Mukaan ottaminen
Auta naimattomia jäseniä tuntemaan itsensä tervetulleiksi
Kirjoittaja asuu Alabamassa Yhdysvalloissa.
Tässä on muutamia ehdotuksia, joiden avulla sinä ja seurakuntanne voitte auttaa naimattomia jäseniä tuntemaan, että he ovat tervetulleita kirkkoon.
Kuvitus Johanna Häger
”Kun aloitamme seurakuntakonferenssin seuraavan kokouksen, siirtykää istumaan perheenne kanssa.”
Kavahdan aina hieman tällaisia ohjeita. Olen naimaton miespuolinen kirkon jäsen, joten missä minun pitäisi istua? Joskus minusta tuntuu, etteivät muutkaan aina tiedä, missä minun paikkani on – kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Mitä me evankeliumiperheenä voimme tehdä, jotta jokainen – naimisissa oleva tai naimaton – tuntisi olevansa tervetullut ja kuuluvansa joukkoon? Seuraavassa on kolme ideaa, joista voi olla apua.
Pohdi uudelleen seurakunnan tapoja
Palautettu evankeliumi auttaa meitä ymmärtämään iankaikkisia perheitä koskevia kauniita oppeja. Olen kuitenkin huomannut, että jotkin opin ympärille muodostuneet kulttuuriset tavat saavat naimattomat ihmiset tuntemaan jäävänsä kirkossa syrjään.
Olen esimerkiksi käynyt seurakunnissa, joissa pyydetään vain aviopareja pitämään alku- ja loppurukouksia kokouksissa. Olen kuullut seurakunnan jäsenten olevan huolissaan, kun naimaton mies kutsutaan piispakuntaan. Nämä ja muut pienet teot voivat luoda naimattomille emotionaalisen esteen, joka heidän on voitettava, ennen kuin he voivat tuntea olonsa kotoisaksi kirkossa.
Onko sinulla tai seurakunnallanne tapoja, joiden muuttaminen auttaisi huomioimaan paremmin jokaisen jäsenen? Tämä voisi olla hyvä kysymys piispakunnan tai seurakuntaneuvoston pohdittavaksi.
Vältä tahatonta poissulkemista
Joskus nekin meistä, jotka uskovat huomioivansa kaikki, saattavat tahattomasti sulkea jonkun ulkopuolelle. Kun esimerkiksi itse palvelin lastenhuoneen ohjaajana, kirkon kokousten toisen tunnin aikana kerrotut tiedotukset menivät minulta usein ohi. Kun puhuin ongelmasta erään johtohenkilön kanssa, hän kysyi: ”Mutta eikö vaimosi kuule tiedotukset Apuyhdistyksessä?”
Tuolloin minä vain nauroin. Mutta tuon hyvän miehen vastaus edusti ajattelutapaa, joka sulki minut ulkopuolelle. Näemmekö me muut kirkon jäsenet osana ”perheseurakuntaa”, joka muodostuu aviopareista ja heidän lapsistaan? Vai näemmekö toisemme ”seurakuntaperheenä”, joka muodostuu toisistaan huolehtivista ja toisiaan vahvistavista yksilöistä? Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä. Samalla kun huomioimme seurakuntamme perheet, voimme myös tutustua ihmisiin yksilöinä – heidän olosuhteisiinsa, kiinnostuksen kohteisiinsa ja tarpeisiinsa – ja mahdollisesti ehkäistä tahatonta poissulkemista.
Laajenna perhepiiriäsi
Kun piispakunnan jäsen kutsui perheitä istumaan yhdessä seurakuntakonferenssin aikana, joku taputti olkapäätäni.
”Sinä taidat olla osa minun perhettäni seuraavan tunnin ajan”, ystävällinen sisar sanoi ja kutsui minut istumaan miehensä ja lastensa kanssa. Olen kiitollinen hänen kaltaisistaan ihmisistä, jotka osoittavat välittävänsä minusta ja haluavat minun tuntevan itseni tervetulleeksi. Toinen tällainen henkilö oli piispa, joka kutsui minut säännöllisesti viikoittaiseen perheiltaan oman perheensä kanssa.
Kuka voisi hyötyä siitä, että perheenne laajentaisi ystävyyden piiriään? Pyrkimystenne ei tarvitse olla täydellisiä. Jo yksinkertaisella kutsulla voi olla suuri merkitys.
Naimattomat pyhät – voimallinen hyvää aikaansaava voima
Elän täyttä elämää ja minulla on monia merkityksellisiä ihmissuhteita, mutta koen myös paljon yksinäisiä ja tyhjiä hetkiä, jolloin kaipaisin jotakin enemmän. Olen keskustellut muiden naimattomien pyhien kanssa ja uskon, että tällaiset tuntemukset ovat yleisiä.
Yritän kuitenkin olla säälimättä itseäni. Me naimattomat ihmiset voimme olla voimallinen hyvää aikaansaava voima muiden elämässä. Voimme omalta osaltamme vahvistaa ystäviä, meille rakkaita perheitä ja kokonaisia seurakuntia ja vaarnoja. Kirkko tarvitsee meitä! Meidän ei pidä jättää vastuuta suhteiden luomisesta muiden käsiin. Voimme esitellä itsemme seurakunnassamme, palvella vapaaehtoisina ja kertoa, mitä tarvitsemme.
Kaikilla meistä on yksinäisiä ja tyhjiä hetkiä riippumatta elämäntilanteestamme tai siitä, millaisessa ihmissuhteessa olemme (tai emme ole). Mitä lähempänä olemme taivaallista Isäämme ja mitä vahvemmin voimme tuntea Hänen rakkautensa, sitä enemmän meillä on voimaa tehdä hyvää, löytää iloa ja muodostaa yhteys veljiimme ja sisariimme.