NA-viikkojulkaisu
Kaksi totuutta, jotka auttavat minua ymmärtämään nöyryyttä
Heinäkuu 2024


”Kaksi totuutta, jotka auttavat minua ymmärtämään nöyryyttä”, Liahona, heinäkuu 2024.

Nuorille aikuisille

Kaksi totuutta, jotka auttavat minua ymmärtämään nöyryyttä

Nöyryys voi auttaa sekä ylpeyden että riittämättömyyden tunteiden kanssa.

Nuoria aikuisia miehiä kirkon luokassa

Valokuva jäsenistä Paraguayssa Leslie Nilsson

Tosiasia: Olen Jumalan lapsi. Ja se on ihmeellinen ja jumalallinen totuus.

Yhtä tärkeä tosiasia: Koska kaikki muut tämän maan päällä ovat myös Jumalan lapsia, hekin ovat ihmeellisiä ja jumalallisia olentoja.

Kumpikin näistä totuuksista näyttää luultavasti ilmiselvältä, mutta kesti jonkin aikaa, ennen kuin todella sisäistin ne ja ymmärsin, mitä ne tarkoittavat omassa elämässäni. Joskus syyllistyn siihen, että suhtaudun tilanteeseen ylpeästi olettaen, että oma tieni on oikea tie tai että olen kyvykkäämpi kuin muut ihmiset. Toisinaan teen päinvastoin tuntien, että olen vähemmän kelvollinen tai arvokas kuin muut ympärilläni.

Vastaus kumpaankin kamppailuun on sama:

Nöyryys.

Enkö ole riittävä?

Yksi kokemus, joka sai minut todella nöyrtymään, tapahtui lähetystyössäni. Luulen, että useimmat lähetyssaarnaajat painiskelevat riittämättömyyden tunteiden kanssa yrittäessään tuoda ihmisiä Jeesuksen Kristuksen luo. Lähetystyössäni vietin päivittäin tuntikausia vain yrittäen löytää jonkun opetettavaksi, ja kerta toisensa jälkeen minut torjuttiin. En tuntenut onnistuvani. En tuntenut, että ponnisteluni riittäisivät. Viimein minusta alkoi tuntua, etten minä riittäisi.

Vaikka ei ehkä tunnukaan siltä, että tarvitsin nöyryyttä, niin kun selitin tuntemuksiani lähetysjohtajalleni, hän auttoi minua huomaamaan, että osa ongelmaani oli luulla, etteivät ne ongelmat, joita lähetyssaarnaajat kohtaavat kaikkialla maailmassa, koskisi itseäni. En kuitenkaan ole ensimmäinen lähetyssaarnaaja, joka tuntee torjutuksi tulemista, enkä todellakaan ole viimeinen.

Jotenkin olin vakuuttanut itselleni, että vaikeuteni olivat täysin omaa syytäni huolimatta siitä, että jotkut historian parhaista lähetyssaarnaajista – kuten alkuperäiset kaksitoista apostolia, Moosian pojat ja Alma nuorempi – kohtasivat paljon pahempaa torjumista ja vainoa kuin minä olen koskaan kokenut.

Sen sijaan että olisin säälinyt itseäni, aloin tuntea seisovani kamppailuissani rinta rinnan Jeesuksen Kristuksen kanssa. Ja kun tunsin häpeää epätäydellisten ponnistelujeni vuoksi, muistin, mitä presidentti Jeffrey R. Holland, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on opettanut: ”[Kristuksen] sovitus tukee lähetyssaarnaajia kenties vieläkin enemmän kuin tutkijoita. – – Kun te kamppailette, kun teidät torjutaan, – – te seisotte Hänen rinnallaan, jonka elämä oli maailman koskaan tuntemista parhain – Hänen joka yksin eli puhtaan ja täydellisen elämän.”

Muistelen yhä tätä kokemusta, kun minun täytyy muistaa olla nöyrä ja luottaa Herraan.

Opetus nöyryydestä

Lähetystyössä ollessani opin paljon identiteetistäni Jumalan lapsena. Mutta kotiin palattuani tajusin, että minulla oli vielä paljon opittavaa siitä, miten tärkeää on muistaa, että muutkin ihmiset ovat Jumalan lapsia.

Pian kotiin palattuani minut kutsuttiin yllättäen vaikeaan tehtävään kirkossa ja minun oli vastattava eräästä tärkeästä tapahtumasta. Se oli minusta ylivoimaista, enkä onnistunut saamaan yhteyttä niihin, joiden piti auttaa minua. Lähetin sähköpostiviestin, joka oli, pakko myöntää, ilmaisuiltaan melko voimakas.

Olin oikeassa siinä, että tehtävä oli tärkeä ja että tarvitsin lisää tukea, mutta tajusin pian, ettei tämä ehkä ollut paras tapa kannustaa ihmisiä. Minä tarvitsin nöyryyttä ja minun täytyi muistaa, että muilla ihmisillä oli luultavasti omia asioita, jotka kuormittivat heitä.

Kuten vanhin Steven E. Snow opetti palvellessaan seitsemänkymmenen koorumin jäsenenä: ”Jos me nöyrrymme, rukouksiimme vastataan, tunnemme mielenrauhaa, palvelemme tehokkaammin kutsumuksissamme ja – jos pysymme uskollisina – palaamme lopulta taivaallisen Isämme luo.”

Olen todellakin tuntenut enemmän iloa kutsumuksessani ja elämässäni, kun olen oppinut olemaan nöyrempi.

Kahden totuuden tasapainottamista

Minulle todellisen nöyryyden oppiminen on ollut näiden kahden totuuden tasapainottamista:

Minä olen Jumalan lapsi. Ja ympärilläni on muita Jumalan lapsia.

Kun olen oppinut lisää nöyryydestä, olen ymmärtänyt, että se, mitä vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, on totta: ”Nöyryys ei ole mikään suuri tunnistettavissa oleva saavutus eikä edes jonkin suuren haasteen voittaminen. – – Se on hiljaista luottamusta siihen, että päivä päivältä ja tunti tunnilta me voimme turvautua Herraan, palvella Häntä ja toteuttaa Hänen päämääriään.” Olen oppinut, että voin todella saavuttaa Herran tarkoitukset – mutta vasta silloin kun luovutan tahtoni Hänelle ja luotan siihen, että Hän tietää, mikä on parasta.

Tiedän, että kun pyrimme tulemaan nöyremmiksi ja enemmän Kristuksen kaltaisiksi, taivaallinen Isä siunaa meitä pyrkimyksissämme.

Kirjoittaja asuu Frankfurtissa Saksassa.

Viitteet

  1. Ks. Jeffrey R. Holland, ”Lähetystyö ja sovitus”, Liahona, lokakuu 2001, s. 32.

  2. Steven E. Snow, ”Ole nöyrä”, Liahona, toukokuu 2016, s. 36.

  3. Quentin L. Cook, ”Arki ikuinen”, Liahona, marraskuu 2017, s. 54.