”Kimalteleva kaulakoru”, Ystävä, elokuu 2023, sivut 42–43.
Kimalteleva kaulakoru
Carolina halusi vain pitää kaulakorua vähän kauemmin.
Tämä kertomus tapahtui Argentiinassa.
Carolina hypähteli pihan poikki. Hänen ystävänsä Isabella oli ulkona.
Isabella vilkutti. ”Tule leikkimään!”
Carolina ylitti pihan Isabellan talolle.
Isabella kurkotti taskuunsa. ”Minä haluan näyttää sinulle jotakin”, hän sanoi. Sitten hän otti esiin kauneimman kaulakorun, mitä Carolina oli koskaan nähnyt! Pienet jalokivet olivat todella kimaltelevia ja kirkkaita.
”Se on mamán”, Isabella sanoi. ”Hän sanoi, että saan leikkiä sillä tänään. Katso sitä auringossa.”
Isabella piteli kaulakorua valoa vasten. Sadat sateenkaaret heijastuivat jalokivistä. Se oli todella kaunis!
”Leikitään piilosta!” Isabella sanoi.
”Selvä”, Carolina sanoi. ”Minä voin auttaa sinua pitämään kaulakorun turvassa.”
”Kiitos!” Isabella ojensi kaulakorun Carolinalle, ja Carolina laittoi sen taskuunsa.
Pian oli Carolinan kotiinlähdön aika. Kun he hyvästelivät, Isabella ei kysynyt kaulakorusta. Hän oli varmasti unohtanut sen. Eikä Carolina muistuttanut häntä.
Carolinasta tuntui hieman kurjalta viedä kaulakoru kotiin. Mutta hän halusi pitää sitä vähän kauemmin. Hän ei välittänyt kurjasta tunteesta ja laittoi kaulakorun tyynynsä alle.
Seuraava päivä oli lauantai. Carolina teki kotityönsä ja meni ulos leikkimään. Hän unohti kaulakorun kokonaan.
”Carolina!” papá kutsui. ”Voitko tulla tänne?”
Carolina juoksi sisään. ”Niin?”
Papá piteli kaulakorua kädessään. ”Mamá löysi tämän tyynysi alta. Kenen se on?”
”Se on Isabellan.” Kyyneleet kihosivat Carolinan silmiin. ”Pidin sitä turvassa taskussani, kun me leikittiin eilen. Mutta sitten päätin tuoda sen kotiin.”
Mamá istuutui Carolinan viereen sohvalle. ”Kiitos, että kerroit minulle totuuden. Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?”
Carolina oli hiljaa. Hän ajatteli Jeesusta. Jeesus haluaisi, että hän olisi rehellinen ja palauttaisi kaulakorun.
”Minun pitäisi antaa se takaisin Isabellalle ja sanoa hänelle, että olen pahoillani”, Carolina sanoi. Heti kun hän sanoi sen, kurja tunne oli poissa. Hänen sisällään oli lämmin tunne.
Carolina meni Isabellan talolle.
”Hei”, Carolina sanoi. Hän ojensi kaulakorun Isabellalle. ”Olen pahoillani, että pidin tämän itselläni. Annatko minulle anteeksi?”
”Joo”, Isabella sanoi. ”Kiitos, että toit sen takaisin.” Sitten hän hymyili. ”Haluatko leikkiä taas piilosta?”
”Joo! Laske sinä ensin – minä menen piiloon!”
Sinä iltana Carolina piti rukouksen. ”Rakas taivaallinen Isä, annathan minulle anteeksi, että pidin itselläni sen kaulakorun. Ja kiitos, että autoit minua korjaamaan asian.”
Carolina tunsi jälleen lämpimän tunteen. Hän oli iloinen siitä, että hän pystyi tekemään sen, mitä Jeesus halusi hänen tekevän.
Kuvitus Sue Teodoro