Parannus – osa tietäni kohti täydellisyyttä
”Parannuksen tekeminen ei ole häpeällinen kokemus, se auttaa meitä tulemaan enemmän Kristuksen kaltaisiksi.”
Saavuin piispan toimistoon tuntien olevani täysin kelvoton.
Piispa hymyili ja pyysi minua istuutumaan. Selitin hänelle, mitä oli tapahtunut, ja jokaisen sanan myötä tunsin yhä enemmän häpeää. Silmät kyynelissä kysyin: ”Mitä minun on tehtävä? Kuinka minusta voi tulla jälleen täysin puhdas?”
Piispa oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten: ”Voit todellakin tulla puhtaaksi tästä teosta. Mutta en usko, että ymmärrät erästä tärkeää parannuksen osa-aluetta.”
”Miten niin?” kysyin vähän häkeltyneenä.
”Ajatuksesi parannuksesta on vähän kuin kääntäisit katkaisijaa, jotta pimeys muuttuisi valoisaksi”, hän sanoi. ”Ikään kuin olisit ollut täyden kympin arvoinen, ja tehtyäsi syntiä saisit nyt arvosanaksi 8 tai 7.”
Nyökkäsin hitaasti.
”Todellisuudessa”, piispa jatkoi, ”kukaan meistä ei yllä kymppiin, olemme itse asiassa lähempänä ykköstä ja kakkosta. Emme alun alkaenkaan ole täydellisiä. Parannus voi puhdistaa meidät synnistä, mutta lisäksi se auttaa meitä kohoamaan kakkosesta kolmoseen, kolmosesta neloseen ja niin edelleen, kunnes jonakin päivänä olemme täyden kympin arvoisia. Parannus auttaa meitä tulemaan enemmän Kristuksen kaltaisiksi.
Piispa rukoili kanssani ja neuvoi minua tutkimaan parannuksen lahjaa.
Kun lähdin hänen toimistostaan, istuin kauan autossani miettimässä hänen sanojaan.
Ymmärsin hänen olevan oikeassa. Olin ajatellut parannusta vain keinona päästä takaisin siihen, missä olin ollut, tullakseni taas kympin arvoiseksi. Koska luulin olleeni aiemmin täysin puhdas, niin tuon ”täydellisyyden” painolasti sai minut tuntemaan, että olen kelvoton enkä ansaitse lunastusta – kuten minusta tuntui aina, kun tarvitsin parannusta.
Mutta tarve tehdä parannusta ei ollutkaan kielteinen tai häpeällinen kokemus – se oli Kristuksen kaltaiseksi tulemisen ydin. Se salli minun jättää synnit taakseni ja mahdollisti sen, että voisin tulla paremmaksi kuin ennen. Vapahtaja ei ole korjausmies, joka tilkitsee sielussani olevia halkeamia, vaan arkkitehti, joka rakentaa minua korkeuksiin, jonne en muuten ikinä yltäisi.
Tieto tästä poisti täydellisyyttä tavoittelevan syyllisyyteni. En ollut täydellinen, eikä minun tarvinnutkaan olla – ainakaan vielä. Parannus oli osa tietäni kohti täydellisyyttä. Saapuessani kotiin näkökulmani oli muuttunut ja sydämeni oli nöyrtynyt.
Olen sen jälkeen tehnyt parannuksen ja hylännyt synnin, joka ajoi minut piispan toimistoon tuona päivänä, ja tänä päivänä tunnen todella olevani puhdas. Olen yhä kaukana täydellisestä, mutta onneksi Kristuksen armo riittää pelastamaan minut. Hänen avullaan voin saada anteeksi, parantua ja saada voimaa voittaa heikkouteni. Ja Hänen parannuksen lahjansa avulla minusta voi muovautua sellainen ihminen, jollainen minusta on tarkoitus tulla.