Antelias
Eikö olekin ihmeellinen etuoikeus nauttia tästä kauniista illasta rakkaan profeettamme, presidentti Thomas S. Monsonin seurassa?
Joulu on harvinaislaatuinen vuodenaika – silloin näemme muut uusin silmin, silloin avaamme sydämemme hieman enemmän ympärillämme olevalle kauneudelle ja osoitamme muita kohtaan hieman enemmän ystävällisyyttä ja myötätuntoa.
Me aikuiset – jos olemme onnekkaita – pystymme aina silloin tällöin hetkellisesti näkemään pilkahduksen siitä, miltä tuntuu olla lapsi jälleen kerran.
Ajatus siitä, että joku meille rakas tekee meitä varten jotakin erityistä – ja innostuksemme siitä erityisestä, jota me suunnittelemme heitä varten – lämmittää sydäntämme ja täyttää meidät rakkaudella ja odotuksella. Kun tähän lisää välkehtivät valot, ihastuttavat koristeet, Kristuksen syntymän taivaalliset näkymät, niin ei ihme, että joulu on niin rakas vuodenaika.
Ja sitten on tietysti musiikki. Mikään ei tähdennä joulunajan syvää merkitystä ja lempeää henkeä samalla tavoin kuin joululaulu. Joulussa on jotakin sellaista, mikä saa aikaan loistavaa musiikkia, olivatpa melodiat iloisia, mietteliäitä tai haikeita. Nämä ihmeelliset joulun soinnut kohottavat mielialaamme ja muistuttavat meitä siitä, miksi me riemuitsemme.
Tänään olemme mitä onnekkaimpia, kun meillä on mahdollisuus kuulla Temppeliaukion orkesterin ja Mormonien tabernaakkelikuoron esittämää taivaallista musiikkia.
Tämän ryhmän esittämä musiikki on niin ylimaallista, että kuvittelen mielelläni, että taivaan enkelit käyvät toisinaan kuuntelemassa ja jopa laulamassa mukana.
Carol of the Bells
Kuoro lauloi juuri yhden kauneimmista koskaan sävelletyistä joulusävelmistä, lumoavan laulun nimeltä ”Carol of the Bells”, joka esitettiin Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran vuonna 1921.
Alun perin se ei ollut ollenkaan joululaulu. Se perustuu vuosisatoja vanhaan ukrainalaiseen kansanlauluun nimeltä ”Štšedryk”, joka on usein käännetty nimityksellä ”Antelias”.
Ukrainalaisilla perheillä on ollut tapana laulaa tätä laulua uuden vuoden alkaessa. Alkuperäisessä sanoituksessa kerrotaan pääskysestä, joka lentää erään perheen kotiin ja ennustaa ihmeellisestä hyvästä onnesta, joka odottaa heitä tulevana vuonna.1
Pidän tämän kertomuksen tunnelmasta.
Rakastan sen sanomaa toivosta ja myönteisyydestä.
Eikö se ole joulun sanoma? Silloinkin kun maailma saattaa näyttää varsin synkältä – kun asiat eivät suju oikein, kun sydämemme pakahtuu pettymyksistä ja huolista, jopa surun ja murheen keskellä – me laulamme ”riemuitse, maa” ja ”maan päällä rauha”2 Kristuksen ansiosta, joka tuli ”[loistamaan] pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville”3.
Anteliaisuuden aikaa
Kuinka sopivaa siten onkaan, että rakas joululaulu, jonka juuri kuulimme, on alkuperäiseltä nimeltään ”Antelias”. Jouluhan on anteliaisuuden aikaa.
Sen hengen innoittamina käytämme toisinaan tuntikausia etsien täydellistä lahjaa annettavaksi ystävillemme ja sukulaisillemme. Etsimme tapoja olla avuliaampia ja iloisempia. Tunnemme innoitusta viettää hieman enemmän aikaa niiden kanssa, joita rakastamme. Tulemme tietoisemmiksi avun tarpeessa olevista ja pyrimme usein auttamaan heitä anteliaammin. Kaikki tämä on epätäydellistä mutta sydämestämme lähtevää kaikua Vapahtajamme anteliaisuudesta, Hänen, jonka syntymää me pyrimme kunnioittamaan.
Mutta me kaikki tiedämme, että liian usein joulun henki voi jäädä jouluostosten, laskujen ja tiiviiden aikataulujen kiihkeän tahdin ja paineiden varjoon tai hukkua niiden sekaan.
En halua kannustaa peikko Grinchin kaltaisiin joulun vastaisiin toimiin. Saanen sanoa, että jotkin mieluisimmista muistoistani liittyvät siihen, että lahjoja annetaan ja saadaan, hukutaan ihmisvilinään sekä osallistutaan pieniin ja suuriin riemullisiin tapahtumiin, jotka tuovat ihmisiä yhteen tähän aikaan vuodesta.
On tosiaan monia syitä, joiden vuoksi nauttia näistä asioista. Mutta tietenkin on paljon muutakin.
Sen vuoksi kutsun meitä jokaista löytämään tänä joulunaikana sielumme hiljaisuudessa hetken, jolloin tunnustamme ja ilmaisemme sydämellistä kiitollisuutta ”Anteliaalle”.
Miettikäämme taivaallisen Isämme myötätuntoista, rakastavaa ja rajatonta armoa.
Kun ostamme lahjoja – kun annamme ja saamme niitä – niin varatkaamme myös aikaa siihen, että mietimme hiljaa niitä runsaita lahjoja, joita Jumala on vuodattanut meille lapsilleen.
Kiitollisuuden lahja
Luulen, että ihmisille on luontaista pitää asioita itsestään selvinä – niitäkin, jotka ovat hyvin arvokkaita. Tämä on yksi niistä asioista, joita opimme kertomuksesta kymmenestä spitaalisesta Jeesuksen aikana. Nämä kärsivät spitaaliset olivat sairastuneet musertavaan sairauteen, joka erotti heidät ystävien, perheen ja itse elämän luota. He anoivat parantumista Jumalan Pojalta, ja Hän soi sen heille.
Kuten tiedätte, tämän loistavan ihmeen jälkeen yhdeksän spitaalista meni menojaan riemuiten hyvästä onnestaan.
Vain yksi palasi.
Vain yksi kymmenestä malttoi ilmaista kiitollisuutta. Vain yksi niistä kymmenestä ”huomattuaan parantuneensa – – kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä.”4
Puhtaan kiitollisuuden näin nöyrät ilmaukset saattavat tuntua nykyään aivan yhtä harvinaisilta kuin ne olivat tässä kertomuksessa. Mutta kun niitä esiintyy, ne koskettavat sydäntämme ja innoittavat meitä laskemaan omia siunauksiamme.
Yksi esimerkki, josta olen kuullut, liittyy erääseen mieheen, joka asuu Afrikassa. Vammansa vuoksi tämä mies ei ollut koskaan pystynyt kävelemään. Hänen täytyi viettää suurin osa ajastaan vanhempiensa kodissa. Hän ei voinut tehdä työtä, hän ei voinut mennä viettämään aikaa ystäviensä kanssa, hän ei voinut tehdä niitä yksinkertaisiakaan asioita, joita me pidämme niin usein itsestään selvinä.
Sitten hän kuuli jotakin merkittävää! Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oli tuomassa pyörätuoleja erääseen tapahtumaan melko lähelle hänen kotiaan!
Hän pyysi erästä ystävää viemään hänet tapahtumaan, ja siellä hän katseli, kun kymmeniä vammaisia miehiä, naisia ja lapsia nostettiin uusiin kiiltäviin pyörätuoleihin.
Voi, miten hän halusikaan istua yhteen sellaiseen pyörätuoliin! Kuinka hänen elämänsä muuttuisikaan hetkellisesti, jos hän pystyisi liikkumaan omin voimin!
Hän odotti jonossa, kunnes viimein tuli hänen vuoronsa.
Kaksi miestä nosti hänet pyörätuoliin, ja ensimmäistä kertaa elämässään hän pystyi liikkumaan vapaasti!
Alkuun hän liikkui epäröiden. Mutta kun hän sai tuntumaa pyörätuoliin, hän liikkui rohkeammin.
Hän kääntyi, pyörähteli ja pyrähteli. Hän vilkutti innokkaasti molemmin käsin viilettäessään ystävänsä ohitse.
Hän aivan kiisi!
Hänen kasvoiltaan loisti ilo.
Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin rullasi hitaasti pyörätuolin muiden luo ja tyynen alistunut ilme kasvoillaan valmistautui autettavaksi pois pyörätuolista.
”Mitä sinä teet?” hänen ystävänsä kysyi.
Mies hymyili ja kohautti olkapäitään. ”Nyt on jonkun muun vuoro”, hän sanoi.
Kirkon humanitaarisen avun lähetyssaarnaaja polvistui hänen viereensä ja sanoi: ”Tämä pyörätuoli on sinun.”
Mies ei ollut uskoa sitä. Hän oli olettanut, että tässä tapahtumassa oli vain tarkoitus näyttää, miltä tuntui kulkea pyörätuolissa.
”Onko se oikeasti minun?” hän kysyi.
”Kyllä.”
”Mutta minulla ei ole rahaa.”
”Se on sinun. Se on lahja ihmisiltä, jotka rakastavat sinua.”
Kun tämä nöyrä mies viimein ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, hän katsoi ystäväänsä.
Hän katsoi lähetyssaarnaajaa.
Hän yritti pidätellä kyyneliä, mutta ei onnistunut. Ja itkiessään hän nauroi siitä puhtaasta ilosta, jota hän tunsi.
Hänen ystävänsä ja lähetyssaarnaaja itkivät hänen kanssaan.
”Kiitos”, hän sanoi kuiskaten.
Hän halasi kumpaakin, asettui pyörätuoliinsa ja riemusta kiljahtaen lähti jälleen matkaan leveästi hymyillen.
”Minä osaan lentää!” hän huusi viilettäessään jalkakäytävää edestakaisin.
Tämä mies ymmärsi, mitä on kiitollisuus.
Jumalan armo
Olemmeko me koskaan tunteneet yhtä puhdasta, rajatonta kiitollisuutta? Rukoilen, että tänä joulunaikana ja läpi vuoden muistamme Anteliaan – meidän Jumalamme, Isämme, rakkaan Paimenemme ja Neuvonantajamme.
Sillä Hän on suuri Lahjanantaja!
Hän on Antelias!
Kun me Hänen lapsensa pyydämme leipää, Hän ei anna meille kiveä.5 Sen sijaan Hän suo meille niin taivaallisia ja kallisarvoisia lahjoja, ettemme pysty niitä täysin ymmärtämään emmekä edes kuvittelemaan. Hän antaa meille
-
rauhan
-
ilon
-
yltäkylläisyyden
-
varjelusta
-
elintarpeita
-
suopeutta
-
toivon
-
luottamusta
-
rakkautta
-
pelastuksen
-
iankaikkisen elämän.
Tänä joulunaikana me juhlimme lahjoista kaikkein suurinta, sitä, jonka ansiosta kaikki muut lahjat ovat mahdollisia – Betlehemin lapsen syntymää. Hänen ansiostaan ”hauta ei saa voittoa, ja kuoleman pistin on nielty Kristuksessa. Hän on maailman valo ja elämä, eli valo, joka on loputon, jota ei voida milloinkaan pimentää.”6
Kiitän iloiten Jumalaa Hänen anteliaisuudestaan.
Hän pelastaa meidät yksinäisyydestä, tyhjyydestä ja kelvottomuudesta.
Hän avaa meidän silmämme ja korvamme. Hän muuttaa pimeyden valoksi, murheen toivoksi ja yksinäisyyden rakkaudeksi.
Hän vapauttaa meidät orjuuden ja itsekkyyden täyttämästä menneisyydestä sekä avaa tien tarkoituksen täyteiseen nykyisyyteen ja tulevaan täyttymykseen.
Häntä me palvelemme.
Hän on meidän Jumalamme.
Hän on Antelias.
Hän rakastaa lapsiaan niin täydellisesti, että Hän uhrasi ainoan Poikansa, jotta kaikki, jotka seuraavat Häntä, eivät joutuisi kadotukseen vaan saisivat iankaikkisen elämän.7
Jeesuksen Kristuksen ansiosta meidän ei tarvitse koskaan enää tuntea olevamme muukalaisia. Me nousemme joukossa uskollisten, kun Hän palaa! Ja Hänen täydellisen elämänsä ja iankaikkisen uhrinsa ansiosta me voimme jonakin päivänä seistä taivaan enkelten rinnalla ja saada iankaikkisen lahjan.8
Muistakaamme tänä joulunaikana antelias taivaallinen Isämme ja antakaamme syvällinen ja sydämellinen kiitos kaikkivaltiaalle Jumalallemme, joka on antanut kaikille lapsilleen rajattomia mahdollisuuksia. Tämä on nöyrä ja vilpitön rukoukseni sekä sydämen pohjasta kumpuava siunaukseni kaikille tänä joulunaikana ja aina. Rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.