2023
Muista, mikä on kaikkein tärkeintä
Toukokuu 2023


Muista, mikä on kaikkein tärkeintä

Otteita

Kuva
Taustakuva

Lataa taustakuva

Tänään kerron sydämestäni muutamia tuntemuksia ja ajatuksia siitä, mikä on kaikkein tärkeintä.

Ensiksi, suhde taivaalliseen Isäämme ja Hänen Poikaansa, Herraan Jeesukseen Kristukseen, on kaikkein tärkeintä. Tämä suhde on tärkeintä nyt ja iankaikkisuudessa.

Toiseksi, perhesuhteet kuuluvat asioihin, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä. – –

Ymmärrän, ettei joillakuilla ehkä ole lähiperheen siunauksia, joten otan ”perheeseen” mukaan sukulaiset, ystävät ja jopa seurakuntaperheen. Nämä suhteet ovat olennaisia emotionaalisen ja fyysisen terveyden kannalta. – –

Vielä yksi asia, joka kuuluu tärkeimpiin, on Hengen kehotusten noudattaminen tärkeimmissä ihmissuhteissamme ja pyrkimyksissämme rakastaa lähimmäisiämme niin kuin itseämme, myös yksityisessä ja julkisessa palvelutehtävässämme. – –

Lopuksi tänä palmusunnuntaiviikonloppuna todistan, että kääntymyksen kokeminen Herraan, Hänestä todistaminen ja Hänen palvelemisensa ovat myös kaikkein tärkeimpiä. – –

Se, että meillä on todistus, ei yksin riitä. Kun kääntymyksemme Jeesukseen Kristukseen kasvaa, me haluamme luonnollisesti todistaa Hänestä – Hänen hyvyydestään, rakkaudestaan ja ystävällisyydestään. – –

Kutsun teitä lausumaan todistuksenne Jeesuksesta Kristuksesta useammin. – –

Ne, jotka tuntevat jotakin todistuksenne johdosta, voivat sitten pyytää rukouksessa Herraa vahvistamaan todistuksenne totuuden. Silloin he voivat tietää omakohtaisesti.

Tulosta