Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Sopeutuminen muutoksiin lähetystyöni jälkeen
Elämä ei ole ehkä täydellistä lähetystyön jälkeen, mutta voimme silti löytää iloa ja merkitystä seuraamalla edelleen Jeesusta Kristusta Hänen opetuslapsinaan.
Minä rakastin lähetystyötä Kolumbiassa. Se oli tähänastisen elämäni parasta aikaa. Ihmiset, joita tapasin ja joita opetin, olivat minulle rakkaita. Myös toverini olivat minulle rakkaita, ja opin heiltä paljon. Muistelen työtäni lähetyskentällä joka päivä.
Kun sain koulutukseni lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa päätökseen, minusta tuntui, että olin valmis lähetystyöhön, mutta lähetyskentälle päästyäni minulla olikin vielä paljon lisää opittavaa. Sama toistui, kun päätin työni lähetyskentällä: Luulin oppineeni kaiken, mitä minun tarvitsee tietää elämästä. Luulin, että olin valmis kaikkeen, mitä elämä voisi tielleni tuoda. Luulin, että kaikki sujuisi täydellisesti.
Mutta – kuten ehkä jo arvasitkin – niin ei ole käynyt.
Ollessani lähetyskentällä Cecilia-tädilleni tehtiin leikkaus, ja hän sairastui ja kuoli. Rukoiltuaan asiasta vanhempani päättivät kertoa hänen kuolemastaan minulle vasta sitten, kun olisin palannut kotiin. Tieto hänen poismenostaan oli minulle kova isku. Hän oli aina ollut lempitätini, ja olin surun murtama, koska en ollut voinut hyvästellä häntä.
Tätini poismeno ei ollut ainoa asia, joka oli muuttunut poissaoloni aikana. Olin toivonut, että veljeni olisi palvellut lähetystyössä samaan aikaan kuin minä, mutta hän olikin muuttanut mielensä. Se oli vaikea pala vanhemmilleni ja minulle myös.
Sen lisäksi välit ystäviini olivat muuttuneet lähetystyöni aikana. Olin aina kutsunut kirkkoon kuulumattomia ystäviäni kirkkoon, mutta kun kotiin palattuani kutsuin heitä uudelleen, he reagoivat täysin toisella tavalla. He eivät halunneet olla missään tekemisissä kirkon kanssa. En oikein tiennyt, mikä oli muuttunut, mutta siitä huolimatta rukoilin heidän puolestaan ja kerroin heille hengellisistä asioista. Tunsin kuitenkin olevani aivan yksin, niin kuin minulla ei olisi ainuttakaan ystävää.
Moni asia oli muuttunut poissaoloni aikana, ja noihin muutoksiin sopeutuminen kotiinpaluun jälkeen oli vaikeaa.
Palvelemisen tärkeys
Kun lähetystyöni aikana tunsin itseni joskus lannistuneeksi tai kun tuntui, että en jaksa eteenpäin, rukoilin apua. Siksi tiesin, että voin luottaa jälleen taivaalliseen Isään, ja että Hän auttaa minua sopeutumaan tähän uuteen elämäntilanteeseen.
Sain vaikutelman, että minun tulisi palvella. Palveleminen oli aina tuonut minulle tunteen siitä, että minulla on tarkoitus. Menin piispani luo ja kerroin hänelle halustani palvella. Hän kutsui minut Nuorten Naisten sihteeriksi.
Joitakin kuukausia myöhemmin kerroin taivaalliselle Isälle, että haluan mennä elämässä eteenpäin ja oppia enemmän, ja pyysin Häneltä apua. Heti seuraavana päivänä minut kutsuttiin vaarnan Alkeisyhdistyksen johtokunnan toiseksi neuvonantajaksi.
Se, että sain palvella nuoria naisia ja Alkeisyhdistyksen lapsia, todella auttoi minua sopeutumaan lähetystyön jälkeiseen elämään. Saatoin keskittyä siihen, että autoin heitä kääntymään Vapahtajan puoleen sen sijaan, että olisin keskittynyt vain omiin haasteisiini. Ajan mittaan sopeutuminen helpottui, kun pyrin palvelemaan parhaani mukaan.
Mihin minä uskon
Toinen asia, joka auttoi minua sopeutumaan lähetystyön jälkeiseen elämään, oli todistukseni lausuminen aina, kun siihen tuli tilaisuus. Toisinaan sain tilaisuuksia kertoa uskostani jopa yliopiston oppitunneilla pitämieni esitelmien yhteydessä.
Kun filosofian opettajani pyysi minua pitämään esitelmän oikeudenmukaisuudesta ja vapaudesta, näytin kirkon videon nimeltä ”Be Still, My Soul”. Se kertoo naisesta, joka pidätetään huumausaineiden käytön vuoksi. Vankilassa ollessaan hän kaipaa lapsiaan. Hän käy läpi kuntoutuksen ja palaa kotiin uutena ihmisenä.
Päätin esitelmän omaan todistukseeni. Sanoin, että meillä jokaisella on Jumalan antama tahdonvapaus, mutta Hän on antanut meille käskyt, jotta osaisimme välttää vahingoittamasta itseämme ja muita. Todistin myös, että Hän elää.
Opettaja ja kurssitoverit eivät esittäneet vastalauseita millekään, mitä sanoin. Todistukseni jätti heidät mietteliäiksi. Olen oppinut, että et voi koskaan tietää, milloin ajatustesi jakaminen voi auttaa jotakuta uskomaan, että Jumala ja Jeesus Kristus todella ovat olemassa.
Kaiken kaikkiaan se, että pyrin pääsemään yhä lähemmäs Kristusta ja autoin muita pääsemään lähemmäs Häntä, auttoi minua sopeutumaan lähetystyön jälkeiseen elämään. En ole enää kokoaikainen lähetyssaarnaaja, mutta voin yhä rukoilla, palvella ja todistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin totuudesta. Voin edelleen auttaa muita ja tehdä samoja asioita, joita tein lähetyskentällä – vain vähän eri tavalla.
Lähetystyön jälkeiseen elämään sopeutuminen voi olla vaikeaa, mutta voimme silti löytää iloa ja tarkoituksen, kun muistamme, mitä opimme lähetyskentällä, ja kun seuraamme yhä Jeesusta Kristusta Hänen opetuslapsinaan. Taivaallinen Isä auttaa meitä menestymään, kun pyrimme seuraamaan Häntä.