NA-viikkojulkaisu
Ympärilläni oli ihmisiä, mutta silti tunsin itseni yksinäiseksi
Maaliskuu 2024


”Ympärilläni oli ihmisiä, mutta silti tunsin itseni yksinäiseksi”, Liahona, maaliskuu 2024.

Nuorille aikuisille

Ympärilläni oli ihmisiä, mutta silti tunsin itseni yksinäiseksi

Kun muutin kauas kotoa, yhteyteni taivaaseen auttoi minua voittamaan yksinäisyyden.

Nainen, jonka ympärillä on valonsäteitä, samalla kun useat ihmiset kävelevät hänen ympärillään

Tiedäthän sen tunteen, kun olet ihmisten ympäröimä, mutta silti tunnet olevasi täysin yksin?

Sen jälkeen kun lähdin kotimaastani Ugandasta ja muutin Dubaihin töihin, olen tuntenut itseni yksinäiseksi miltei jatkuvasti. Kotona naapurustossani ihmiset tervehtivät toisiaan kadulla. Me tunsimme toisemme. Me tuimme toisiamme. Minulla oli monia ystäviä ja sukulaisia, jotka olivat uskoani.

Mutta täällä on toisin. Elän hyvin erilaisessa kulttuurissa, suuressa kaupungissa ja ympärilläni on ihmisiä, joilla on kiireinen työ. Ja vaikka käynkin seurakunnassani ja olen yrittänyt tutustua muihin nuoriin aikuisiin ja seurakunnan jäseniin, kiireisten työaikataulujemme vuoksi on miltei mahdotonta nähdä toisiamme muulloin kuin vain niiden parin tunnin ajan, jotka vietämme kirkossa joka viikko.

Dubai on iso ja loistokas, ja olen kiitollinen siitä, että saan olla täällä. Mutta se voi olla hyvin lannistavaa, varsinkin kun tuntee olevansa yksinäinen. Ihmisillä täällä on niin paljon, ja he näyttävät olevan tyytyväisiä elämäänsä. Kun kuitenkin elän kaikkien näiden hienojen asioiden ja näiden kauniiden rakennusten keskellä, mietin toisinaan:

Mitä teen elämälläni? Onko tämä edes oikea paikka minulle?

Löysin yhteenkuulumisen jälleen

Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että ”yhteenkuulumisen tunne on tärkeä fyysiselle, henkiselle ja hengelliselle hyvinvoinnillemme”.1 En ollut oivaltanut, kuinka välttämätöntä tuo yhteenkuulumisen tunne oli, ennen kuin en enää tuntenut sitä – en kirkossa enkä oikeastaan missään.

Kuinka löytäisin sen nyt kaukana kaikista rakkaistani?

Ajan mittaan aloin ymmärtää, että Jeesuksella Kristuksella on ”keskeinen asema yhteenkuulumisessa”.2

Niin paljon kuin kaipasinkin yhä ystäviäni ja perhettäni, aloin nähdä, etten ollut muuttoni jälkeen ollut erossa kaikesta elämässäni – minulla oli yhä Vapahtaja ja rakastava taivaallinen Isä, jotka halusivat aina pysyä yhteydessä minuun.

Niinpä aloin joka päivä tehdä voitavani ollakseni paremmin yhteydessä Heihin. Aloin kuunnella Tule ja seuraa minua -opiskelupodcasteja, kun lähdin lenkille. Panin kuulokkeet päähän töissä ja kuuntelin pyhiä kirjoituksia suorittaessani tehtäviä.

Mikä tärkeintä, opin, miten ihmeellinen lahja on pystyä rukoilemaan suoraan taivaallista Isää. Puhun Hänelle useammin ja syvällisemmin kuin koskaan aiemmin. Kun tunnen itseni yksinäiseksi, rukoilen ja tunnen Hänen lohtuaan. Kun kirjoitan sähköpostia ja yritän pysyä kärsivällisenä työtoverieni kanssa, rukoilen ja pyydän Häneltä apua.

Pidän kovasti siitä, mitä presidentti Thomas S. Monson (1927–2018) on sanonut rukouksesta: ”Kaikille – –, jotka kamppailevat suurten ja pienten haasteiden ja vaikeuksien kanssa, – – rukous antaa hengellistä voimaa. Se on avain rauhaan. Rukous on keino, jonka avulla me lähestymme taivaallista Isäämme, joka rakastaa meitä. Puhukaa Hänelle rukouksessa ja kuunnelkaa sitten vastausta. Rukous saa aikaan ihmeitä.”3

Varaamalla Heille aikaa elämässäni, etenkin vilpittömässä rukouksessa, aloin huomata, että vaikka läheiseni ja oma kulttuurini eivät ympäröineetkään minua, saatoin silti olla Hengen ympäröimä ja tuntea Jumalan rakkautta.

Me voimme aina olla yhteydessä

Asiat ovat yhä vaikeita, mutta minulla on toivoa tulevaisuudesta. Ja olen oppinut uskomaan, mitä veli Milton Camargo, ensimmäinen neuvonantaja pyhäkoulun ylimmässä johtokunnassa, on opettanut: ”Herra Jeesus Kristus elää tänä päivänä. Hän voi olla aktiivisesti elämässämme päivittäin. Hän on ratkaisu ongelmiimme, mutta meidän on avattava silmämme ja kohotettava katseemme, jotta näemme Hänet.”4

Olen toisinaan yhä yksinäinen, mutta tiedän, että pystyn aina, aina rukoilemaan taivaallista Isääni ja pääsemään osalliseksi Jeesuksen Kristuksen sovituksesta.

Voin rukoilla seisoessani tai polvistuneena, yksin tai ryhmässä.

Voin huutaa taivaallisen Isäni puoleen.

Voin kiittää.

Voin pyytää johdatusta ja varjelusta.

Ja liittoyhteyteni ansiosta tiedän, että minä, rakastavan taivaallisen Isän tytär, kuulun aina Hänelle. Hänen johdatuksensa avulla voin tuntea varmuutta siitä, että olen oikeassa paikassa ja teen sitä, mitä Hän haluaa minun tekevän.