Mitä jos en osukaan?
Epäonnistumisen pelkoni esti minua kehittämästä kykyjäni ja etsimästä tilaisuuksia kasvaa.
Valokuvakuvitus David Stoker
Kun olin kuusivuotias, isä vei minut ja isosiskoni pelaamaan koripalloa. Pelasin ensimmäistä kertaa oikeassa urheilusalissa. Koripallo tuntui painavalta pienissä käsissäni, ja kori – alimmallekin tasolle säädettynä – näytti olevan suunnattoman korkealla.
”Älä ole huolissasi, heitä vain”, isä sanoi.
Käännyin häneen päin. ”Mitä jos en osukaan?” kysyin.
Nyt yli parikymmentä vuotta myöhemmin en muista, heitinkö pallon vai en. Mutta muistan tuntemani pelon: ”Mitä jos en osukaan? Mitä jos parhaani tekeminen ei riitäkään? Mitä minun pitäisi tehdä, jos epäonnistun?”
Epäonnistumisen pelko
Sama epäonnistumisen pelko on vaivannut minua koko elämäni ajan. Luontaisten lahjakkuuksieni ansiosta sain pitkään piilotettua tuon pelkoni. Mutta se ilmestyi yhä esiin pienissä asioissa. En kokeillut mitään urheilulajia, ennen kuin tiesin, että olisin hyvä siinä. Välttelin koulussa niitä aineita ja kursseja, jotka eivät vastanneet vahvuuksiani. Kun sitten kokeilin uusia asioita enkä menestynyt niissä saman tien, ratkaisuni oli lopettaa nopeasti ja siirtyä johonkin sellaiseen, missä olisin taitavampi.
Sitten lähdin lähetystyöhön. Ensimmäistä kertaa jouduin ympäristöön, jossa heikkouteni näkyivät räikeästi enkä voinut helposti peräytyä. Minun oli vaikea aloittaa keskustelua. Minulla oli vaikeuksia opettaa uudella kielellä. Tulin torjutuksi monta kertaa päivässä. Epäonnistuin jatkuvasti – yritin enkä osunut – ja oli päiviä, jolloin harkitsin tavanomaisen epäonnistumisen kaavani noudattamista: luovuttaisin ja lähtisin kotiin.
Vaikeuksia kääntämisessä
Sinä aikana sain kovasti kaipaamaani innoitusta ja ojennusta siitä kertomuksesta, kun Oliver Cowdery yritti kääntää levyjä. Oltuaan Joseph Smithin kirjurina muutaman viikon Oliver alkoi miettiä, voisiko hänkin kääntää levyjä.
Joseph kysyi Herralta ja sai vastauksen, että Oliverin annettaisiin kääntää. Herra kuitenkin antoi Oliverille muutamia varoituksia, joista kahdessa sanottiin ”ole kärsivällinen” ja ”älä siis pelkää” (OL 6:19, 34).
Kääntäminen ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin Oliver oli kuvitellut. Kun sanat eivät tulleet helposti, hän turhautui ja luovutti pian.
Tilaisuuksien huomiotta jättäminen
Tutkiessani kertomusta ymmärsin, että Oliverin ongelma oli samanlainen kuin omani. Hän oli odottanut oppivansa kääntämisen nopeasti, ja kun kävi ilmi, ettei hän heti onnistunut siinä – että hän epäonnistuisi monta kertaa pyrkiessään omaksumaan sen lahjan – hän palasi kirjuriksi, jonka työn hän tunsi hallitsevansa. Herran varoitukset osuivat oikeaan: Oliver ei ollut kärsivällinen itsensä eikä Jumalan suhteen, ja hän pelkäsi. Niinpä Jumala otti häneltä tilaisuuden pois (ks. OL 9:3).
Tajusin, kuinka usein oma epäonnistumisen pelkoni oli estänyt minua. Olin pelännyt niin paljon sitä, ”etten osuisi”, etten ollut edes yrittänyt tai olin luovuttanut muutaman yrityksen jälkeen. Yrittäessäni välttää epäonnistumista olin jäänyt ilman tilaisuuksia onnistua tulevaisuudessa. En ollut osoittanut kärsivällisyyttä itseäni enkä Jumalaa kohtaan, ja olin pelännyt.
Oliver Cowderyn kertomus antoi minulle myös toivoa. Vaikka Herra sanoi Oliverille, ettei hän kykenisi kääntämään silloin, Hän lupasi myös: ”Minulla on muita aikakirjoja, joita varten minä annan sinulle kyvyn auttaa kääntämisessä” (OL 9:2). Oliver ei ollut menettänyt tilaisuuttaan kääntää, se vain viivästyi. Samalla tavalla minunkaan hukkaamani tilaisuudet eivät olleet lopullisesti menetettyjä. Herra tarjoaisi enemmän tilaisuuksia, jos olisin halukas olemaan kärsivällinen enkä antaisi epäonnistumisen pelon estää minua yrittämästä.
Ei enää pelkoa
Päätin selviytyä epäonnistumisen pelostani. Vaikka yhä jännitin vieraille puhumista tai vieraalla kielellä opettamista, edistyin kummassakin. Näistä taidoista on ollut apua elämässäni, myös lähetystyöni jälkeen.
Vieläkin on hetkiä, jolloin epäröin kokeilla jotakin uutta tai tehdä jotakin sellaista, missä en ole kovin hyvä. Mutta olen oppinut olemaan kärsivällisempi. Olen oppinut jatkamaan yrittämistä ja olemaan pelkäämättä sitä, etten osuisi.