Jeesus Kristus antoi minulle toivoa elää
Kirjoittaja asuu Japanissa.
Muutama vuosi sitten en halunnut enää elää, mutta Jeesuksen Kristuksen evankeliumi osoitti minulle elämän merkityksen.
Kuusi vuotta sitten yritin päättää elämäni.
Minulla oli äskettäin diagnosoitu skitsoaffektiivinen häiriö, vaikea mielisairaus, ja olin murtunut. Minusta tuntui, ettei minulla ollut yhtään ystävää. En tuntenut yhteyttä perheeseeni. Olin masentunut ja yksinäisempi kuin koskaan elämässäni. Tunsin myös toivottomuutta, koska en nähnyt mitään tarkoitusta elämälle.
Aloin ajatella, että kaikilla olisi parempi ilman minua, enkä halunnut enää elää. Niinpä yhtenä iltana yritin hiljaa päättää elämäni.
Mutta armollisesti se selvisi perheelleni, ja he veivät minut sairaalaan, jossa minut otettiin hoitoon mielenterveyteni vuoksi.
Muutaman viikon ajan en edelleenkään nähnyt mitään tarkoitusta elämälle enkä tuntenut iloa enkä valoa. Sydämeni kylmeni. Mutta viimein tajusin, etten ollut todella yksin enkä halunnut kuolla. Kun sain ammattiapua, aloin nähdä selkeästi, että perheeni ja ystäväni rakastivat minua, ja mielenterveyteni koheni, kunnes sain uudistunutta toivoa elämään. Halusin löytää jälleen iloa ja merkitystä elämääni. Tunnen nyt vahvasti, että juuri taivaallinen Isä antoi minulle uuden mahdollisuuden ja täytti sydämeni toivolla.
Herra antaa meille aina valoaan
Aloin opiskella yliopistossa, missä tapasin vanhan tuttavan. En tuntenut häntä hyvin, mutta hänessä oli jotakin erilaista. Hänellä oli niin valoisat, iloiset kasvot. Sain tietää muilta opiskelutovereilta, että hän oli juuri palannut palveltuaan ”lähetystyössä”. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä se oli, mutta kun hän selitti, että siihen kuului se, että hän jätti ystävänsä ja perheensä kahdeksi vuodeksi, olin hyvin hämmentynyt. Hän vaikutti niin onnelliselta ja iloiselta, mutta jos olisin ollut hänen asemassaan, olisin ollut hyvin yksinäinen.
Kun ystävystyimme, hän alkoi puhua minulle kirkostaan. Kokemukseni perusteella – kun yritin päättää elämäni – olin saanut selkeän ajatuksen, että Jumala voisi olla todellinen. Olin kuullut ihmisten mainitsevan Hänet ja Jeesuksen Kristuksen aiemmin, mutta en ollut varma, mihin uskoa. Niinpä eräänä päivänä kysyin ystävältäni: ”Uskotko sinä Jumalaan?” Hän lausui minulle heti palavan ja elämää muuttavan todistuksen, joka kylvi uskon siemeniä omaan sydämeeni. Näin, kuinka paljon iloa ja valoa evankeliumi antoi hänelle, ja minäkin halusin kokea samaa iloa.
Kun jatkoin kysymysten esittämistä hänelle, hän antoi minulle Mormonin kirjan ja sanoi, että se antaisi minulle vastauksia koskien elämää. Hän tutustutti minut lähetyssaarnaajiin. Aloin myös käydä hänen kanssaan sakramenttikokouksessa, jossa loistavan valoisat ihmiset osoittivat minulle rakkautta ja muistuttivat minua maailman hyvyydestä.
Opin Jeesuksesta Kristuksesta, jumalallisesta identiteetistäni ja tarkoituksestani, Jumalan rakkaudesta ja Vapahtajan sovitusuhrista ja siitä, mitä se merkitsee minulle. Kolmen viikon jälkeen minut kastettiin ja konfirmoitiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi.
Evankeliumi on antanut minulle uuden ilon ja rauhan tunteen, jota en ole tuntenut koskaan aiemmin. Saatuani tietää mielisairaudestani en uskonut, että olisin enää koskaan onnellinen. Mutta sen oppiminen, etten ole koskaan yksin haasteissani, täytti elämäni valolla.
Opin, että jokaisen synkän vaikeuden yli Herra tarjoaa meille aina valoaan.
Elämä on lahja
Muutaman vuoden kuluttua sain temppelin siunaukset ja päädyin menemään naimisiin sen ystävän kanssa, joka tutustutti minut evankeliumiin. Meidät sinetöitiin yhteen Sapporon temppelissä Japanissa. Olen hyvin kiitollinen siitä valosta, rakkaudesta ja toivosta, jotka Jeesus Kristus on tuonut elämääni ja ihmissuhteisiini. Etsimällä ja syventämällä uskoani Häneen ja evankeliumin totuuksiin rukoilemalla, tutkimalla pyhiä kirjoituksia ja käymällä temppelissä olen pystynyt täysin ymmärtämään, kuinka suuri lahja ja etuoikeus elämäni on.
Minulle merkitsee todella paljon se, että Kristus luopui Hänen elämästään, jotta minä voisin elää. Tuo tieto todella muutti asenteeni mielenterveyteen liittyviä kamppailuitani kohtaan, ja olen joka päivä hyvin kiitollinen siitä, että saan kokea elämää Hänen rinnallaan.
Toistan kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Jeffrey R. Hollandin sanat:
”Kaikki – –, joilla on vaikeuksia – olipa huolenaiheesi tai vaikeutesi mitä tahansa, itsemurha ei selvästikään ole vastaus. Se ei lievitä tuskaa, jota tunnet tai jota luulet aiheuttavasi. Maailmassa, joka tarvitsee hyvin kipeästi kaiken valon, mitä se voi saada, älä vähättele sitä iankaikkista valoa, jonka Jumala on pannut sinun sieluusi ennen tätä maailmaa. Puhu jonkun kanssa. Pyydä apua. Älä tuhoa elämää, jonka säilyttämiseksi Kristus antoi oman henkensä. Pystyt kestämään tämän kuolevaisen elämän kamppailut, koska me autamme sinua kestämään ne. Olet vahvempi kuin arvaatkaan. Apua on saatavilla – muilta ja etenkin Jumalalta. Sinua rakastetaan, arvostetaan ja tarvitaan. Me tarvitsemme sinua!”1
Minulla on yhä haasteita, mutta nyt tiedän, että elämälläni on tarkoitus. Taivaallinen Isäni ja hyvin monet muut rakastavat minua syvästi. Tiedän, että voin pyytää sekä ajallista että hengellistä apua. Muistutan usein itseäni säilyttämään iankaikkisen näkökulman, muistamaan, että Vapahtaja ymmärtää jokaisen tuntemani tuskan ja epäoikeudenmukaisuuden, ja miettimään, kuinka Hän voi auttaa minua tulemaan enemmän Hänen kaltaisekseen koettelemusten kohdatessa.
Uskon Jeesukseen Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa. Tiedän, että Hänen avullaan voin aina voittaa synkät ajat ja löytää jälleen valoa. Hänen ansiostaan olen huomannut, että on todellakin mahdollista rakastaa elämää ja kokea iloa ja rauhaa jopa haasteiden keskellä. Olen joka päivä hyvin kiitollinen siitä merkityksestä ja toivosta, jota Hän tuo elämääni. Tiedän, että jos turvaamme Häneen, Hän tuo meille aina toivoa elämäämme.