Kuinka meillä on uskoa hyväksyä mikä tahansa lopputulos – jopa sellainen, jota emme halua?
Kaikista elämässä kohtaamistani vaikeuksista eniten uskoani koetteli isäni kuolema.
Kun palasin kotiin palveltuani lähetystyössä, isälläni todettiin syöpä. Olin siihen aikaan erittäin kiireinen. Olin Nuorten Naisten johtaja seurakunnassani, tein pitkää päivää töissä ja opiskelin iltaisin yliopistossa. Joten kun kuulin uutisen isästäni, olin järkyttynyt ja aivan poissa tolaltani.
Rukoilin taivaallista Isää ja kerroin Hänelle tunteistani. En ymmärtänyt, miksi tämä oli tapahtumassa. Sanoin jotakin tähän tapaan: ”Olen palvellut puolitoista vuotta ja tulen kotiin nauttimaan ajasta perheeni kanssa. Ja nyt osa perheestäni otetaan minulta pois.”
Koko tilanne järkytti minua, mutta tajusin, että tarvitsisin taivaallisen Isän apua, joten aloin rukoilla ihmettä isäni parantumiseksi.
Herran tahdon hyväksyminen
Rukoilin johdonmukaisesti, että isäni parantuisi, mutta hänen terveytensä ei kohentunut. Rukoilin tätä ihmettä yhä turhautuneempana, kunnes luin kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin David A. Bednarin puheen. Hän kertoi nuoresta avioparista, joka kamppaili syöpädiagnoosin kanssa.
Nuori aviomies selitti vanhin Bednarille, kuinka hänen rukouksensa olivat muuttuneet ajan myötä: ”Kun rukoilimme, aiemmat pyyntömme ’Parannathan minut kuntoon’ vaihtuivat muotoon ’Anna minulle uskoa hyväksyä se lopputulos, jonka Sinä olet suunnitellut minulle, olipa se mikä tahansa’”.
Luettuani sen minusta tuntui kuin Henki olisi kertonut minulle, että minun piti olla halukas hyväksymään Jumalan tahto. Minulla piti olla uskoa siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, kaikki kääntyisi hyväksi.
Niinpä muutin tapaani rukoilla.
Sen sijaan että olisin vaatinut, että isäni parantuisi, rukoilin, että Herran tahto tapahtuisi. Ja sanoin taivaalliselle Isälle pyrkiväni siihen, että minulla olisi uskoa hyväksyä mitä tahansa.
Ajan mittaan isäni tila huonontui. Ja huomasin pyytäväni taivaalliselta Isältä, että jos Hänen tahtonsa oli, että isäni kuolee, niin Hän auttaisi isääni, niin että se tapahtuisi rauhallisesti. Isäni kuolikin rauhallisesti.
Siitä hetkestä lähtien tunsin uskoni taivaalliseen Isään vahvistuvan. Olin hyväksynyt Hänen tahtonsa lopputuloksesta riippumatta. Mutta tunsin silti suurta menetyksen tunnetta ilman isääni elämässäni.
Tunsin rauhaa temppelissä
Murheen täyttämänä rukoukseni olivat erilaisia. Kun rukoilin, puhuin lyhyesti, nopeasti ja ytimekkäästi.
Olin luottanut Herran tahtoon ja hyväksynyt sen, mitä oli tapahtunut, mutta en halunnut puhua kokemastani järkytyksestä. Tunteeni olivat ristiriitaiset, koska olin hyväksynyt Herran tahdon, mutta surin silti.
Tuona aikana en myöskään halunnut käydä temppelissä. Mutta viimein tein varauksen, menin ja tunsin todella suurta rauhaa. Tuntui kuin isä olisi ollut kanssani, kun suoritin pyhiä toimituksia. Puhuin taivaalliselle Isälle rukouksessa isäni kuolemasta ensimmäistä kertaa ja tunsin olevani lähempänä Häntä kuin koskaan aiemmin.
Temppeliin palaaminen auttoi minua käsittelemään isäni menetystä, ja se sai minut tuntemaan, että voisin jälleen puhua myös hänen elämästään.
Luota Herraan, olipa tilanne mikä tahansa
Vaikka isäni poismeno on ollut vaikeaa, uskon silti lujasti Jeesukseen Kristukseen. Uskon edelleen ihmeisiin. Tämä haaste on opettanut minulle, että taivaallinen Isä antaa meille ihmeitä, jotka ovat sopusoinnussa Hänen tahtonsa kanssa. Ja sovittaaksemme halumme yhteen Hänen kanssaan meidän täytyy noudattaa presidentti Russell M. Nelsonin neuvoa ”ajatella selestisesti”.
Koska Jumalan suunnitelma saattaa erota siitä suunnitelmasta, jota ajattelemme itse itsellemme, niin se, että annamme Hänen johtaa elämäämme, johtaa meidät aina iloon, tapahtuipa mitä tahansa. Selestisesti ajatteleminen auttaa meitä myös tekemään myönteisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat meihin iankaikkisesti.
Jos pidät liittosi ja luotat taivaalliseen Isään, ole kärsivällinen ja toiveikas, että rauha koittaa pian.
Koska niin tapahtuu.