Sovitus kattaa kaiken tuskan
Vanhin Kent F. Richards
seitsemänkymmenen koorumista
Suuri henkilökohtainen haasteemme kuolevaisuudessa on tulla ”pyhäksi Kristuksen –– sovituksen kautta”.
Kirurgina huomasin olevani merkittävän osan työajastani tekemisissä kivun kanssa. Välttämättömyyden pakosta aiheutin sitä kirurgisesti lähes päivittäin – ja sitten suuri osa työtäni oli yrittää hillitä ja lievittää kipua.
Olen pohtinut kivun ja tuskan tarkoitusta. Me kaikki joudumme kokemaan kipua. Olen nähnyt ihmisten suhtautuvan siihen hyvin eri tavoin. Jotkut kääntyvät vihassa pois Jumalasta, ja toiset antavat kärsimyksensä tuoda heidät lähemmäksi Jumalaa.
Kuten te, minäkin olen kokenut tuskaa. Tuska on parantumisprosessin mittari. Usein se opettaa meille kärsivällisyyttä. Ehkäpä siksi englannin kielessä sana potilas liittyy sanaan kärsivällisyys (patient – patience).
Vanhin Orson F. Whitney on kirjoittanut: ”Mikään kärsimämme tuska, mikään kokemamme koettelemus ei mene hukkaan. Se palvelee opettajanamme, kehittää sellaisia ominaisuuksia kuin kärsivällisyys, usko, mielenlujuus ja nöyryys. – – Murheen ja kärsimyksen, vaivan ja koettelemusten kautta me saamme sen koulutuksen, jota tulimme tänne hankkimaan.”1
Samoin vanhin Robert D. Hales on sanonut:
”Tuska tuo nöyryyttä, joka mahdollistaa mietiskelyn. Se on kokemus, jonka kestämisestä olen kiitollinen. – –
Opin, että fyysinen tuska ja ruumiin paraneminen suuresta leikkauksesta muistuttavat merkittävästi hengellistä tuskaa ja sielun paranemista parannusprosessissa.”2
Suuri osa kärsimyksestämme ei välttämättä ole omaa syytämme. Odottamattomat tapahtumat, ristiriitaiset tai masentavat olosuhteet, häiritsevä sairaus ja jopa kuolema saartavat meitä ja vaikuttavat kuolevaisuuden kokemukseemme. Lisäksi saatamme kärsiä muiden tekojen aiheuttamista koettelemuksista.3 Lehi huomautti, että Jaakob oli ”kärsinyt – – paljon murhetta [veljiensä] karkeuden tähden”4. Vastakohtaisuus kuuluu taivaallisen Isän onnensuunnitelmaan. Me kaikki kohtaamme sitä riittävästi tullaksemme tietoisiksi Isämme rakkaudesta ja tarpeestamme saada apua Vapahtajalta.
Vapahtaja ei ole toimeton tarkkailija. Hän itse tuntee henkilökohtaisesti ja äärettömästi sen tuskan, jota koemme.
”Hän kärsii kaikkien ihmisten tuskat, niin, jokaisen elävän olennon tuskat, niin miesten, naisten kuin lastenkin.”5
”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”6
Joskus syvässä tuskassa meillä on kiusaus kysyä: ”Eikö edes Gileadissa ole balsamia, eikö sieltäkään löydy parantajaa?”7 Todistan, että vastaus on kyllä, parantaja on olemassa. Jeesuksen Kristuksen sovitus kattaa kaikki kuolevaisuuden olosuhteet ja tarkoitukset.
On toisenlaista tuskaa, josta me olemme vastuussa. Hengellinen tuska on syvällä sielussamme ja voi tuntua sammumattomalta, aivan kuin meitä kidutettaisiin ”sanomattomalla kauhulla”, kuten Alma kuvasi.8 Se johtuu syntisistä teoistamme ja parannuksenteon puutteesta. Tähänkin tuskaan on parannuskeino, joka on yleismaailmallinen ja täydellinen. Se tulee Isältä Pojan kautta, ja se on meitä jokaista varten, jotka olemme halukkaita tekemään kaiken, mitä parannuksen tekemiseen tarvitaan. Kristus sanoi: ”Ettekö nyt palaa minun luokseni – – ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät?”9
Kristus itse opetti:
”Ja minun Isäni lähetti minut, jotta minut korotettaisiin ristille ja jotta minä sen jälkeen, kun minut oli korotettu ristille, voisin vetää kaikki ihmiset luokseni – –;
sen tähden minä Isän vallan mukaisesti vedän kaikki ihmiset luokseni.”10
Ehkäpä Hänen merkittävin työnsä on se työ, jota Hän tekee jatkuvasti meidän kunkin kohdalla yksilöllisesti kohottaakseen, siunatakseen, vahvistaakseen, tukeakseen ja opastaakseen meitä sekä antaakseen meille anteeksi.
Kun Nefi näki näyn, suuri osa Kristuksen kuolevaisuuden palvelutyöstä oli omistettu kaikenlaisten fyysisten, emotionaalisten ja hengellisten vaivojen vaivaamien sairaiden siunaamiseen ja parantamiseen. ”Ja minä näin joukoittain ihmisiä, jotka olivat sairaita ja joita kaikenlaiset taudit – – ahdistivat – –. Ja he parantuivat Jumalan Karitsan voimasta.”11
Alma profetoi myös, että ”hän kulkee kärsien kaikenlaisia kipuja ja ahdinkoja ja koetuksia – – ja [ottaa] päällensä kansansa kivut ja sairaudet – –,
jotta hänen sydämensä täyttyisi armolla, – – jottahän osaisi lihan mukaisesti auttaa kansaansa sen heikkouksien mukaisesti”12.
Kun myöhään eräänä iltana makasin sairaalavuoteessa sillä kertaa potilaana enkä lääkärinä, luin nuo jakeet yhä uudelleen. Pohdin: ”Kuinka se tapahtuu? Kenelle? Mitä vaaditaan, että niin tapahtuisi? Onko se synnin anteeksisaamisen kaltaista? Pitääkö meidän ansaita Hänen rakkautensa ja apunsa?” Pohtiessani tulin ymmärtämään, että eläessään kuolevaisuudessa Kristus teki valinnan kokea tuskia ja ahdinkoja, jotta Hän ymmärtäisi meitä. Ehkä myös meidän pitää kokea kuolevaisuuden vaikeat kokemukset, jotta me ymmärtäisimme Häntä ja iankaikkisia tarkoituksiamme.13
Presidentti Henry B. Eyring on opettanut: ”Kun meidän täytyy ahdingon keskellä odottaa Vapahtajan lupaamaa apua, meitä lohduttaa se, että Hän tietää omasta kokemuksestaan, kuinka Hän voi parantaa meidät ja auttaa meitä. – – Ja usko siihen voimaan antaa meille kärsivällisyyttä, kun me rukoilemme, teemme työtä ja odotamme apua. Hän olisi yksinkertaisesti voinut saada tietää ilmoituksen kautta, kuinka auttaa meitä, mutta Hän oppi mieluummin oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta.”14
Tunsin sinä iltana Hänen rakkautensa käsivarsien ympäröivän minut15. Kyyneleet kastelivat tyynyni kiitollisuudesta. Kun myöhemmin luin Matteuksen evankeliumista Kristuksen palvelutyöstä kuolevaisuudessa, huomasin erään toisen asian: ”Kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia – –. Hän – – paransi kaikki sairaat.”16 Hän paransi kaikki, jotka tulivat Hänen luokseen. Ketään ei käännytetty pois.
Vanhin Dallin H. Oaks onkin opettanut: ”Parantumisen siunaukset tulevat monin tavoin, jokainen sovitettuna yksilöllisiin tarpeisiimme, jotka Hän, joka rakastaa meitä eniten, tuntee. Toisinaan ’parantuminen’ on sitä, että meidän sairautemme parannetaan tai meidän taakkamme otetaan pois. Joskus kuitenkin meidät ’parannetaan’ siten, että meille annetaan voimaa tai ymmärrystä tai kärsivällisyyttä kantaa harteillemme lasketut taakat.”17 Kaikki, jotka tulevat, voivat päästä ”Jeesuksen syleilyyn”18. Kaikki sielut voivat parantua Hänen voimastaan. Kaikki kivut voivat lievittyä. Hänessä sielumme voi ”löytää levon”19. Kuolevaisuuden olosuhteemme eivät kenties heti muutu, mutta Hänen rauhansa ja parantava balsaminsa voi niellä tuskamme, huolemme, kärsimyksemme ja pelkomme.
Olen pannut merkille, että lapset yleensä hyväksyvät kivun ja kärsimyksen luontevammin. He kärsivät hiljaa nöyrinä ja sävyisinä. Olen tuntenut sen ihanan, suloisen hengen, joka ympäröi näitä pienokaisia.
13-vuotias Sherrie joutui 14 tuntia kestäneeseen leikkaukseen selkäytimessään olevan kasvaimen vuoksi. Tultuaan tajuihinsa teho-osastolla hän sanoi: ”Isi, Cheryl-täti on täällä – – ja – – ukki Norman – – ja mummi Brown – – ovat täällä. Ja isi, kuka tuo on, joka seisoo vieressäsi?– – Hän on sinun näköisesi, mutta pitempi.– – Hän sanoo, että hän on veljesi Jimmy.” Sherrien Jimmy-setä oli kuollut 13-vuotiaana kystiseen fibroosiin.
Lähes tunnin ajan Sherrie – – kuvaili vieraitaan, kaikki kuolleita sukulaisia. Uupuneena hän sitten nukahti.
Myöhemmin hän sanoi isälleen: ”Isi, kaikilla lapsilla täällä teho-osastolla on enkeleitä auttamassa heitä.”20
Meille kaikille Vapahtaja on sanonut:
”Katso, te olette pieniä lapsia, ettekä te voi kestää kaikkia asioita nyt; teidän täytyy kasvaa armossa ja totuuden tuntemisessa.
Älkää pelätkö, pienet lapset, sillä te olette minun. – –
Ja nyt, minä olen teidän keskellänne, ja minä olen hyvä paimen.”21
Suuri henkilökohtainen haasteemme kuolevaisuudessa on tulla ”pyhäksi Kristuksen – – sovituksen kautta”22. Tuska, jota te ja minä koemme, voi olla se tapa, jolla tätä prosessia eniten mitataan. Äärimmäisissä tilanteissa meistä voi tulla sydämessämme lasten kaltaisia, jotka nöyrtyvät ja rukoilevat, tekevät työtä ja odottavat23 kärsivällisesti ruumiinsa ja sielunsa parantumista. Sen jälkeen kun koettelemuksemme ovat jalostaneet meitä, meistä tulee Jobin tavoin ”niin kuin – – kultaa”24.
Todistan, että Hän on Lunastajamme, Ystävämme, Puolustajamme, suuri Lääkäri, suuri Parantaja. Hänessä me voimme löytää rauhaa ja lohtua tuskassamme ja synneissämme ja päästä niistä, jos me vain tulemme Hänen luokseen nöyrin sydämin. Hänen armonsa riittää.25 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.