja siskojaan hymyillen ja sulki sitten silmänsä.
Papan ääni oli voimakas mutta rauhallinen, kun hän lausui kasterukouksen ranskaksi. ”Je te baptise au nom du Père, et du Fils, et du Saint-Esprit. Amen.”
Lämmin vesi humahti Abbyn yli, ja sitten, aivan yhtä nopeasti, hänet vedettiin takaisin ylös. Se oli tehty. Hän oli saanut kasteen!
Abby halasi papaa lujasti ja nousi sitten ylös kastealtaasta. Hän riisui märän haalarin ja veti ylleen mekon. Kun hän palasi muiden luo, maman (äiti) ja Abbyn ystävät Isobel ja Florence odottivat jo häntä. He auttoivat häntä sitomaan mekon takana olevan rusetin ja kampasivat hänen märän tukkansa.
”Me olemme niin ylpeitä sinusta”, maman sanoi.
Florence hymyili Abbylle peilistä. ”Minusta on niin ihana katsella, kun ihmiset menevät kasteelle.”
”Ole hyvä, jätit tämän tuolillesi.” Isobel ojensi Abbylle tämän uuden valkoisen torkkupeiton.
Abby painoi peiton itseään vasten samalla kun maman ja hänen ystävänsä juttelivat nauraen. Peitto oli lämpöinen ja lohduttava, aivan kuten ukki oli sanonut. Lämmin tunne ei kuitenkaan tuntunut vain ulkopuolella. Myös Abbyn sisällä oli hyvä ja turvallinen olo. Hän tiesi sydämessään, että hän oli tehnyt oikean päätöksen ja että taivaallinen Isä oli tyytyväinen.
Tämä lämmin, iloinen tunne oli vähän kuin hänen torkkupeittonsa. Se oli varmasti Pyhä Henki!
Abby hymyili peilikuvalleen. Hän odotti malttamattomana, että hänet konfirmoitaisiin ja että hän saisi Pyhän Hengen lahjan, jotta hänestä voisi aina tuntua tältä. Siitä tulisi maailman paras lahja.
Kuvitus Maryn Roos