Annan Hänelle itseni
Russell T. Osguthorpe
pyhäkoulun ylijohtaja
Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 3. marraskuuta 2013 • Brigham Youngin yliopisto
On todella etuoikeus olla kanssanne tänä iltana, rakkaat nuoret veljeni ja sisareni. Haluan teidän tietävän, että vaimolleni ja minulle on siunaus olla kanssanne tänä iltana. Kun katsomme teitä, näemme lukemattomia mahdollisuuksia. Te olette niin täynnä potentiaalia. Olivatpa toiveenne kuinka korkealla hyvänsä, olen täällä kertoakseni teille, että ne voivat olla vieläkin korkeammalla. Voitte saavuttaa tässä elämässä enemmän kuin tiedättekään. Kun Herra on rinnallanne, voitte kokea ihmeitä. Voitte tehdä sellaistakin, minkä ajattelitte alkuun olevan mahdotonta. Voitte voittaa minkä tahansa ongelman. Voitte kohota kaiken sen yläpuolelle, mikä vetää teitä alas. Voitte hylätä pahan ja ottaa vastaan kaiken, mikä on hyvää. Te tulitte maan päälle tiettyä tarkoitusta varten, ja Herran avulla te saavutatte tuon tarkoituksen.
Toivon, että ymmärrätte, kuinka monet rukoilevat puolestanne. Tässä kirkossa rukoillaan todella paljon joka päivä kirkon nuorten puolesta, nuorten aikuisten puolesta. Joskus kun teillä on hiljainen hetki, kehotan teitä pohtimaan kaikkia niitä rukouksia, joita pidetään joka päivä nimenomaan teidän – nousevan sukupuolven – puolesta: rukouksia temppeleissä, johtavien auktoriteettien ja kirkon johtavien virkailijoiden rukouksia, vaarnojen ja seurakuntien johtohenkilöiden rukouksia, vanhempien, muiden perheenjäsenten ja ystävien rukouksia. Minä kuulen monia näistä rukouksista. Ne ovat vilpittömiä. Toivon, että pohditte niitä voimia, joita ammennetaan taivaista teidän hyväksenne.
Ja toivon, että tunnette, että teitä rakastavat paitsi ne, jotka tuntevat teidät, myös kaikki ne, jotka huolehtivat teistä ja välittävät teistä, vaikka he eivät ole ehkä koskaan tavanneet teitä. Tiedän, että jos presidentti Monson olisi täällä tänään, hän ilmaisisi rakkautensa teitä kohtaan. Meillä on elävä profeetta, joka rakastaa tämän kirkon nuoria.
Vaimoni ja minä olemme hyvin kiitollisia tälle kuorolle siitä, että se esitti laulun ”I Will Give Myself to Him”. Me kirjoitimme sen lähetyssaarnaajillemme palvellessamme Etelä-Dakotassa Rapid Cityn lähetyskentällä, mutta sanat sopivat meihin kaikkiin koko elämämme ajan. Ensimmäisessä säkeistössä sanotaan:
Hän antoi henkensä puolestani. Hän kuoli, jotta minä voisin elää.
Mitä voin tehdä Hänen hyväkseen? Mitä voin todella antaa?1
Ne ovat sellaisen henkilön sanoja, joka pohtii sovituksen siunauksia, siunausta tuntea taivaallisen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen rakkautta. Meillä kaikilla on sellaisia hetkiä – hetkiä, jolloin tiedämme, että Herra muistaa meidät.
Kehotan teitä pohtimaan juuri nyt siunauksia, joita tunnette Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä, ja jos tässä yleisössä on joku, joka harkitsee liittymistä kirkkoon, kehotan teitä pohtimaan siunausta, jota etsitte. Sitten haluaisin teidän kertovan tuon siunauksen vieressänne istuvalle henkilölle. Jos ette tunne tuota henkilöä, niin vielä parempi, koska voitte tutustua keskustellessanne keskenänne. Kertokaa mahdollisimman monesta siunauksesta seuraavan minuutin tai parin aikana.
Kutsuin äskettäin ryhmän opiskelijoita kotiimme keskustelemaan tämän illan aiheesta. Katsotaan, mitä he sanoivat, kun pyysin heitä kertomaan ajatuksiaan elämänsä siunauksista.
Mies 1: Tieto, joka minulla on – tieto pelastussuunnitelmasta, taivaallisesta Isästäni ja siitä, millainen Hän on ja mitä Hän haluaa minulle, ja tieto, mitä voin tehdä elääkseni elämääni sopusoinnussa sen kanssa, mitä Hän haluaa minulle. Siunaukset, joita seuraa sinetöimisvoimasta ja temppeleistä maan päällä – tiedosta, että voin olla perheeni kanssa ikuisesti, perheenä.
Nainen 1: Tieto sovituksesta ja sitten kyky saada voimaa, joka tulee sovituksesta. Se tulee suureksi osaksi pappeuden toimituksista ja hyvin todellisen yhteyden tuntemisesta taivaalliseen Isääni noiden toimitusten ja liittojen kautta, joita teen Hänen kanssaan. Saada voimaa elämäämme, saada lujuutta ja kaikki se, mitä tarvitsemme päästäksemme takaisin Hänen luokseen.
Nainen 2: Tilaisuus ja etuoikeus saada Pyhän Hengen lahja olemaan aina kanssamme, ohjaamaan päätöksiämme alistaa tahtomme ja antaa meille sitä lohtua ja lujuutta ja sitä voimaa, jonka avulla selviydymme tästä elämästä ollaksemme sitten Hänen kanssaan ikuisesti sen jälkeen.
Mies 2: Tunnen, että kaikki nuo ovat pappeuden siunauksia, jotka ovat sekä miesten että naisten saatavilla. Olen todella kiitollinen pappeudesta, joka palautettiin, jotta me voisimme kaikki saada nämä siunaukset: temppelin, Pyhän Hengen, tilaisuuden saada osaksemme sovituksen.
Nainen 3: Kuinka kiitollinen olenkaan tietäessäni, että voin edistyä ja että tämä elämä ei ole sitä, että on välinpitämätön tai pysyy odottavalla kannalla – tai että ylipäätään odottaa. Se on sitä, että tekee päätöksiä ja aikaansaa jotakin. Ja minulle edistymisessä on aivan olennaista se, että tietää, että sitä tapahtuu ja että sitä voi yhä tapahtua jopa kuoleman jälkeen.
Mies 3: Mormonin kirja. Opiskellessani käytän hyvin paljon aikaa lukemalla kaikenlaista, joten minun täytyy olla varuillani – ”onko tämä totta?” Mitä oletuksia heillä on? Kuinka pystyn seulomaan kaiken sen, mitä he sanovat? Mutta minusta tuntuu, että voin täysin rentoutua, kun luen Mormonin kirjaa. Koska se on yksinkertaisesti totta – käännetty Jumalan lahjan ja voiman avulla.
Ilman Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia meillä ei olisi yhtään ystävieni juuri mainitsemista siunauksista. Siunaustemme pohtiminen antaa meille voimaa jatkaa eteenpäin elämässä, mutta me kaikki tiedämme, että eteneminen on haasteellista. Tämä on kuolevaisuus, eikä kuolevaisuus ole helppo. Seuraavat kaksi säkeistöä laulusta, jonka kuoro lauloi, kuuluvat näin:
Kun muut kääntyvät pois, kun kukaan ei tunnu välittävän,
kuinka voin tuntea Hänen rakkautensa? Kuinka tiedän, että Hän on lähellä?
… … … … … … … … … … … … … … . .
Kun tuskaa ja murhetta saavat ne, jotka kysyvät miksi,
kuinka tuon heille rauhaa? Kuinka autan heitä yrittämään?2
Tällä kertaa kehotan teitä kirjoittamaan – tai vain painamaan mieleenne – haasteita, joita kohtaatte elämässänne juuri nyt, huolia, jotka joskus pitävät teitä hereillä öisin.
Kysyin ystäviltäni, jotka tulivat kotiimme, mitä heidän haasteensa olivat, ja he sanoivat näin:
Nainen 2: Paljon ajatuksia välittömästi! Ajattelin muun muassa, että on helppoa sitoa oma arvonsa ja identiteettinsä saavutuksiin: En ole vielä mennyt naimisiin tai minulla ei ole vielä kandidaatin tai maisterin tutkintoa tai muita asioita, joita joko saavuttaa tai ei saavuta.
Mies 2: Sellaisen hengellisyyden säilyttäminen, joka meillä oli palvellessamme kokoaikaisesti Herraa. Se on asia, joka minun on ratkaistava päivittäin, eli kykenenkö noudattamaan edelleen samoja tapoja, jotka omaksuin lähetystyössä, vai en.
Mies 1: Yksi suurimmista elämäämme Hengen tuovista asioista lähetystyössä, oli tilaisuutemme palvella ja todistaa, ja se jatkuu kotiopetuksessa ja kotikäyntiopetuksessa ja ystävystymisessä – joissa on hienoja tilaisuuksia tehdä monia merkityksellisiä asioita. Ja se sama Henki voi olla kanssamme, kun palvelemme muita.
Mies 3: Oikean tasapainon löytäminen siihen, että on Hengen ja innoituksen ohjaama päätöksissä, joita tekee elämässään, ja että vain tekee niitä. Jotkut ihmiset vain näyttävät saavan paljon johdatusta Herralta. Ja joidenkin ihmisten on vain ratkaistava asiat ja vain mentävä eteenpäin, ennen kuin he saavat tietää, mikä on oikein tai ei ole.
Nainen 1: Kaikenkattava teema, kuten viivästyneet siunaukset ja ymmärrys, että jossakin vaiheessa ne tulevat. Ihan vain se, että on se usko ja luottamus ja tahtomme alistaminen taivaalliselle Isälle.
Nainen 3: Miksi hyville ihmisille tapahtuu pahaa? Tai vaikeita asioita – todella, todella vaikeita asioita – tapahtuu hyville ihmisille? Se on asia, joka on ollut mielessäni. Sain esimerkiksi juuri tietää, että isälläni on syöpä. Ja ajattelin: ”Kuinka sellaista tapahtuu miehelle, joka on palvellut niin paljon?”
Olipa haasteenne mikä tahansa, todistan, että aihe, josta keskustelemme tänä iltana, voi auttaa teitä voittamaan sen.
Pohtikaamme aluksi viimeisintä kirkon koululaitoksen hartaustilaisuutta. Tuossa tilaisuudessa lausumassaan apostolisessa siunauksessa vanhin Russell M. Nelson sanoi: ”Minä siunaan teitä – –, jotta te tekisitte [Jumalan] tahdon ja se toteutuisi teidän kauttanne.”3 Miettikää noiden sanojen voimaa. Jos meidän on määrä tehdä Jumalan tahto ja se on toteutuva kauttamme, niin meidän tahtomme pitää olla sama kuin Jumalan tahto. Meidän pitää haluta sitä, mitä Hän haluaa.
Vanhin Neal A. Maxwell sanoi kerran: ”Kun alistatte tahtonne Jumalan tahtoon, annatte Hänelle sen ainoan asian, jonka te voitte todella Hänelle antaa, joka teillä todella on annettavana. Älkää aikailko liikaa alttarin etsimisessä tai siinä, että alatte asettaa tahtoanne sille lahjaksi!”4
Tänä iltana kehotan teitä tarkastelemaan kanssani kolmea kysymystä: 1) Mitä sana tahto tarkoittaa? 2) Kuinka me luovutamme tahtomme Jumalalle? ja 3) Mistä voimme tietää, että onnistumme siinä?
Ensiksi, mitä sana tahto tarkoittaa? Emme useinkaan puhu tahdosta, emme ainakaan käyttäen tuota sanaa. Joskus puhumme ”tahdonvoimasta”. Esimerkiksi: ”Minulla ei vain ole tahdonvoimaa vastustaa tuota juustokakkua.” Siispä tahto on ”taipumus tehdä jotakin”5, halu, joka saa meidät toimimaan.
Jos ihmisiä Yhdysvalloissa pyydetään nimeämään kaksi tärkeintä fyysiseen terveyteemme vaikuttavaa tekijää, lähes 95 prosenttia vastaa ”ruokavalio ja liikunta” – kuten voisi odottaa. Jos sitten kysyy samoilta ihmisiltä: ”Syötkö oikein ja liikutko riittävästi?”, mitä arvelette heidän sanovan? Viidestä kymmeneen prosenttia sanoo tekevänsä niin. Tietämisen ja tekemisen välillä on ilmeinen kuilu. Useimmat ihmiset tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä, mutta harvoilla on tahtoa tehdä se.
Esimerkki lähetyskentältämme osoittaa, että kun me saamme apua, meissä voi kehittyä tahto tehdä sitä, mitä tiedämme, että meidän pitäisi tehdä.
Yksi apulaisistamme lähetyskentällämme sanoi kerran toverilleen: ”Hei, olen lihonut melkein 14 kiloa siitä, kun tulin lähetystyöhön. En voi lähteä kotiin tämän näköisenä. Voisitko auttaa minua laihtumaan?” (Hän oli koripallojoukkueessa eikä hän halunnut palata kotiin sen näköisenä.)
Hänen toverinsa lupasi auttaa.
Pian sen jälkeen olin näiden kahden lähetyssaarnaajan takana jonossa, joka johti seisovan pöydän ääreen. Lähetyssaarnaaja, joka halusi laihtua, meni ottamaan suklaaleivoksen. Hänen toverinsa kuiskasi hänen korvaansa: ”Et halua sitä.”
Nälkäinen lähetyssaarnaaja sanoi vähän ärsyyntyneenä: ”Kylläpäs haluan.”
”Ei, et halua sitä, et todella”, neuvoi hänen toverinsa.
Lähetyssaarnaaja ei ottanut suklaaleivosta.
Tämä lähetyssaarnaaja halusi laihtua, mutta hän tarvitsi apua voittaakseen halunsa saada tuo suklaaleivos. Muistatteko laulusta sen säkeen, jossa sanottiin: ”Kuinka autan heitä yrittämään?” Toveri auttoi toista lähetyssaarnaajaa pyrkimään toteuttamaan sitä, mitä tämä todella halusi, mutta mihin tämä ei pystynyt ilman hienoista ulkopuolista apua joltakulta toiselta. Toveri yritti auttaa tätä lähetyssaarnaajaa näkemään, että hänen halunsa olla terve voisi voittaa hänen halunsa saada se suklaaleivos. Toveri yritti auttaa lähetyssaarnaajaa vahvistamaan tahtoaan.
Vastustaja haluaisi meidän uskovan, ettei sellaista asiaa olekaan kuin tahto – ettei meillä ole mitään muuta valinnanmahdollisuutta kuin seurata omia luontaisia mielihalujamme – syödä niin monta suklaaleivosta kuin voimme. Jotkut uskovat erheellisesti, että tahtomme on geeniemme ennalta määräämä ja ettei meillä ole mitään päätäntävaltaa sen hallitsemisessa.
Osoittaakseni, kuinka keskeinen tämä kysymys on, luen teille katkelman eräästä äskettäisestä uutisartikkelista. Sen kirjoittaja on arvostettu biologian professori. Hänen esseensä otsikko on: ”Miksi ihmisellä ei oikeasti ole vapaata tahtoa”. Tämä otsikko herätti huomioni, koska kirkon jäsenenä tiedän, että meillä on tahto.
Hän selittää, että päätöksiä, joita luulemme tekevämme, emme todellisuudessa tee lainkaan. Puhuessaan valinnoista, joita teimme tämän aamun aamiaisesta, hän sanoo: ”Sinusta voi tuntua, että olet tehnyt valintoja, mutta todellisuudessa päätöksesi – – nauttia [tänä aamuna] munia vai pannukakkuja tehtiin paljon ennen kuin olit siitä tietoinen – ehkäpä jo ennen kuin heräsit tänään. Eikä ’tahdollasi’ ollut mitään osaa tuossa päätöksessä.”6
Hän siis sanoo, ettei meillä ole tahtoa, ei päätäntävaltaa haluihimme nähden. Me joudumme yksinkertaisesti tekemään sen, mitä geenimme sanelevat. Kun luin tuon artikkelin, halusin kertoa hänelle lähetyssaarnaajastamme. Hän todella teki valintoja. Hän laihtui ne 14 kiloaan. Hänen tahtonsa voitti hänen ruumiilliset halunsa.
Opimme ilmoituksista, sekä muinaisista että nykyisistä, että meillä tosiaan on tahdonvapaus, että meillä on tahto, että meillä on haluja ja että nuo halut voivat muuttua. Vanhin Russell M. Nelson sanoi viimeisimmässä yleiskonferenssissa: ”Me voimme muuttaa käyttäytymistämme. Meidän halummekin voivat muuttua. Millä tavalla? – – Pysyvä muutos – voi tapahtua ainoastaan Jeesuksen Kristuksen parantavan, puhdistavan ja kaiken mahdollistavan sovituksen voiman avulla.”7
Kun vanhin Maxwell sanoi, että tahtomme on ainoa asia, jonka me voimme todella antaa Jumalalle, hän opetti, että kaikki muu, mitä me annamme, on sellaista, mitä Jumala on jo antanut meille. Kun me annamme kymmenyksiä tai lahjoituksia, me yksinkertaisesti annamme takaisin Jumalalle sitä, mitä Hän on ensin antanut meille. Esimerkiksi kaikki se raha, jota ansaitsemme tässä elämässä, tulee meille Jumalan luomistöiden ansiosta. Jos annamme aikaamme, annamme sitä, mitä Jumala on jo antanut meille – aikaamme maan päällä. Mutta kun me annamme Hänelle tahtomme, se on lahja, joka on ainoastaan meidän annettavissamme. Kun me annamme tahtomme, me annamme itsemme täysin, mitään pidättelemättä.
Näin ystäväni sanoivat, kun pyysin heitä tutkimaan pyhiä kirjoituksia ja kertomaan sitten ajatuksiaan siitä, mitä sana tahto tarkoittaa:
Mies 3: On ”halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna [meidän kannettavaksemme], niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon”8. Tässä siis puhutaan antautumisesta ja alistumisesta ja halukkuudesta. Sitten me aloimme puhua siitä, ja se johti meidät toiseen kohtaan, joka on Helamanin luvussa 3.
Mies 1:Helaman 3:35 – ”Jopa niin, että heidän sydämensä puhdistui ja pyhittyi, mikä pyhittyminen tulee siitä, että he antoivat sydämensä Jumalalle.”
Nainen 3: En usko, että se tapahtuu heti kerralla, vaan se on varmasti prosessi, johon tarvitaan aikaa ja työtä.
Mies 2: Minusta tuntuu melkein siltä kuin saisi vauhtia. Kun tekee oikean päätöksen, on helpompaa tehdä oikea päätös seuraavalla kerralla. Rukous ja päivittäinen pyhien kirjoitusten tutkiminen ja pohtiminen ja päiväkirjan kirjoittaminen.
Nainen 2: Kohdassa Moosia 5:2 kuvaillaan voimallista muutosta meissä ja sydämessämme, ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä hyvää jatkuvasti.
Nainen 1: On hassua, että luemme täsmälleen samoja pyhien kirjoitusten kohtia, mutta käymme aivan eri keskustelua. Minusta oli todella voimallista kohdassa Helaman 3:35 se sydämemme antaminen Jumalalle ja kuinka se pyhittää meidät. Mielestäni tarvitaan paljon luottamusta antautua Hänelle ja sanoa: ”Ei, aion luottaa juuri nyt siihen, että suunnitelmasi on täydellinen. Aion antaa sinulle tahtoni ja sallia Sinun sitten käyttää sitä niin, että muovaat minua ja minusta tulee se, millainen minun Sinun mielestäsi pitää olla.”
Mies 2: Puhuimme sodasta taivaassa – kuinka taistelimme tahdonvapauden puolesta ja kuinka päätimme seurata Kristusta ja tehdä sitä, mitä Hän haluaisi meidän tekevän. Puhuimme siitä, kuinka tässä elämässä kyse on miltei tahtojen taistelusta: Päätämmekö haluta sitä, mitä Kristus haluaisi, tulla sellaisiksi kuin Hän, vaiko vain sanoa, että teemme sen, mitä Hän meiltä pyytää – haluammeko tehdä sen?
Tahtomme antaminen Herralle ei siis tarkoita, että me luovumme tahdonvapaudestamme. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin. Mitä enemmän annamme tahtoamme Herralle, sitä enemmän kasvaa kykymme käyttää moraalista tahdonvapauttamme. Se että tiedämme, mitä Jumala haluaa meidän tietävän, että sanomme, mitä Hän haluaa meidän sanovan, että teemme, mitä Hän haluaa meidän tekevän, johtaa kaikki siihen, että olemme sitä, mitä Hän haluaa meidän olevan. Jumala antoi meille tahdonvapauden, jotta voisimme taipua Hänen tahtoonsa, ei siksi, että voisimme antaa myöten kiusaukselle.
Kun katsotte sisimpäänne ja kaivatte syvältä, löydätte ne halut, jotka johtavat arvokkaimpiin tekoihinne. Huomaatte, etten sanonut: ”jotka johtavat mihin tahansa tekoihin”, koska kaikkia tekojamme eivät motivoi syvimmät, meille tärkeimmät halumme. Joskus toimimme juurikaan miettimättä. Jotkin teot näyttävät jopa olevan täysin vastoin sitä, mitä eniten haluamme.
Luokseni tuli kerran eräs nuorukainen pyytämään apua parannuksenteossa. Kuvaillessaan surua, jota hän tunsi tekojensa johdosta, hän sanoi: ”Muistellessani sitä en voi uskoa, että tosiaan tein niin. On kuin joku toinen olisi tehnyt niin enkä minä.” Syvällä sydämessään hän ei halunnut tehdä sitä, mitä oli tehnyt, mutta jotenkin luonnollinen ihminen voitti, ja hän antoi periksi vastustajan houkutuksille eikä taipunut kutsuun, joka tuli Pyhältä Hengeltä, joka olisi auttanut häntä vastustamaan kiusausta.9 Hän puhui tahdosta. Hän halusi olla hyvä, mutta jotakin osaa hänestä – jotakin oman tahtonsa osa-aluetta – hän ei ollut vielä saanut antautumaan. Hän piti itsellään tuota pientä osaa, ja se johti hänet tekemään jotakin, mitä hän katui. Mutta hän tuli pappeusjohtajan luo saadakseen asiat kohdalleen – ollakseen se, joka hän todella on, taivaallisen Isänsä uskollinen poika. Hän tuli, jotta hän voisi yrittää alistaa kaiken tahtonsa Herralle pidättämättä tällä kertaa mitään itsellään.
Tämä nuorukainen koki sydämenmuutoksen. Hänellä ei ollut ”enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää”10. Hänen halunsa olivat muuttuneet, ja koska hänen halunsa olivat muuttuneet, hänen käytöksensäkin muuttui. Hän riisui päältään luonnollisen ihmisen ja taipui Pyhän Hengen kutsuun. Sydämenmuutos on motiivin muutosta, ei vain muutosta käyttäytymisessä. Meidän pitää tehdä hyvää, mutta vielä enemmän meidän pitää tehdä hyvää oikeasta syystä.
Tämä kaavio auttaa minua ymmärtämään motiiviemme eli halujemme ja tekojemme välisen suhteen. Kun me olemme opetuslapseuden liittopolulla, motiivimme ovat puhtaita ja tekomme ovat vanhurskaita. Me teemme hyvää, koska me rakastamme Herraa ja Hänen lapsiaan. Mutta on myös mahdollista tehdä hyvää epävanhurskaasta motiivista. Silloin me toimimme kuin tekopyhät – me teemme hyvää, koska haluamme näyttää hyviltä tai koska haluamme näyttää paremmilta kuin joku toinen.
Jos teemme jotakin epävanhurskasta epävanhurskaasta motiivista, me – niin kuin pyhissä kirjoituksissa sanotaan – ”tieten tahtoen [kapinoimme] Jumalaa vastaan”11. Ne, jotka näin toimivat, ovat ylpeitä niistä pahoista asioista, joita he tekevät. Mutta kun todella haluamme olla hyviä ja sitten lipsahdamme ja lankeamme, me annamme periksi meissä olevalle luonnolliselle ihmiselle. Kun huomaamme olevamme missä tahansa muualla kuin opetuslapseuden polulla, meidän pitää turvautua sovituksen voimiin tekemällä parannuksen, ja niin olemme jälleen kerran oikealla polulla.
Tämä parannusprosessi on selvästikin prosessi, jossa halut muuttuvat. Se on prosessi, jossa tehdään tilaa Hengelle. Ja kun me teemme tilaa Hengelle, tilaa ei jää synnille.
Siten tahtomme on halujemme eli motiiviemme yhteisvoima. Tahtomme on tekojemme taustalla. Kuinka me ryhdymme vahvistamaan tahtoamme? Kuinka me voimme antaa tahtomme Herralle? Kutsun kuoron laulamaan jälleen kertosäkeen laulusta, jonka he lauloivat hartaustilaisuutemme alussa tänä iltana. Kuunnelkaa tarkoin näitä sanoja:
Minä sanon, mitä Hän haluaa sanottavan. Minä teen, mitä Hän haluaa tehtävän.
Minä todistan Jumalan rakkaasta Pojasta maailmalle.
Minä annan Hänelle itseni – sydämeni, tahtoni, sieluni.
Minä laulan aina lunastavaa rakkautta, laulua, joka eheyttää minut.12
Me kaikki voimme sanoa, mitä Hän haluaa sanottavan.
Palvellessani vaarnanjohtajana puhuttelin erästä sisarta, joka oli mennyt hiljattain naimisiin. Kysyin: ”Mitä avioliitollesi kuuluu?”
Hän vastasi: ”Ihan hyvää kai. Emme tappele kovinkaan paljon.”
Kysyin: ”Mitä tarkoitat, kun sanot, ettette kovinkaan paljon?”
Hän sanoi: ”No, tiedäthän, että kaikki avioparit tappelevat.”
Vastasin: ”Eivät kaikki avioparit. Vaimoni ja minä emme tappele. Vanhempani eivät tapelleet.”
Sitten meillä oli hyvä keskustelu siitä, kuinka hän ja hänen aviomiehensä voisivat puhua toisilleen rakastavasti eivätkä turhautuneesti tai tylysti.
Me voimme sanoa sen, mitä Herra haluaisi meidän sanovan. Me voimme poistaa tylyyden sanoistamme ja äänensävystämme. Me voimme kohottaa ja rakentaa muita emmekä repiä heitä.
Olin kerran vanhin Jeffrey R. Hollandin kanssa järjestämässä uudelleen erään vaarnan johtokuntaa. Kun tulimme hotelliin, jossa yövyimme, hän tunnisti hotellin vastaanottovirkailijan ja kysyi tältä: ”Mitäs sille mukavalle poikaystävällesi kuuluu?”
Virkailija vastasi: ”Tiemme erosivat vain muutama viikko sitten.”
Vanhin Holland sanoi: ”No, sinä löydät uuden, ja hän on vielä parempi.”
Virkailija hymyili, ja me jatkoimme matkaa. Seuraavana päivänä seurasin, kun vanhin Holland kiitti jäseniä ja johtajia, yhtä toisensa jälkeen. Hän teki sen niin helposti ja luontevasti, että jokainen tapaamamme ihminen piti itsestään ja elämästään enemmän – ihan vain siksi, että vanhin Holland oli rakentanut heitä.
Me kaikki voimme tehdä niin. Jos Vapahtaja olisi täällä, Hän kohottaisi jokaista Hänen polullaan olevaa, aivan kuten Hän teki ollessaan täällä maan päällä. Me kaikki voimme sanoa, mitä Hän haluaa sanottavan.
Kun joku kysyy minulta, miltä tuntuu palvella johtavien auktoriteettien rinnalla, ensimmäinen mieleeni tuleva asia on se rakkaus, jota tunnen ollessani heidän lähellään. Saattaisi luulla, että seisominen konferenssikeskuksen puhujakorokkeella puhumasssa on mahdottoman pelottavaa, koska ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi istuvat aivan selän takana. Mutta jotenkin he antavat tunteen, että siitä pystyy tosiaan selviytymään.
Heti kun on lopettanut puhumisen ja palaa takaisin omalle paikalleen, ne kaksitoista ojentavat kätensä ja kiittävät kokoukselle annetusta panoksesta. Kun niin kävi ensimmäisen kerran, olin vähän häkeltynyt. En odottanut heidän ilmaisevan tunteitaan aivan niin selvästi, mutta sen he tekevät. He rakentavat jokaista tielleen osuvaa, aivan kuten Vapahtaja teki. Todella tunnusomaista se on presidentti Monsonille.
Presidentti Monson osoittaa rakkautta jokaiselle. Lokakuun konferenssin yhden kokouksen jälkeen presidentti Monson näki erään nuoren pojan vilkuttavan hänelle. Hän kumartui kaiteen yli ja viittasi poikaa tulemaan lähemmäksi. Ja sitten hän kätteli poikaa. Poika oli ymmärrettävästi hyvin innoissaan.
Eräässä toisessa tilanteessa konferenssikeskuksessa olleen esityksen jälkeen presidentti Monson jäi kokoontumisen jälkeen kättelemään niin monia nuoria kuin mahdollista. Hän käveli ylös lavalle ja lähestyi ryhmää nuoria, jotka olivat vaikeasti vammaisia. Vaikka nämä nuoret eivät kyenneet vastaamaan presidentti Monsonille sanoin, hymy heidän kasvoillaan osoitti, kuinka paljon he arvostivat hänen kädenpuristustaan ja sydämellistä tervehdystään.
Jos me lähestymme muita, silloin kykymme auttaa lisääntyy vielä enemmän. Se on yksi selkeimpiä osoituksia siitä, että annamme tahtomme Jumalalle.
Silloin voimme sanoa, mitä Herra haluaa meidän sanovan. Voimme myös tehdä, mitä Hän haluaa tehtävän. Joskus teot merkitsevät enemmän kuin sanat.
Kun kasvatimme perhettämme, vaimoni sai vakavan infektion ja joutui sairaalaan. Hänen toipuessaan yritin saada ruokaa pöytään ja pitää huolta viidestä pienestä lapsestamme. Mutta minun ei tarvinnut tehdä kovinkaan paljon saadakseni ruokaa pöytään. Aterioita tuotiin ovellemme yksi toisensa jälkeen – itse asiassa niin paljon, ettemme pystyneet syömään niitä kaikkia. Niinpä aloin panna näitä aterioita pakastimeen, kunnes se tuli täyteen.
Nämä teot saattavat näyttää pieniltä verrattuna joihinkin laupeudentyön tehtäviin, mutta voin kertoa teille, että ne ateriat merkitsivät paljon. Ne pelastivat minut. Vaimoni oli heikossa kunnossa, ja minä olin lannistunut. Mutta minun ei tarvinnut kuin mennä pakastimelle katsomaan, mitä sinä iltana oli päivälliseksi. Jokaisen aterian myötä, jonka nuo hyvät seurakunnan jäsenet toivat ovellemme, he antoivat tahtonsa Jumalalle. He tekivät sitä, mitä Hän halusi tehtävän.
Noilla seurakunnan jäsenillä oli puhtaat motiivit auttaa tarvitsevaa perhettä, mutta on mahdollista tehdä hyvää motiivista, joka on väärä. Silloin, kuten pyhissä kirjoituksissa opetetaan, se hyvä, mitä teemme, luetaan pahaksi, koska sydämemme aie ei ollut vakaa.13 Me teimme hyvän teon, mutta me teimme sen vastahakoisesti. Halu merkitsee siis kaikkea. Meidän pitää haluta sitä, mitä Jumala haluaa. Meidän pitää sanoa sitä, mitä Hän haluaa sanottavan, koska me haluamme sanoa sitä, mitä Hän haluaa sanottavan. Meidän pitää tehdä sitä, mitä Hän haluaa tehtävän, koska me haluamme tehdä sitä, mitä Hän haluaa tehtävän. Ja meidän pitää todistaa Jumalan rakkaasta Pojasta, koska me haluamme todistaa. Silloin me tiedämme, että annamme koko sielumme Hänelle – eikä pienikään osa meistä halua tehdä mitään vastoin Hänen tahtoaan.
Oikeiden asioiden sanominen ja tekeminen helpottuu, kun annamme lupauksia Herralle.
Lupauksilla on keskeinen rooli tahdon kehittymisessä. Kun meidät kastetaan, me lupaamme ottaa Herran nimen päällemme – tehdä, mitä Hän haluaisi meidän tekevän. Sitten joka lepopäivä me uudistamme tuon lupauksen. Me todistamme taivaalliselle Isällemme uudelleen, että me olemme yhä halukkaita ottamaan Herran nimen päällemme ja muistamaan Hänet ja pitämään Hänen käskynsä. Joka kerta kun kelvollisina otamme palan sakramenttileipää käteemme tai nostamme vesikupin huulillemme, me annamme tahtomme Hänelle. Me sanomme: ”Minä todistan maailmalle Jumalan rakkaasta Pojasta.”14
Kun meidät sinetöidään temppelissä iankaikkiseen puolisoomme, me teemme jälleen liittoja, jotka vahvistavat tahtoamme. Voimme tuntea sovituksen vahvistavan voiman joka kerta kun menemme Jumalan pyhään huoneeseen. Siellä me teemme liiton pyhittäytyä Herralle. Siksi vanhin Maxwell sanoi: ”Älkää aikailko liikaa alttarin etsimisessä [ja tahtonne asettamisessa] sille lahjaksi!”15 Hän puhui ehkä vertauskuvallisesti, mutta uskon hänen puhuneen myös selkeästi siitä, kuinka me voimme antaa tahtomme Jumalalle tekemällä liittoja Hänen kanssaan ja pitämällä ne.
Niinpä me teemme kaiken voitavamme antaaksemme Hänelle itsemme – sydämemme, tahtomme, sielumme. Mitä enemmän kuljemme tätä polkua, sitä enemmän Herra siunaa meitä rakkaudellaan. Ja mitä enemmän me tunnemme Hänen rakkauttaan, sitä paremmin me tiedämme onnistuvamme tahtomme antamisessa Hänelle.
Toivon, että opimme tänä iltana jotakin sellaista, mikä auttaa meitä täyttämään vanhin Nelsonin siunauksen – että me teemme Jumalan tahdon ja että se toteutuu meidän kauttamme. Kun kysyin ystäviltäni, mitä he olivat oppineet, he sanoivat näin:
Mies 2: Minä olen tainnut usein yhdistää tahdonvapauden ja tahtoni antamisen Jumalalle, ja tämä on nyt auttanut minua näkemään ne kahtena erillisenä asiana. Minusta tuntuu, että teen paljon oikeita asioita, mutta nyt se herättää minussa halun lähteä puhdistamaan motiivini, niin että minusta voi tulla sellainen kuin Hän haluaa.
Nainen 2: Minusta on ihanaa nähdä asioiden välisiä yhteyksiä. Ajattelen, että okei, näin elämässäni tapahtuu parhaillaan, ja ai, tätä olen opiskellut, ja ai, se ihminen sanoi niin. Ja niinpä luulen, että olen nyt nähnyt paljon asioiden välisiä yhteyksiä.
Mies 1: Olivatpa haasteemme mitä tahansa, meidän pitää vain antaa enemmän itsestämme Jumalalle. Niin kuin presidentti Eyring sanoo: ”Vaikka asiat näyttävätkin tänään vaikeilta, ne ovat seuraavana päivänä paremmin, jos [päätämme] tänä päivänä palvella [Jumalaa].”16
Mies 3: Kun antaa sydämensä ja tahtonsa Jumalalle… ensimmäinen asia, mitä Hän sillä tekee, on, että Hän pyhittää sen. Ei ole niin, että me kaikki vain annamme sydämemme Jumalalle ja Hän vain pistää ne suureen holviin ja sanoo: ”Taas sain yhden sydämen lisää nautittavakseni.” Hän ottaa sen ja pyhittää sen ja osoittaa sen olevan hyvä ja antaa sen takaisin meille ja sanoo: ”Mene nyt käyttämään sitä ja saavuta suuria.” En koskaan todella ajatellut, mitä tapahtuu sen jälkeen kun antaa sen Hänelle. Ajattelin, että siihen se tavallaan päättyy, mutta se onkin vasta alku.
Nainen 3: Tiedän, etten tiedä kaikkea, ja tuntuu siltä, että mitä enemmän opin, sitä enemmän tajuan, kuinka vähän tiedän. Mutta tiedän, että Jumala elää. Ja minusta tämänpäiväinen oli vain yksi uusi vahvistus siitä – että Hän on tietoinen ja Hän on todella innokas ja odottaa ja haluaa siunata lapsiaan, ja niitä me olemme.
Nainen 1: Noin kolme päivää sitten sain pappeuden siunauksen erästä asiaa varten, joka on tapahtumassa elämässäni. Ja siinä siunauksessa sanottiin, että minä tarvitsen enemmän luottamusta Jumalaan ja tahtoni alistamista. Mutta jostakin syystä tunsin tuon siunauksen aikana hyvin selkeästi, että minun piti tutkia sitä asiaa ja sitä, mitä se syvällisemmin tarkoittaa. Kuinka se muuttaa sitä, mitä teen joka päivä ja koko päivän ajan ja kuinka alistan itseni täydemmin Hänelle.
Tahtomme antaminen Herralle on siis jotakin, mitä teemme joka päivä. Se ei ole yksittäinen teko. Se ei ole loppu vaan vasta alku. Voimme sanoa, mitä Hän haluaa sanottavan. Voimme tehdä, mitä Hän haluaa tehtävän. Me voimme olla todistajina maailmalle Jumalan rakkaasta Pojasta – kaikki tämä siksi, että me haluamme tehdä näitä asioita. Kun tämä muutos tapahtuu sydämessämme, kiitollisuutemme sovituksesta lisääntyy niin paljon, että se vahvistaa meitä jatkuvasti.
Alma sanoi: ”Jos olette tunteneet halua laulaa lunastavan rakkauden laulua, tahtoisin kysyä, voitteko nyt tuntea sellaista?”17
Lunastavan rakkauden laulu on riemuitsevaa laulua Jeesuksen Kristuksen sovituksesta. Se ei ole välttämättä laulua, jossa on nuotit ja sanat. Se on tunteiden laulua. Sanat, joita saattaisimme käyttää ilmaistaksemme kiitollisuutemme, kun haluamme laulaa lunastavan rakkauden laulua, muuttuvat jatkuvasti riippuen saamistamme erityisistä siunauksista. Mutta tämä kiitollisuuden tunne Vapahtajaa kohtaan on kuin laulu. Se voi soida yhä uudelleen sydämessämme joka kerta kun ajattelemme, kuinka Lunastaja on pelastanut meidät kaikesta, mikä vetäisi meitä alas.
Siksi Alma kysyi, tunnemmeko halua laulaa nyt. Nyt on se hetki, jolla on merkitystä. Jos tunnemme halua riemuita Jeesuksen Kristuksen sovituksesta juuri nyt, silloin sydämemme on oikeanlainen. Me annamme tahtomme Hänelle, ja Hän vahvistaa tahtoamme. Jos se, mikä on maailmasta, viehättää meitä, sydämemme ei ole oikeanlainen eikä tahtoamme vahvisteta.
Mormonin kirjan jälkiosassa nefiläiset, jotka olivat olleet kerran vanhurskas kansa, kääntyivät pois Herrasta. He alkoivat rehennellä omasta väkevyydestään eivätkä riemuinneet Herran väkevyydessä. He kapinoivat tieten tahtoen Jumalaa vastaan. Ja mitä heille tapahtui? Heidät jätettiin oman väkevyytensä varaan – aina siihen pisteeseen, että he menettivät kaiken.18
Me emme halua tehdä niin. Me tiedämme, ettemme selviydy tästä elämästä omin avuin. Me emme kerta kaikkiaan pysty siihen. Me tarvitsemme Herran apua. Me tarvitsemme toistemme apua. Me emme yksinkertaisesti voi koskaan luottaa yksin omaan vahvuuteemme. Syli avoinna Herra kutsuu meitä hakemaan vahvistusta Häneltä, niin ettei meitä koskaan jätetä yksin oman vahvuutemme varaan.19
Tiedän, että me voimme ottaa vastaan Hänen kutsunsa tulla ja vahvistua, tulla ja saada anteeksi, tulla ja tuntea Hänen äärettömän rakkautensa. Sitten, hymyilevin sydämin me haluamme laulaa lunastavan rakkauden laulua emmekä vain silloin tällöin – haluamme laulaa tätä laulua aina. Kun tunnemme voimaa tehdä jotakin vaikeaa, me laulamme tätä laulua sydämessämme. Kun annamme totuuden löytää meidät ja laajentaa sieluamme, me laulamme tätä laulua. Kun tunnemme saaneemme anteeksi, me laulamme tätä laulua. Ja kun tunnemme Hänen rakkautensa, me laulamme tätä laulua.
Joka kerta kun laulamme sitä, me annamme tahtomme Hänelle, ainoan lahjan, joka meillä on annettavana Hänelle. Sen lisäksi, että Hän ottaa vastaan tämän lahjan, Hän laajentaa sitä ja syventää sitä. Hän saa meidät tuntemaan itsemme kyvykkäämmiksi. Hän lisää kykyämme rakastaa ja saada rakkautta. Hän johtaa meidät pimeydestä valoon. Hän parantaa meidät ja auttaa meitä tavoilla, jotka sallivat meidän antaa anteeksi ja saada anteeksi.
Todistan, että Hän on Vapahtajamme ja Lunastajamme. Todistan, että Hänen Isänsä rakasti meitä niin paljon, että lähetti Hänet maailmaan elämään ja kuolemaan vuoksemme. Tiedän, että tämä on Hänen kirkkonsa. Tiedän, että Hänen elävä profeettansa, presidentti Thomas S. Monson, ymmärtää kirkon jäsenten tarpeet ja tietää, kuinka auttaa meitä löytämään tiemme takaisin kotiin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
© 2013 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 1/13. Hyväksytty käännettäväksi: 1/13. Alkuperäisjulkaisun nimi: I Will Give Myself to Him. Finnish. PD50048935 130