Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Sain todistuksen temppeligarmentista
Garmenttien pukeminen ensimmäistä kertaa tuntui puuttuvalta palalta palapelissä, jota yritin koota.
Kuvitus David Green
Puolitoista vuotta ennen kuin menin Washington D.C:n temppeliin saamaan oman endaumenttini, en ollut koskaan kuullut Mormonin kirjasta enkä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta. Mutta kun tapasin lähetyssaarnaajat ja aloin saada tietoa kirkosta, en voinut olla tuntematta, että evankeliumi on totta.
Minut kastettiin puolivälissä lukion viimeistä vuotta, kun valmistauduin lähtemään opiskelemaan Georgetownin yliopistoon. Pian kasteeni jälkeen jotkut jäsenet kotiseurakunnassani ja jopa alueella palvelevat lähetyssaarnaajat kysyivät, olinko ajatellut palvelemista lähetystyössä. Vastasin aina painokkaasti: En. Kuinka voisin opettaa ihmisille uskontoa ja elämäntapaa, joita olin vasta alkanut omaksua?
Sain patriarkallisen siunaukseni muutama viikko ennen muuttoa Georgetowniin, ja tuo kokemus tarjosi paljon näkökulmaa tulevaisuuteeni. Ennen kirkkoon liittymistä tunsin, että elämäni näytti aina menevän suunnitelmien mukaan, ja yhtäkkiä tuo malli häiriintyi merkittävästi. Patriarkallisen siunaukseni sisältö ei kuvastanut sitä, millaisena olin aina kuvitellut elämäni. Yksi välittömimmistä totuuksista, mitä sain siitä, oli kiistaton neuvo, että minun pitäisi palvella lähetystyössä.
Pian huomasin miettiväni – vaikkakin vastentahtoisesti – lähetystyöpapereideni täyttämisen aloittamista.
Ymmärsin, että oli tavallista, että jäsenet saivat temppeliendaumenttinsa ennen lähetyskentälle menoa, joten aloin valmistautua menemään temppeliin. Tiesin, että yksi muutoksista, joita elämässäni tapahtuisi, olisi sitoutua käyttämään temppeligarmenttia. En ollut ajatellut paljonkaan garmentteja ennen kuin aloin valmistautua temppeliin, joten minulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä niiden käytöstä.
Muutettuani opiskelemaan työskentelin piispani kanssa ja kävin instituutissa joka viikko. Instituutinopettajani oli niin ystävällinen, että hän tarjosi minulle suunnattua temppeliin valmistautumisopetusta usean viikon ajan endaumenttipäivääni asti. Se oli lempeä armoteko, kun ottaa huomioon, että olin poissa kotiseurakunnastani eikä minulla ollut lainkaan sukulaisia kirkossa ohjaamassa minua. Viimein sain lähetystyökutsuni Paraguayhin, ja olin valmis menemään temppeliin ensimmäistä kertaa.
Temppeliin meneminen
Temppeliin meneminen tuntui siltä kuin palaisi kotiin. Jopa garmenttien pukeminen ensimmäistä kertaa tuntui puuttuvalta palalta palapelissä, jota yritin koota. Ymmärsin, että lupaukseni käyttää garmenttia oli tärkeä askel hengellisessä edistymisessäni, ja vaikka tämä päätös on pyhä ja henkilökohtainen, tein sen mielelläni, koska tiesin, että se tieto, jonka saisin jumalallisuudestani Jumalan tyttärenä, merkitsi enemmän kuin mikään, mitä maailma voisi tarjota minulle.
Endaumenttini saamisen jälkeen suurin muutos ei ollut siinä, miltä minusta tuntui käyttää garmentteja, vaan uudessa vaatevarastossani, joka minun oli hankittava sen jälkeen. Poistin komerostani paljon vaatteita, jotka eivät peittäneet garmenttejani.
Noiden muutosten tekeminen elämässäni tuntui kuitenkin oikealta. Sen ajan ansiosta, jonka olin käyttänyt valmistautuakseni temppeliin, vaatevarastossani tekemäni muutos oli iloinen, helppo kokemus. Ja kun pyrin oppimaan lisää, syvensin todistustani siitä, että sitoutumiseni käyttämään temppeligarmenttia on enemmän kuin vain vaatevarastoni tarkistaminen – se on vertauskuva omistautumisestani Vapahtajalleni Jeesukselle Kristukselle ja valinnastani seurata Häntä. Se on myös lahja – konkreettinen muistutus temppeliliitoistani sekä voimasta, varjeluksesta ja siunauksista, jotka ovat ulottuvillani Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta.
Ainoa odotukseni, kun menin temppeliin endaumenttipäivänäni, oli tuntea Jumalan rakkautta minua kohtaan. Pystyin tuntemaan sitä temppelissä runsaampana kuin koskaan, ja tein päätöksen pitää liittoni ja käyttää garmenttejani, koska en ikinä halunnut sen tunteen katoavan.
Pyrin pitämään liittoni
Elämäni yksinäisimpinä ja vaarallisimpina aikoina todistukseni yksinkertaisista, lujista evankeliumin periaatteista on saanut minut käyttämään garmenttejani aina ja tarkoituksellisesti pyrkiessäni pitämään temppelissä tekemäni liitot.
Saan suurta lohtua näistä presidentti Russell M. Nelsonin sanoista:
”Aina kun elämässänne tapahtuu jonkinlaisia mullistuksia, niin turvallisin paikka hengellisesti on elää temppeliliittojenne suojissa!
Pyydän teidän uskovan minua, kun sanon, että kun teidän hengellinen perustuksenne on rakennettu lujasti Jeesuksen Kristuksen varaan, niin teidän ei tarvitse pelätä. Kun olette uskollisia temppelissä tekemillenne liitoille, Hänen voimansa vahvistaa teitä. Sitten kun hengellisiä maanjäristyksiä tapahtuu, te pystytte pysymään vahvoina, koska hengellinen perustuksenne on luja ja järkkymätön.”1
Elämästäni ei ole tullut helpompaa kirkkoon liittymiseni jälkeen. Itse asiassa elämäni vaikeimmat ajat ilmaantuivat kasteeni jälkeen. Tiedän kuitenkin, että tietoni palautetusta evankeliumista ja niiden liittojen voima, jotka tein temppelissä, ovat tehneet näistä haasteista siedettäviä, ja tulokset olisivat olleet jyrkästi erilaisia ilman uskoani Jeesukseen Kristukseen.
On haasteellista elää tietoisesti Kristuksen opetuslapsena, kun maailma näyttää olevan ristiriidassa niiden tasovaatimusten kanssa, joita pyrin noudattamaan. Mutta kuten presidentti Nelson sanoi, paras turva minulle on elää temppeliliittojeni suojissa, kuten käyttää garmentteja siten kuin lupasin. Ja kun teen niin edelleen ja pysyn liittopolulla, tiedän kokevani iloa.