56:1

Mikä on Kristuksen kirkon rakennussuunnitelma?

Vanhin Tad R. Callister

seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta

Kirkon koululaitoksen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 12. tammikuuta 2014 • Brigham Youngin yliopisto

On ilo viettää tämä ilta niiden kanssa, jotka ovat tulevia johtajia ja vanhempia tässä kirkossa. Sen vuoksi uskon, että tämän kirkon tulevaisuus on turvattu ja valoisa. Sen mukaisesti haluan puhua kirkosta, jota te tulette jonakin päivänä johtamaan.

Opin ja liittojen ensimmäisessä luvussa Herra esittää tämän rohkean ja merkittävän lausuman: Tämä on ainoa tosi ja elävä kirkko koko maan päällä (ks. OL 1:30). Mitä se tarkoittaa? Se ei tarkoita, ettei muissa kirkoissa ole totuutta, sillä varmasti niissä on. Se ei tarkoita, ettei muissa kirkoissa tehdä hyvää, sillä niissä tehdään paljon hyvää. Mutta se tarkoittaa, että tämä on ainoa kirkko, jossa on kaikki se totuus, joka on ilmoitettu tähän asti tällä taloudenhoitokaudella – ainoa kirkko, jossa on korotukseen tarvittavat toimitukset, ja ainoa kirkko, jossa on Jumalan pappeus noiden toimitusten suorittamiseen jumalallisella pätevyydellä. Mitä todisteita meillä on tämän väitteen tueksi?

Joitakin vuosia sitten vaimoni ja minä tarvitsimme kasvavalle perheellemme suuremman kodin, ja niinpä löysimme tontin, jolle voisimme rakentaa talon. Näimme vaivaa laatiessamme sellaisen rakennussuunnitelman, joka vastaisi parhaiten perheemme tarpeita. Vaimoni suunnitteli oleskeluhuoneemme ja olohuoneemme välille paljeoven, joka voitaisiin avata suurempia perheen ja nuorten toimintoja varten. Autotallin päällä olevaan ylimääräiseen tilaan suunnittelimme lapsillemme huoneen tervehenkisiä harrastuksia varten. Autotallin taakse rakennettaisiin pieni varastohuone ruokaa ja muuta kotivaraa varten. Nämä ja muut sisustuselementit sisällytettiin rakennussuunnitelmaan. Talo rakennettiin sitten noiden suunnitelmien mukaan.

Talon rakennusvaiheessa annoimme silloin tällöin rakentajalle muutoskäskyn, joka muutti rakennussuunnitelmaa. Kun talo lopulta valmistui, se vastasi täsmällisesti rakennussuunnitelmaamme, jota olimme aika ajoin muokanneet. Jos vertaisitte meidän rakennussuunnitelmaamme jokaiseen taloon maailmassa, kuinka moni talo vastaisi sitä täysin? Vain yksi – meidän talomme. No, siellä täällä voisi olla satunnainen yhdennäköisyys – samankokoinen huone, joitakin samanlaisia ikkunoita – mutta kun vertaillaan perustusta, huoneita ja kattoprofiilia toisiin vastaaviin, on vain yksi talo, joka olisi täysin sen rakennussuunnitelman mukainen – meidän talomme.

Samalla tavoin Kristus rakensi kodin, joka sopisi parhaiten Hänen lastensa hengellisiin tarpeisiin. Se nimitettiin Hänen kirkokseen. Tämän kirkon hengellinen rakennussuunnitelma löytyy Uudesta testamentista. Silloin tällöin Vapahtaja on antanut suunnitelmaan muutoskäskyn. Sellainen muutoskäsky on tullut ilmoituksena. Esimerkiksi Vapahtaja käski aluksi apostolejaan saarnaamaan evankeliumia Israelin huoneelle, mutta ei pakanoille (ks. Matt. 10:5–6). Taivaaseenastumisensa jälkeen Vapahtaja kuitenkin antoi Pietarille hengellisen muutoskäskyn – näyssä saadun ilmoituksen – jonka mukaan evankeliumia tuli nyt opettaa myös pakanoille (ks. Ap. t. 10). Tämä Pietarin kokemus opetti ainakin kaksi tärkeää hallintoon liittyvää periaatetta Kristuksen kirkossa: ensiksi, suunnitelmaa voitaisiin muuttaa, mutta ainoastaan Kristukselta saadulla ilmoituksella, ja toiseksi, sellainen ilmoitus annettaisiin profeetalle, joka on Jumalan puhemiehenä maan päällä. Toisin sanoen Jumalan kirkkoa johdettaisiin jumalallisella ilmoituksella ja käskyillä.

Jos haluaa löytää Kristuksen kirkon tänä päivänä, täytyy verrata Uudessa testamentissa olevaa hengellistä rakennussuunnitelmaa jokaiseen kristilliseen kirkkoon maailmassa, kunnes löytyy kirkko, joka vastaa sitä suunnitelmaa – sen jokaista organisaatiota, opetusta, toimitusta, hedelmää ja ilmoitusta. Etsimisen aikana saattaa löytyä kirkkoja, joissa on joitakin vastaavuuksia – opetus tai pari osittain samanlaisia, jokin sama toimitus, joitakin virkoja, joilla on yleinen nimi – mutta löytyy vain yksi kirkko, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, joka vastaa suunnitelmaa jokaisessa merkittävässä suhteessa. Haluaisin nyt koetella tuota väitettä.

Otetaanpa esille rakennussuunnitelman ensimmäinen sivu ja katsotaan, mitä siinä kerrotaan Kristuksen kirkon organisaatiosta.

Ensiksi, Kristuksen kirkon perustuksena ovat apostolit ja profeetat. Kirjoittaessaan uusille kirkon jäsenille Paavali sanoi, että he ovat nyt ”kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20, kursivointi lisätty).

Apostolit ymmärsivät, että kahdentoista apostolin koorumi täytyi pitää kokonaisena. Kun joku apostoleista, kuten Juudas, kuoli ja osa perustuksesta ”lohkesi pois”, muut yksitoista apostolia kokoontuivat yhteen ja valitsivat seuraajan, jotta perustus olisi jälleen kokonainen (ks. Ap. t. 1:22–25).

Tämä malli on todisteena siitä, kuinka tärkeää kahdentoista apostolin koorumin säilyttäminen on. Nuo apostolit olivat niin tärkeitä kirkon hyvinvoinnille, että Paavali julisti, kuinka pitkään me tarvitsisimme niitä: kunnes ”me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon” (Ef. 4:13). Sitten hän selitti, miksi: jotta emme ajelehtisi ”kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä” (Ef. 4:14). Tämän mukaisesti apostolit olivat ratkaisevan tärkeitä, jotta oppi säilyisi puhtaana.

Oletetaanpa, että kertoisin tässä edessäni olevan rivin toisessa päässä olevalle henkilölle tarinan, ja hän kertoisi sen sitten vierustoverilleen ja niin edelleen, kunnes se pääsisi rivi riviltä viimeisen rivin päähän. Mitä tuolle kertomukselle tapahtuisi? Se muuttuisi. Se muuttuu aina; se kuuluu ihmisluontoon. Niin tapahtui myös apostolien opettamalle opille heidän kulkiessaan eri kaupunkeihin ja kyliin. Kun oppi kulkeutui henkilöltä toiselle, se alkoi muuttua. Niin kauan kuin oli apostoleja, he voivat oikaista oppia kirjeitse tai pitämällä saarnoja. Mutta kun apostolit olivat poissa, ei ollut enää mitään korjaavaa järjestelmää, ei mitään oikaisevaa kättä, ja pian opit vääristyivät tai katosivat.

Tästä ja muista syistä suunnitelma osoittaa, että apostolit ja profeetat muodostavat Kristuksen kirkon perustuksen. Tiedättekö Uudessa testamentissa mitään muutoskäskyä, mitään ilmoitusta, joka muuttaa suunnitelmaa ja toteaa, ettei apostoleja enää tarvita? Minä en tiedä. Jos tämä pitää paikkansa, niin Kristuksen tosi kirkon perustuksena tänä päivänä tulee olla apostolit ja profeetat.

Vapahtaja valitsi muitakin miehiä, joita kutsuttiin seitsenkymmeniksi, valmistamaan tietä ja auttamaan Vapahtajaa ja Hänen apostolejaan saarnaamaan evankeliumia maailmalle. Näistä seitsenkymmenistä kerrotaan Luukkaan evankeliumin luvussa 10. Tiedättekö mitään nykyajan kirkkoa, joka vastaa tätä suunnitelmaa – jossa on seitsenkymmenen virka?

Uudessa testamentissa oleva suunnitelma tuo esiin muitakin Kristuksen kirkon organisaatioon kuuluneita virkailijoita: seurakunnan kaitsijat [piispat] (ks. 1. Tim. 3; Tit. 1:7), vanhimmat (ks. Ap. t. 14:23; Tit. 1:5), seurakunnan palvelijat [diakonit] (ks. Fil. 1:1), evankeliumin julistajat [evankelistat] (ks. Ef 4:11) eli patriarkat¹ ja paimenet (ks. Ef. 4:11) eli jotakin jäsenten ryhmää johtavat miehet kuten piispat ja vaarnanjohtajat².

Kirkon kuudennessa uskonkappaleessa viitataan tähän suunnitelmaan: ”Me uskomme samaan järjestykseen, joka oli alkukirkossa, nimittäin apostoleihin, profeettoihin, paimeniin, opettajiin, evankelistoihin ja niin edelleen” (UK 6, kursivointi lisätty). Toisin sanoen me uskomme, että Jeesuksen Kristuksen kirkossa tulee tänä aikana olla sama organisaatio kuin Kristuksen alkuperäisessä kirkossa oli, ja siinä saa olla vain ilmoitukseen perustuvia muutoksia. Siksi jokainen näistä viroista on olemassa kirkossamme tänäkin päivänä.

Kuinka Kristuksen apostolit ja muut kirkon virkailijat valittiin? Menikö Vapahtaja sen ajan hienoimpiin teologian oppilaitoksiin ja valitsiko Hän oppilaita, joilla oli kaikkein parhaimmat arvosanat? Hän ei tehnyt niin. Sen sijaan suunnitelmassa kerrotaan, että Hän valitsi Pietarin, joka oli kalastaja, Matteuksen, joka oli veronkantaja, ja myöhemmin Paavalin, joka oli teltantekijä. Kukin heistä valittiin rivijäsenten joukosta – pohjimmiltaan kyseessä oli maallikkopapisto. Tänä päivänä kirkossa on kahdentoista apostolin koorumi. Heidät valitaan samalla tavoin kirkon rivijäsenten joukosta. Joku saattaa olla opettaja, joku toinen insinööri, joku lakimies ja niin edelleen.

Ovatko Kristuksen apostolit ja muut kirkon virkailijat pyrkineet siihen papistoon? Eivät ole. Suunnitelmassa kerrotaan meille, kuinka Kristus valitsi kirkkonsa virkailijat: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät [ja asetin teidät]” (Joh. 15:16, ks. vuoden 1938 raamatunkäännös, kursivointi lisätty). Mitä Kristus antoi apostoleilleen, kun Hän asetti heidät? Matteus ja Luukas kertovat vastauksen: Jeesus ”antoi heille vallan” (Matt. 10:1; ks. myös Luuk. 9:1) – pappeuden voiman toimia Hänen nimessään ja tehdä Hänen työtään. Suunnitelman mukaan juuri siksi Ihmisen Poika ”antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun [vallan]” (Mark. 13:34, ks. vuoden 1938 raamatunkäännös). Miksi? Jotta he voivat toimia Hänen nimessään Hänen hyväksyminään. Jokainen mies, jolla on Jumalan pappeus tässä kirkossa, voi tänä päivänä jäljittää pappeuden valtuutensa aina Jeesukseen Kristukseen, kaiken valtuuden ja voiman lähteeseen. Sillä tavoin hänelläkin on oikeus Kristuksen hyväksyntään – Hänen hyväksymisen leimaansa – niin kuin suunnitelmassa vaaditaan.

Mikä oli Kristuksen järjestämän kirkon nimi? Jos meidät kastetaan Kristuksen nimeen, jos rukoilemme Kristuksen nimessä, jos pelastumme Kristuksen nimessä ja jos Hän on kirkkonsa perustaja ja tärkein kulmakivi, minkä odottaisitte Hänen kirkkonsa nimen olevan? Jeesuksen Kristuksen kirkko. Puhuessaan kansalle Mormonin kirjan aikoina Vapahtaja opetti perimmäisen perusteen sille, miksi kirkolla täytyi olla Hänen nimensä: ”Ja kuinka se olisi minun kirkkoni, ellei sitä kutsuta minun nimelläni? Sillä jos jotakin kirkkoa kutsutaan Mooseksen nimellä, silloin se on Mooseksen kirkko; tai jos sitä kutsutaan jonkun ihmisen nimellä, silloin se on jonkun ihmisen kirkko; mutta jos sitä kutsutaan minun nimelläni, silloin se on minun kirkkoni, jos on niin, että he ovat rakennetut minun evankeliumilleni.” (3. Nefi 27:8, kursivointi lisätty.)

Tästä syystä Paavali nuhteli joitakin kirkon varhaisia jäseniä – koska nämä nimittivät itseään tiettyjen opetuslasten eivätkä Kristuksen mukaan. Sen vuoksi Paavali kirjoitti:

”Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: ’Minä olen Paavalin puolella’, toiset taas: ’Minä Apolloksen’, ’Minä Keefaksen’, ’Minä Kristuksen’.

Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?” (1. Kor. 1:12–13.)

Toisin sanoen me emme ota päällemme kenenkään muun nimeä kuin Jeesuksen Kristuksen.

Sen mukaisesti suunnitelmassa opetetaan, että Kristuksen kirkolla tulee olla Hänen nimensä. Minusta on aina tuntunut ihmeelliseltä, että uskonpuhdistus oli vallinnut yli 300 vuotta ennen Joseph Smithin aikaa, eikä kenellekään ollut tullut mieleen nimetä kirkkoaan Jeesuksen Kristuksen mukaan. Tietysti Joseph Smithin ajoista lähtien jotkut ovat seuranneet esimerkkiä, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla Herra säästi nimensä käytön Joseph Smithin aikaan ja Kristuksen kirkon palautukseen asti.

Katsotaanpa nyt rakennussuunnitelman toista sivua. Mitä olivat Kristuksen kirkon opetukset? Tarkastelkaamme niistä muutamia:

Onko Jumala pelkästään henki vai onko Hänellä myös liha- ja luuruumis? Mitä suunnitelmassa opetetaan?

Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ilmestyi opetuslapsilleen, jotka erehtyivät luulemaan Häntä aaveeksi (ks. Luuk. 24:37). Korjatakseen heidän väärinkäsityksensä Hän sanoi: ”Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” (Luuk. 24:39, kursivointi lisätty.)

Poistaakseen kaikki epäilykset ylösnousseen ruumiinsa aineellisuudesta Hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” (Luuk. 24:41.) Sitten pyhissä kirjoituksissa sanotaan:

”He antoivat hänelle palan paistettua kalaa

ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi” (Luuk. 24:42–43).

Tuossa kirkastetussa, ylösnousseessa lihaa ja luuta olevassa ruumiissaan Kristus nousi taivaaseen (ks. Ap. t. 1:9)³, jossa Hän istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on – kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan – ”hänen olemuksensa kuva” (Hepr. 1:3). Se täsmällinen totuus, jota Joseph Smith opetti osana Kristuksen kirkon palautusta, on tämä: ”Isällä on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen; Pojalla myös” (OL 130:22).

Ovatko Jumala ja Jeesus sama Olento, kuten suuressa osassa kristittyä maailmaa opetetaan, vai kaksi erillistä Olentoa? Mitä suunnitelmassa sanotaan?

Raamatussa on hämmästyttävä määrä viittauksia Isän ja Pojan erilliseen olemukseen ja erillisiin rooleihin. Getsemanen puutarhassa Vapahtaja, joka ymmärsi osakseen tulevan sietämättömän tuskan, julisti: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun” (Luuk. 22:42). Tämä on suurenmoisin alistumisen osoitus, mitä maailma on koskaan tuntenut. Mutta mitä alistumista siinä olisi ollut, jos ei olisi toista Olentoa, jonka edessä Hän olisi voinut alistua – jos Hän ja Isä ovat yksi ja sama Olento? Miksi Vapahtaja rukoilee Isää tai huudahtaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark. 15:34.) Kuinka Hänet olisi voitu hylätä, jos ei ole erillistä Olentoa, joka olisi hylännyt Hänet? Kuinka Stefanos näki Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella, jos nämä eivät ole kaksi eri persoonaa? (Ks. Ap. t. 7:55–56.)

Kun Joseph Smith tuli pois lehdosta, hän oli omakohtaisesti saanut tietää totuuden. Hän oli nähnyt Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen seisovan rinnakkain; hän oli kuullut Isän käyttävän toisesta sanoja ”rakas Poikani” (JS–H 17). Sinä loistavana päivänä taivaat murskasivat menneisyyden keinotekoiset myytit Jumalan luonteesta ja ilmoittivat ja vahvistivat sen yksinkertaisen totuuden, jota suunnitelmassa on alun perin opetettu – että Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ovat yhtä tavoitteissa ja tahdossa, mutta Heillä on erillinen olemus.

Mitä suunnitelma sanoo niistä, joilla ei ole koskaan ollut oikeudenmukaista mahdollisuutta kuulla Jeesuksen Kristuksen evankeliumia maan päällä ollessaan? Ovatko he tuomittuja? Eikö meillä ole ilmoitettua tietoa heidän hengellisestä tilastaan?

Tämä on tavattoman tärkeä kysymys, joka koskettaa miljardeja ihmisiä. Varmastikin Jumala on puhunut tästä asiasta. Toden totta, niin Hän onkin. Suunnitelma sisältää vastauksen.

Pietari kirjoitti: ”Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset” (1. Piet. 4:6). Tämä oppi kadotettiin luopumuksessa, joka tapahtui Kristuksen apostolien kuoltua, mutta se palautettiin profeetta Joseph Smithin välityksellä.

Onko olemassa kolme taivasta vai yksi taivas? Vuosien ajan kristillinen maailma on opettanut, että on olemassa yksi taivas ja yksi helvetti, mutta mitä opetetaan alkuperäisessä suunnitelmassa?

Paavali opetti: ”Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa” (1. Kor. 15:41). Jälkeenpäin Paavali vahvisti tämän kolmitasoisen taivaan todenmukaisuuden kertoessaan näystä, jossa oli mies, joka ”temmattiin kolmanteen taivaaseen” (2. Kor. 12:2). Voisiko olla kolmatta taivasta, ellei ole toista tai ensimmäistä taivasta? Jälleen tämä profeetta Joseph Smithin välityksellä palautettu oppi vastaa täysin alkuperäistä rakennussuunnitelmaa.

Jatkuuko avioliitto iankaikkisuudessa vai päättyykö se kuolemaan? Mitä suunnitelmassa sanotaan?

Sen apostolien saaman voiman mukaisesti, jonka avulla kaikki, minkä he sitovat maan päällä, on sidottu taivaassa (ks. Matt. 18:18), Paavali julisti: ”Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista” (1. Kor. 11:11), mikä tarkoittaa, että ihanteellisessa tilanteessa mies ja nainen sidotaan yhteen iankaikkisesti Jumalan edessä. Pietari vahvisti tämän totuuden. Puhuessaan aviomiehistä ja vaimoista hän sanoi, että vaimon tulee olla ”yhtä lailla armon ja elämän perillinen” (1. Piet. 3:7) – ei kumpikin yksilöinä, vaan heidän tulee kulkea tietään yhdessä iankaikkisen elämän perillisinä. Tätä oppia opetetaan suunnitelmassa, ja tätä oppia opetetaan Kristuksen kirkossa tänä päivänä.

Rakennussuunnitelman kolmannella sivulla lukee ”Toimitukset Kristuksen kirkossa”. Tämän suhteen suunnitelma on hyvin yksityiskohtainen. Esimerkiksi siunaammeko me vauvoja ja pieniä lapsia vai kastammeko me heidät? Mitä rakennussuunnitelmassa opetetaan?

Vapahtaja antoi meille selkeän esimerkin. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan pienistä lapsista puhuttaessa: ”Hän [Jeesus] otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä” (Mark. 10:16, kursivointi lisätty). Mitä pieniin lapsiin tulee, Matteus vahvistaa, että Vapahtaja ”pani kätensä heidän päälleen” (Matt. 19:15). Suunnitelmassa opetetaan, että vauvoja ja pieniä lapsia siunataan, ei kasteta. Itse asiassa missään koko Uudessa testamentissa ei ole ainuttakaan mainintaa lapsikasteesta. Miksi? Koska sitä toimitusta ei ollut Kristuksen kirkossa. Se, joka tänä päivänä etsii Kristuksen kirkkoa, etsii kirkkoa, joka siunaa pienokaisia, ei kasta heitä.

Onko kaste välttämätön pelastukselle? Mitä rakennussuunnitelmassa opetetaan?

Kun Kristus oli antanut esimerkin menemällä kasteelle, Hän julisti yksiselitteisesti: ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5, kursivointi lisätty). Pietari opetti samalla tavoin: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Ap. t. 2:38, kursivointi lisätty.) Se, mitä suunnitelmassa opetetaan, on täsmälleen sitä, mitä Kristuksen kirkossa opetetaan tänä päivänä.

Onko kaste määrä toimittaa pirskottamalla, valelemalla vettä vai veteen upottamalla? Rakennussuunnitelmassa on ainakin neljä todistetta siitä, että kaste täytyy toimittaa upottamalla:

Ensiksikin Vapahtaja, suuri esikuvamme, ”nousi heti vedestä” (Matt. 3:16), mikä osoittaa, että Hänen on ensin täytynyt astua veteen.

Toiseksi, Johannes Kastaja ”kastoi – – Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä” (Joh. 3:23, kursivointi lisätty). Miksi hän matkaisi paikkaan, jossa oli ”runsaasti vettä”, jos veden pirskottaminen tai valeleminen olisivat hyväksyttäviä kastetapoja?

Kolmanneksi, Paavali kertoo meille, että kaste on Jeesuksen Kristuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen vertauskuva (ks. Room. 6:3–5). Kun uusi käännynnäinen seisoo kasteen vesissä, hän edustaa vanhaa ihmistä, joka on kuolemassa. Kun hänet upotetaan veteen, hänen syntinsä ”haudataan” ja annetaan anteeksi veden vertauskuvallisesti puhdistavalla vaikutuksella. Kun hän sitten nousee vedestä, hän kuvaa uutta eli Jeesuksessa Kristuksessa ylösnoussutta ihmistä. Kaikki tuo kasteeseen liittyvä vertauskuvallisuus sopii upotuskasteeseen, mutta se puuttuu – puuttuu täysin – veden pirskottamisesta tai valelemisesta.

Ja neljänneksi, kreikankielinen sana, josta [englanninkielinen] sana baptism ’kastaa’ on käännetty, tarkoittaa veteen upottamista.

Tunnettu maailmanhistorioitsija Will Durrant tiesi, mitä suunnitelmassa on ilmoitettu, ja huomautti sen vuoksi: ”800-lukuun mennessä varhaiskristillinen tapa toimittaa upotuskaste oli pikkuhiljaa korvattu – – veden pirskottamisella, jota pidettiin pohjoisilla seuduilla vähemmän vaarallisena terveydelle.”⁴

Ei pitäisi olla mikään yllätys, että Joseph Smith sai ilmoituksen kastetavasta, joka on täysin yhdenmukainen Kristuksen suunnitelman kanssa (ks. OL 20:73–74).

Oliko kaste kuolleiden puolesta toimituksena Kristuksen alkuperäisessä kirkossa? Kyllä oli.

Kirkon korinttilaiset jäsenet osallistuivat toimitukseen, joka tunnettiin kasteena kuolleiden puolesta. Nuo ihmiset kuitenkin epäilivät ylösnousemuksen todellisuutta. Nähdessään heidän tekojensa ja uskonkäsitystensä epäjohdonmukaisuuden Paavali käytti heidän osallistumistaan oikeaan toimitukseen – kuolleiden puolesta toimitettavan kasteeseen – todisteena ylösnousemuksen oikeasta opista: ”Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?” (1. Kor. 15:29.)

Kun ihminen hyväksyy tämän opin todeksi ja tunnustaa, että kaste on välttämätön pelastukselle (niin kuin se onkin), niin hän päätyy johdonmukaisesti uskomaan kasteeseen kuolleiden puolesta – siitä ei pääse yli eikä ympäri. Miten muuten voisikaan vastata vaikeaan kysymykseen: ”Entä ne, jotka ovat kuolleet saamatta mahdollisuutta mennä kasteelle?” Niillä, jotka joutuvat tämän kysymyksen eteen, on valittavanaan neljä mahdollista vaihtoehtoa:

Ensiksi, miehet ja naiset, joita ei ole kastettu, tuomitaan helvettiin. Sellainen vastaus on kuitenkin ristiriidassa pyhien kirjoitusten totuuksien kanssa, joiden mukaan ”Jumala [ei] erottele ihmisiä” (Ap. t. 10:34) ja Jumalan tahto on, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat” (1. Tim. 2:4).

Toiseksi, ehkä Jumala ei oikeastaan tarkoittanutkaan, mitä Hän sanoi – ehkä kaste ei oikeastaan olekaan välttämätön pelastukselle. Se on kuitenkin todellisuudenvastaista, sillä Jumala tarkoittaa aina sitä, mitä Hän sanoo: ”Minkä minä, Herra, olen puhunut, sen olen puhunut, enkä minä puolustele itseäni” (OL 1:38; ks. myös Moosia 2:24).

Kolmanneksi, jotkut uskovat, että eräs uusi kasteen ehto – halu saada kaste – voi korvata vesikasteen. Toisin sanoen jos joku haluaa seurata Jeesusta, mutta hänellä ei ole mahdollisuutta tulla kastetuksi kuolevaisuudessa, niin hänen kelvollisesta halustaan tulee hyväksyttävä korvike vesikasteelle. Tämän vaihtoehdon ongelmana on se, ettei sille löydy tukea pyhistä kirjoituksista. Pyhien kirjoitusten kohdassa ei sanota: ”Jos ihminen ei synny halusta”, vaan sen sijaan: ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5, kursivointi lisätty).

Neljäs vaihtoehto on se, että Jumala todella tarkoitti sitä, mitä Hän sanoi käskiessään kaikkia ihmisiä menemään kasteelle, ja sen vuoksi Hän armollisesti tarjoaa kaikille ihmisille keinon tulla kastetuksi, vaikka heillä ei olisikaan tilaisuutta siihen kuolevaisuudessa. Se keino on kaste kuolleiden puolesta. Tämä vaihtoehto on yhtäpitävä Kristuksen suunnitelman kanssa.

Mitä suunnitelmassa sanotaan tavasta, jolla Pyhän Hengen lahja – ei sen pelkkä väliaikainen läsnäolo, vaan pysyvä lahja – annetaan ihmiselle kasteen jälkeen? Saako ihminen sen automaattisesti kasteensa jälkeen? Tuleeko se kuin tuulenpuuska, vai onko olemassa jokin jumalallinen toimitus, jokin jumalallinen toimintatapa, jota täytyy noudattaa tuon lahjan saamiseksi? Suunnitelma antaa vastauksen.

Kun Filippos oli kastanut uusia käännynnäisiä Samariassa, Pietari ja Johannes tulivat paikalle. Sitten pyhissä kirjoituksissa ilmoitetaan tapa, jolla tuo toimitus tulee suorittaa: ”Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen” (Ap. t. 8:17, kursivointi lisätty).

Tätä samaa toimintatapaa noudatettiin Efesossa, kun Paavali oli kastanut uusia käännynnäisiä:

”Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin” (Ap. t. 19:5–6, kursivointi lisätty).

Jälleen kerran suunnitelma ja Kristuksen palautettu kirkko ovat täydellisessä sopusoinnussa.

Rakennussuunnitelman seuraavalla sivulla voisi lukea: ”Kristuksen kirkon hedelmät.” Vapahtaja esitti keinon koetella totuutta: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät” (Matt. 7:20). Mitä Kristuksen kirkon hedelmiä suunnitelmasta ilmenee?

Yksi, nuo varhaiset pyhät pyrkivät elämään terveellisesti. Paavali opetti, että meidän fyysinen ruumiimme on temppeli, jossa meidän henkemme sijaitsee, ja sen tähden sitä tulee pitää pyhänä: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1. Kor. 3:16; ks. myös 1. Kor. 6:19.) Tämän vuoksi Kristuksen kirkon jäsenillä oli tiettyjä terveyslakeja, joita he noudattivat, kuten viinin juomiseen liittyviä rajoituksia, joita mainitaan luvuissa Ef. 5 ja 1. Tim. 3. Tämän jumalallisen lain mukaisesti, jossa meitä kehotetaan pitämään ruumistamme temppelinä, Joseph Smith sai Herralta terveyslain Kristuksen palautetun kirkon jäseniä varten. Se tunnetaan viisauden sanana. Tutkimukset ovat toistuvasti vahvistaneet, että tämän terveyslain mukaisen elämän tuloksena Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet kuuluvat maailman terveimpiin ihmisiin. Se on yksi Kristuksen terveyslain mukaan elämisen hedelmistä.

Toinen Kristuksen kirkon hedelmä ovat sen ihmeet ja Hengen lahjat. Niistä on kirjoitettu Uudessa testamentissa sivu toisensa jälkeen. Ne olivat todisteena siitä, että Kristuksen kirkossa oli Jumalan voima (ks. Hepr. 2:4). Mutta valitettavasti luopumuksen alettua ihmeet ehtyivät – historioitsijat ovat tunnustaneet sen auliisti ja uskonpuhdistajatkin ovat myöntäneet sen. Tunnettu historioitsija Paul Johnson on todennut: ”Ainakin keisarilliselta ajalta lähtien [jolla tarkoitetaan Konstantinuksen aikaa] tunnustettiin, että ’ihmeiden aika’ on ohi siinä mielessä, etteivät kristityt johtajat enää voineet levittää evankeliumin sanomaa apostolien tavoin yliluonnollisen voiman avulla.”⁵

Miksi sitten tuli aika, jolloin ei enää ollut ihmeitä eikä Hengen lahjoja? Koska sitä hedelmää kantanutta puuta, nimittäin Kristuksen kirkkoa, ei enää ollut maan päällä, ja ihmisten usko hälveni. John Wesley totesi tästä Hengen lahjojen puuttumisesta oman aikansa kirkosta: ”Näyttää siltä, että nuo poikkeukselliset Pyhän Hengen lahjat olivat tavanomaisia kirkossa vain parin kolmen vuosisadan ajan.”⁶

Riittänee, kun sanon, että voin todistaa kuten moni teistäkin, että tämä on ihmeiden ja Hengen lahjojen aikaa Kristuksen palautetussa kirkossa aivan kuten se oli Hänen alkuperäisessä kirkossaan.

Kolmaskin hedelmä on – Kristuksen kirkon suunnitelmassa on monia kertomuksia enkeleistä ja näyistä. Jotkut ihmiset suhtautuvat tänä päivänä epäillen kirkkoon, jossa puhutaan enkeleistä ja näyistä, mutta niin tehdessään he unohtavat, että enkelit ja näyt olivat keskeisessä asemassa Kristuksen alkuperäisessä kirkossa: enkeli ilmoitti Marialle Kristuksen syntymästä, enkelit ilmestyivät Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle Kirkastusvuorella, enkeli vapautti Pietarin ja Johanneksen vankilasta, enkeli puhui Corneliukselle, enkeli varoitti Paavalia tulevasta haaksirikosta, enkeli ilmestyi Johannes Ilmestyksensaajalle, Stefanoksen näky Isästä ja Pojasta; Johanneksen näky viimeisistä ajoista ja monia muita. Kysymyksenä ei pitäisi olla: ”Kuinka Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oletettuine enkeleineen ja näkyineen voi olla tosi kirkko?” Sen sijaan kysymyksen tulisi kuulua: ”Kuinka mikään kirkko tänä päivänä voi väittää olevansa Kristuksen tosi kirkko, ellei siihen liity enkeleitä ja näkyjä – aivan kuten oli Kristuksen alkuperäisessä kirkossa, niin kuin Hänen rakennussuunnitelmassaan ilmoitetaan?”

On monia muitakin hedelmiä, jotka ovat yhtäpitäviä Kristuksen alkuperäisen kirkon kanssa:

Se oli lähetystyökirkko – apostoleja käskettiin sanoen ”menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” (Matt. 28:19). Tänä päivänä meillä on yli 80 000 lähetyssaarnaajaa, jotka toteuttavat sitä käskyä ja kantavat siitä tulevaa hedelmää.

Se oli moraalinen kirkko – suunnitelmassa meille opetetaan, että Kristuksen kirkon varhaisia pyhiä käskettiin pukeutumaan säädyllisesti ja pidättymään esiaviollisista suhteista. Kuinka monessa kirkossa paitsi opetetaan noita moraalisia mittapuita myös eletään niiden mukaan?

Kristuksen alkuperäinen kirkko oli perhekeskeinen kirkko. Aviomiehiä käskettiin rakastamaan vaimoaan ja olemaan uskollinen hänelle (ks. Ef. 5:23–25), lapsia käskettiin tottelemaan vanhempiaan (ks. Ef. 6:1) ja piispoja käskettiin pitämään hyvää huolta omasta perheestään (ks. 1. Tim. 3:4–5). Tänä päivänä meidän kirkkomme, kuten Kristuksen alkuperäinen kirkko, tunnetaan perhekeskeisenä kirkkona. Kristuksen kirkon hedelmät on huolella merkitty muistiin Raamatussa, ja ne vastaavat Kristuksen palautetun kirkon hedelmiä tänä päivänä.

Kristus perusti kirkkonsa maan päälle, mutta rakennussuunnitelman viimeinen sivu paljastaa, että sillä oli yhteys taivaaseen – nimittäin jumalallinen ilmoitus. Ilman tätä yhteyttä kirkko olisi vain ihmisten johtama organisaatio, jota johdettaisiin järjen voimalla. Profeetta Aamos julisti: ”Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille” (Aam. 3:7). Paavali vahvisti, että ilmoitus oli olennainen osa kirkkoa ja että sen oli tarkoitus olla jatkuvaa, sillä hän julisti: ”Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin” (2. Kor. 12:1; ks. myös Ap. t. 1:2).

Tämän perustavanlaatuisen opin mukaisesti Kristuksen kirkko tänä päivänä on yhteydessä taivaaseen jatkuvan ilmoituksen välityksellä. Kirkon tätä koskeva uskon julistus eli yhdeksäs uskonkappale kuuluu seuraavasti: ”Me uskomme kaiken, mitä Jumala on ilmoittanut, kaiken, mitä hän nykyään ilmoittaa, ja me uskomme, että hän ilmoittaa vielä monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita.”

Jos Kristuksen alkuperäisen kirkon suunnitelmaa vertaa jokaiseen kirkkoon maailmassa tänä päivänä, huomaa, että kohta kohdalta jokainen organisaatio, opetus, toimitus, hedelmä ja ilmoitus sopii ainoastaan yhteen kirkkoon – Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.

Jos joku suunnitelmaa tutkittuaan hylkää tämän kirkon, häneltä todennäköisesti romahtavat toiveet mistään muustakaan kirkosta, sillä hän tietää liian paljon. Hän on kuin Pietari, jolta Vapahtaja kysyi: ”Aiotteko tekin lähteä?” (Joh. 6:67.) Pietari antoi siihen vastauksen, joka tulisi kaivertaa jokaiseen sydämeen ja jota tulisi varjella jokaisessa kodissa: ”Kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68.)

Jos joku kääntyy pois kirkosta, niin minne hän voisi mennä saadakseen tietää palautetuista totuuksista kuten Jumalan luonteesta sellaisena kuin se pyhässä lehdossa tuotiin ilmi, evankeliumin saarnaamisesta kuolleille, kolmesta kirkkauden asteesta ja iankaikkisista perheistä? Minne hän voisi mennä saadakseen toimitukset, jotka pelastaisivat ja korottaisivat hänet? Minne hän voisi mennä saadakseen vaimonsa ja lapsensa sinetöidyiksi itseensä iankaikkisesti? Minne hän voisi mennä, kun hän haluaisi jollekulle perheenjäsenelle lohduttavan tai parantavan pappeuden siunauksen? Minne hän voisi mennä löytääkseen Jumalan profeetan? Hän etsisi turhaan niitä oppeja ja niitä toimituksia ja niitä voimia ja niitä profeettoja, sillä ne ovat ainoastaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa.

Kukaan ei voi saada itselleen profeetta Joseph Smithin välityksellä palautettuja oppeja ja toimituksia hyväksymättä Joseph Smithiä ja niiden taustalla olevaa historiaa. Ne ovat erottamattomia. Ne kulkevat käsi kädessä. Ei voi sanoa hedelmää hyväksi ja samalla väittää puuta huonoksi. Vapahtaja opetti tämän totuuden kauan sitten: ”Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä” (Matt. 7:18). Sen mukaisesti jos se opillinen hedelmä, jota olemme tänä iltana käsitelleet, on hyvää, niin se puu, josta se on peräisin – Joseph Smith ja näiden palautettujen totuuksien historiallinen tausta – on samalla tavoin hyvä. Yhtä ei voi olla ilman toista.

Vuosia sitten yleiskonferenssipuheissaan vanhin B. H. Roberts puhui Joseph Smithin saavutuksista ja sanoi sitten, aivan kuin puhuen Josephia arvosteleville: ”Tehkääpä sama! Tehkääpä sama, sanon minä, tai pysykää vaiti, kun hänen nimensä mainitaan.”⁷

Ne historialliset tai yhteiskunnalliset huolenaiheet, joita joillakuilla saattaa olla, väitetyt tieteelliset ristiriitaisuudet – ne ovat pikkujuttuja. Pääosassa ovat opit, toimitukset, pappeuden voima ja muut kirkkomme hedelmät, joista monia olemme tänä iltana käsitelleet. Jotkut saattavat silti sanoa: ”Uskon tähän kaikkeen, mutta kuinka suhtaudun arvostelijoihin ja heidän yksityiskohtaisiin kysymyksiinsä?”

Asianajaja tietää, että kun syyttäjä on esittänyt avaintodistajansa, tapaus on esitetty vastaajan kannalta mahdollisimman huonossa valossa. Joku kerkeänä tuomitsemaan voisi sillä hetkellä päätellä, että vastaaja on syyllinen. Mutta sitten oikeussalissa tapahtuu mielenkiintoinen ilmiö. Puolustus aloittaa tämän saman todistajan ristikuulustelun, ja usein tapahtuu seuraavaa: Todistajan ehdottoman varmat vastaukset alkavat hapertua ristikuulustelun paineissa. Todistajalla, joka vaikutti niin luotettavalta, on nyt epäjohdonmukaisuuksia ja kenties jopa silmiinpistäviä aukkoja muistikuvissaan tapahtuneesta. Todistajan vuorenvarmalta näyttänyt kertomus alkaa halkeilla ja murentua jokaisen uuden kysymyksen myötä. Todistaja kykeni selviytymään puolellaan olevan syyttäjän helpoista kysymyksistä, mutta kun vastapuolen vaikeat kysymykset tulivat, hän ei pystynytkään kestämään niiden läpitunkevuutta tai tutkivaa sävyä. Ristikuulustelun päätyttyä todistaja on menettänyt suuren osan uskottavuudestaan. Tarkkailija, joka oli aiemmin ollut valmis ”hirttämään” vastaajan, näkee nyt uusin silmin täydellisen viattoman ihmisen.

Samalla tavoin jotkut arvostelijat laukovat kirkkoa vastaan yksipuolisia kysymyksiä, joiden tarkoituksena on asettaa kirkko mahdollisimman huonoon valoon. Mutta kysymyksiä voi esittää kumpikin osapuoli.⁸ Syyttäjän avaintodistajat eivät ole turvassa ristikuulustelulta, eivät myöskään kirkon rajuimmat arvostelijat. En ole koskaan tavannut yhtäkään panettelijaa, joka osaisi ”ristikuulustelussa” antaa minulle tyydyttäviä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

Ensiksi, kuinka Joseph Smith osasi palauttaa Raamatussa olevat opit ja toimitukset, kuten opin kuolevaisuutta edeltävästä olemassaolosta, Jumalan todellisesta luonteesta, evankeliumin saarnaamisesta kuolleille, kasteista kuolleiden puolesta ja monista muista, joita tänä iltana on käsitelty, kun sellaisia oppeja ja toimituksia ei opetettu muissa hänen aikakautensa kirkoissa? Miksi Joseph Smith oli ainoa, joka löysi ja palautti ne? Vaikka häntä pidettäisiinkin teologisena nerona, niin eikö Vapahtajan palvelutyön jälkeisen 1 800 vuoden aikana ollut ketään toista sellaista neroa, joka olisi osannut tehdä saman?

Toiseksi, jos tämä kirkko ei ole Kristuksen kirkko, niin miksi tässä kirkossa on samat hedelmät kuin Kristuksen alkuperäisessä kirkossa, nimittäin ihmeitä ja Hengen lahjoja, jatkuvaa ilmoitusta apostoleilta ja profeetoilta, enkeleitä ja näkyjä, terve kansa, moraalinen kansa, lähetystyöhenkinen kansa sekä kansa, joka on erittäin perhekeskeinen? Eikö Vapahtaja esittänyt keinon koetella totuutta: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät”? (Matt. 7:20.)

Varmasti ristikuulustelussa voitaisiin esittää monia muitakin kysymyksiä. Tietyt kysymykset voittavat kuitenkin ylivoimaisesti kaikki muut – pohjimmiltaan ne muodostavat asian ytimen. Riittänee, kun sanon, että totuuden selville saamiseksi jotkin kysymykset ovat yksinkertaisesti tärkeämpiä kuin toiset. Jos tulette tietämään, että Joseph Smith palautti ne raamatulliset opetukset ja toimitukset, joita tänä iltana on käsitelty, jos tulette tietämään, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa on samat hedelmät kuin Kristuksen alkuperäisessä kirkossa tai jos tulette tietämään, että Mormonin kirjalla on jumalallinen alkuperä, niin silloin te tiedätte, että Joseph Smith on profeetta. Ja jos Joseph Smith on profeetta, niin tämä on ainoa tosi ja elävä kirkko koko maan päällä. Silloin kaikki muut kysymykset kalpenevat tämän tiedon rinnalla. Se on kuin Korkeimman oikeuden päätös asiassa. Kaikki alempien tuomioistuinten vastakkaiset päätökset menettävät merkityksensä. Samalla tavoin kaikki arvostelijoiden kysymykset – olivatpa ne kuinka tutkivia, hämmentäviä tai viihdyttäviä hyvänsä – menettävät merkityksensä totuuden yhtälössä. Miksi? Koska olette jo saaneet vastauksen niihin avainkysymyksiin – tärkeimpiin kysymyksiin, kaiken ylittäviin kysymyksiin – jotka ovat totuuden tietämisen peruspilareita.

Riittänee, kun sanon, että pystyn kyllä hyväksymään inhimillisiä puutteita, myös Jumalan profeetoissa – se on ihan normaalia kuolevaisten ihmisten keskuudessa. Pystyn hyväksymään oletettuja tieteellisiä löydöksiä, jotka ovat ristiriidassa Mormonin kirjan kanssa – totuus niistä selviää aikanaan. Ja pystyn hyväksymään jotkin näennäiset historialliset kummallisuudet – ne ovat vähäpätöisiä koko totuuden näkymässä. Mutta en voi elää ilman Joseph Smithin palauttamia opillisia totuuksia ja toimituksia, en voi elää ilman perhettäni siunaavaa Jumalan pappeutta, enkä voi elää ilman tietoa siitä, että vaimoni ja lapseni on sinetöity minuun iankaikkisesti. Juuri se valinta meillä on edessämme – toisaalta muutama vastausta vailla oleva kysymys ja toisaalta suuri joukko varmoja oppeja sekä Jumalan voima. Ja minusta – ja toivon, että teistäkin – vastaus on helppo ja järjenmukainen.

Minä todistan, että kirkko, jota te jonakin päivänä johdatte, on nimetty Kristuksen mukaan, koska sillä on Hänen hyväksymänsä organisaatio, Hänen opetuksensa, Hänen toimituksensa, Hänen voimansa, Hänen hedelmänsä ja Hänen jatkuva ilmoituksensa. Niihin kaikkiin viitataan Hänen jumalallisessa rakennussuunnitelmassaan. Toivon, että meillä on hengelliset silmät, joilla näemme tuon rakennussuunnitelman ja Kristuksen nykyisen palautetun kirkon välisen vastaavuussuhteen, sillä se on yksi Jumalan vakuuttavista todistuksista meille. Tästä todistan ja tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

© 2014 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 9/13. Hyväksytty käännettäväksi: 9/13. Alkuperäisjulkaisun nimi: What Is the Blueprint of Christ’s Church? Finnish. PD50051805 130