Julkaistaan vain sähköisenä
Voimme kaikki löytää ilon henkilökohtaisessa vankilassamme
Kristuksen ansiosta synkimmät vaiheemme voivat olla kertomuksemme onnellisimpia vaiheita.
”Olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on” (Fil. 4:11). Nämä ovat Paavalin sanoja hänen kirjeestään Filippin asukkaille. Se, että tulee toimeen missä hyvänsä tai mitä hyvänsä tapahtuukin, on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
On erityisen yllättävää, että Paavali kaikista ihmisistä oli tyytyväinen senhetkiseen tilaansa. Hän näet kirjoitti nämä sanat ollessaan vankilassa – ja sen ajan vankilat olivat toista kuin nykyään. Nykypäivänä vankila tarkoittaa yleensä selliä, jossa on tiiliseinät, WC-istuin, ruokaa ja puhtaat vaatteet, sekä mahdollisuutta tehdä töitä ja tavata muita ihmisiä, ainakin jossain määrin. Paavali oli sen sijaan vankilassa, joka historioitsijoiden mukaan oli ”kaivettu noin 3,5 metrin syvyyteen maanpinnan alle ja joka oli kuvottavan likainen, pimeä ja lemuava”. Selli oli 2 metriä korkea, 9 metriä pitkä ja 7 metriä leveä. Sinne ”heitettiin vangit, jotka oli tuomittu kuolemaan joko kuristamalla tai näännyttämällä nälkään”.1
Sellaiset olivat Paavalin olosuhteet.
Kuitenkin tuossa viheliäisessä paikassa Paavali onnistui kirjoittamaan kirjan, jota monet kristityt nimittävät Raamatun iloisimmaksi. Hän puhui kiitollisuudestaan (ks. Fil. 1:3), toivostaan (ks. Fil. 1:20) ja luottamuksestaan Herraan (ks. Fil. 2:19). Hän viittasi pelkästään tässä kirjeessä iloon ja riemuitsemiseen yli 15 kertaa.
Toisin kuin Paavali, useimmat meistä eivät vietä päiviään vankilan seinien sisällä. Monet meistä saattavat kuitenkin olla juuttuneina mielentilaan, joka on kuin vankila: keskellä koettelemusta, joka pitää tiukasti otteessaan. Vankilamme saattaa olla työpaikan menetys, läheisen kuolema, yksinäisyys, pelko, taloudelliset vaikeudet, riippuvuus, kipu tai ahdistus. Kun tunnemme olevamme teljettyinä henkilökohtaiseen vankilaamme, täytämmekö me Paavalin tavoin sydämemme ja puheemme kiitollisuudella, toivolla, uskolla, luottamuksella ja ilolla? Voisimmeko myöhemmin muistella vankeudessa viettämiämme aikoja ja sanoa niiden olevan elämämme onnellisimpia vaiheita? Kuinka sellainen on edes mahdollista?
Se on mahdollista, kun uskomme niin kuin Paavali uskoi sanoessaan: ”Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (Fil. 4:13). Jeesuksen Kristuksen avulla voimme olla Paavalin tavoin täynnä iloa synkimmässäkin paikassa.
Paavali kehotti filippiläisiä: ”Älkää olko mistään huolissanne”, toisin sanoen älkää kantako turhaa huolta mistään, ”vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon” (Fil. 4:6). Paavali jatkoi: ”Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4:7). Kun olemme henkilökohtaisessa vankilassamme ja rukoilemme kaikin voimin ja kiitämme taivaallista Isää kaikesta, mitä Hän on tehnyt, voimme todella olla varmoja siitä, että kaikki lopulta järjestyy Jeesuksen Kristuksen ansiosta.
Älkäämme unohtako, että Paavali kirjoitti Raamatun iloisimman kirjan vankilassa ollessaan nimenomaan Kristuksen tähden. Myös meidän henkilökohtaiset vankilamme voivat olla elämämme onnellisimpia vaiheita. Kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Kun elämämme keskittyy Jumalan pelastussuunnitelmaan – – ja Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa, me voimme tuntea iloa riippumatta siitä, mitä elämässämme tapahtuu – tai ei tapahdu.”2 Voimme olla onnellisia ja saada vahvistusta Jeesuksen Kristuksen kautta riippumatta olosuhteistamme.