”Jumalallisen suunnitelman löytäminen ’epäihanteellisessa’ perheessämme”, Liahona, tammikuu 2023.

Nuorille aikuisille

Jumalallisen suunnitelman löytäminen ”epäihanteellisessa” perheessämme

Jenet Erickson

apulaisprofessori Brigham Youngin yliopiston kirkon historian ja opin osastolla

Se, ettei meillä ole kuolevaisuudessa ”ihanneperhettä”, voi olla tuskallista, mutta me voimme käyttää todellisuuttamme hyväksi päästäksemme lähemmäksi Vapahtajaa.

nuori aikuinen nainen ja ajatuskupla perheestä

Mikään ei tuo syvällisempiä merkityksen, ilon, kaipauksen ja tuskan tunteita kuin kuolevaisuuden kokemuksellemme keskeisimmät ihmissuhteet – perhesuhteemme. Ja koska näillä ihmissuhteilla on niin suuri merkitys, kirkkomme johtajat saivat innoitusta laatia julkaisun ”Perhe – julistus maailmalle”¹. Sen totuudet todistavat rakastavasta Isästä, joka haluaa kovasti meidän tuntevan ne jumalalliset mallit, jotka johtavat iankaikkiseen onneen perhe-elämässä.

Presidentti Henry B. Eyring, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Koska Isämme rakastaa lapsiaan, Hän ei jätä meitä arvailemaan, mikä tässä elämässä merkitsee eniten, kun kyseessä ovat sellaiset asiat, joiden huomioon ottaminen voisi tuoda onnea tai huomiotta jättäminen surua.”² Tähän sisältyvät ne lukuisat pyhät perheroolit, joita meillä voi olla tässä elämässä: tytär tai poika, sisko tai veli, äiti tai isä, täti tai setä, isoäiti tai isoisä.

Perhejulistuksen totuudet valaisevat tietä ”iankaikkiseen ihanteeseen”, jota monet meistä hartaasti toivovat – vahvoihin, onnellisiin iankaikkisiin perhesuhteisiin. Ongelmana on, että me elämme ”kuolevaisuuden todellisuudessa”. Ja tuo kuilu ”todellisuuden” ja ”ihanteen” välillä voi olla tuskallinen. Toisinaan sen sijaan että pitäisimme perhejulistusta valona ohjaamassa meitä, saatamme jopa kokea sen kipeänä muistutuksena siitä, että olemme ”epäonnistuneet” tässä asiassa ”ihanteen” toteuttamisessa.

Saatamme kaivata avioliittoa näkemättä sitä mahdollisena.
Olemme saattaneet solmia avioliiton ja kokea musertavan avioeron.
Saatamme kaivata lapsia, joita emme pysty saamaan.
Olemme saattaneet kokea väkivaltaa perhesuhteissa, joihin luotimme.
Olemme saattaneet kokea huomattavaa tuskaa rakkaiden perheenjäsenten valintojen vuoksi.
Saatamme tuntea olevamme vastakkain huolimatta parhaista pyrkimyksistämme tuoda ykseyttä rakkaidemme keskuuteen.
Saatamme jopa kokea pettymystä täyttymättömien kaipausten ja lupausten tähden.

Todellisuudessa me kaikki kohtaamme perhe-elämässä haasteita, tuskaa ja surua – jotkut enemmän kuin toiset. Jossakin määrin kukaan meistä ei yllä perhejulistuksessa esitettyihin ihanteisiin.

Se, mitä emme ehkä käsitä, on jumalallinen suunnitelma tässä todellisuudessa.

Vapahtajan etsiminen ja Hänen tahtoonsa alistuminen

Ollessani naimaton nainen, joka kaipasi avioliittoa ja lapsia monia vuosia, halusin ja uskoin, että elämäni perimmäinen tarkoitus oli saavuttaa perhejulistuksessa esitetyt perhe-elämän ihanteet. Vilpittömimmistä ponnisteluistani huolimatta en näyttänyt voivani toteuttaa niitä siten kuin uskoin, että niiden tuli toteutua. Tuo kamppailu oli tuskallista.

Siihen aikaan en pystynyt näkemään sitä ihmeellistä työtä, jota Herra sai aikaan sydämessäni tuon kamppailun aikana.

Kun katson taaksepäin, täyttymättömillä kaipauksillani oli pyhä rooli – ne suuntasivat sydämeni kohti Lunastajaani etsimään rauhaa ja ohjausta, joita yksin Hän saattoi tarjota, ja syventämään luottamustani Hänen täydelliseen rakkauteensa ja kaiken mahdollistavaan voimaansa. Päivittäisestä rukouksesta ja pyhien kirjoitusten tutkimisesta sekä etenkin yleiskonferenssien sanoista tuli toivon ja ohjauksen pelastusköysi. Tunsin, että minun oli pakko kääntyä patriarkallisen siunaukseni – ja muiden pappeuden siunausten – sanojen puoleen löytääkseni rakkautta ja ohjausta, jotka oli tarkoitettu henkilökohtaisesti minulle iankaikkiselta Isältäni.

Kun vuodatin sydämeni Herralle silloinkin kun tunsin houkutusta kääntyä pois katkeruudessa, mieleeni ja sydämeeni tuli pyhiä vaikutelmia, jotka vakuuttivat minulle Hänen tietävän, missä olen, että elämälläni on kaunis suunnitelma ja että voisin luottaa Häneen. Liittoon kuulumisesta³ Lunastajani kanssa tuli syvällisen rauhan ja ilon kanava, joka ylitti kaikki muut täyttymyksen tai onnen lähteet.

Ymmärsin, että vaikka olin uskonut, että elämäni tarkoitus oli saavuttaa unelmani ihanteellisesta perheestä, Herra teki mahdolliseksi sen, mitä vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista kutsui kuolevaisuuden perimmäiseksi tarkoitukseksi. Kuningas Benjaminia lainaten hän selitti: ”Kenties perimmäinen tarkoitus – – on sitä, että me tulemme ’pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta’, mikä vaatii meitä tulemaan ’lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon’.”⁴

Se, että tarvitsin Vapahtajan apua ja voimaa, sai minut tavoittelemaan Hänen alistuvaa, sävyisää, nöyrää, kärsivällistä ja rakastavaa sydäntään ja kokemaan sen. Samalla Hänen kaiken mahdollistava voimansa muutti minua. Ja sitä minä tosiasiassa halusin eniten. Se, mikä oli tuntunut niin ”epäihanteelliselta”, oli itse asiassa viitoittanut tien kaikkein kauneimpaan ”ihanteeseen”.

Ystäväni ja työtoverini Ty Mansfield kuvaili samankaltaista totuutta. Miehenä, joka kokee viehtymystä samaan sukupuoleen, Ty näki sitä hengellistä kasvua, jota voi tapahtua, kun ankkuroimme elämämme Jeesukseen Kristukseen ja luovutamme auliisti koko sydämemme Hänelle, jolloin Hän voi pyhittää kaikki vaikeat kokemukset meidän hyväksemme. Tyn kohdalla se alkoi, kun Henki opetti hänelle, että ”meninpä minä joskus naimisiin tai en, Jumala rakastaa minua äärettömästi ja hyväksyy minut. Minun vastuunani oli elää edelleen päivä kerrallaan samalla kun tavoittelen Hengen johdatusta ja noudatan sitä.”⁵ Ja lopulta Jumalaan turvaaminen johti Tyn solmimaan riemullisen ja kauniin iankaikkisen avioliiton vaimonsa kanssa.

Syvällisemmän suhteen luominen Vapahtajaan

Minäkin menin viimein naimisiin ehdittyäni jo miettiä, tapahtuisiko sitä koskaan. Mutta tarve ankkuroitua syvästi Jeesukseen Kristukseen on vain jatkunut – ellei peräti lisääntynyt – näinä vuosina sen jälkeen, kun minut sinetöitiin aviomieheeni. Aloin jälleen etsiä Häneltä rauhaa kamppaillessani lapsettomuuden kanssa. En tiennyt, kuinka voisin koskaan kokea sitä iloa, jota toivoin perhe-elämässä, jos jäisin ilman lapsia. Mutta senkin jälkeen kun aviomiestäni ja minua oli siunattu kahdella lapsella, keskityin usein heikkouksiini äitinä. Vaikka minulla oli viimein se, mitä olin aina halunnut, niin jollakin tavoin kuilu ”ihanteen” ja ”todellisen” välillä oli tuntunut kasvavan.

Nämä olosuhteet saivat minut miettimään uudelleen kuolevaisuuden tarkoituksia ja jumalallisesti asetettuja tapahtumasarjoja, joiden avulla me kehitymme. Ehkäpä elämän tarkoitus ei olekaan itse asiassa saavuttaa ihanteellista perhettä. Ehkäpä ihannetta ei edes ole olemassa kuolevaisuudessa. Ehkäpä perhe on sen sijaan mahdollisuus edistyä.

Voi olla, että se todellisuus, joka tuntuu niin tuskallisen ”vähemmän ihanteelliselta”, täyttää itse asiassa sen pyhän tarkoituksen, että se luo tilaisuuden kasvulle, jota me tarvitsemme elääksemme todella ”ihanteellisissa” ihmissuhteissa. Ehkäpä voima piilee siinä tosiasiassa, että todellisen ja ihanteen välinen syvä kuilu kutsuu meitä syvällisempään suhteeseen Jeesuksen Kristuksen kanssa, jossa Hän parantaa ja pyhittää sen, mikä tuntuu särkyneeltä, kasvattaen samalla viisautta, voimaa ja rakkautta. Ihmeellisesti juuri Hänen armonsa ja lunastuksensa avulla ja yksin Hänen ansiostaan meistä voi tulla sellaisia ihmisiä sellaisissa ihmissuhteissa, joita pyrimme saamaan taivaassa.

Olen oppinut uskomaan, ettei ”täydellisyys” ole itse asiassa mahdollista perhesuhteissa kenellekään – ainakaan tässä elämässä. Mutta rehellisyys, vilpittömyys ja aito läheisyys ovat. Itse asiassa se, että teeskentelemme tai odotamme täydellisyyttä, häiritsee aitoa läheisyyttä Jumalaan, perheeseemme ja muihin. Sen sijaan kun annamme Kristuksen, perheemme ja muiden nähdä itsemme sellaisena kuin me todella olemme, myös kaikessa ”vähemmän ihanteellisessa”, me voimme kutsua Hänen pyhittävän voimansa elämäämme. Me voimme kokea Hänen ihmeellisen voimansa sovittaa asiat, joita ei voi ratkaista, täyttää meidät Hänen rakkaudellaan ja muuttaa meidät olennoiksi, joilla on syvällisemmät suhteet Häneen ja rakkaisiimme.

Ehkäpä perhejulistuksen pyhin tarkoitus on vakuuttaa meille, että Jeesuksen Kristuksen ansiosta ”ihanteellinen” perhe voi olla iankaikkinen määränpää meille jokaiselle.

Taivaallisten vanhempien rakkaina poikina ja tyttärinä me kaikki kuulumme iankaikkiseen perheeseen. Ainutlaatuinen kokemuksemme kuolevaisuudessa on olennainen osa Isämme suunnitelmaa, joka auttaa meitä edistymään ja toteuttamaan lopulta jumalallisen päämäärämme iankaikkisen elämän perillisinä⁶ – saman kauniin perhe-elämän, jota Hän kokee, vaikka se olisi kuinka tahansa erilainen kuin nykyinen perhekokemuksemme. Kuten vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on julistanut: ”Me todistamme varmuudella, että Jeesuksen Kristuksen sovitus on ennakoinut ja tulee lopulta hyvittämään kaikki puutteet ja menetykset niiltä, jotka kääntyvät Hänen puoleensa. Ketään ei ole ennalta määrätty saamaan vähemmän kuin kaikki, mitä Isällä on lapsiaan varten.”⁷

Aivan kuten Herra lupasi Jaakobille hänen ”vähemmän ihanteellisen” perheensä haasteiden keskellä, liittosuhde, jossa olemme Hänen kanssaan, vakuuttaa meille: ”Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin [kotiin]. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut.” (1. Moos. 28:15.) Kun seuraamme Häntä, riippumatta siitä, miltä epätäydellinen todellisuutemme näyttää, Hän ei ”päästä meitä menemään”, ennen kuin meistä on tullut kaikkea sitä, mitä haluamme olla, sidottuina taivaallisen ilon perhesuhteisiin iankaikkisesti.