Kuinka Jeesus Kristus toi minulle rauhaa äitini kuoleman jälkeen
Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä etsiä vastauksia.
Viimeisenä lukiovuotenani äitini sairastui. Kun hän kuoli, se oli elämäni vaikein ajanjakso. Hänen kuolemansa jäyti sieluani, ja vaivuin epätoivoon. Koin myös suurta ahdistusta tulevaisuudestani. Kukaan ei voisi maksaa opintojani, koska isäni oli jo eläkkeellä terveytensä vuoksi. Kouluvuoden päättäminen oli vaikeaa, mutta tätini ja isosiskoni tukivat minua loppuun asti.
Muutama vuosi myöhemmin aloin todella miettiä äitini senhetkistä tilannetta – minne hän meni? Oliko hän yhä elossa jossakin? Olisiko hän aina äitini vai kestikö suhteemme vain tämän elämän ajan? Kysymykseni olivat monimutkaisia, ja aloin epäillä, löytäisinkö koskaan vastauksia. En edes tiennyt, mistä voisin aloittaa niiden etsimisen.
Eräänä päivänä tapasin yhden ystäväni, ja jutellessamme hän kertoi minulle, että hän oli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen mutta ei käynyt enää kirkossa, koska hän halusi tehdä musiikkia. Kerroin hänelle, että näin usein lähetyssaarnaajien kulkevan kotini ohi, mutta en tiennyt paljoakaan hänen uskonnostaan. Sanoin toivovani, että kirkossa oli jotakin hyvää, koska tarvitsin vastauksia.
Rukoilin häntä lähtemään kirkkoon kanssani sunnuntaina. Hän suostui. Kirkossa jäsenten minua kohtaan osoittama rakkaus kosketti minua heti – he toivottivat minut tervetulleeksi aivan kuin olisimme jo tunteneet toisemme. Minulla oli tunne, että voisin löytää sieltä etsimäni.
Sydämenmuutos
Lähetyssaarnaajat alkoivat käydä luonani. Palautetusta evankeliumista oppiminen ei ollut alkuun helppoa, kun minua oli jo opetettu eri tavalla. Niinpä jonkin aikaa opetustuokiomme muuttuivat usein keskusteluiksi erilaisista uskonkäsityksistä. Mutta yhtenä päivänä sanoin itselleni, että minä olin se, jolla oli kysymyksiä, joihin minun piti saada ratkaisu – ei lähetyssaarnaajilla – joten minun oli annettava heille sydämessäni aikaa ja tilaa opettaa minua.
Sen päivän jälkeen aloin kokea voimallista sydämenmuutosta (ks. Moosia 5:2; Alma 5:14). Sain tietää, että äitini olisi aina äitini, jopa tulevassa elämässä. Opin, että jos otan vastaan evankeliumin ja suoritan toimituksia temppelissä äitini ja kaikkien puolesta, jotka ovat kuolleet, meidät voitaisiin sinetöidä yhteen.
Nämä totuudet tunkeutuivat syvälle sydämeeni. Kun aloin tutkia evankeliumia, etenkin Mormonin kirjaa, oppimani totuudet täyttivät minut säteilevällä valolla. Tuo valo alkoi korvata vastaamattomien kysymysten tuoman epätoivoni lujalla varmuudella Jeesuksesta Kristuksesta.
Minut kastettiin seitsemän kuukautta myöhemmin. Halusin tehdä kaiken voitavani, jotta jonakin päivänä voisin olla jälleen äitini kanssa. Perheeni oli kuitenkin huolissaan. Olen yhdeksäs kymmenlapsisessa perheessä. Ja kun yritin kertoa heille evankeliumista, heidän sydämensä ei ollut valmis vastaanottamaan sen sanomaa. Mutta toivon, että jonakin päivänä myös he saavat todistuksen evankeliumista ja siitä, kuinka perheemme voi olla iankaikkinen.
Toivo Jeesuksessa Kristuksessa
Palautettu evankeliumi on antanut minulle takaisin toivon, jonka menetin moniksi vuosiksi. Näen nyt, että elämällä on merkitys, koska tiedän, että olen Jumalan poika, liiton lapsi ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi.1
Evankeliumi on tuonut minulle myös sisäistä rauhaa ja varmuutta, jota tarvitsin, kun menetin rakkaan isäni marraskuussa 2020. En ollut niin ahdistunut kuin äitini kuoltua, koska minulla oli tieto lunastussuunnitelmasta. Olin myös valmistautumassa palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä. Kutsuni tuli isäni hautajaisten jälkeisenä päivänä.
Huolimatta niistä järkyttävistä vaikutuksista, jotka jäytivät sydäntäni, kun menetin rakkaitani, tunnen nyt sydämessäni rauhaa ja iloa Jeesuksen Kristuksen, Hänen sovituksensa ja Hänen ylösnousemuksensa ansiosta, koska tiedän, että me voimme saada syntimme anteeksi. Me voimme olla jälleen yhdessä niiden kanssa, jotka ovat jättäneet meidät tässä kuolevaisessa elämässä, ja heillä tulee olemaan loistava, ylösnoussut ruumis. Näen jälleen äitini ja isäni, ja temppelitoimitusten ansiosta me olemme yhdessä iankaikkisesti.
Kuten vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Todistan, että tulevaisuus on oleva yhtä täynnä ihmeitä ja runsaita siunauksia kuin menneisyys on ollut. Meillä on kaikki syy toivoa siunauksia, jotka ovat jopa suurempia kuin ne, joita olemme jo saaneet, koska tämä on kaikkivaltiaan Jumalan työtä, tämä on jatkuvan ilmoituksen kirkko ja tämä on Kristuksen rajattoman armon ja hyväntahtoisuuden evankeliumi.”2
Tiedän, ettei tulevaisuus tule enää olemaan minulle epävarma sen kallion tähden, jolle olen rakentanut ja joka on Jeesus Kristus (ks. Hel. 5:12). Tiedän, että Hänen tiensä johtaa onneen tässä elämässä ja iankaikkiseen elämään tulevassa maailmassa.