NA-viikkojulkaisu
Kuinka voisin turvata taivaalliseen Isään, kun tunsin olevani yksin?
Heinäkuu 2024


”Kuinka voisin turvata taivaalliseen Isään, kun tunsin olevani yksin?”, Liahona, heinäkuu 2024.

Nuorille aikuisille

Kuinka voisin turvata taivaalliseen Isään, kun tunsin olevani yksin?

Yritin osoittaa uskoa, mutta kohtasin jatkuvasti monia haasteita. Kuinka voisin edelleen turvata Herraan?

Nuori aikuinen nainen istumassa mietteliään näköisenä

Kuvitus Kathleen Peterson

Serkkuni esittelivät minut lähetyssaarnaajille, kun olin yhdeksänvuotias. Liityin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, mutta olin yksi harvoista kirkon jäsenistä perheessäni. Sittemmin olen oppinut rakastamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia yhä enemmän. Jonkin aikaa taivaalliseen Isään ja Hänen totuuksiinsa turvaaminen oli minulle kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, ja minun oli todella vaikea jatkaa kulkemista eteenpäin uskossa.

Eläminen maailmasta poikkeavalla tavalla Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena voi olla vaikeaa missä tahansa, mutta varttuminen kirkon jäsenenä Hongkongissa oli haasteellisempaa kuin jotkut saattaisivat odottaa.

Ensinnäkin monet ihmiset täällä päin eivät pidä kirkosta ja luulevat sen liittyvän pahoihin asioihin. Aiemmin kiinan kielessä käytetty kirkkoomme viittaava ”mormonia” tarkoittava sana sisälsi äänteen, joka toi mieleen kiinankielisen ”paholaista” tarkoittavan sanan. Joillekuille tämä antoi valitettavan väärinkäsityksen kirkon arvoista.

Koska Hongkongiin on vakiintunut hyvin monia muita perinteisiä uskontoja ja tämän kirkon jäseniä on vain vähän, voi olla helppoa tuntea olevansa yksinäinen tai eristyksissä. Monet ihmiset kyseenalaistavat kirkon ymmärtämättä täysin sen opetuksia eivätkä ole halukkaita kallistamaan korvaansa sille, mitä jäsenet haluavat kertoa.

Tunsin näiden esteiden vaikutuksia eniten ollessani teini-ikäinen, mutta niiden kokemusten ansiosta opin hyvin paljon siitä, mitä taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen turvaaminen tarkoittaa.

Oliko evankeliumin mukaan eläminen sen arvoista?

Lukiossa ollessani vanhempani olivat ystäviä yhden opettajani kanssa. Tämä opettaja oli uskovainen kristitty eräässä toisessa uskontokunnassa. Siihen aikaan olin ainoa kirkon jäsen luokallani, ja monilla luokkatovereillani ja opettajilla oli jo joitakin olettamuksia Jeesuksen Kristuksen kirkosta ja sen jäsenistä.

Tällä nimenomaisella opettajallani oli hyvin voimakkaita kielteisiä mielipiteitä uskostani, mikä monimutkaisti asioita, koska hän oli perhetuttu.

Ensinnäkin olin usein uninen hänen luokassaan, koska nousin varhain mennäkseni aamuseminaariin, mikä sai hänet huolestumaan siitä, että jäisin jälkeen koulutehtävissäni. Hän myös aiheutti minulle paineita esittäen monimutkaisia opillisia kysymyksiä, joihin en osannut vastata. Hän jopa antoi minulle koulutehtäväksi lukea kirkon vastaista aineistoa! Hän yritti parhaansa saadakseen minut luopumaan uskostani.

Se oli haastavaa aikaa uskolleni. Miksi silloin, kun yritin pysyä lähellä taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta, pysyminen uskollisena aiheutti haasteita ja vaikeuksia elämässäni? Eikö minua olisi pitänyt siunata, koska pidin käskyt ja uhrasin untani käydäkseni seminaarissa?

Sen sijaan arvosanani laskivat, uskoni heikkeni ja suhteeni opettajiini, perheeseeni ja taivaalliseen Isääni kärsivät.

Jonkin aikaa aloin miettiä, oliko evankeliumin mukaan eläminen sen arvoista. Aloin jättää väliin seminaarin oppitunteja ja tunsin pian uskoni heikkenevän. Tuntui helpommalta vain antaa periksi sille, mitä maailma ympärilläni painosti minua tekemään.

Päätin luottaa

Rukoilin edelleen taivaalliselta Isältä ohjausta ja ymmärrystä. Huolimatta syvästä hämmennyksestä ja turhautumisesta, jota tunsin tilannettani kohtaan, jokin sydämessäni piti edelleen kiinni uskosta. Puhuin uskollisten ystävieni kanssa ja uskouduin kirkkoon kuuluville ikätovereille siitä, mitä koin, ja minua kannustettiin puhumaan vaikeuksistani seminaarinopettajalleni.

Hän suhtautui minuun myötätuntoisesti ja kannusti minua jatkamaan seminaarissa toiveikkain sydämin. Hän lupasi minulle, että näkisin siunauksia tulevan, jos pitäisin kiinni uskosta ja luottaisin siihen, että Herralla oli paljon varattuna minua varten ja että Hän pyhittäisi haasteeni hyväkseni (ks. 2. Nefi 2:1–2).

Niinpä kohtaamistani haasteista huolimatta päätin luottaa.

Hymyilevä nuori aikuinen nainen

Jonkin ajan kuluttua tunsin asenteeni muuttuvan. Sen sijaan että olisin keskittynyt kohtaamiini vaikeuksiin, keskityin kiitollisuuteen, jota tunsin evankeliumista. Aloin keskittyä perheeni siunaukseen, jumalalliseen identiteettiini ja evankeliumin iankaikkisiin totuuksiin. Ja viimein opin tietämään, että taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat tietoisia olosuhteistani ja että He ovat aina vierelläni niinä hetkinä, jolloin minusta tuntuu, että olen aivan yksin.

Se muutti kaiken.

Kun edelleen turvauduin Heihin, pidin käskyt, tein parannusta päivittäin ja tein joka päivä pieniä asioita ollakseni yhteydessä Heihin, tunsin uskoni perustuksen syvenevän ja vahvistuvan.

Presidentti Russell M. Nelson pyysi vastikään ”ottamaan vastuun siitä, että teillä on oma todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Tehkää työtä sen eteen. Hoivatkaa sitä niin, että se kasvaa. Ravitkaa sitä totuudella. Älkää saastuttako sitä epäuskoisten miesten ja naisten virheellisillä filosofioilla. Kun asetatte Jeesusta Kristusta koskevan todistuksenne jatkuvan vahvistamisen tärkeimmälle sijalle elämässänne, katsokaa, kuinka elämässänne tapahtuu ihmeitä.”

Ja kun tein niin, ihme todellakin tapahtui.

Mitä Herraan turvaaminen tarkoittaa

Kun olin jonkin aikaa vältellyt keskusteluja uskosta opettajani kanssa, niin eräänä päivänä hänen tultuaan luokseni kysymyksineen tunsin olevani valmis vastaamaan niihin uudistuneella uskollani. Kysyin häneltä ystävällisesti, oliko hän koskaan käynyt jossakin kirkkomme kokouksista tai lukenut Mormonin kirjaa. Kun hän vastasi kieltävästi, tunsin innoitusta lausua todistukseni yksinkertaisista totuuksista.

Sanoin hänelle, ettei voi koskaan tietää, onko jokin totta, ellei ole itse kokenut sitä tai etsinyt vastauksia. Selitin tietäväni, että evankeliumi on totta, koska olin tehnyt työtä niiden vastausten eteen ja tuntenut sydämessäni, että ne ovat totta. Kehotin häntä tekemään samoin, ja siitä lähtien suhteemme oli paljon rauhanomaisempi.

Tämä uskon haaste, joka minulla oli teini-ikäisenä, todella valmisti minua tulevaisuuttani varten Kristuksen opetuslapsena. Olen nähnyt monien siunausten ja lupausten toteutuvan, kun olen jatkuvasti turvannut Herraan kaikkien muiden mielipiteistä riippumatta. Kuten Nefi sanoi: ”Oi Herra, sinuun minä olen turvannut, ja sinuun turvaan ikuisesti. Minä en pane turvaani lihan käsivarteen.” (2. Nefi 4:34.)

Kun asiat eivät suju suunnitelmien mukaan tai kun kohtaamme odottamattomia vaikeuksia, voi olla helppo tuntea, että taivaallinen Isä on ohjannut meitä väärin, hylännyt meidät tai ei yksinkertaisesti välitä.

Mutta se ei pidä paikkaansa.

Itse asiassa juuri niinä hämmentävien ja sydäntäsärkevien haasteiden aikoina mieleeni muistuu, mitä tarkoittaa se, että turvaan Herraan täysin. Minun täytyy antaa opetuslapseuteni ja uskoni tulla merkitykselliseksi ja elämää mullistavaksi eikä robottimaiseksi ja rutiininomaiseksi. Presidentti Nelson on opettanut myös: ”Teidän kukoistava uskonne auttaa teitä kääntämään haasteet ennennäkemättömäksi kasvuksi ja mahdollisuuksiksi.”

Huomaan, kuinka päätökseni uskoa Jeesukseen Kristukseen on siunannut minua useammilla tavoilla kuin koskaan luulin mahdolliseksi. Tämä ei tarkoita, että välttyisin aina murheelta, vaikeuksilta tai hämmennykseltä, mutta se tarkoittaa, että tiedän, minkä puoleen kääntyä saadakseni rauhaa ja vakautta.

Presidentti Nelson muistuttaa meille rakastavasti: ”Tiedostattehan tämän: jos maailmassa kaikki muut asiat ja kaikki muut ihmiset, joihin luotatte, pettävät teidät, niin Jeesus Kristus ja Hänen kirkkonsa eivät koskaan petä teitä.”

Mitä tahansa kohtaatkin elämässäsi, olipa kyse täyttymättömistä odotuksista, maailman äänten aiheuttamista paineista, perheongelmista, mielenterveysongelmista, taloudellisesta epävakaudesta, sydämen murheesta, epäoikeudenmukaisuudesta tai mistä tahansa muista haasteista, kehotan sinua edelleen turvaamaan Herraan. Hän on täysin tietoinen olosuhteistasi. Hän tuntee sinut. Hän on varannut sinua varten suuria siunauksia. Niinäkin hetkinä, kun et halua turvata Häneen, päätä kuitenkin tehdä niin. Hänen lupauksensa ovat varmat. Hän johdattaa sinut aikanaan iloon, toivoon ja ihmeisiin.

Hän tekee niin minun kohdallani, kun edelleen turvaan Häneen.