2023
Jeesuksen ansiosta
Joulukuu 2023


”Jeesuksen ansiosta”, Ystävä, joulukuu 2023, sivu 32.

Ystävien kesken

Jeesuksen ansiosta

Mukailtu puheesta ”Joulun suurin lahja” (ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus, 4. joulukuuta 2022), Evankeliumiaiheinen kirjasto.

Kuva
Kertomuksen PDF

Kuvitus Brooke Smart

Portugalissa monet ihmiset pystyttävät Jeesuksen Kristuksen syntymästä kertovan seimiasetelman. Jouluna voit nähdä seimiasetelmia ympäri maata.

Lapsena pystytin mielelläni seimiasetelman. Joka joulu otimme esiin puisen laatikon. Se oli täynnä pikkuruisia ihmishahmoja, taloja, maanviljelijöitä ja eläimiä. Löysimme tuoretta sammalta, heinää ja kiviä, joista teimme pieniä kukkuloita, laaksoja, puita ja peltoja. Käytimme myös peilin palasia kuvaamaan jokia ja puroja.

Rakensimme asetelmaa päivien tai viikkojen kuluessa yksi pala kerrallaan. Tärkein osa oli lisätä ihmisiä pyhien kirjoitusten kertomuksesta. Panimme keskelle Marian, Joosefin, paimenet, enkelit ja muut ja kerroimme heistä.

Joulupäivän koittaessa asetimme seimeen Jeesus-lasta kuvaavan hahmon. Sitten kerroimme Jeesuksesta Kristuksesta. Puhuimme siitä, kuinka Hän on kaikkein suurin lahja sen ansiosta, mitä Hän teki hyväksemme. Hän antaa meille rauhaa ja toivoa. Hän auttaa meitä tietämään, keitä me olemme ja miksi me olemme täällä. Hän opastaa ja lohduttaa meitä.

Jeesuksen ansiosta me voimme jakaa valoamme. Me voimme osoittaa muille rakkautta ja ystävällisyyttä sekä palvella heitä silloinkin kun tuntuu, että meillä on vain vähän annettavaa.

Tulosta