Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma
Lujasti kiinnitetty ankkuri
Minulla oli jokin aika sitten tilaisuus purjehtia suurella laivalla pitkin Alaskan upeaa rannikkoa Yhdysvalloissa. Kun kapteeni valmisteli laivan jäämistä yöksi syrjäiseen koskemattomaan lahdenpoukamaan, hän arvioi tarkoin sijaintia ja olosuhteita, kuten vuoroveden vaihtelua, veden syvyyttä ja etäisyyttä vaarallisiin esteisiin. Kun hän sitten oli tyytyväinen, hän laski ankkurin, jotta laiva pysyisi turvallisesti ja lujasti ankkuroituna ja matkustajilla olisi mahdollisuus ihailla Jumalan luomakunnan vaikuttavaa kauneutta.
Katsellessani rannikkoa aloin huomata, että laiva ajelehti miltei huomaamattomasti vähäisimmänkin tuulen ja vedenalaisen virtauksen mukana. Siitä huolimatta laiva pysyi lujasti ja vääjäämättä ankkuriketjun pituuden ja ankkurin vahvuuden määrittelemän rajallisen alueen sisäpuolella.
Kapteeni ei ollut säilyttänyt ankkuria laivassa, valmiina laskettavaksi vain jos myrsky lähestyisi. Ei, hän oli ankkuroinut aluksen ehkäisevänä toimenpiteenä ja varjeli sitä kulkeutumasta turvattomille vesille tai ajelehtimasta hitaasti karille samalla, kun matkustajat ja miehistö tunsivat olonsa turvalliseksi.
Kun pohdin tätä tilannetta, mieleeni juolahti, että ellei tässä ollut vertauksen paikka, en ollut ikinä ohjannut lentokonetta.
Miksi me tarvitsemme ankkureita
Ankkurin tarkoitus on pitää laiva turvassa ja kiinnittyneenä halutulle paikalle tai auttaa huonolla säällä laivan ohjailemisessa. Pelkkä ankkurin olemassaolo ei kuitenkaan riitä huolehtimaan näistä ratkaisevan tärkeistä tarkoituksista. Ankkurin täytyy olla vankka ja luotettava, ja sitä on käytettävä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.
Myös yksilöt ja perheet tarvitsevat ankkureita.
Vastoinkäymiset voivat tulla kuin suuri myrsky, joka puhaltaa meidät pois kurssista ja uhkaa heittää meidät vasten kiviä. Mutta joskus olemme myös vaarassa, kun kaikki näyttää turvalliselta – tuulet ovat leutoja ja merenkäynti tasaista. Itse asiassa me voimme olla suurimmassa vaarassa silloin kun ajelehdimme ja liike on niin vähäistä, että sitä tuskin huomaa.
Evankeliumi on ankkurimme
Ankkurien täytyy olla vankkoja, vahvoja ja huolella hoidettuja, jotta ne olisivat käyttövalmiita, kun niitä tarvitaan. Lisäksi niiden täytyy olla kiinni perustuksessa, joka kykenee kestämään vastustavien voimien painon.
Sellainen ankkuri on tietenkin Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Maailmankaikkeuden Luoja valmisti sen jumalallista tarkoitusta varten ja suunnitteli sen tuomaan turvaa ja ohjausta lapsilleen.
Mitä muuta evankeliumi onkaan kuin Jumalan suunnitelma lastensa lunastamiseksi ja heidän tuomisekseen takaisin luokseen?
Koska tiedämme, että kaikella on taipumus ajelehtia, meidän täytyy kiinnittää ankkurimme lujasti evankeliumin totuuden perustalle. Sitä ei saa laskea kevyesti ylpeyden hietikoille tai niin, että se juuri ja juuri koskettaa vakaumuksemme pintaa.
Tässä kuussa meillä on tilaisuus kuulla Jumalan palvelijoita kirkon yleiskonferenssissa. Heidän sanansa yhdessä pyhien kirjoitusten ja Hengen kehotusten kanssa tarjoavat varman ja vakaan iankaikkisten arvojen ja periaatteiden peruskallion, johon me voimme kiinnittää ankkurimme, niin että voimme pysyä lujina ja kestävinä elämän kamppailujen ja koettelemusten keskellä.
Muinainen profeetta Helaman opetti: ”Teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa, niin, kun kaikki hänen rakeensa ja hänen väkevä myrskynsä pieksevät teitä, sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas kurjuuden ja loputtoman onnettomuuden kuiluun, sen kallion tähden, jolle teidät on rakennettu, joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua” (Hel. 5:12).
Lujasti kiinnitetyn ankkurin arvo
Elämällä on tapana testata ankkuriamme ja houkutella meitä ajelehtimaan. Mutta jos ankkurimme on kiinnitetty oikein Lunastajamme kallioon, se pysyy paikallaan – tuulen voimasta, vuoroveden voimakkuudesta tai aaltojen korkeudesta riippumatta.
Tietenkään laivan ei ole tarkoitus pysyä paikallaan satamassa vaan nostaa ankkuri ja purjehtia elämän meriä. Mutta se vertaus jääköön toiseen kertaan.
Siihen asti saan lohtua tiedosta, että evankeliumin ankkuri ja Lunastajamme kallio pitävät meidät vakaina ja turvassa.
Sellainen ankkuri estää meitä ajelehtimasta vaaraan ja onnettomuuteen. Se suo meille loistavan tilaisuuden nauttia elämän alati vaihtuvien ja suurenmoisten maisemien verrattomasta kauneudesta.
Elämä on kaunista ja elämisen arvoista. Tuuli, myrsky ja vallitsevat pohjavirrat voivat houkutella meitä ajelehtimaan näkyviin tai näkymättömiin vaaroihin, mutta evankeliumin sanoma ja sen jumalallinen voima pitävät meidät reitillämme takaisin taivaallisen Isämme turvasatamaan.
Sen lisäksi siis, että kuuntelemme huhtikuun yleiskonferenssipuheita, toteuttakaamme myös niiden ajatuksia lujasti kiinnitettynä jokapäiväisen elämämme ankkurina.
Jumala siunatkoon ja ohjatkoon meitä tässä tärkeässä ja välttämättömässä pyrkimyksessä!
Tämän sanoman opettaminen
Voitte keskustella ankkureiden tärkeydestä Lehin perheen kohdalla sen purjehtiessa luvattuun maahan (ks. 1. Nefi 18). Voit tuoda esiin kohdan 1. Nefi 18:11–15, tilanteen, jolloin Nefi on sidottu, Liahona lakkaa toimimasta ja laiva ajelehtii rajuissa myrskyissä. Mitä meille tapahtuu, kun emme ole turvallisesti ankkuroituneita evankeliumiin? Voit tuoda esiin myös kohdan 1. Nefi 18:21–22 ja keskustella siitä, kuinka me voimme löytää turvaa kääntymällä Vapahtajan puoleen.