Miksi me tarvitsemme Jeesusta Kristusta
Vanhin D. Todd Christofferson
kahdentoista apostolin koorumista
Brigham Youngin yliopistossa 12. joulukuuta 2017 pidetystä hartaustilaisuuden puheesta ”A Message at Christmas” [Sanoma joulunaikaan].
Vaimenna ympäröivää hälinää tänä joulunaikana ja pohdiskele Jumalan Pojan ihmettä ja majesteettisuutta.
Paimenten kumarrus, Michelangelo Merisi da Caravaggio, Bridgeman Images
Olen kiitollinen siitä, että joulun lisäksi joulukuu tarjoaa tilaisuuden mietiskellä profeetta Joseph Smithin elämää ja aikaansaannoksia – hän kun syntyi joulukuun 23. päivänä. On vaikea arvostaa kyllin sitä, mitä hän välineenä Herran käsissä sai aikaan olosuhteissa, joissa hän koki jatkuvaa vastustusta, vainoa ja vaikeuksia. Tulevana aikana näemme profeetta Josephia kunnioitettavan tämän viimeisen ja suurimman kaikista evankeliumin taloudenhoitokausista vanhurskaana johtajana – sen taloudenhoitokauden, jonka on määrä menestyä, vaikka kaikki aiemmat taloudenhoitokaudet ovat päättyneet luopumukseen.
Enpä usko, että tällä taloudenhoitokaudella kukaan on tuota profeettaa paremmin oppinut pelkäämään Jumalaa enemmän kuin ihmistä (ks. OL 3:7–8). Herra vaati Josephilta hyvin vaikeita asioita. Hän toteutti ne, ja me kaikki hyödymme siitä.
Mormonin kirjan kääntäminen ja julkaiseminen oli huomattava saavutus, ja se on olennainen Herran asian menestymiselle tällä viimeisellä taloudenhoitokaudella. Mormonin kirjan sekä näkyjensä ja ilmoitustensa avulla Joseph paljasti nykyaikana Jeesuksen Kristuksen todellisen roolin Jumalan Ainosyntyisenä Poikana ja ihmiskunnan Lunastajana.
Erityisesti tähän vuodenaikaan muistamme profeetan henkilökohtaisen suhteen Vapahtajaan ja ”todistuksen, kaikista uusimman, [jonka Joseph antoi] hänestä, että hän elää!” (OL 76:22). Josephin todistus elävästä Kristuksesta tuo mieleeni presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008) sanat: ”Joulua ei olisi, ellei olisi ollut pääsiäistä. Betlehemin Jeesus-vauva olisi vain yksi vauva muiden joukossa ilman Getsemanen ja Golgatan lunastavaa Kristusta sekä ylösnousemuksen voittoisaa todellisuutta.”1
Miksi me tarvitsemme Jeesusta Kristusta?
Vähän aikaa sitten eräs henkilö, joka on ollut kirkon jäsen vuosien ajan, kysyi minulta: ”Miksi minä tarvitsen Jeesusta Kristusta? Minä pidän käskyt, olen hyvä ihminen. Miksi tarvitsen Vapahtajaa?” Täytyy myöntää, että henkeni salpautui sen johdosta, ettei tämä jäsen ymmärtänyt tätä oppimme tärkeintä kohtaa, tätä pelastussuunnitelman perustavanlaatuista osaa.
Minä vastasin: ”No, ensiksikin on sellainen pieni juttu kuin kuolema. Oletan, ettet halua kuoleman jäävän lopulliseksi tilaksesi, ja ilman Jeesusta Kristusta ei olisi ylösnousemusta.”
Puhuin muistakin asioista, kuten siitä, että ihmisistä parhaimmatkin tarvitsevat anteeksiantoa ja puhdistumista, jotka ovat mahdollisia ainoastaan Vapahtajan sovittavan armon välityksellä.
Toisaalta kysymys voisi myös kuulua: ”Eikö Jumala voi tehdä ihan mitä haluaa ja pelastaa meidät vain siksi, että Hän rakastaa meitä, ilman että tarvitaan Vapahtaja?” Tällä tavoin ilmaistuna aika moni ihminen nykymaailmassa voisi esittää saman kysymyksen. He uskovat Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen olemassaoloon, mutta olettavat, että koska Jumala rakastaa meitä, meidän tekemisillämme ja tekemättä jättämisillämme ei ole juurikaan väliä, koska Hän kyllä huolehtii asioista.
Tällä ajattelutavalla on muinaiset juuret. Esimerkiksi Nehor ”todisti kansalle, että koko ihmissuku pelastuu viimeisenä päivänä ja ettei sen tarvinnut pelätä eikä vapista, vaan se voisi nostaa päänsä ja riemuita, sillä Herra oli luonut kaikki ihmiset ja oli myös lunastanut kaikki ihmiset; ja lopulta kaikilla ihmisillä on iankaikkinen elämä” (Alma 1:4).
Nehorin opin näkee toistavan Lusiferin esittämiä ajatuksia pelastuksesta. Hän, ”sarastuksen poika”, on varmasti traagisista hahmoista kaikkein traagisin (Jes. 14:12; ks. myös OL 76:25–27). Kuten Jumala kerran selitti, Lusifer ”on sama, joka on ollut alusta asti, ja hän tuli minun eteeni ja sanoi: Katso, tässä olen, lähetä minut, minä olen poikasi ja lunastan koko ihmissuvun, niin ettei yksikään sielu huku, ja totisesti minä teen sen; anna siis minulle kunniasi.
Mutta katso, rakas Poikani, joka on ollut Rakkaani ja Valittuni alusta asti, sanoi minulle: Isä, sinun tahtosi tapahtukoon, ja kunnia olkoon sinun ikuisesti.” (Moos. 4:1–2.)
Kyse ei ollut vain siitä, että Jeesus tuki Isän suunnitelmaa ja Lusifer ehdotti hienoista muutosta. Lusiferin ehdotus olisi tuhonnut suunnitelman poistamalla meidän mahdollisuutemme toimia itsenäisesti. Lusiferin suunnitelma perustui pakkoon, jonka johdosta kaikista muista Jumalan pojista ja tyttäristä – meistä kaikista – olisi käytännössä tullut hänen sätkynukkejaan. Kuten Isä tiivisti sen:
”Ja nyt, koska Saatana kapinoi minua vastaan ja pyrki hävittämään ihmisen tahdonvapauden, jonka minä, Herra Jumala, olin antanut hänelle, ja koska hän myös pyrki siihen, että antaisin hänelle oman voimani, Ainosyntyiseni voimalla minä käskin syöstä hänet alas;
ja hänestä tuli Saatana, niin, nimittäin Perkele, kaikkien valheiden isä, eksyttämään ja sokaisemaan ihmisiä ja johdattamaan heitä vankeina tahtonsa mukaan, vieläpä kaikkia, jotka eivät kuule minun ääntäni.” (Moos. 4:3–4, kursivointi lisätty.)
Sitä vastoin Isän tavalla toimiminen tarjoaa meille välttämättömän kuolevaisuuden kokemuksen. ”Kuolevaisuuden kokemuksella” tarkoitan sitä, että valitsemme suuntamme, ”[maistamme] karvaan, jotta [tietäisimme] antaa arvon hyvälle” (Moos. 6:55), opimme, teemme parannusta ja kehitymme, ja meistä tulee kykeneviä toimimaan sen sijaan, että joutuisimme vain ”toiminnan kohteeksi” (2. Nefi 2:13). Ja lopulta voitamme pahan ja osoitamme halumme ja kykymme elää selestisen lain mukaan.
Tämä edellyttää meidän osaltamme tietoa hyvästä ja pahasta sekä kykyä ja mahdollisuutta valita niiden välillä. Ja se edellyttää vastuullisuutta tekemistämme valinnoista – muussa tapauksessa ne eivät oikeastaan olisi valintoja. Valitseminen puolestaan edellyttää lakia, eli odotettavissa olevia seurauksia. Meidän on voitava saada aikaan tietyllä toiminnalla tai valinnalla tietty lopputulos tai seuraus – ja vastakkaisella valinnalla vastakkainen lopputulos. Jos teoilla ei ole määrättyjä seurauksia, ihminen ei voi mitenkään vaikuttaa lopputuloksiin, ja valitseminen on merkityksetöntä.
Yksitellen, Walter Rane
Laki ja oikeudenmukaisuus
Käyttäen oikeudenmukaisuutta lain synonyyminä Alma toteaa: ”Nyt oikeudenmukaisuuden työtä [eli lain toimeenpanoa] ei voida tehdä tyhjäksi; jos niin olisi, Jumala lakkaisi olemasta Jumala” (Alma 42:13). Juuri Jumalan täydellinen lain ymmärrys ja käyttö – eli toisin sanoen Hänen oikeudenmukaisuutensa – antaa Hänelle Hänen voimansa. Me tarvitsemme Jumalan oikeudenmukaisuutta, määrättyjen ja muuttumattomien lakien järjestelmää, jota Hän itse noudattaa ja käyttää, jotta meillä voi olla tahdonvapaus ja voimme käyttää sitä.2 Tämä oikeudenmukaisuus on perustana vapaudellemme toimia, ja se on ainoa tiemme perimmäiseen onneen.
Herra sanoo meille: ”Sen, mitä laki hallitsee, sen laki suojelee ja tekee täydelliseksi ja pyhittää” (OL 88:34). Meidän on kuitenkin myönnettävä, ettei kukaan meistä ole aina ja erehtymättömästi ollut ”lain hallitsema”. Emmekä me oikein voi turvautua lakiin tai oikeudenmukaisuuteen tullaksemme varjelluiksi ja täydellisiksi, jos olemme rikkoneet lakia (ks. 2. Nefi 2:5). Niinpä taivaallinen Isä, joka on oikeudenmukainen mutta jolla on kannustimenaan myös rakkaus, loi armon. Hän teki sen antamalla Ainosyntyisen Poikansa hyvitykseksi synneistämme, Olennon, joka voi sovituksensa välityksellä täyttää oikeudenmukaisuuden puolestamme ja järjestää asiamme lain edessä niin, että laki tukee ja suojelee meitä taas eikä tuomitse meitä. Alma selittää:
”Ja nyt, armonsuunnitelmaa ei voitaisi toteuttaa, ellei sovitusta suoritettaisi; sen tähden Jumala itse sovittaa maailman synnit toteuttaakseen armonsuunnitelman, tyydyttääkseen oikeudenmukaisuuden vaatimukset, jotta Jumala voisi olla täydellinen, oikeudenmukainen Jumala ja myös armollinen Jumala. – –
Mutta laki on annettu ja rangaistus [eli seuraus] säädetty ja parannus suotu, minkä parannuksen armo vaatii; muuten oikeudenmukaisuus vaatii luodun ja panee täytäntöön lain, ja laki langettaa rangaistuksen – ellei niin olisi, oikeudenmukaisuuden työt tehtäisiin tyhjiksi ja Jumala lakkaisi olemasta Jumala.
Mutta Jumala ei lakkaa olemasta Jumala, ja armo vaatii katuvan, ja armo tulee sovituksen tähden.” (Alma 42:15, 22–23.)
Katuvat ovat tietysti niitä, jotka ottavat vastuun ja ottavat Hänen armonsa vastaan tekemällä parannuksen.3 Eli toisin sanoen teemme parannuksen saadaksemme osaksemme anteeksiannon armollisen lahjan, jonka oikeudenmukainen Isä taivaassa voi antaa meille, koska Hänen rakas Poikansa kärsi syntiemme vuoksi.
Kristus rukoilee Getsemanen puutarhassa, Hermann Clementz
Jeesuksen Kristuksen sovitus
Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta me voimme toipua ennalleen huonoista valinnoista. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta muiden ihmisten syntien ja virheiden vaikutus meihin ja kaikki muu epäoikeudenmukaisuus hyvitetään. Me tarvitsemme Vapahtajan tullaksemme eheiksi ja pyhiksi. Eli vastaus kysymykseen on: ”Ei, Jumala ei voi toimia ihan miten haluaa pelastaakseen jonkun henkilön. Hän ei voi olla mielivaltainen ja samalla oikeudenmukainen. Ja jos Hän ei ole oikeudenmukainen, Hän ei ole Jumala. Siksi pelastus ja korotus on saavutettava tavalla, joka ylläpitää ja noudattaa muuttumatonta lakia ja oikeudenmukaisuutta. Jumalalle kiitos, Hän on ylläpitänyt oikeudenmukaisuutta järjestämällä Vapahtajan.”
Huomautettakoon, ettei Lusifer suuressa kuolevaisuutta edeltävässä neuvostossa ollut ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi tulemaan pelastajaksemme. Häntä ei kiinnostanut kärsiminen eikä kuoleminen eikä verensä vuodattaminen meidän puolestamme. Hän ei pyrkinyt oikeudenmukaisuuden perikuvaksi vaan laiksi itselleen.4 Olen itse sitä mieltä, että Lusiferin sanoessa Isälle: ”Anna siis minulle kunniasi” (Moos. 4:1), hän tarkoitti: ”Anna minulle oikeus hallita”, ja hän aikoi käyttää valtaansa ailahtelevasti. Laki olisi sitä, mitä hän sanoisi sen sillä hetkellä olevan. Sillä tavoin kukaan ei voisi toimia itsenäisesti. Lusifer olisi kaikkein korkein, eikä kukaan muu voisi edetä.
Jeesus sen sijaan ymmärsi, että Hänen veljiensä ja sisartensa edistyminen edellyttäisi sekä muuttamatonta oikeudenmukaisuutta että armoa. Isän lailla Hän ei ollut pyrkimässä pakottamaan ja hallitsemaan meitä vaan vapauttamaan meidät ja kohottamaan meitä niin, että olisimme ”kaiken yläpuolella” ja meillä olisi ”kaikki valta” Isän kanssa (OL 132:20).
Kuinka meidän tulisikaan riemuita siitä, että tämä Esikoinen hengessä oli halukas tulemaan Ainosyntyiseksi Pojaksi lihassa, kärsimään käsittämättömän paljon ja kuolemaan nöyryyttävästi lunastaakseen meidät. Hän yhdistää täydellisesti oikeudenmukaisuuden ja armon. Hän pelastaa meidät synneistämme – ei synneissämme (ks. Hel. 5:10–11; ks. myös Matt. 1:21).
Ja Hän myös lunastaa meidät lankeemuksesta – hengellisestä ja fyysisestä kuolemasta. Hän avaa oven kuolemattomuuteen ja iankaikkiseen elämään. Olisi mahdotonta luodata Hänen rakkautensa syvyyttä. ”Hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. – –
Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53:4–5.)
Jeesus-lapsen ylistys, Matthias Stomer, Bridgeman Images
Kunnia Jumalalle
Joulun lähestyessä ymmärrän, että joillakin saattaa olla huolenaiheita ja ehkä ahdistuneisuuttakin tulevaisuuden suhteen. Elämässänne saattaa olla paljon hälinää, enemmän tai vähemmän jatkuvaa oleilemista verkossa ilman lepoa, ilman aikaa olla hiljaa ja pohtia ja ajatella, ilman aikaa katsoa sisimpäänne ja huomata, missä te olette ja minne teidän pitäisi olla menossa. Teihin voivat vaikuttaa epärealistiset odotukset, kuten ”täydelliseksi pitäisi tulla välittömästi” tai ”elämän tulisi olla keskeytymätöntä onnea ja menestystä”.
Toivon, että jätätte nämä harhaluulot syrjään, vaimennatte hälinää ja vietätte tänä joulunaikana ainakin tunnin, ellette enemmänkin, pohdiskellen ”Hänen, Jumalan Pojan, ihmettä ja majesteettisuutta”5. Olkoon se tyyntymisen ja uudistumisen aikaa.
Kirjoitin kerran joulunaikaan tämän sanoman:
”Kun puhumme Jeesuksen Kristuksen syntymästä, pohdimme asiaankuuluvasti sitä, mitä sen jälkeen tapahtuisi. Hänen syntymänsä oli äärettömän merkityksellinen niiden asioiden vuoksi, joita Hän kokisi ja kärsisi, jotta Hän voisi paremmin auttaa meitä – kaiken huipentuessa Hänen ristiinnaulitsemiseensa ja ylösnousemukseensa (ks. Alma 7:11–12). – –
Mielestäni on kuitenkin sopivaa tähän aikaan vuodesta vain ajatella seimen lasta. Älkää antako tulevaisuuden häkellyttää tai vallata mieltänne. – – Varatkaa hiljainen, rauhallinen hetki, jolloin pohditte Hänen elämänsä alkua, jossa huipentui taivaallinen profetia ja Hänen maanpäällinen alkunsa.
Varatkaa aikaa rentoutuaksenne, ollaksenne rauhassa ja nähdäksenne mielessänne tuon pienen lapsen. Älkää olko turhan huolissanne – – siitä, mitä Hänen elämässään tai omassa elämässänne [saattaa tapahtua] tulevaisuudessa. Sen sijaan varatkaa rauhallinen hetki, jolloin voitte mietiskellä ehkäpä levollisinta hetkeä maailman historiassa – kun kaikki taivaan joukot riemuitsivat sanomasta ’Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa’ (Luuk. 2:14).”6