Seminaari
Apostolien teot 3


Apostolien teot 3

Ramman parantaminen

Kuva
Peter reaches out his hand to a crippled man and commands him to rise and walk.

Mies, joka ei ollut milloinkaan pystynyt kävelemään, vietiin Jerusalemin temppelin edustalle joka päivä, jotta hän voisi kerjätä rahaa. Hän kohtasi Pietarin ja Johanneksen, jotka antoivat hänelle paljon suuremman lahjan kuin hänen pyytämänsä kolikot. Pietari paransi miehen Jeesuksen Kristuksen nimessä ja käyttämällä pappeuden valtuutta. Tuo kokemus antoi Pietarille ja muille apostoleille monia tilaisuuksia todistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Tämän oppiaiheen tarkoituksena on auttaa sinua vahvistamaan uskoasi siihen, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus pystyvät auttamaan sinua voittamaan haasteet, joita kohtaat.

Sovita oppiaiheet oppilaiden tarpeisiin. Hengen avulla opettamiseen sisältyy oppiaiheen valmistelemista huolellisesti ja ajatuksella sekä annetun opetusohjelman käyttämistä. Hengen avulla opettaminen edellyttää kuitenkin myös rukoilemista, pohtimista ja oppiaiheiden soveltamista, jotta varmistetaan, että Henki voi täyttää oppilaiden yksilöllisiä tarpeita ja auttaa heitä soveltamaan periaatteita yksilöllisiin tilanteisiinsa. Kun valmistaudut opettamaan, tavoittele Pyhältä Hengeltä innoitusta siihen, kuinka soveltaa oppiaihetta vastaamaan oppilaiden tarpeita.

Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita pohtimaan jotakin heillä olevaa haastetta tai koettelemusta, johon he haluaisivat pyytää huojennusta tai jonka voittamiseen he haluaisivat voimaa taivaalliselta Isältä ja Jeesukselta Kristukselta. Kehota heitä tutkimaan jakeita Ap. t. 3:1–8 tämä haaste tai koettelemus mielessään ja etsimään totuuksia, jotka voisivat auttaa heitä.

Mahdollisia oppimistoimintoja

Jumalan parantavan voiman vastaanottaminen

Luvun Ap. t. 3 sisältöä voi opettaa monin eri tavoin. Seuraavat oppimistoiminnat ovat yksi tapa opettaa tätä lukua. Löydät muita mahdollisia oppimistoimintoja oppiaiheen lopussa olevasta kohdasta ”Lisäoppimistoimintoja”.

Kirjoita taululle sanat Haasteet ja koettelemukset. Voisit kirjoittaa taululle myös oppilaiden vastauksia seuraavaan kysymykseen.

  • Mitä erilaisia fyysisiä, hengellisiä tai emotionaalisia haasteita tai koettelemuksia ihmiset kohtaavat elämässä?

Varmista, että oppilailla on riittävästi tilaa ympärillään, jotta he voivat tehdä seuraavan tehtävän opiskelupäiväkirjaansa ilman, että muut näkevät, mitä he kirjoittavat. Jos tilaa ei ole riittävästi, voisit kehottaa oppilaita vain ajattelemaan jotakin heillä olevaa haastetta tai koettelemusta ja kirjoittamaan sitten vastauksensa seuraaviin kolmeen kysymykseen.

Pohdi jotakin haastetta tai koettelemusta, joka sinulla on tällä hetkellä ja johon haluaisit huojennusta tai jonka voittamiseen haluaisit voimaa taivaalliselta Isältä ja Jeesukselta Kristukselta. Kirjoita se opiskelupäiväkirjaasi ja kirjoita myös vastauksesi seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä olet tehnyt saadaksesi apua tähän haasteeseen tai koettelemukseen?

  • Mitä sellaista jo tiedät taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta, mikä antaa sinulle luottamusta siihen, että He auttavat sinua?

  • Mitä kysymyksiä tai huolia sinulla on tämän haasteen tai koettelemuksen voittamisen suhteen?

Pietari ja Johannes parantavat ramman

Tässä oppiaiheessa sinulla on tilaisuus oppia evankeliumin totuuksia luvusta Ap. t. 3 , jossa Pietari ja Johannes parantavat ramman miehen. Kun tutkit lukua, kiinnitä huomiota saamiisi hengellisiin kehotuksiin. Pyri vahvistamaan uskoasi siihen, että Jeesus Kristus voi auttaa sinua haasteissa, joita kohtaat kuolevaisuudessa.

Lue Ap. t. 3:1–3 ja katso, mitä siinä kerrotaan tästä miehestä, joka oli jo yli 40-vuotias (ks. Ap. t. 4:22). Voi olla hyvä tietää, että jakeessa 3 mainittu ”almu” tarkoitti ihmisten lahjoituksia köyhille.

  • Millä sanoilla voisit kuvailla tätä miestä ja hänen tilannettaan? Miksi?

  • Millä tavoin ihmiset saattaisivat tyypillisesti suhtautua henkilöön, joka on tämän miehen tilanteessa?

Lue Ap. t. 3:4–8 ja pane merkille totuuksia, joita tämä kertomus voi opettaa sinulle haasteidemme tai koettelemustemme voittamisesta. Voit myös katsoa videon ”Peter and John Heal a Man Crippled since Birth” [Pietari ja Johannes parantavat syntymästään saakka ramman miehen] (3.21), joka on sivustolla churchofjesuschrist.org.

  • Mikä tässä kertomuksessa kiinnittää huomiosi?

  • Mitä tämä kokemus auttaa sinua oppimaan taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta tai tuntemaan Heitä kohtaan?

Kehota oppilaita kertomaan, mitä eri totuuksia he ovat huomanneet tämän kertomuksen pohjalta. Pyydä heitä kertomaan, kuinka he löysivät tämän totuuden kertomuksesta ja miksi he pitävät tätä totuutta tärkeänä.

Pietari opetti niille, jotka näkivät ihmeen, että se tapahtui uskon ansiosta ja Jeesuksen Kristuksen nimessä (ks. Ap. t. 3:16). Yksi totuus, jonka voimme oppia tästä kertomuksesta, on se, että uskomalla Jeesukseen Kristukseen me voimme parantua.

  • Mitä sellaista voisit kertoa näistä jakeista, mikä voisi auttaa jotakuta, jolla on parhaillaan niitä fyysisiä, hengellisiä tai emotionaalisia haasteita tai koettelemuksia, joita mainitsit aiemmin tällä oppitunnilla?

  • Mitä me voimme tehdä saadaksemme taivaalliselta Isältä ja Vapahtajalta voimaa avuksi näihin haasteisiin?

Katso video ”The Wounded Shall be Healed” [Haavoittuneet parantuvat] (5.45), joka on sivustolla churchofjesuschrist.org. Kuuntele kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Neil L. Andersenin todistus ja kirjoita muistiin sanoja ja ilmauksia, jotka kiinnittävät huomiosi, tai vaikutelmia, joita tulee mieleesi videota katsoessasi.

  • Mikä vanhin Andersenin opetuksissa kiinnitti huomiosi?

Voisit seuraavan kysymyksen kohdalla kertoa jonkin omakohtaisen esimerkin. Muistuta oppilaille kuitenkin, että heidän ei pidä vastatessaan kertoa luokalle mitään liian henkilökohtaista.

  • Mitä kokemuksia sinulla on ollut tai tiedät muilla olleen siitä, että Vapahtaja on pystynyt antamaan voimaa tai parantamaan?

  • Mitä sellaista olet oppinut tai tuntenut koskien Jeesusta Kristusta tänään, mitä haluat muistaa?

  • Mitä olet saanut innoitusta tehdä sen johdosta, mitä olet opiskellut tänään?

Selityksiä ja taustatietoja

Miksi Vapahtaja ei aina paranna meitä juuri silloin ja juuri sillä tavalla kun haluaisimme?

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut:

Kuva
Official portrait of President Russell M. Nelson taken January 2018

Olen tietoinen siitä, että toisinaan jotkin palavimmista rukouksistamme saattavat jäädä vaille vastausta. Ihmettelemme, miksi. Tiedän tuon tunteen! Tunnen noiden hetkien pelot ja kyyneleet. Mutta tiedän myös, ettei rukouksiamme jätetä koskaan huomiotta. Uskoamme ei koskaan väheksytä. Tiedän, että kaikkitietävän taivaallisen Isän näkökulma on paljon laajempi kuin meidän. Kun me tunnemme kuolevaisuuteen liittyvät ongelmamme ja tuskamme, Hän tuntee kuolemattoman edistyksemme ja kuolemattomat mahdollisuutemme. Jos me rukoilemme, että tuntisimme Hänen tahtonsa ja mukautuisimme siihen, kärsivällisyyden ja rohkeuden kautta voi tapahtua taivaallinen parantaminen Hänen omalla tavallaan ja Hänen omana aikanaan.

(Russell M. Nelson, ”Jeesus Kristus, Mestariparantaja”, Liahona, marraskuu 2005, s. 86)

Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:

Kuva
Elder David A. Bednar, Quorum of the Twelve Apostles official portrait. 2020.

Vanhurskaus ja usko ovat varmasti tärkeitä parannettaessa sairaita, kuuroja ja rampoja – mikäli tämä parantaminen toteuttaa Jumalan tarkoituksia ja on sopusoinnussa Hänen tahtonsa kanssa. Näin ollen, vaikka meillä on vahva usko, monet vuoret eivät siirry. Eivätkä kaikki sairaat ja heikot parannu. Jos kaikkea vastakohtaisuutta rajoitettaisiin, jos kaikki sairaudet poistettaisiin, silloin Isän suunnitelman ensisijaiset tarkoitukset tehtäisiin tyhjiksi.

(David A. Bednar, ”Herran tahdon ja ajoituksen hyväksyminen”, Liahona, elokuu 2016, s. 22)

Kuinka voin päästä osalliseksi Vapahtajan parantavasta voimasta, kun koen hengellisiä koettelemuksia?

Presidentti Russell M. Nelson on opettanut:

Kuva
Official portrait of President Russell M. Nelson taken January 2018

Koettelemukset voivat johtua niin hengellisistä kuin fyysisistäkin syistä. Alma nuorempi muisti syntinsä olevan niin tuskallinen, että hän toivoi voivansa hävitä olemattomiin, sekä hänen sielunsa että ruumiinsa, ettei häntä voitaisi viedä seisomaan Jumalan eteen tuomittavaksi teoistaan [ks. Alma 36:15 ]. Kuinka Hän voi parantaa meidät sellaisina hetkinä?

Me voimme tehdä parannusta täydellisemmin! Me voimme kääntyä täydellisemmin! Silloin ”Vanhurskauden Pojan” parantava käsi voi siunata meitä täydellisemmin.

– – Usko, parannus, kaste, todistus ja pysyvä kääntymys johtavat Herran parantavaan voimaan.

(Russell M. Nelson, ”Jeesus Kristus, Mestariparantaja”, Liahona, marraskuu 2005, s. 86–87)

Lisäoppimistoimintoja

Tiivistä jakeiden Ap. t. 3:1–8 opetukset

Kun olette lukeneet Ap. t. 3:1–8 , laita näkyviin seuraavat kuvat ja pyydä oppilaita kertomaan näiden kuvien esittämä kertomus omin sanoin. Tämä voi auttaa oppilaita painamaan kertomuksen mieleensä.

1)

Kuva
Men carry a cripple since birth and set him on the steps.

2)

Kuva
Peter and John healing a man sitting on steps.

3)

Kuva
Peter reaches out his hand to a crippled man and commands him to rise and walk.

4)

Kuva
A man crippled since birth is healed by Peter and John, and he thanks them with an embrace.

Tämän ihmeen vaikutus muihin

Auta oppilaita ymmärtämään, että parantumisella, joka tuona päivänä tapahtui temppelin luona, oli valtava vaikutus moniin ihmisiin. Tutki seuraavia jakeita ja pane merkille, kuinka tämä ihme vaikutti alla mainittuihin ihmisiin.

Voisit jakaa oppilaat kolmeen ryhmään ja antaa kullekin ryhmälle tutkittavaksi yhden seuraavista kohdista (yhdelle ryhmälle voi antaa kaksi ensimmäistä kohtaa).

Ap. t. 3:8 – Mies, joka parani Ap. t. 3:9–13, 19 ; 4:4 – Ihmiset temppelissä Ap. t. 4:13–18 – Juutalaisjohtajat

Kun oppilaat ovat tutkineet saamaansa kohtaa, keskustelkaa yhdessä siitä, mitä he ovat oppineet. Voisit esittää seuraavanlaisia kysymyksiä:

Mitä huomasitte siitä, kuinka tämä ihme vaikutti eri ihmisryhmiin?

Miksihän se vaikutti joihinkin ihmisiin eri tavoin kuin muihin?

Jos te olisitte olleet temppelin luona olleiden ihmisten joukossa, millähän tavoin näkemyksenne Pietarista ja Johanneksesta olisi mahtanut muuttua nähtyänne tämän ihmeen?

Ap. t. 3:19–21 . Kaiken kohdalleen asettaminen

Kerro, että kun Pietari ja Johannes olivat parantaneet ramman, uutinen ihmeestä levisi nopeasti. Monet ihmiset kokoontuivat kuuntelemaan Pietaria ja Johannesta ja heidän joukossaan oli myös niitä, jotka olivat aiemmin hylänneet Jeesuksen Kristuksen.

Pyydä yhtä oppilasta lukemaan ääneen Ap. t. 3:19–21 . Pyydä muita oppilaita seuraamaan mukana ja panemaan merkille, mitä apostoli Pietari käski sinne kokoontuneita ihmisiä tekemään.

Selitä, että jakeen Ap. t. 3:21 mukaan Pietari profetoi, että Jeesus Kristus olisi taivaassa ”siihen aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen”. Ilmaus ”kaikki pannaan kohdalleen” viittaa muun muassa evankeliumin palauttamiseen myöhempinä aikoina.

Voisitte keskustella seuraavanlaisista kysymyksistä:

  • Ketkä muut Pietarin lisäksi jakeen 21 mukaan profetoivat, että myöhempinä aikoina tapahtuisi evankeliumin palautus?

  • Mitä sellaisia tärkeitä tapahtumia on jo tapahtunut, jotka liittyvät tämän profetian täyttymiseen?

Todista, että Herran profeetat ovat monina eri aikakausina profetoineet ajasta, jota me elämme, ja odottaneet evankeliumin palautusta ja Herran toista tulemista.

Tulosta