Seminaari
Apostolien teot 4–5


Apostolien teot 4–5

Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä

Kuva
A priest questions Peter.

Pietari ja Johannes vangittiin, koska he paransivat ja todistivat Jeesuksen Kristuksen nimessä. Myöhemmin heidät vapautettiin ja heitä kiellettiin puhumasta tai opettamasta Hänen nimessään. Pietari ja Johannes todistivat kuitenkin edelleen Jeesuksesta Kristuksesta, ja heidät vangittiin uudelleen. Enkeli vapautti heidät vankilasta ja käski heidän palata ja jatkaa Kristuksesta saarnaamista, niin kuin he tekivätkin. Juutalaisjohtajien määräyksestä heidät vangittiin jälleen ja heitä ruoskittiin. Johtajat käskivät heitä lopettamaan Kristuksesta saarnaamisen, mutta Pietari ja Johannes vastasivat, että heidän tulee ennemmin totella Jumalaa kuin ihmisiä. Pietari ja Johannes riemuitsivat siitä, että he saivat kärsiä vainoa Jeesuksen Kristuksen vuoksi. Kun opiskelet tänään, mieti, kuinka voit kasvattaa haluasi totella ennemmin Jumalaa kuin ketään muuta.

Korosta Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Silloinkin kun pyhien kirjoitusten tapahtumat eivät kerro suoraan Vapahtajasta, voit silti ohjata oppilaitasi Hänen luokseen osoittamalla heille, kuinka Hän on esimerkkinä opetettavan periaatteen noudattamisesta.

Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita tulemaan oppitunnille valmiina kertomaan, millaisissa tilanteissa saattaa olla vaikea olla kuuliainen Jumalalle muiden painostuksen vuoksi.

Mahdollisia oppimistoimintoja

Puolusta sitä, mikä on oikein

Laita näkyviin seuraavat kysymykset. Kehota oppilaita miettimään valmistautumistaan oppitunnille ja keskustelemaan sitten kysymyksistä yhdessä. Voisit kirjoittaa taululle oppilaiden vastauksia ensimmäiseen kysymykseen. Näihin vastauksiin voi olla hyvä palata myöhemmin oppitunnin aikana.

  • Millaisissa tilanteissa sinun tai muiden saattaa olla vaikea olla kuuliainen Jumalalle muiden painostuksen vuoksi?

  • Mikä tekee näistä tilanteista vaikeita?

Presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) sanoi:

Kuva
Official portrait of President Thomas S. Monson, 2008.

Kun me elämme jokapäiväistä elämäämme, on miltei väistämätöntä, että uskoamme koetellaan. Joskus saatamme huomata olevamme muiden ympäröimänä ja olla silti vähemmistönä tai jopa yksin puolustamassa tietoa siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei ole. Onko meillä moraalista rohkeutta puolustaa lujana omia uskonkäsityksiämme, vaikka meidän täytyisi tehdä se yksin?

(Thomas S. Monson, ”Uskalla seistä yksin”, Liahona, marraskuu 2011, s. 60)

Kirjoita opiskelupäiväkirjaasi vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuinka arvioisit halukkuuttasi olla kuuliainen Jumalalle sen sijaan, että antaisit periksi muiden painostukselle?

  • Missä tulevissa tilanteissa sinun pitää ehkä tehdä päätös totella ennemmin Jumalaa kuin muita?

Kun tutkit tätä oppiaihetta, pane merkille totuuksia ja esimerkkejä, jotka voivat auttaa sinua tuntemaan suurempaa halua totella ennemmin Jumalaa kuin ketään muuta.

Pietari ja Johannes vangittiin, koska he saarnasivat ja paransivat Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Pietari ja Johannes kohtasivat tilanteita, joissa heidän oli valittava, tottelevatko he Jumalaa vai antavatko periksi muiden painostukselle. Kun Pietari ja Johannes olivat parantaneet ramman temppelin luona ja saarnanneet Jeesuksen Kristuksen nimessä, juutalaisjohtajat vangitsivat heidät ja kuulustelivat heitä (ks. Ap. t. 3:1–11 ; 4:1–7).

Lue Ap. t. 4:8–21 ja pane merkille, kuinka Pietari ja Johannes reagoivat tässä tilanteessa. Voisit alleviivata näistä jakeista sanoja tai ilmauksia, jotka ovat mielestäsi merkittäviä tai jotka innoittavat sinua tekemään valinnan olla kuuliainen Jumalalle ennemmin kuin millekään muulle. Voisit katsoa videon ”Peter and John Are Judged” [Pietari ja Johannes tuomitaan] (2.51), joka on sivustolla churchofjesuschrist.org, seuraten samalla tekstiä pyhistä kirjoituksistasi.

  • Mitkä näiden jakeiden sanat ja ilmaukset kiinnittivät huomiosi? Miksi?

Mieti, mikä toiminta auttaisi oppilaita parhaiten oppimaan jakeissa Ap. t. 5:12–32 opetettuja evankeliumin totuuksia. Voisit antaa oppilaille tehtäväksi lukea eri ihmisten vuorosanat tässä kertomuksessa. Voisit antaa heille tehtäväksi olla kertoja, enkeli, sotilas, Pietari tai ylipappi. Vaihtoehtoisesti oppilaat voisivat katsoa seuraavan videon nähdäkseen, mitä sitten tapahtuu.

Lue Ap. t. 5:12–32 ja jatka tämän kertomuksen tutkimista. Voisit merkitä pyhiin kirjoituksiisi opit, periaatteet ja ilmaukset, jotka tuntuvat sinusta merkittäviltä. Vaihtoehtoisesti voisit katsoa videon ”Peter and John Continue Preaching the Gospel” [Pietari ja Johannes jatkavat evankeliumin saarnaamista] aikakoodiin 3.51 asti. Lue Ap. t. 5:12–32 ja jatka tämän kertomuksen tutkimista. Voisit merkitä pyhiin kirjoituksiisi opit, periaatteet ja ilmaukset, jotka tuntuvat sinusta merkittäviltä. Vaihtoehtoisesti voisit katsoa videon ”Peter and John Continue Preaching the Gospel” [Pietari ja Johannes jatkavat evankeliumin saarnaamista] aikakoodiin 3.51 asti.

  • Mitä löysit?

  • Mitä totuuksia olet oppinut tämän kertomuksen pohjalta?

Kannusta oppilaita mainitsemaan periaatteita omin sanoin ja kirjoittamaan niitä taululle.

Yksi totuuksista, joita voimme oppia tästä kertomuksesta, on se, että jos päätämme totella Jumalaa sen sijaan että pelkäisimme muita, niin Hän on meidän kanssamme.

Mieti oppitunnin alussa mieleesi tulleita tilanteita, joissa saattaa olla vaikeaa olla kuuliainen Jumalalle muiden painostuksen vuoksi.

  • Mitä siunauksia voimme saada olemalla kuuliaisia Jumalalle sen sijaan että pelkäisimme muita?

  • Mitä sellaista tiedät Jumalasta, mikä antaa sinulle varmuutta seurata Häntä – silloinkin kun muut painostavat sinua olemaan tekemättä niin?

Jos oppilaat tarvitsevat apua seuraaviin kysymyksiin vastaamisessa, kerro Vapahtajan elämästä esimerkkejä, joita suositetaan opettajalle kohdassa ”Selityksiä ja taustatietoja”. Muita esimerkkejä on lisäoppimistoiminnassa nimeltä ”Innoittavia kertomuksia”.

  • Milloin sinä tai joku muu on huomannut, miten viisasta on totella Jumalaa sen sijaan että pelkäisi muita? (Voisit myös mainita esimerkkejä Vapahtajan elämästä.)

Nykyajan esimerkki

Voisit näyttää videon ”Leave the Party” [Lähde juhlista] (6.25), joka on sivustolla churchofjesuschrist.org, esimerkkinä Jumalan tottelemisesta ihmisten sijaan. Vaihtoehtoisesti voit kertoa jonkin omakohtaisen kokemuksen, joka havainnollistaa tätä periaatetta.

Vanhin Thierry K. Mutombo seitsemänkymmenen koorumista on kertonut esimerkin perheestä, joka päätti olla kuuliainen Jumalalle eikä ihmisille. Voit kuunnella tämän kertomuksen videolta ”Ye Shall Be Free” [Te olette vapaita], joka on sivustolla churchofjesuschrist.org (aikakoodi 6.43–8.51).

  • Mikä teki sinuun suurimman vaikutuksen siinä, kuinka tämä perhe suhtautui haasteisiinsa?

  • Mistähän syystä perheen usko Jeesukseen Kristukseen oli niin tärkeä tässä tilanteessa?

Pietari ja Johannes vapautetaan

Juutalaisjohtajat keskustelivat siitä, mitä Pietarin ja Johanneksen suhteen pitäisi tehdä. Suuresti arvostettu juutalaisjohtaja nimeltä Gamaliel kehotti heitä päästämään Pietarin ja Johanneksen vapaaksi, koska hän ymmärsi, että jos Pietari ja Johannes todella tekivät Jumalan työtä, juutalaisjohtajat eivät pystyisi pysäyttämään sitä (ks. Ap. t. 5:29–39).

Lue Ap. t. 5:40–42 . Voisit merkitä pyhiin kirjoituksiisi sanoja ja ilmauksia, jotka kuvailevat sitä, miltä Pietarista ja Johanneksesta tuntui näiden kokemusten jälkeen.

  • Mitä sellaista opit tänään, mikä innoittaa sinua tottelemaan ennemmin taivaallista Isää kuin ihmisiä?

Selityksiä ja taustatietoja

Mitä jos en sovi joukkoon, koska päätän olla kuuliainen taivaalliselle Isälle?

Vanhin Richard G. Scott (1928–2015) kahdentoista apostolin koorumista opetti:

Kuva
Final official portrait of Elder Richard G. Scott of the Quorum of the Twelve Apostles, 2004. Passed away 22 September 2015.

Aika ajoin saatatte tuntea itsenne yksinäisiksi tai väärin ymmärretyiksi – minäkin olen tuntenut – koska ette sovi joukkoon. Olkaa kiitollisia siitä, että vanhurskas elämänne muovaa teitä niin, ettette sovi sinne, minne ette kuulu. Tämä on väliaikaista henkilökohtaisen koettelemisen ja kasvun aikaa. Aikanaan sen tilalle tulee todellisten ystävien ja suuremman onnen aika.

(Richard G. Scott, ”Vanhurskauden voima”, Valkeus, tammikuu 1999, s. 81)

Kuinka minun tulee puolustaa uskonkäsityksiäni?

Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt:

Kuva
Official Portrait of Elder Jeffrey R. Holland. Photographed January 2018.

Olkaa vahvoja. Eläkää uskollisesti evankeliumin mukaan, vaikka muut ympärillänne eivät eläisi ollenkaan sen mukaan. Puolustakaa uskonkäsityksiänne kohteliaasti ja myötätuntoisesti, mutta puolustakaa niitä.

(Jeffrey R. Holland, ”Opetuslapseuden hinta – ja siunaukset”, Liahona, toukokuu 2014, s. 9)

Kuinka Vapahtaja osoitti olevansa kuuliainen taivaalliselle Isälle ihmisten sijaan?

Seuraavat Raamattu-aiheiset videot havainnollistavat Vapahtajan halua ennemmin palvella Jumalaa kuin noudattaa ihmisten ajatuksia.

Katso ”Jesus Forgives Sins and Heals a Man Stricken with Palsy” [Jeesus antaa syntejä anteeksi ja parantaa halvaantuneen miehen] (2.57) nähdäksesi, kuinka Vapahtaja osoitti voimansa ja halukkuutensa antaa anteeksi syntejä, kun muut kyseenalaistivat sen.

Katso ”Jesus Heals A Lame Man on the Sabbath” [Jeesus parantaa ramman miehen sapattina] (2.23) nähdäksesi, kuinka Vapahtaja paransi miehen, vaikka juutalaisjohtajat pitivät sitä sopimattomana käytöksenä sapattina.

Katso ”Go and Sin No More” [Mene äläkä enää tee syntiä] (3.21) nähdäksesi, kuinka Vapahtaja ei tuominnut kertomuksen henkilöä, vaikka muut painostivat Häntä tekemään niin.

Lisäoppimistoimintoja

Vapahtajan kaltaiseksi tuleminen elämällä pyhityksen lain mukaan

Jakeissa Ap. t. 4:31–5:11 kerrotaan, että pyhät elivät tuohon aikaan pyhityksen lain mukaan. Kehota oppilaita tutkimaan Pyhien kirjoitusten oppaan (pyhätkirjoitukset.churchofjesuschrist.org) artikkelia ” Pyhittää, pyhityksen laki ”, jotta he ymmärtäisivät paremmin, mitä pyhityksen laki on. Sitten he voisivat verrata tätä selitystä jakeiden Ap. t. 2:41–47 ; Ap. t. 4:31–37 ja Ap. t. 5:1–11 kertomuksiin. He voisivat myös käydä läpi jakeet Moos. 7:18 ja 4. Nefi 1:1–18 . Kehota oppilaita miettimään, kuinka eläminen tämän lain mukaan auttaa meitä tulemaan Vapahtajan kaltaisiksi ja osoittamaan Hänen rakkauttaan muita kohtaan.

Rehellisyys ja liittojemme pitäminen

Oppilaiden voi olla hyvä tutkia jakeiden Ap. t. 5:1–11 kertomusta Ananiaasta ja Safirasta. Tämä kertomus havainnollistaa, kuinka tärkeää on olla rehellinen ja pitää liittomme Jumalan kanssa. Tuohon aikaan kirkon jäsenet elivät pyhityksen lain mukaan (ks. edellinen toiminta).

Vaikka emme ymmärräkään, miksi seuraukset olivat tässä tapauksessa niin vakavat, me tiedämme, että Jumalan kanssa tehtyjen liittojen rikkominen on vakava asia (ks. Room. 6:16 23 ; OL78:11–12). Oppilaat voisivat myös tutkia kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Ronald A. Rasbandin puhetta nimeltä ”Pitäkäämmelupauksemme ja liittomme” (Liahona, marraskuu 2019, s. 53–56) tai otteita siitä. Voisit esittää heille seuraavanlaisia kysymyksiä: ”Kuinka rehellisyys ja liittojen pitäminen auttavat meitä tulemaan Jumalan kaltaisiksi?” ja ”Miten se, että pidämme liittomme, vaikuttaa perheisiin ja yhteisöihin?”

Pelkää Jumalaa enemmän kuin ihmistä

Oppilaiden voi olla hyödyllistä vertailla esimerkkiä muinaisista apostoleista jakeissa Ap. t. 4:8–12, 18–21 ja 5:17–32 sekä kertomusta siitä, kuinka profeetta Joseph Smith antoi periksi Martin Harrisin halulle näyttää Mormonin kirjan 116-sivuinen käsikirjoitus muille. Oppilaat voisivat tutkia jakeita OL 3:1–11 , joissa kerrotaan Herran neuvoista ja varoituksista sekä Hänen armostaan jakeessa 10 . Tämä kertomus voi auttaa oppilaita ymmärtämään, että silloinkin kun he tekevät virheitä, Herra auttaa, tukee ja antaa heille anteeksi, jos he ovat halukkaita tekemään parannuksen.

Innoittavia kertomuksia

Kehota oppilaita laatimaan luettelo kertomuksista, jotka voivat innoittaa ihmisiä olemaan kuuliaisia Jumalalle olosuhteista riippumatta. He voisivat sisällyttää siihen tämän oppiaiheen kertomuksen, kokemuksia omasta elämästään tai kertomuksia pyhistä kirjoituksista. Seuraavista lähteistä voi olla hyötyä:

  • Vapahtaja ja aviorikoksesta tavattu nainen (ks. Joh. 8:1–11)

  • Joseph Smith vankilassa Richmondissa, Missourissa (ks. Saints: The Story of the Church of Jesus Christ in the Latter Days,osa 1, The Standard of Truth, 1815–1846, 2018, s. 366–368)

Anna oppilaille muutama minuutti aikaa esitellä luetteloaan parille tai koko luokalle. Voisit kertoa myös omakohtaisia esimerkkejä, jotka voivat innoittaa oppilaita.

Tulosta