17:31

Näe yksilö

Lori Newbold

johtaja, koulutuspalvelut

Seminaarien ja uskontoinstituuttien vuosittainen koulutuslähetys • 13. kesäkuuta 2017

Olen kiitollinen mahdollisuudesta olla täällä tänään ja ilmaista rakkauteni Vapahtajaa, teitä sekä niitä nuoria ja nuoria aikuisia kohtaan, joita meillä on etuoikeus palvella.

Muistan sen voimallisen todistuksen, jonka sain Pyhältä Hengeltä, kun ensi kertaa luin presidentti Boyd K. Packerin seuraavat sanat: ”Uskon, että siinä määrin kuin toimitte teillä olevan haasteen ja tehtävän mukaan, Kristuksen kuva tosiaan uurretaan kasvoihinne. Ja käytännöllisesti katsoen siinä luokkahuoneessa sillä hetkellä ja siinä ilmauksessa ja sillä innoituksella te olette Hän ja Hän on te.”¹ Ajatus siitä, että minulla on etuoikeus edustaa Vapahtajaa vastuullisissa tehtävissäni, on ollut kannustavana toiveena ja ohjaavana totuutena koko urani ajan seminaareissa ja instituuteissa.

Viimeisimmässä illassa johtavan auktoriteetin seurassa vanhin Gong opetti meille, että yksi asia, joka teki Vapahtajasta täydellisen opettajan, oli Hänen kykynsä opettaa samanaikaisesti 5 000:ta joukkona ja yksilöinä. Hän sanoi: ”Se on ihme, jota me opettajat tavoittelemme – opettaa koko luokkaamme ja jokaista henkilöä luokassa. Se edellyttää, että huomioimme 5 000 paitsi joukkona myös yksilöinä. Se tarkoittaa yleisten huolenaiheiden ja yksilöllisten tarpeiden käsittelemistä.”² Oletteko koskaan miettineet, kuinka Vapahtaja pystyi siihen?

Haluan kertoa erään kokemuksen, joka minulla oli toisena opetusvuotenani, jolloin Herra opetti minua auttamalla minua näkemään, mitä tarkoittaa se, että edustaa Häntä luokassa. Yhdessä luokassani minulla oli eräs nuori mies, suunnilleen 15-vuotias. Muutaman ensimmäisen päivän kuluessa tiesin, ettei minulla olisi kärsivällisyyttä tätä kullannuppua kohtaan, ja tunsin, että lukukaudesta tulisi pitkä yrittäessäni käyttää lahjaa, jota minulla ei ollut. Rukoilin kykyä rakastaa häntä ja kaikkia oppilaitani.

Oppikurssin toisella viikolla, kun tämä nuori mies nousi pitämään hengellistä ajatusta ja kertoi hieman enemmän omasta elämästään, minulle suotiin lahja nähdä hänet kuten Herra näkee, ja välittömästi tunsin rakkauteni häntä kohtaan lisääntyvän. Hän kertoi, että hänen vanhempansa olivat eroamassa ja että hänen äitinsä oli paitsi jättänyt kirkon, myös taisteli kirkkoa vastaan. Hänen tätä kertoessaan näin hänen kasvoillaan hänen tuntemansa syvän murheen ja hämmennyksen. Rehellisesti sanottuna en muista hänen esittämäänsä hengellistä ajatusta, mutta muistan, mitä Pyhä Henki opetti minulle. Mieleeni tuli ajatus: ”Riisu kenkäsi, koska aion suoda sinulle pääsyn erään ihmisen sydämeen. Luotan siihen, että olet uskollisen naisen vaikutuksena tämän nuoren miehen elämässä, ja sinun pitää rakastaa häntä kuten minä rakastan häntä.” Siitä hetkestä alkaen muutuin. Sydämeni muuttui. Näin hänet – todella näin hänet – Jumalan poikana, jolla on jumalallisia mahdollisuuksia, hengellisiä lahjoja ja paljon annettavaa luokassamme. Hänen käyttäytymisensä ei muuttunut paljoakaan sinä lukukautena, mutta minä muutuin. Ja sen muutoksen myötä meillä oli ihmeellisiä kokemuksia yhdessä. Olen ikuisesti kiitollinen tästä nuoresta miehestä ja Herran minulle antamasta mahdollisuudesta kokea sydämenmuutos ja näkemyksen muutos.

Ihmettelen jatkuvasti taivaallisen Isämme kykyä paitsi tuntea myös täyttää jokaisen yksilön tarpeet. Tiedän, että Hän näkee, ymmärtää ja tuntee minut täydellisesti. Ja sen lisäksi Hän rakastaa minua täydellisesti. Tiedän myös, että Hän näkee minut yksilönä, jolla on jumalallisia mahdollisuuksia, ja Hän tietää, että Hänen avullaan minusta voi tulla Hänen kaltaisensa. Tiedän, että Hän uskoo samoin teistä jokaisesta sekä jokaisesta nuoresta miehestä ja naisesta, joka tulee oppitunneillemme. Hän näkee heidät täydellisesti ja haluaa pelastaa heistä jokaisen. Hän näkee heidän ulkomuotoaan ja käyttäytymistään edemmäs ja päättää keskittyä heidän jumalallisiin ominaisuuksiinsa ja vahvuuksiinsa. Ja Hän odottaa meidän opettajien tekevän samoin.

Tänä vuonna otamme käyttöön uuden tavoitteen nimeltä ”Näe yksilö”. Tämä tavoite keskittyy siihen, että jokainen meistä omaksuu Kristuksen kaltaisen kyvyn nähdä jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet, vahvuudet ja jumalalliset mahdollisuudet. Toiveenamme on, että jokainen meistä omaksuu Kristuksen kaltaisen kyvyn tai syventää tätä kykyä nähdä luokittelua ja ulkoista olemusta edemmäs sekä oppii näkemään jokaisen oppilaan ainutlaatuisena yksilönä, jolla on jumalalliset mahdollisuudet, ja kohtelee häntä sen mukaisesti.

Jokainen oppilas tulee oppitunneillemme yksilöllisine olosuhteineen, tarpeineen ja haasteineen, jotka vaikuttavat hänen oppimiskokemukseensa. On tärkeää muistaa, että seminaari tai instituutti on vain osa kunkin oppilaan elämää – hyvin tärkeä osa, mutta silti vain osa. Oppimistavat, kulttuuriin liittyvät erot, vammaisuus, riippuvuus sekä menetys ja murhe ovat vain muutamia niistä tekijöistä, jotka voisivat vaikuttaa oppilaan oppimiskokemukseen. Olosuhteet ja luokittelut eivät määrittele oppilaitamme vaan antavat meille mahdollisuuden nähdä heidät ja rakastaa heitä kuten Vapahtaja. Meillä on pyhä etuoikeus ja vastuu tehdä enemmän auttaaksemme niitä, joiden taakat ovat raskaita ja jotka tulevat oppitunnille etsien kiihkeästi sitä toivoa, jonka koko ihmiskunnan Vapahtaja antaa.

Pohtiessani tätä pyhää vastuuta nähdä yksilö olen oppinut paljon apostoli Paavalin opetusten pohjalta luvussa 1. Kor. 12. Haluaisin kertoa kolme asiaa, jotka olen oppinut tutkimalla tätä lukua.

Opetus 1: Paavali aloittaa opetuksensa Kristuksen ruumiista ja jokaisen jäsenen arvosta puhumalla hengellisistä lahjoista. Kun tutkin jakeita 1–11, en voinut olla miettimättä, onko yksi ratkaisu yksilöiden näkemiseen Vapahtajan tavalla se, että ensin huomaa, että heillä on lahjoja ja vahvuuksia, jotka pitää nähdä ja hyödyntää. Kun näemme oppilaat tällä tavoin, me huomaamme heidän vahvuutensa ja hyödynnämme niitä sen sijaan että keskittyisimme puutteisiin tai epämieluisiin käyttäytymistapoihin. Oppilaan käyttäytyminen ei aina kuvasta oikealla tavalla hänen arvoaan. Yksi yksinkertainen taito, jonka opettaja voi omaksua, on pysähtyä ennen kuin reagoi oppilaan kommenttiin tai käyttäytymiseen ja sitten miettiä kahta tai kolmea mahdollista syytä, ”miksi” oppilas saattaa vastata tai toimia tällä tavoin. Näin opettaja voi välttää sen, että toimisi impulsiivisesti, ja voi huomata paremmin oppilaan hengelliset lahjat.

Pyrkiessämme muistamaan jokaisen oppilaan jumalalliset mahdollisuudet meidän täytyy myös huomata, että olosuhteet tai vammaisuus saattavat hankaloittaa heidän haluaan tai kykyään oppia. Tämä edellyttää sitä, että me luomme huolellisemmin oppimiskokemuksia, jotka kutsuvat ja innoittavat yksilöitä käyttämään tahdonvapautta niin, että he hyödyntävät oppimisprosessissa hengellisiä lahjojaan. Tämä prosessi ei ole helppo, mutta kun etsimme Herran apua, Hän auttaa meitä tietämään, kuinka voimme tavoittaa Hänen lapsensa.

Minulla oli yhden oppilaani kanssa kokemus, jonka avulla opin, miten arvokasta on huomata oppilaissani hengellisiä lahjoja. Tämä oppilas ei ollut innokas lukemaan oppitunneilla eikä oppituntien ulkopuolella. Hän oli hyvin lahjakas musiikissa, ja kun rukoilin, kuinka voisin tavoittaa hänet, Herran vastaus oli jotakin, mitä en ollut kokeillut koskaan aiemmin. Annoin tälle oppilaalle oppiaiheaikataulun ja pyysin häntä etsimään jokaiselle oppitunnille laulun, jonka voisi soittaa luokassa ja joka auttaisi yhden totuuden opettamisessa siitä pyhien kirjoitusten lukualueesta. Tämä vaati häntä lukemaan oppituntien ulkopuolella, jotta hän voisi panna merkille totuuksia voidakseen löytää sopivan laulun. Tämän ansiosta hän sai myös tilaisuuden todistaa oppitunnilla siitä, mitä hän oli oppinut valmistautuessaan. Muutaman viikon kuluessa näin, kuinka tämän oppilaan rakkaus Vapahtajaa kohtaan kasvoi ja hänen osallistumisensa oppitunneilla kehittyi. Tällä hetkellä hän palvelee kokoaikaisena lähetyssaarnaajana, joka paitsi lukee pyhiä kirjoituksia myös opettaa niiden pohjalta sekä jakaa todistuksen lahjaansa musiikin välityksellä.

Opetus 2: Paavali tähdentää, että ruumiin jokainen jäsen on arvokas. Jakeissa 14–18 hän opettaa meitä:

”Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista.

Vaikka jalka sanoisi: ’Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen.

Ja jos korva sanoisi: ’Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen’, se silti kuuluu ruumiiseen.

Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia?

Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi.”

Pidän kovasti tästä kuvakielestä, jossa ruumiinosat täyttävät erilaisia mutta tarpeellisia tehtäviä. Käsi ei voi korvata jalkaa. Korva ei voi korvata silmää. Jokaisella on ainutlaatuinen ja tärkeä tehtävä, ja jokainen antaa oman panoksensa eri tavoin. Jokainen on välttämätön ruumiille, jotta se toimisi täydellä teholla.

Vanhin Holland käytti toisenlaista vertausta opettaessaan tätä samaa totuutta: ”Jumalalliseen suunnitelmaan kuuluu, etteivät kaikki äänet Jumalan kuorossa ole samanlaisia. Tarvitaan vaihtelua – sopraanoja ja alttoja, baritoneja ja bassoja – jotta musiikki olisi täyteläistä. – – Kun väheksymme omaa ainutlaatuisuuttamme tai yritämme mukautua keksittyihin stereotypioihin – – me menetämme sävyjen ja sointien rikkauden, joka oli Jumalan tarkoituksena Hänen luodessaan monimuotoisen maailman.”³

Jotta auttaisimme tehokkaasti jokaista oppilasta kokemaan ”kääntymyksen – –, kun he ovat meidän kanssamme”⁴, meidän täytyy uskoa, että jokainen oppilas on arvokas, ja toimia sen mukaisesti. Näiden totuuksien valossa kehotan teitä jokaista esittämään itsellenne nämä kaksi kysymystä: Ensiksikin: ”Uskonko vilpittömästi, että jokainen oppilaani on arvokas ja että hänestä voi tulla oman panoksensa antava jäsen?” Toiseksi: ”Kuvastavatko tekoni tätä uskoa?”

Rukoilen, että Herra auttaa meitä niin, että tämä usko ohjaisi meitä enemmän.

Opetus 3: Paavali opettaa, että meidän tulee huolehtia samalla tavalla jokaisesta jäsenestä. Hän sanoo: ”Jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat [samalla tavalla] toinen toisestaan.”⁵

Tämä oli minulle voimallinen itsetutkistelun jae: Huolehdinko minä samalla tavalla jokaisesta oppilaasta? Keskitynkö enemmän oppilaisiin, jotka näyttävät antavan oman panoksensa ilmiselvin tavoin? Onko minun helpompi rakastaa niitä, jotka viittaavat, joilla on pyhät kirjoitukset aina esillä, jotka ovat valmiita lausumaan todistuksen ja esittämään merkityksellisiä huomioita? Onko minun helpompi osoittaa rakkautta ja huomiota niille, jotka rakastavat minua, jotka rakastavat oppitunteja, jotka tulevat ajoissa ja ovat poissa oppitunneilta vain ollessaan vakavasti sairaana? Huomaavatko muut oppilaat, kun en huolehdi ”samalla tavalla” jokaisesta oppilaasta? Ja kuinka se vaikuttaa rakkauden, kunnioituksen ja tarkoituksen ilmapiiriin luokassani? On todennäköisempää, että oppilaat näkevät toisensa ja kohtelevat toisiaan kuten Vapahtaja, kun jokainen meistä on heille esimerkkinä tästä.

Kun pyrimme opettaessamme edustamaan Vapahtajaa ja omaksumaan kyvyn nähdä kuten Hän näkee, meidän täytyy muistaa, että 1) kaikilla on hengellisiä lahjoja, joilla voi antaa oma panoksensa, 2) jokainen jäsen on arvokas ja 3) meidän tulee huolehtia ”samalla tavalla” jokaisesta jäsenestä.

Haluaisin kertoa vielä yhden ajatuksen, jonka olen oppinut pohtiessani tämän tavoitteen tarpeellisuutta. Meidän aikanamme vastustaja ”kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä”⁶. Koska hän on suuri identiteettivaras, hän pyrkii jatkuvasti ryöstämään yksilöiltä jumalallisen identiteetin ja yhteyden taivaaseen. Meidän täytyy omaksua kyky nähdä, kuten Vapahtaja näkee, jotta voimme auttaa muita ymmärtämään jumalalliset mahdollisuutensa ja olemaan uskollisia Herralle hämmentävässä maailmassa, joka sanoo ”pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi.”⁷

Yksi suuri pyhien kirjoitusten sankarittareni, joka on hyvin kauniilla tavalla mallina tästä kyvystä, on Abigail. Vanhassa testamentissa hänen kuvaillaan olevan ”viisas ja kaunis”⁸. Hän on naimisissa Nabalin kanssa, joka on ”tyly ja karkea”⁹. Kun Nabal loukkaa Daavidia ja kieltäytyy auttamasta häntä, Daavid kokoaa miehensä tarkoituksenaan surmata Nabal ja tämän väki. Kun Nabalin palvelijat kertovat Abigailille uhkaavasta vaarasta, tämä kokoaa heti tarvikkeita ja lähtee tapaamaan Daavidia.

Kohdatessaan Daavidin Abigail kumartuu hänen edessään ja mallina Kristuksesta ottaa vastuun rikkomuksesta, johon hän ei ole syyllistynyt, ja hän anoo Daavidilta anteeksiantoa.¹⁰ Mitä sellaista Abigail näkee Nabalissa, mikä kannustaa häntä puolustamaan tätä?

Mitä sellaista Abigail näkee Daavidissa, mikä saa hänet sanomaan: ”Suo anteeksi palvelijasi rohkeus! Mutta Herra on totisesti antava sinun sukusi säilyä, sillä sinä käyt Herran sotaa, eikä mikään paha satu sinuun koko elinaikanasi”?¹¹

Miksi Abigail päätti niin ratkaisevana hetkenä muistuttaa Daavidia siitä, kuka tämä oli ja mitä Herra oli luvannut? Mikä vaikutus oli hänen uskon teollaan?

Pidän kovasti Daavidin vastauksesta hänelle:

”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka lähetti sinut tänään minua vastaan!

Siunattu olkoon sinun älysi ja ole siunattu sinä itsekin, kun varjelit minua tekemästä tänään veritekoa etkä antanut minun kostaa omin käsin.”¹²

Uskon, että sinä hetkenä – kuten presidentti Packerin lupaus muistuttaa – Kristuksen kuva uurrettiin Abigailin kasvoihin. ”Ja käytännöllisesti katsoen siinä luokkahuoneessa sillä hetkellä ja siinä ilmauksessa ja sillä innoituksella [Abigail oli Hän ja Hän oli Abigail].”¹³

Todistan, että meillä on samanlainen mahdollisuus nähdä muut kuten Hän näkee heidät ja auttaa heitä näkemään sisimmässään piilevä jumalallisuus.

Sanat eivät pysty ilmaisemaan sitä rakkautta ja kiitollisuutta, jota tunnen niitä kohtaan, jotka ovat minun elämässäni olleet esimerkkinä tästä Kristuksen kaltaisesta ominaisuudesta. Ensiksi ja ennen kaikkea enkelimäinen äitini on aina nähnyt minut sellaisena, jolla on jumalallisia mahdollisuuksia ja hengellisiä lahjoja. Hän on aina nähnyt minut oman panokseni antajana – silloinkin kun en ole toiminut sellaisena – ja on uupumatta pyrkinyt auttamaan minua kehittämään niitä mahdollisuuksia. Minulla on ollut pappeusjohtajia, jotka ovat tuoneet toivoa elämääni välittämällä taivaallisen Isän rakkautta minua kohtaan ja muistuttamalla minua arvostani. Omat seminaarin- ja instituutinopettajani – joista monet katsovat tätä tänään – ovat nähneet minussa jotakin, mitä en ole itse pystynyt näkemään. Ammattiuraani ovat ihanalla tavalla rikastaneet miehet ja naiset, jotka ovat kohottaneet minua ja ohjanneet minua Vapahtajan luokse olemalla esimerkkinä yksilön näkemisestä.

Olen iankaikkisesti kiitollinen niistä tavoista, joilla Herra osoittaa minulle jatkuvasti, että Hän näkee minut tärkeänä ja arvokkaana. Hän on siunannut minua lahjoilla ja antaa minulle mahdollisuuksia käyttää niitä lahjoja auttaakseni muita tulemaan Hänen kaltaisikseen. Ja tiedän, että Hän tekee samaa teidän jokaisen hyväksi ja jokaisen oppilaamme hyväksi.

Muutamana viime kuukautena minulla on ollut hieno kokemus tutkia pyhiä kirjoituksia keskittyen siihen, kuinka Vapahtaja näkee yksilön ja opettaa sen näkemyksen mukaisesti. Suoraan Häneltä oppiminen on muuttanut minua. Kehotan teitä hyödyntämään samaa tilaisuutta. Hän on täydellinen esikuva. On lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka Hän loi oppimiskokemuksia ja opetuksia vastatakseen yksilöllisiin tarpeisiin ja auttaakseen paremmin niitä, joita Hän opetti, ymmärtämään jumalallisia mahdollisuuksiaan.

Rakkaat ystäväni, rukoilen, että Isämme taivaassa kasvattaa edelleen yksilöllistä kykyämme nähdä kuten Hän näkee, rakastaa kuten Hän rakastaa ja toimia kuten Hän toimisi. Rukoilen, että tavoittelemme tätä lahjaa ja etsimme keinoja hankkia se tai syventää sitä. Rukoilen, että pyrimme edelleenkin saamaan Vapahtajan kuvan kasvoihimme seisoessamme oppilaidemme edessä joka päivä. Tiedän, että voimme omaksua tämän lahjan, kun etsimme Hänen apuaan. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.