”Luja perustus”, Nuorten voimaksi, maaliskuu 2021, s. 14–15.
Luja perustus
Kiipeilyseinä
Kuvitus Alyssa Petersen
Kaksikymmentä nuorta naista seisoi ympärilläni tuijottaen melkein viisi metriä korkeaa puuseinää. Haasteenamme oli auttaa jokaista tyttöä pääsemään seinän yli. Monet tytöistä olivat ensimmäistä kertaa Nuorten Naisten leirillä. Vanhemmat tytöt ja minä olimme nuorjohtajia mutta emme mekään olleet koskaan tehneet mitään tällaista. Kuuntelimme tehtävän säännöt täynnä intoa.
Jokaisen nuoren naisen piti päästä seinän yli. Kun joku olisi päässyt ylös asti, hän jäisi seisomaan tasanteelle ja auttaisi vetämään muita ylös. Jos hän koskettaisi maata, hän ei enää saisi auttaa muita tyttöjä ylös.
Alku oli hankalaa, mutta pian aloimme tehdä yhteistyötä ja saimme tyttöjä ylös asti. Turvatoimista huolimatta joitakin pelotti ajatella, että heidät nostettaisiin niin korkealle. Toiset pelkäsivät, että heidän omat voimansa eivät riittäisi ylös pääsemiseksi. Jotta voisimme onnistua, meidän kaikkien piti alkaa luottaa toisiimme ja tukea toisiamme. Lopulta me onnistuimme.
Kun viimeiset tytöt laskeutuivat alas, kokoonnuimme pohtimaan, mitä kaikkea opimme tehtävästä.
Me kaikki kohtaamme asioita, jotka tuntuvat mahdottomilta ylittää. Me emme ole kuitenkaan yksin. Ympärillämme on ihmisiä, jotka voivat nostaa ja tukea meitä. Taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus auttavat meitä ja antavat voimia, kun käännymme Heidän puoleensa.
Megan B., Ohio, USA
”Minä lupasin tulla”
Olen aina halunnut kertoa evankeliumista muille, mutta moneen vuoteen yritykseni eivät tuottaneet tulosta. Sitten ystävystyin Tiago-nimisen pojan kanssa. Asuimme lähekkäin, joten kävelimme yhdessä koulusta kotiin joka päivä.
Eräänä päivänä kävelimme toista reittiä ja ohitimme kappelin, jossa kävin kirkossa. Kerroin hänelle, että olin ollut kirkon jäsen jo pitkään. Kerroin, mihin uskomme ja kuinka paljon siunauksia usko oli tuonut perheelleni. Kutsuin Tiagon kirkkoon seuraavana sunnuntaina, ja hän lupasi tulla.
Sunnuntaina odotin häntä kirkossa malttamattomana, mutta hän ei tullut. Muutaman päivän kuluttua kutsuin hänet uudelleen. Tätä jatkui parin kolmen kuukauden ajan, mutta hänellä oli aina jokin tekosyy olla tulematta. Kutsuin hänet silti aina uudelleen.
Eräänä sunnuntaiaamuna olin sakramenttikokouksessa, kun yhtäkkiä näin Tiagon. Olin yllättynyt, mutta hän tuli luokseni, istui viereeni ja sanoi: ”Minä lupasin tulla!”
Esittelin hänet lähetyssaarnaajille, ja he alkoivat opettaa häntä. Myöhemmin hän meni kasteelle. Nyt valmistaudumme kumpikin lähtemään lähetystyöhön. Olen todella iloinen, että en luovuttanut hänen suhteensa!
Meiry R., Brasilia
Luota Jumalan aikatauluun
Tätini kävi läpi avioeron, kun vain hänen vanhin poikansa oli kastettu. Pitääkseen yllä hyviä suhteita lastensa biologiseen isään tätini halusi, että tämä antaisi suostumuksensa muiden lasten kastamiselle. Ikävä kyllä isä ei antanut suostumustaan moneen vuoteen.
Lopulta tätini päätti, että hän haluaa lastensa menevän kasteelle, vaikka heidän isänsä ei sitä hyväksyisikään. Kun tätini ja serkkuni olivat paastonneet ja rukoilleet päätöksen suhteen, he kaikki kuitenkin tunsivat, että heidän pitäisi odottaa vielä.
Sillä samalla viikolla serkkujeni biologinen isä ilmoitti tädilleni, että hän halusi lasten tapaavan lähetyssaarnaajat ja menevän kasteelle. Muistan vieläkin sen ilontunteen, jonka koin, kun äitini kertoi minulle asiasta. Tiesin, että taivaallinen Isä oli siunannut serkkujani monien vuosien kärsivällisen odotuksen jälkeen.
Me emme aina tiedä, milloin Herra vastaa rukouksiimme, mutta tiedän, että Hän vastaa niihin aina. En tiedä, miksi taivaallinen Isä halusi serkkujeni odottavan kasteelle menemistä, mutta tiedän, että Hän siunasi heitä heidän uskollisuutensa vuoksi.
Bre J., Florida, USA