2023
Hänen muistamisensa antaa voimaa muuttaa elämää
Kesäkuu 2023


”Hänen muistamisensa antaa voimaa muuttaa elämää”, Nuorten voimaksi, kesäkuu 2023.

Tule ja seuraa minua

Matteus 26:26–29; Markus 14:22–25

Hänen muistamisensa antaa voimaa muuttaa elämää

Sakramentin ja Pyhän Hengen avulla me muistamme Jeesuksen Kristuksen ja saamme voimaa, rauhaa ja iloa.

Kuva
David A. Bednar

Kun Jeesus Kristus kokosi apostolinsa yhteen erääseen yläkerran huoneeseen Jerusalemissa pääsiäisaterialle, viimeiselle aterialleen heidän kanssaan kuolevaisuudessa, Hän tiesi, että ”oli tullut se hetki” (Joh. 13:1). Hän antaisi pian äärettömän ja iankaikkisen sovitusuhrinsa.

Apostolit olivat kulkeneet ja puhuneet Jeesuksen kanssa. He olivat kuulleet Hänen opetuksiaan ja nähneet Hänen ihmeitään. Nytkö Hänen oli lähdettävä? Kuinka he tulisivat toimeen ilman Häntä?

Kuva
Jeesus Kristus viimeisellä aterialla

Viimeinen ateria, Simon Dewey

Jeesus kertoi heille, kuinka he voisivat muistaa Hänet, kun Hän ei olisi enää heidän kanssaan. Hän asetti sakramentin ja lupasi lähettää Pyhän Hengen.

Herran myöhempien aikojen opetuslapsina meitä käsketään muistamaan Hänet aina. Samalla kun kerron, kuinka sakramentti ja Pyhä Henki auttavat meitä muistamaan Jeesuksen Kristuksen ja seuraamaan Häntä, kehotan sinua miettimään tapoja, joilla voit paremmin muistaa Hänet ja seurata Häntä joka päivä.

Kuva
sakramentti

Sakramentin siunauksia

Viimeisellä aterialla Jeesus siunasi leivän ja antoi sen apostoleilleen sanoen: ”Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten Hän ”otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ’Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, – – joka kaikkien puolesta vuodatetaan.’” (Matt. 26:26–28.)

Hän sanoi: ”Tehkää tämä minun muistokseni” (Luuk. 22:19).

Meitä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä käsketään nauttimaan sakramentti joka viikko (ks. OL 59:9, 12). Tämä pyhä pappeuden toimitus on toistuva kutsu tehdä vilpitön parannus, uudistua hengellisesti ja muistaa Jeesus Kristus.

Itse leivän syömisellä ja veden juomisella ei saada syntejä anteeksi. Mutta kun valmistaudumme rukoillen ja vilpittömästi ja osallistumme kelvollisina sakramenttitoimitukseen, me tarkastelemme tekojamme ja sydämemme haluja ja otamme vastaan Herran kutsun tehdä parannus (ks. Moos. 6:57). Kun uhraamme uhrin, jota Hän vaatii – särkyneen sydämen ja murtuneen mielen (ks. 3. Nefi 9:20) – meille luvataan, että Hänen Henkensä voi olla aina meidän kanssamme. Ja kun Pyhän Hengen pyhittävä voima on jatkuvasti kumppaninamme, me voimme saada ja aina säilyttää syntiemme anteeksiannon (ks. Moroni 6:4).

Nautittuaan sakramentin erään johtohenkilöiden kokouksen aikana presidentti Russell M. Nelson sanoi: ”Nauttiessani sakramentin tein liiton, että olisin halukas ottamaan päälleni Jeesuksen Kristuksen nimen ja että olen halukas noudattamaan Hänen käskyjään. Kuulen usein ilmaistavan, että me nautimme sakramentin uudistaaksemme kasteessa tehdyn liiton. Vaikka se on totta, se on paljon enemmän. Olen tehnyt uuden liiton. Te olette tehneet uuden liiton. – – Vastineeksi siitä, [Herra] sanoo, Hänen Henkensä on aina meidän kanssamme. Millainen siunaus!”1

Sakramentin aikana me muistamme Jeesuksen Kristuksen ja sen, kuinka ”Hän kärsi mun vuokseni ristiä kantaen. Hän vertansa vuodatti henkensä antaen.”2 Sakramenttiin valmistautuminen ajatuksella ja sen nauttiminen vilpittömästi tuo hengellistä uudistumista, taivaallista voimaa ja Herran lupaamia siunauksia.

Kutsu Pyhä Henki

Jeesus lupasi apostoleilleen, että Isä lähettäisi heille Lohduttajan eli Pyhän Hengen siunaamaan heitä Hänen lähdettyään pois (ks. Joh. 14:26).

Pyhän Hengen tehtävänä on johtaa (ks. Joh. 16:13), ohjata (ks. 2. Nefi 32:5), opettaa (ks. Joh. 14:26) ja varjella meitä (ks. Moosia 2:36) sekä pyhittää meidät (ks. 3. Nefi 27:20). Hän voi työskennellä meidän kanssamme ja meidän kauttamme vain, jos vilpittömästi haluamme Hänen jatkuvaa kumppanuuttaan ja valmistaudumme asianmukaisesti ja kutsumme Hänet elämäämme.

Kutsut Pyhän Hengen, kun tutkit, pohdit ja kestitset itseäsi pyhissä kirjoituksissa olevilla Kristuksen sanoilla (ks. 2. Nefi 31:20). Rukoile jatkuvasti. Toimi uskollisesti Hengen kehotusten mukaan. Tavoittele hyveellisiä ajatuksia, tekoja ja kielenkäyttöä. Palvele Jumalaa kotona, temppelissä ja kirkossa.

Kun sisällytät näitä vanhurskaita käytäntöjä elämääsi, Herran lupaus on, että Hänen Henkensä voi olla aina sinun kanssasi (ks. OL 20:77, korostus lisätty).

Kuva
enkeli ilmestyy Almalle ja Moosian pojille

Alma, nouse, Walter Rane

Voimallinen muutos

Kun Herran enkeli ilmestyi Alma nuoremmalle ja kutsui häntä tekemään parannuksen, Alma kaatui maahan eikä pystynyt puhumaan eikä liikkumaan useaan päivään.

Tänä aikana hänen syntiensä muisto piinasi häntä, mutta sitten hän muisti kuulleensa isänsä profetoivan ”erään Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, tulemisesta sovittamaan maailman synnit”. Myöhemmin hän kirjoitti: ”Kun mieleni takertui tähän ajatukseen, huusin sydämessäni: Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua. – – Ja nyt, katso, kun tätä ajattelin, en enää voinut muistaa tuskiani.” (Alma 36:17–19.)

Enkelin ilmestyminen ei muuttanut Almaa. Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sovitusuhrinsa muistaminen johtivat hänet tekemään parannuksen ja rukoilemaan anteeksiantoa ja armoa, tuntemaan suurta iloa ja tulemaan omistautuneeksi opetuslapseksi.

Kun muistat Jeesuksen Kristuksen ja etsit ja seuraat Häntä vilpittömästi, Hänestä tulee paljon enemmän kuin pyhien kirjoitusten kertomusten keskeinen hahmo. Hänen jumalallisuutensa ja elävä todellisuutensa vaikuttavat päivittäisiin päätöksiisi, siunaavat sinua ja elävöittävät sinua niin, että sinusta tulee enemmän Hänen kaltaisensa. Tämä voimallinen muutos alkaa, kun muistat Jeesuksen Kristuksen!

Sinua koskeva toiveeni

Todistan, että Herra Jeesus Kristus siunaa sinua, kun muistat Hänet, otat Hänen nimensä päällesi ja pidät Hänen käskynsä (ks. OL 20:77, 79). Hän sanoi: ”Ja jos te muistatte minut aina, minun Henkeni on oleva teidän kanssanne” (3. Nefi 18:7).

Toivon, että kun seuraavan kerran nautit sakramentin aikana leivän ja veden, sanot sydämessäsi: ”En koskaan unohda Häntä enkä Hänen uhriaan puolestani. Minä rakastan ja seuraan Häntä.” Rukoilen, että kannat tätä vakaata päätöstä mukanasi koko elämäsi ajan.

Kulje eteenpäin sillä voimalla, rauhalla ja ilolla, joka tulee siitä, että muistat Jeesuksen Kristuksen ja seuraat Häntä aina.

Tulosta