Seminaari
3. Nefi 27, osa 2: Pyhittyminen Jeesuksen Kristuksen kautta


”3. Nefi 27, osa 2: Pyhittyminen Jeesuksen Kristuksen kautta”, Mormonin kirja, oppilaan kirja, 2024

”3. Nefi 27, osa 2”, Mormonin kirja, oppilaan kirja

3. Nefi 27, osa 2

Pyhittyminen Jeesuksen Kristuksen kautta

Kuva
onnellinen lapsi kastettavana

Onko sinusta joskus tuntunut, että haluaisit olla hengellisesti puhtaampi? Kun Jeesus Kristus opetti opetuslapsiaan muinaisella Amerikan mantereella, Hän selitti tärkeitä siunauksia, jotka ovat Hänen evankeliumiaan seuraavien ulottuvilla, kuten pyhittyminen Pyhän Hengen kautta. Tämä oppiaihe voi auttaa sinua ymmärtämään, kuinka voit saada Vapahtajan pyhittävää voimaa, kun pyrit elämään Hänen evankeliuminsa mukaan.

Likainen

Vanhin Allen D. Haynie seitsemänkymmenen koorumista on kertonut seuraavan kertomuksen lapsuudestaan.

Kun olin yhdeksänvuotias, valkohiuksinen, 150-senttinen äidinäitini tuli meille viettämään muutaman viikon luonamme. Yhtenä iltapäivänä hänen ollessaan meillä kaksi isoveljeäni ja minä päätimme kaivaa kuopan niitylle, joka oli taloamme vastapäätä kadun toisella puolella. En tiedä, miksi teimme sen. Joskus pojat kaivavat kuoppia. Tulimme vähän likaisiksi, mutta emme siinä määrin, että olisimme joutuneet suuriin vaikeuksiin. Naapurien pojat näkivät, kuinka kerrassaan jännittävää oli kaivaa kuoppaa, ja he alkoivat auttaa. Sitten me kaikki tulimme yhdessä vielä likaisemmiksi. Maa oli kovaa, joten raahasimme sinne puutarhaletkun ja panimme hieman vettä kuopan pohjalle pehmentämään maata. Saimme kaivaessamme vähän kuraa päällemme, mutta kuoppa suureni.

Joku joukossamme päätti, että meidän pitäisi tehdä kuopasta uima-allas, joten täytimme sen vedellä. Koska olin nuorin ja halusin kuulua joukkoon, minut taivuteltiin hyppäämään kuoppaan ja kokeilemaan sitä. Nyt olin todella likainen. En ollut alkuun suunnitellut tulevani yltä päältä likaiseksi, mutta niin vain kävi.

Kun alkoi tulla kylmä, ylitin kadun aikomuksenani mennä sisälle. Isoäiti oli minua vastassa etuovella eikä suostunut päästämään minua sisään. Hän sanoi minulle, että jos hän päästäisi minut sisään, toisin mukanani kuraa taloon, jonka hän oli juuri siivonnut. Niinpä tein sen, mitä kuka tahansa yhdeksänvuotias siinä tilanteessa tekisi, ja juoksin takaovelle, mutta hän oli nopeampi kuin olin luullut. Suutuin, poljin jalkaa ja vaadin päästä sisälle, mutta ovi pysyi kiinni.

Olin märkä, likainen ja kylmissäni, ja lapsen kuvitelmissani ajattelin, että saattaisin kuolla omalle takapihallemme. Viimein kysyin isoäidiltä, mitä minun pitäisi tehdä, että pääsisin sisälle. Ennen kuin huomasinkaan, seisoin takapihalla ja isoäiti suihkutti minua letkulla. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen isoäiti ilmoitti, että olen puhdas, ja päästi minut sisälle. Talossa oli lämmin, ja minä sain pukea ylleni kuivat, puhtaat vaatteet. (Allen D. Haynie, ”Muistakaa, kehen olemme turvanneet”, Liahona, marraskuu 2015, s. 121)

  • Mitä hengellisiä vertailuja voisit tehdä vanhin Haynien kertomuksen ja meidän elämämme välillä?

Luvussa 3. Nefi 27 Vapahtaja opetti nefiläisille osana evankeliumiaan koskevaa saarnaansa synnin seurauksista ja siitä, kuinka me voimme voittaa ne ja tulla hengellisesti puhtaiksi.

Lue 3. Nefi 27:19 ja pane merkille Vapahtajan opetukset.

  • Mitä tämä jae opettaa sinulle siitä, miksi tarvitset Jeesusta Kristusta ja Hänen sovitustaan?

Jeesus Kristus voi puhdistaa sinut synnin tahrasta ja auttaa sinua tulemaan pyhäksi. Ajattele tarvettasi tulla puhdistetuksi synnistä ja sitä, miltä saattaisi tuntua tai miltä tuntuu olla hengellisesti puhdas. Kun opiskelet tänään, pane merkille opetuksia, jotka voivat auttaa sinua ymmärtämään paremmin, kuinka voit päästä osalliseksi Vapahtajan pyhittävästä voimasta elämässäsi.

Jeesus Kristus kuvailee, kuinka voimme pyhittäytyä Pyhän Hengen avulla

Jakeissa 3. Nefi 27:20–22 Vapahtaja opetti, mitä me voimme tehdä saadaksemme Hänen pyhittävää voimaansa ja tullaksemme kelvollisiksi iankaikkiseen elämään. Voisit jäljentää opiskelupäiväkirjaasi seuraavan taulukon, josta on sinulle apua näiden jakeiden tutkimisessa.

Käskyt

Siunaukset

Lue 3. Nefi 27:20–22 ja täydennä taulukko löytämilläsi asioilla.

3. Nefi 27:20 on oppien hallinnan kohta. Voisit merkitä oppien hallinnan kohdat pyhiin kirjoituksiisi selvästi erottuvalla tavalla, jotta löydät ne helposti. Saat seuraavassa oppiaiheessa tilaisuuden harjoitella tässä kohdassa käsiteltävän opin soveltamista johonkin kysymykseen tai tilanteeseen.

  • Kuinka tiivistäisit Vapahtajan opetukset jakeessa 20 totuuslauselmaksi?

Yksi totuus, jonka voimme oppia, on se, että jos me teemme parannuksen ja tulemme Jeesuksen Kristuksen luo menemällä kasteelle, voimme pyhittäytyä ottamalla vastaan Pyhän Hengen ja seisoa tahrattomina Hänen edessään viimeisenä päivänä.

Pyhittyminen tarkoittaa vapautumista synnistä, puhdistumista ja pyhäksi tulemista Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta (PKO, ”Pyhitys”, scriptures.ChurchofJesusChrist.org).

Kuva
kuvake, kirjoita
  1. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

    • Kuinka parannus ja kaste auttavat meitä kokemaan pyhittymisen Jeesuksen Kristuksen kautta?

    • Kuinka voisit vastata jollekulle, joka miettii, kuinka nämä käskyt koskevat häntä sen jälkeen kun hän on saanut kastetoimituksen?

Tule pyhitetyksi Pyhän Hengen kautta

Jeesuksen Kristuksen sanat jakeessa 20 opettavat meille, että tapa, jolla Hän auttaa meitä tulemaan pyhitetyiksi, on Pyhän Hengen saamisen kautta.

Presidentti Henry B. Eyring ensimmäisestä presidenttikunnasta on opettanut Vapahtajan sovituksen ja Pyhän Hengen pyhittävän vaikutuksen välisestä suhteesta.

Jos olette tunteneet Pyhän Hengen vaikutuksen tänään, voitte pitää sitä todisteena siitä, että sovitus toimii elämässänne. Siitä syystä ja monista muista syistä teidän kannattaisi asettua paikkoihin ja tehtäviin, jotka kutsuvat Pyhän Hengen kuiskauksia. Pyhän Hengen vaikutuksen tunteminen toimii kaksisuuntaisesti: Pyhä Henki asuu vain puhtaassa temppelissä, ja Pyhän Hengen saaminen puhdistaa meidät Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta. (Henry B. Eyring, ”Gifts of the Spirit for Hard Times”, Ensign, kesäkuu 2007, s. 23)

  1. Vastaa ainakin toiseen seuraavista kysymyksistä.

    • Kuinka olet huomannut Hengen puhdistavaa vaikutusta elämässäsi?

    • Millä tavoin me voimme kutsua Pyhän Hengen jatkuvaa kumppanuutta, jotta meitä voidaan siunata säännöllisesti sen pyhittävällä vaikutuksella?

Sovella Vapahtajan opetuksia elämääsi

Tänään tutkimasi totuudet ovat yksinkertaisia, mutta niitä on tärkeää noudattaa johdonmukaisesti, jotta voit kelvollisesti palata Jumalan luo. Mieti, kuinka aiot soveltaa elämääsi sitä, mitä olet oppinut ja tuntenut. Voisit valita yhden tai useampia seuraavista vaihtoehdoista tai valita jonkin muun tavan soveltaa näitä opetuksia käytäntöön.

  1. Tee parannusta tietoisemmin joka päivä ja päätä seurata Vapahtajaa täydemmin.

  2. Tee osallistumisestasi sakramenttitoimitukseen merkityksellisempi osa sunnuntain jumalanpalvelustasi.

  3. Pane merkille jokin synti tai häiriötekijä, joka rajoittaa kumppanuuttasi Pyhän Hengen kanssa. Ryhdy tarvittaviin toimiin poistaaksesi tuo synti tai häiriötekijä elämästäsi.

  4. Ala tehdä jotakin, minkä ansiosta sinun on helpompi saavuttaa Pyhän Hengen kumppanuus.

Tulosta