Pelastakaa elämänne

Vanhin D. Todd Christofferson

kahdentoista apostolin koorumista

Kuva

Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 14. syyskuuta 2014 • Brigham Youngin yliopisto

Kun Jeesus ja Hänen apostolinsa olivat yhdessä Filippoksen Kesareassa, Jeesus esitti heille tämän kysymyksen: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?”¹ Pietari vastasi kunnioittavan vaikuttavasti ja voimallisesti: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”² Noiden sanojen lukeminen sykähdyttää minua, ja minua sykähdyttää niiden sanominen. Pian tämän pyhän hetken jälkeen Jeesus kuitenkin puhui apostoleilleen lähestyvästä kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, ja Pietari asettui Häntä vastaan. Sen johdosta Pietari sai kirpaisevan nuhteen, etteivät hänen ajatuksensa olleet sopusoinnussa Jumalan kanssa eivätkä Jumalasta ”vaan ihmisestä”³. Sitten Jeesus, ”osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota [oli] nuhdellut”⁴, neuvoi ystävällisesti Pietaria ja hänen veljiään ottamaan ristinsä ja kadottamaan elämänsä, koska siten saisi yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän, mistä Hän itse oli täydellinen esimerkki. Tarkastelkaamme tämän tapahtuman tulkintaa yhdessä kirkon tuottamista Raamatun videoista:

Jeesus: Ihmisen Pojan on kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä, ja he hylkäävät hänet. Hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.

Pietari: Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!

Jeesus: Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä! Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.⁵

Haluan puhua teille Herran näennäisen ristiriitaisesta julistuksesta, että ”joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”⁶. Siinä opetetaan voimallista, kauaskantoista oppia, joka meidän pitää ymmärtää ja jota meidän pitää toteuttaa.

Eräs pohdiskeleva professori esitti tämän näkemyksen: ”Kuten taivas on korkeammalla kuin maa, Jumalan työ elämässänne on suurempaa kuin se tarina, jonka te haluaisitte tuon elämän kertovan. Hänen elämänsä on suurempaa kuin teidän suunnitelmanne, tavoitteenne tai pelkonne. Pelastaaksenne elämänne teidän täytyy luopua tarinastanne ja hetki hetkeltä, päivä päivältä antaa elämänne takaisin Hänelle.”⁷

Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä enemmän hämmästelen, kuinka johdonmukaisesti Jeesus antoi elämänsä Isälle, kuinka täydellisesti Hän kadotti elämänsä Isän tahtoon – elämässä ja kuolemassa. Se on aivan päinvastaista kuin Saatanan asenne ja lähestymistapa, jotka on laajalti hyväksytty nykypäivän itsekeskeisessä maailmassa. Kuolevaisuutta edeltävissä neuvostoissa Jeesus sanoi tarjoutuessaan täyttämään Vapahtajan osan Isän jumalallisessa suunnitelmassa: ”Isä, sinun tahtosi tapahtukoon, ja kunnia olkoon sinun ikuisesti.”⁸ Lusifer taas julisti: ”Katso, tässä olen, lähetä minut, minä olen poikasi ja [minä] lunastan koko ihmissuvun, niin ettei yksikään sielu huku, ja totisesti minä teen sen; anna siis minulle kunniasi.”⁹

Kristuksen käsky seurata Häntä on käsky hylätä jälleen kerran saatanallinen malli ja kadottaa elämämme todellisen elämän, autenttisen elämän, selestisen valtakunnan mahdollistavan elämän hyväksi, jonka Jumala on suunnitellut meille jokaiselle. Tuo elämä siunaa jokaista, jota kosketamme, ja tekee meistä pyhiä. Nykyisellä, rajallisella näkemyksellämme se on elämää, jota emme kykene kuvittelemaan. Todellakin ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, [sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat”¹⁰.

Kunpa meillä olisi enemmän tietoa Jeesuksen ja Hänen opetuslastensa käymästä keskustelusta. Olisi ollut hyödyllistä saada vähän lisää ymmärrystä siitä, mitä käytännössä tarkoittaa elämänsä kadottaminen Hänen tähtensä ja siten sen löytäminen. Mutta kun sitä pohdiskelin, ymmärsin, että arvokasta apua saa siitä, mitä Vapahtaja sanoi juuri ennen julistustaan ja sen jälkeen. Tarkastelkaamme kolmea näistä tähän asiayhteyteen kuuluvista opetuksista.

Kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä joka päivä

Ensimmäisinä ovat sanat, jotka Herra lausui juuri ennen kuin Hän sanoi: ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen.”¹¹ Kuten jokaiseen synoptisista evankeliumeista on tallennettu, Jeesus sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”¹² Luukas lisää sanat joka päivä – ”ottakoon joka päivä ristinsä”¹³. Joseph Smithin raamatunkäännös Matteuksen evankeliumista laajentaa tätä ajatusta Herran määritelmällä siitä, mitä ristinsä ottaminen tarkoittaa: ”Ja nyt ristinsä ottaminen on ihmiselle kaiken jumalattomuuden ja jokaisen maailmallisen himon kieltämistä itseltään ja minun käskyjeni pitämistä.”¹⁴

Tämä on sopusoinnussa Jaakobin julistuksen kanssa: ”Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.”¹⁵ Se on sitä, että vältämme päivittäisessä elämässä kaikkea, mikä on epäpuhdasta, ja samalla tietoisesti noudatamme kahta suurinta käskyä – rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme – joiden varassa kaikki muut käskyt ovat.¹⁶ Näin yksi osa elämämme kadottamista sen suurenmoisemman elämän hyväksi, jota Herra meille haluaa, on sitä, että otamme kantaaksemme Hänen ristinsä päivästä toiseen.

Joka tunnustautuu minun omakseni, sen minä tunnustan omakseni Isän edessä

Toisessa tähän liittyvässä opetuksessa esitetään, että siihen, että löydämme elämämme kadottamalla sen Hänen ja evankeliumin tähden, sisältyy halukkuus tuoda opetuslapseutemme avoimesti julki: ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.”¹⁷

Toisaalla Matteuksen evankeliumissa on vastaava kohta:

”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.

Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.”¹⁸

Yksi ilmiselvä ja melko vakavoittava tarkoitus elämänne kadottamisesta tunnustautumalla Kristuksen omaksi on kadottaa se kirjaimellisesti, fyysisesti, tukemalla ja puolustamalla uskonkäsitystänne Hänestä. Olemme tottuneet ajattelemaan tätä äärimmäisenä vaatimuksena, joka soveltuu historiaan, kun luemme menneisyyden marttyyreista kuten useimmat muinaiset apostolit. Näemme nyt kuitenkin, että se mikä oli historiallista, on siirtymässä nykyisyyteen. Uutiset Irakista ja Syyriasta kertovat sadoista kristityistä ja muista vähemmistöihin kuuluvista, jotka ääri-islamistit muutaman viime kuukauden aikana ovat ajaneet pois kodeistaan tai surmanneet. Terroristit vaativat, että nämä kristityt kääntyvät heidän kaltaiseensa islaminuskoon tai jättävät kylänsä tai kuolevat. Kristityt eivät kiellä Häntä, joten monet ovat paenneet ja jotkut on surmattu.¹⁹ Varmastikin sellaiset sielut ovat niiden joukossa, joita Vapahtaja ei häpeä tunnustaa omikseen Isänsä edessä jonakin tulevana päivänä. Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta jos joku meistä joutuisi kohtaamaan sellaisen trauman, että kirjaimellisesti menettäisi henkensä Mestarin asialla, toivottavasti me osoittaisimme samaa rohkeutta ja uskollisuutta.

Yleisempi (ja joskus vaikeampi) sovellus Vapahtajan opetuksesta liittyy kuitenkin siihen, miten elämme päivästä toiseen. Se liittyy sanoihin, joita puhumme, esimerkkiin, jota näytämme. Elämämme tulee olla Kristuksen tunnustamista ja yhdessä sanojemme kanssa todistaa uskostamme Häneen ja omistautumisestamme Hänelle. Ja tätä todistusta täytyy rohkeasti puolustaa, kun kohtaamme pilkkaa, syrjintää tai herjauksia niiden taholta, jotka vastustavat Häntä ”tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä”²⁰.

Eräässä toisessa tilanteessa Herra esitti lisäksi tämän merkittävän opetuksen uskollisuudestamme Hänelle:

”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.

Viholliset ovat oman talon väkeä.

Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.

Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle.”²¹

Kun Hän sanoo, ettei Hän tullut tuomaan rauhaa vaan miekan, se vaikuttaa alkuun olevan ristiriidassa niiden pyhien kirjoitusten kohtien kanssa, joissa Kristuksesta puhutaan Rauhan Ruhtinaana²², ja Hänen syntymänsä aikaan annetun julistuksen kanssa: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”²³, sekä muiden tunnettujen kohtien kanssa, kuten ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille.”²⁴ ”On totta, että Kristus tuli tuomaan rauhaa – rauhaa uskovan ja Jumalan välillä sekä rauhaa ihmisten kesken. Silti Kristuksen tulon väistämätön seuraus on konflikti – Kristuksen ja antikristuksen välillä, valon ja pimeyden välillä, Kristuksen lasten ja paholaisen lasten välillä. Tämä konflikti voi ilmetä jopa saman perheen jäsenten välillä.”²⁵

Olen varma siitä, että monet teistä maailmanlaajuisessa kuulijakunnassamme tänä iltana ovat kokeneet henkilökohtaisesti, mitä Herra näissä jakeissa ilmaisee. Teidät ovat torjuneet ja hylänneet isä ja äiti, veljet ja sisaret, kun olette ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja solmineet liiton Hänen kanssaan. Tavalla tai toisella teidän valtava rakkautenne Kristusta kohtaan on vaatinut niiden ihmissuhteiden uhraamista, jotka olivat teille rakkaita, ja te olette vuodattaneet monia kyyneliä. Silti rakkautenne ei ole vähentynyt, vaan te kannatte vakaasti tätä ristiä ja osoitatte, ettette häpeä Jumalan Poikaa.

Noin kolme vuotta sitten eräs kirkon jäsen antoi Mormonin kirjan amisseihin kuuluvalle ystävälleen Ohiossa. Tuo ystävä alkoi lukea kirjaa eikä pystynyt laskemaan sitä käsistään. Kolme kokonaista päivää hän halusi vain lukea Mormonin kirjaa. Hänet ja hänen vaimonsa kastettiin, ja seuraavien seitsemän kuukauden kuluessa kolme muuta amisseihin kuuluvaa avioparia koki kääntymyksen ja heidät kastettiin kirkon jäseniksi. Heidän lapsensa kastettiin muutamia kuukausia myöhemmin. Nämä kolme perhettä päättivät jäädä yhteisöönsä ja jatkaa amissien elämäntapaa, vaikka he olivatkin jättäneet amissien uskonnon. Koska heidät oli kastettu, heidän tiivis amissinaapurustonsa kuitenkin ”sulki” heidät keskuudestaan. Sulkeminen tarkoittaa sitä, ettei kukaan amissiyhteisössä puhu heille, ei tee työtä heidän kanssaan, ei ole liikeasioissa tai millään muullakaan tavalla tekemisissä heidän kanssaan. Tämä tarkoittaa ystävien lisäksi myös sukulaisia – veljiä ja sisaria, vanhempia ja isovanhempia.

Ensi alkuun nämä amisseihin kuuluvat pyhät tunsivat olevansa hyvin yksin ja eristyksissä, kun jopa heidän lapsensa joutuivat suljetuiksi ja erotetuiksi amissikouluistaan, koska heidät oli kastettu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon ja he olivat sen jäseniä. Heidän lapsensa ovat joutuneet isovanhempiensa, serkkujensa ja lähinaapuriensa sulkemiksi. Edes muutamat näiden amissiperheiden vanhemmat lapset, jotka eivät ottaneet vastaan evankeliumia, eivät puhu heille eivätkä edes tunnusta vanhempiaan. Nämä perheet ovat kamppailleet toipuakseen sulkemisen aiheuttamista sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista, mutta he selviytyvät niistä.

Heidän uskonsa pysyy vahvana. Sulkemisen tuomat vastukset ja vastoinkäymiset ovat tehneet heistä lujia ja järkkymättömiä. Vuosi sen jälkeen kun perheet oli kastettu, heidät sinetöitiin temppelissä, ja he käyvät uskollisesti temppelissä viikoittain. He ovat saaneet voimaa ottamalla vastaan toimituksia sekä solmimalla liittoja ja pitämällä ne kunniassa. He kaikki ovat aktiivisia kirkkoryhmässään ja etsivät jatkuvasti keinoja jakaa evankeliumin valoa ja tietoa sukulaisilleen ja yhteisölle toimimalla ystävällisesti ja palvelemalla.

Kyllä, Jeesuksen Kristuksen kirkkoon liittymisen hinta voi olla hyvin korkea, mutta kehotus asettaa Kristus kaikkien muiden – jopa lähimpien perheenjäsentemme – edelle soveltuu myös niihin, jotka ovat kenties syntyneet liitossa. Monista meistä tuli kirkon jäseniä ilman vastustusta, ehkäpä lapsina. Haaste, joka saattaa tulla eteemme, on pysyä uskollisina Vapahtajalle ja Hänen kirkolleen, kun vanhempamme, puolison sukulaiset, veljet tai sisaret tai jopa omat lapsemme käyttäytyvät sillä tavalla, omaksuvat sellaisia uskonkäsityksiä tai tekevät sellaisia valintoja, että meidän on mahdotonta tukea sekä Vapahtajaa että heitä. Kyse ei ole rakkaudesta. Me voimme ja meidän täytyy rakastaa toisiamme kuten Jeesus rakastaa meitä. Hänhän sanoi: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”²⁶ Mutta Herra muistuttaa meitä: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.”²⁷ Vaikka siis rakastamme edelleen perhettämme, ihmissuhteet voivat häiriytyä ja olosuhteista johtuen jopa tuki tai suvaitsevuus voivat toisinaan keskeytyä korkeamman rakkautemme vuoksi.

Todellisuudessa paras tapa auttaa niitä, joita rakastamme – paras tapa rakastaa heitä – on asettaa edelleen Vapahtaja etusijalle. Jos irrotamme otteemme Herrasta, koska tunnemme myötätuntoa kärsiviä tai ahdistuneita rakkaita kohtaan, niin me menetämme sen keinon, jolla olisimme voineet auttaa heitä. Jos kuitenkin pysymme lujasti juurtuneina Kristukseen kohdistuvaan uskoomme, olemme sellaisessa asemassa, että voimme sekä saada että tarjota jumalallista apua. Jos (vai pitäisikö sanoa kun) tulee hetki, jolloin rakas perheenjäsen haluaa epätoivoisesti kääntyä ainoan toden ja kestävän avunlähteen puoleen, hän tietää, kenestä hän saa luotettavan oppaan ja toverin. Siihen asti me voimme Pyhän Hengen lahja oppaanamme palvella vakaasti vähentääksemme huonojen valintojen tuomaa tuskaa ja sitoa haavoja siinä määrin kuin meidän sallitaan. Muutoin emme palvele sen enempää rakkaitamme kuin itseämmekään.

Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?

Kolmas opetus, jonka haluan mainita elämämme kadottamisesta Herran tähden, on Herran sanoissa:

”Joka elämänsä minun tähteni kadottaa tässä maailmassa, on sen löytävä tulevassa maailmassa.

Hylkää siis maailma ja pelasta sielusi, sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää oman sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?”²⁸

Ja Luukkaan evankeliumissa Joseph Smithin raamatunkäännöksen mukaan: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta ei ota vastaan häntä, jonka Jumala on asettanut, ja menettää oman sielunsa ja hänet karkotetaan pois?”²⁹

On todellakin vähättelyä sanoa, että maailman hylkääminen, jotta voi ottaa vastaan hänet, ”jonka Jumala on asettanut”, on vastoin nykyajan maailman kulttuuria. Se tärkeysjärjestys ja ne kiinnostuksen kohteet, joita näemme useimmiten ympärillämme (ja joskus itsessämme), ovat erittäin itsekkäitä: halu tulla huomatuksi, sinnikäs vaatimus, että omia oikeuksia pitää kunnioittaa (myös oletettua oikeutta olla koskaan joutumatta loukatuksi), kalvava kaipaus saada rahaa, tavaroita ja valtaa, tunne siitä, että on oikeutettu mukavuuksien ja mielihyvän täyttämään elämään, tavoite minimoida vastuu ja välttää kokonaan kaikkia henkilökohtaisia uhrauksia jonkun toisen hyväksi, vain muutamia mainitakseni.

En suinkaan tarkoita, etteikö meidän pitäisi pyrkiä menestymään, jopa loistamaan, kelvollisissa pyrkimyksissämme kuten opiskelussa ja kunniallisessa työssä. Aiemmin tänä vuonna Jed Rubenfeld ja Amy Chua, jotka ovat aviopari ja Yalen oikeustieteellisen tiedekunnan professoreita, julkaisivat kirjan nimeltä The Triple Package: How Three Unlikely Traits Explain the Rise and Fall of Cultural Groups in America [Kolmoispakkaus: kuinka kolme epätodennäköistä piirrettä selittävät kulttuuriryhmien nousun ja tuhon Amerikassa]. Heidän väittämänsä on, että jotkin ryhmät Amerikassa menestyvät paremmin kuin toiset kolmen kulttuurisen piirteen ansiosta, joita kirjassa kuvataan ja jotka antavat näille ryhmille etulyöntiaseman. Chua ja Rubenfeld esittävät, että nykypäivän Amerikassa ne ryhmät, joilla on nämä piirteet, ovat mormonit, juutalaiset, aasialaiset, länsiafrikkalaiset siirtolaiset, intianamerikkalaiset ja kuubanamerikkalaiset.³⁰

Verratessaan näitä ryhmiä amerikkalaiseen yhteiskuntaan yleensä sellaisilla mittareilla kuten ”tulot, akateemiset saavutukset, yritysjohto, menestys työelämässä sekä muut tavanomaiset mittarit” Chua ja Rubenfeld sanovat:

”Jos nykypäivän Yhdysvalloissa on yksi ryhmä, joka ylittää odotukset tavanomaisen menestyksen mittareilla mitattuna, se on mormonit. – –

Vaikka protestantit muodostavat 51 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä, Amerikan 5–6 miljoonaa mormonia edustavat ainoastaan 1,7:ää prosenttia. Silti häikäisevä määrä heitä on kohonnut Amerikan liike- ja poliittisen elämän huipulle.”³¹

Tietenkin hyödylliset saavutukset ovat kunnioitettavia, mutta jos meidän on määrä pelastaa elämämme, meidän täytyy aina muistaa, etteivät sellaiset aikaansaannokset ole tavoite sinänsä vaan keino saavuttaa korkeampi tavoite. Uskossamme Kristukseen meidän täytyy nähdä, ettei menestys politiikassa, liike-elämässä, tiedemaailmassa ja muussa vastaavassa määrittele meitä vaan tekee mahdolliseksi sen, että voimme palvella Jumalaa ja lähimmäistä – alkaen kotoa ja laajeten niin kauas kuin mahdollista maailmassa. Yksilöllisellä kehittymisellä on arvoa silloin kun se vaikuttaa Kristuksen kaltaisen luonteen kehittymiseen. Menestystä mitattaessa ymmärrämme kaiken muun pohjalla olevan syvällisen totuuden – että elämämme kuuluu Jumalalle, taivaalliselle Isällemme, ja Jeesukselle Kristukselle, Lunastajallemme. Menestys tarkoittaa sitä, että elää tasapainossa Heidän tahtonsa kanssa.

Vastakohtana narsistiselle elämälle presidentti Spencer W. Kimball esitti yksinkertaisesti, millainen on verrattomasti muita parempi tie:

”Muiden palveleminen tekee tästä elämästä syvällisempää ja suloisempaa, kun valmistaudumme elämään paremmassa maailmassa. – – Kun palvelemme lähimmäisiämme, emme ainoastaan anna heille apuamme, vaan me näemme myös omat ongelmamme tuoreemmasta näkökulmasta. Kun me huolehdimme enemmän muista, meille jää vähemmän aikaa murehtia itseämme! Palvelemisen ihmeen ytimessä on Jeesuksen lupaus, että kadottamalla itsemme me löydämme itsemme! [Ks. Matt. 10:39.]

Me emme ’löydä’ itseämme ainoastaan siten, että tunnustamme jumalallisen opastuksen elämässämme, vaan mitä enemmän me palvelemme lähimmäisiämme oikeilla tavoilla, sitä enemmän sielumme kasvaa. Kun palvelemme muita, meistä tulee merkityksellisempiä ihmisiä. – – Meidän on todellakin helpompi ’löytää’ itsemme, koska meissä on niin paljon enemmän löydettävää!”³²

Esimerkkejä oman elämänsä kadottamisesta Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa

Saanen päättää muutamalla esimerkillä siitä, mitä merkitsee jokapäiväisessä elämässä kadottaa elämänsä Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa ja löytää siten autenttinen (ja lopulta iankaikkinen) elämä.

Presidentti Henry B. Eyring oli Ricks Collegen, nykyisen Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen, rehtori kesäkuussa 1976, kun Rexburgin lähelle juuri valmistunut Tetonin pato murtui. ”300 miljoonaa kuutiometriä vettä vyöryi kohti Rexburgia 65 kilometrin tuntivauhdilla pyyhkäisten kaiken tieltään.”³³ Monet ihmiset paikkakunnalla toimivat sankarillisesti auttaen muita, vaikka tulva oli tuhonnut heidän oman kotinsa ja omaisuutensa. Muutamat kuitenkin hylkäsivät jopa rakkaimpansa ja jättivät heidät selviytymään itsekseen.

Presidentti Eyring, joka oli johtamassa hätäapua, halusi ymmärtää, mikä aiheutti ”eron joidenkuiden sankarillisen toiminnan – – ja toisten petollisen toiminnan välillä. – – Hän teetti pienen mutta tieteellisesti merkittävän tutkimuksen. ’Oli vain yksi seikka, jonka saimme selville’, hän kertoi myöhemmin eräälle lukion päättävien luokalle.

’Ne, jotka olivat toimineet sankarillisesti, olivat olleet ihmisiä, jotka muistivat ja pitivät aina lupauksensa pienissä asioissa, päivittäisissä asioissa, – – lupauksen jäädä kirkolla järjestetyn aterian jälkeen siivoamaan jäljet tai tulla töihin lauantaina auttamaan naapuria.

Ne, jotka jättivät perheensä, kun oli vaikeaa, olivat usein jättäneet velvoitteensa, kun tilanne ei ollut niin hankala. Heillä oli tapana syödä sanansa pienissä asioissa, kun heiltä vaadittu uhraus olisi ollut vähäinen ja kun sen tekeminen, mitä he olivat luvanneet, olisi ollut helppoa. Kun hinta oli korkea, he eivät pystyneet maksamaan sitä.’”³⁴

Sisar Christoffersonilla ja minulla oli ystävä, johon tutustuimme opiskellessani oikeustieteellisessä. Hän oli eräs seurakuntamme jäsen Durhamissa Pohjois-Carolinassa. Hän ja hänen aviomiehensä olivat ihanteellinen nuoripari, jolla oli pieniä lapsia. Sisarta oli siunattu älykkyydellä, viehättävyydellä ja valoisalla luonteella. Kaikki ihailivat häntä ja nauttivat hänen seurastaan. Noin 25 vuotta myöhemmin, kun hän oli vielä alle 50-vuotias, hän sairastui kuitenkin aggressiiviseen ja parantumattomaan vatsasyöpään, joka levisi myös hänen maksaansa ja keuhkoihinsa. Kun hänen elämänsä läheni nopeasti loppuaan, hän järkytyksestä ja tuskasta huolimatta kirjoitti nämä lempeät sanat perheelleen ja ystävilleen, joita hän ei olisi millään halunnut jättää: [Jumalan] suunnitelma on jumalallinen ja toteutuu juuri niin kuin Hän sen suunnitteli. Koska minut on valittu käymään läpi tämä koettelemus, tiedän, että se on varmasti omaksi suurimmaksi hyödykseni ja korkeimmaksi ilokseni. Hengelliset siunaukset virtaavat jo, ja minusta tuntuu, että ennen loppua koen kaiken mitä tarvitsen ollakseni valmis kohtaamaan Vapahtajani. Hänen voimansa on maan päällä. Virheitä ei ole. – – Tällä hetkellä koettelemuksia on paljon, ja ne ovat raskaita. Jokainen näyttää kärsivän omistaan. Katsokaa Herraan ja ottakaa vastaan Hänen apunsa. Ottakaa vastaan ne asiat, jotka ovat teidän, niin tuska viedään teiltä ja saatte rauhan.”

Eräs nuori aikuinen sisar päätti palvella kokoaikaisessa lähetystyössä sen jälkeen kun hän oli suorittanut alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon ja osallistunut arvostettuihin työharjoittelu- ja opiskeluohjelmiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän oli omaksunut kyvyn ymmärtää ihmisiä ja tulla toimeen ihmisten kanssa, jotka edustivat miltei jokaista uskonjärjestelmää, poliittista kantaa ja kansallisuutta, ja hän oli huolissaan siitä, että lähetyssaarnaajan nimikyltin käyttäminen koko päivän ja joka päivä saattaisi muodostua esteeksi, joka haittaisi hänen poikkeuksellista kykyään luoda ystävyyssuhteita. Oltuaan vasta muutaman viikon lähetystyössä hän kirjoitti kotiin eräästä yksinkertaisesta mutta merkityksellisestä kokemuksesta: ”Sisar Lee ja minä hieroimme voidetta erään vanhan rouvan nivelreuman runtelemiin käsiin – toinen toisella, toinen hänen toisella puolellaan – istuessamme hänen olohuoneessaan. Hän ei halunnut kuunnella mitään puhuttua sanomaa mutta antoi meidän laulaa, koska piti laulamisestamme. Kiitos, lähetyssaarnaajan musta nimikyltti, että suot minulle luvan saada koskettavia kokemuksia aivan vieraiden ihmisten kanssa.”

Kärsimiensä kokemusten johdosta profeetta Joseph Smith oppi kadottamaan elämänsä Mestarinsa ja ystävänsä palveluksessa. Hän sanoi kerran: ”Päätin noudattaa tätä sääntöä: Kun Herra käskee, tee se.”³⁵ Uskon, että me kaikki olisimme tyytyväisiä pyrkiessämme olemaan yhtä uskollisia kuin veli Joseph. Siitä huolimatta hän joutui kerran riutumaan kuukausia vankilassa Libertyssä Missourissa kärsien fyysisesti mutta luultavasti enemmän henkisesti ja hengellisesti, koska hän ei voinut auttaa rakasta vaimoaan, lapsiaan ja pyhiä, kun heitä pahoinpideltiin ja vainottiin. Hänen saamansa ilmoitukset ja ohjeet olivat tuoneet heidät Missouriin perustamaan Siionin, ja nyt heitä ajettiin kodeistaan talvella koko osavaltion halki. Kaikesta siitä huolimatta, tuon vankilan olosuhteista huolimatta hän laati kirkolle innoitetun kirjeen. Se on mitä loistavinta ja kohottavinta tekstiä, ja osa siitä sisältyy nyt Opin ja liittojen lukuihin 121, 122 ja 123. Se päättyy näihin sanoihin: ”Tehkäämme iloisin mielin kaikki, mikä on meidän vallassamme; ja pysykäämme sitten sijoillamme täysin varmoina saadaksemme nähdä Jumalan pelastuksen ja hänen käsivartensa ilmoittamisen.”³⁶

Tietenkin paras esimerkki elämänsä pelastamisesta sen kadottamalla on tämä: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.”³⁷ Antaessaan elämänsä Kristus ei pelastanut vain omaa elämäänsä – Hän pelasti meidän kaikkien elämän. Hän teki mahdolliseksi sen, että me voimme vaihtaa iankaikkiseen elämään kuolevaisen elämämme, joka olisi muussa tapauksessa ollut lopulta hyödytön.

Todistus

Vapahtajan elämän teema oli: ”Minä teen kaiken [Isän mielen] mukaan.”³⁸ Rukoilen, että te teette siitä oman elämänne teeman. Jos teette niin, pelastatte elämänne.

Rakkaat nuoret ystäväni, olkaa valmiita kaikissa pyrkimyksissänne ja saavutuksissanne asettamaan Hänen tahtonsa ensimmäiseksi. Oppikaa haluamaan sitä, mitä Hän haluaa. Tunnustakaa Hänet ja arvostakaa Häntä elämänne jokaisella alueella. Älkää hävetkö Kristusta älkääkä Hänen evankeliumiaan, vaan olkaa auliita jättämään rakkaat asiat, rakkaat ihmissuhteet ja jopa henkenne Hänen vuokseen. Mutta kun elätte, antakaa elämänne olla uhrilahja. Ottakaa Hänen ristinsä kantaaksenne joka päivä olemalla kuuliaisia ja palvelemalla. Nämä ovat uskomme seurauksia ja hedelmiä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.