2020
Odottamatta uudelle lähetyskentälle sijoitetulle lähetyssaarnaajalle
Toukokuu 2020


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Odottamatta uudelle lähetyskentälle sijoitetulle lähetyssaarnaajalle

Tapahtuiko lähetystyössäsi yllättävä käänne? Tässä on vinkkejä eräältä, joka ymmärtää kokemaasi hieman.

Kuva
nainen lukemassa pyhiä kirjoituksia

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Monet teistä lähetyssaarnaajista eivät ole siellä, missä odotitte olevanne juuri nyt – odotatte, mikä on uusi lähetystyötehtävänne, tai ehkä olette jo palanneet kotiin. Kun olen seurannut näitä tarinoita, mieleeni on tullut herkkiä muistoja omasta lähetyskokemuksestani vuosia sitten. Ajattelin, että voisin kertoa yhdeltä odottamatta uudelle lähetyskentälle sijoitetulta lähetyssaarnaajalta toiselle muutamia näkökulmia, jotka voivat auttaa.

Albanian evakuointi

Vuoden 1997 alussa olin lähetyssaarnaajana Albaniassa. Toverini ja minä rakastimme maaseutua, herkullisia juusto-pinaattipiirakoita ja kielen sointia – kielen, jonka oppiaksemme olimme toden teolla ahkeroineet. Ennen kaikkea työskentelimme mielellämme sikäläisten ihmisten parissa.

Ajan myötä ympärillämme oleva poliittinen ilmapiiri kiristyi. Yritimme keskittyä evankeliumista kertomiseen, mutta emme voineet olla kuulematta uutisia kapinallisjoukkojen vahvistumisesta eri puolilta maata. Sitten hallitus määräsi liikkumisrajoituksia, ja tilanne alkoi muuttua väkivaltaiseksi. Kansakunta oli ajautumassa kohti sisällissotaa.

Lopulta 14. maaliskuuta koko lähetyskenttämme evakuoitiin. Muistan aina puhelinsoiton, jossa meille kerrottiin, että nyt oli aika kokoontua, jotta meidät voidaan viedä kiireesti pois maasta. Mielessäni pyöri ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Halusin tietysti olla turvassa, mutta ajatus siitä, että jättäisimme rakastamamme perheet etenkin sellaisessa sekasortoisessa tilanteessa, mursi sydämeni. Meillä ei olisi edes mahdollisuutta jättää hyvästejä.

Matkaamme pois maasta sisältyi helikopterimatka lentotukialukselle ja sitten lyhyt aika palvelua Italiassa ennen kuin meidät sijoitettiin uudelleen eri lähetyskentille. Minä päädyin Englantiin. Se kävi nopeasti ja oli aika jännittävää, mutta enimmäkseen todella rankkaa. Yksi viimeisimpiä muistojani Albaniasta on maisema, joka pieneni helikopterimme noustessa korkeammalle, ja mietin, mitä tapahtuisi ihmisille, jotka jätimme jälkeemme.

Tie rauhaan

Vaikka teidän kokemuksenne ovat erilaisia kuin omani, olen varma, että tällä hetkellä joillakin teistä on samanlaisia sekavia tuntemuksia. Joten toivon, että sillä, mitä kerron seuraavaksi, on merkitystä myös teille. Seuraavassa on kuusi periaatetta, jotka auttoivat minua löytämään rauhaa niiden mutkikkaiden käänteiden jälkeen, joita koin kokoaikaisena lähetyssaarnaajana.

  1. Ole yhteydessä muihin. Tunnet kenties surua ja hämmennystä, mikä herättää sinussa halun vetäytyä muiden seurasta. Mutta on tärkeää olla tekemisissä muiden kanssa etenkin sinä aikana, kun sopeudut tilanteeseen. Ota yhteyttä huolehtiviin ihmisiin, jotka auttavat kohottamaan mielialaasi. Nykytekniikan ansiosta tekosyitä ei oikeastaan ole! Ehkä löydät jonkun, jonka kanssa voit harjoitella vieraan kielen taitoasi. Saatat jopa pystyä pitämään yhteyttä niihin, joiden kanssa palvelit ja joita opetit. Vaikka saatat tuntea olosi ulkopuoliseksi juuri nyt, et ole yksin. Vaikka perheesi ja ystäväsi eivät tietäisikään, kuinka tukea sinua täydellisesti, uskon, että suurin osa heistä välittää sinusta aidosti ja haluaa, että sinulla on kaikki hyvin.

  2. Lausu edelleen todistuksesi. Missä sitten oletkin maantieteellisesti tätä lukiessasi, olen varma, että ympärilläsi on ihmisiä, joita ainutlaatuinen näkökulmasi siunaisi. Älä epäröi kertoa siitä, mitä olet oppinut ja tuntenut kokoaikaisena lähetyssaarnaajana – olipa aikasi ”kentällä” pitkä tai lyhyt. Kun käsittelet viimeaikaisia tapahtumia ja tunnet Jumalan käden vaikutuksen elämässäsi, kerro näistä oivalluksista rakkaillesi. Kenties seikkailustasi saatu opetus on tarkalleen sitä, mitä jonkun on tarpeen kuulla.

  3. Luota siihen, että taivaallinen Isä tuntee sinut. Arvaa mitä? Jumala tiesi, että näin kävisi! Hän tietää kaiken, mitä tapahtuu elämässäsi. Ja Vapahtajasi Jeesus Kristus ymmärtää tarkalleen, miltä sinusta tuntuu. He ovat kanssasi kulkiessasi tätä polkua ja voivat lohduttaa sinua Pyhän Hengen kautta. Surun ja murheen tunteet voivat kestää pitkään, ja se kuuluu asiaan. Luota Herraan, kun Hän sanoo: ”Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä” (OL 84:88).

  4. Ole kärsivällinen murheissasi. Oletko vihainen? Surullinen? Turhautunut? Tai huomaatko ajattelevasi: ”Tämä on ihan epäreilua!”? Ehkä tunnet aivan muunlaisia tunteita. Tiedä vain, että sinulla on oikeus tuntea sitä, mitä sitten tällä hetkellä tunnetkin. Olet surullinen menetyksestä, ja on tärkeää olla kärsivällinen itsesi suhteen, kun käsittelet asiaa. Ole samalla varovainen, ettet suurentele kokemuksiasi tai murehdi menneitä niin paljon, että se vaikuttaa kykyysi toimia nyt. Jos sinusta tuntuu, ettet ehkä selviydy normaalista elämästä, pyydä piispaasi tai lähetysjohtajaasi auttamaan sinua ottamaan yhteyttä ammattiauttajaan. Avun pyytämisessä ei ole mitään hävettävää.

  5. Pyri luomaan Hengelle otollinen ilmapiiri. Jatka keskittymistä evankeliumin työhön. Jos sinut siirretään toiselle lähetyskentälle, ole edelleen kuuliainen ja noudata lähetyskentän sääntöjä. Löydä joka päivä tapoja osoittaa Hengelle, että haluat Hänen olevan kanssasi, ja kirjoita muistiin Hengeltä saamasi innoitus. Pysyminen lähellä Henkeä auttaa sinua tekemään päätöksiä tulevaisuudestasi ja löytämään lohtua nykyisessä tilanteessasi.

  6. Luota siihen, että sinut on edelleen ”kutsuttu työhön”. Minä ajattelin pitkään, että kutsumukseni oli siellä, minne minut oli osoitettu toimimaan lähetyssaarnaajana. Toivon, että olisin ymmärtänyt aiemmin, että todellinen kutsumukseni oli palvella Jumalan lapsia missä tahansa olenkin. Vielä senkin jälkeen kun olin ottanut pois mustan nimikylttini, kasteenliittoni sitoi minua edelleen ottamaan päälleni Jeesuksen Kristuksen nimen ja kohtelemaan muita joka päivä sillä tavoin kuin Hän kohtelisi. Olipa sinulla sitten uusi lähetystyötehtävä tai olipa sinut vapautettu kokoaikaisesta palvelusta, voit olla varma, että kykyjäsi voidaan käyttää rakentamaan Jumalan valtakuntaa, minne ikinä menetkin.

Hänen käsissään

Mielestäni yksi hermoja eniten raastavista puolista Albaniasta lähdössä oli se, että me hylkäsimme aivan uusia pyhiä, joiden olisi nyt löydettävä tiensä evankeliumissa ilman apuamme. Mutta tiedätkö mitä? He pärjäsivät uskomattoman hyvin. Vaikka me emme olleet siellä auttamassa heitä, Jumala oli heidän kanssaan. Sen jälkeen kun lähdin siitä maasta yli 20 vuotta sitten, työ siellä on edennyt, ja pyhät ovat vahvoja.

Joten, hyvä lähetyssaarnaaja, etsi edelleen Jumalan kätten työtä siinä, mikä aukeaa edessäsi. On edelleen ihmisiä, joiden tarvitsee kuulla äänesi, ja iloa löytyy edelleen paljon. Käytä tätä ainutlaatuista kokemustasi tilaisuutena syventää suhdettasi Jumalaan. Siunatkoon Hän sinua, kun jatkat eteenpäin uskossa.

Tulosta