Jumalan lasten kääntymys
Seminaarien ja uskontoinstituuttien vuosittainen koulutuslähetys • 13. kesäkuuta 2017
Olen innoissani saadessani osallistua tähän hartauslähetykseen tänään teidän kanssanne, jotka johdatte ja opetatte seminaareissamme ja uskontoinstituuteissamme, sekä rakkaiden puolisoidenne kanssa. Olemme tavanneet monia teistä eri puolilla maailmaa, ja te olette suurenmoisia. Uskon, että siihen on muutamia syitä. Ensinnäkin – kirkko palkkaa vain päteviä henkilöitä, jotka ovat kelvollisia saamaan temppelisuosituksen, jotka ovat osoittaneet kykyä opettaa ja jotka ovat saaneet suosituksia ja hyväksynnän eri tasoilla, myös kirkon kouluneuvottelukunnalta. Te tehtävään kutsutut opettajat ette ehkä ole käyneet yhtä tarkan seulan läpi kuin palkattu henkilökunta, mutta kokemukseni mukaan paikalliset johtajat kutsuvat seminaarin- ja instituutinopettajiksi aivan parhaat. Toiseksi – te olette syventyneet Kristuksen oppiin, jonka Nefi julistaa olevan ”ainoa ja tosi oppi Isältä ja Pojalta ja Pyhältä Hengeltä”1. Tämän opin opettamisesta saa jatkuvaa kannustusta tämän opin mukaan elämiseen, ja siksi te olette niin hyviä. Pysykää sellaisina!
Me olemme seminaariperhe! Minut kutsuttiin Honolulun vaarnan johtajaksi Havaijissa 32 vuotta sitten. Neljästä lapsestamme nuorin oli puolitoistavuotias ja vanhin 11-vuotias. Minulla oli vaativa ammatti, ja tuntui, että olimme äärirajoillamme. Sitten vaarnamme seminaarin koordinoijat tulivat luokseni ja kysyivät jonkin verran epäröiden, koska tiesivät nuoren perheemme olosuhteet: ”Luuletko, että olisi, tuota noin, mahdollista, tuota noin, että sisar Hallstrom voisi, tuota noin, opettaa seminaaria?” No, me emme olleet tottuneet kieltäytymään kirkon tehtävistä, joten vedimme syvään henkeä ja sanoimme: ”Tietenkin.”
Siitä alkoi vaativa mutta erittäin palkitseva ajanjakso perheessämme. Vaimoni Diane nousi joka arkiaamu puoli viisi valmistautumaan seminaariin kello kuudeksi. Se edellytti myös, että minä herätin lapset, autoin heitä peseytymään ja pukeutumaan, valmistin aamiaisen ja panin kaiken kuntoon siihen mennessä, kun Diane ajoi pihaan seitsemältä aamulla. Sitten minä lähdin töihin ja hän vei koululaiset kouluun.
Sellainen oli rutiinimme kahdeksan vuoden ajan, kunnes Diane kutsuttiin Nuorten Naisten johtajaksi. Viiden vuoden kuluttua seminaarin koordinaattori tuli jälleen ovellemme ja pyysi: ”Meillä on hyvin vaikea lukioluokka. Voisiko sisar Hallstrom jälleen opettaa seminaaria?” Niinpä kahdeksaan vuoteen lisättiin vielä kolme, ja tarvittiin presidentti Hinckleyn esittämä kutsu, ennen kuin vaimoni sai vapautuksen tehtävästä. Minut kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi, ja meidät lähetettiin Japaniin täyttämään ensimmäistä tehtäväämme. Te tehtävään kutsutut opettajat, varokaa siis toivomasta vapauttamista – ette koskaan tiedä, minne saatatte päätyä!
No, me muistelemme tuota rankkaa, kiireistä, hullua aikaa kiintymyksellä ja kiitollisuudella. Diane kerta kaikkiaan rakasti seminaarioppilaitaan (ja he häntä). Hän opetti seminaarissa myös jokaista lastamme sekä sisarustemme lapsia, joista yksi on nyt instituutinjohtaja ja toivoakseni osallistuu tähän lähetykseen. Lisäksi tämä tiivis opettaminen syvensi Dianen tietämystä ja todistusta evankeliumista – ja se on hyödyttänyt minua ja perhettämme suunnattomasti. Se myös ”salli” minun olla lastemme kanssa sen ainoan ajan päivästä, jolloin olin jatkuvasti saatavilla – noina arkiaamujen varhaisina tunteina. Se oli minulle merkittävä siunaus, ja uskon, että heille myös. Huomaatte siis, että suurimmista kuormistamme voi todella tulla suurimmat siunauksemme.
Olen iloinen tänään saadessani olla työtoverien seurassa, joita pidän suuressa arvossa. Koska olen kouluneuvottelukunnan ja sen toimeenpanevan komitean jäsen, tapaan kaksi kertaa kuukaudessa vanhin Kim B. Clarkin, suurenmoisen kouluasiamiehemme, ja Chad H Webbin, seminaarien ja uskontoinstituuttien erinomaisen johtajan. Teitä, jotka olette palkkatyössä tai palvelutyössä seminaareissa ja instituuteissa, johdetaan hyvin. Kuten useimmat teistä tietävät, kirkon kouluneuvottelukunnan puheenjohtajana on presidentti Thomas S. Monson, ja siihen kuuluvat myös presidentti Henry B. Eyring ja presidentti Dieter F. Uchtdorf. Neuvottelukuntaan kuuluu myös vanhin Dallin H. Oaks, joka on toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Neuvottelukunnan ja toimeenpanevan komitean jäseniä ovat myös vanhin Jeffrey R. Holland, sisar Jean B. Bingham ja sisar Bonnie L. Oscarson. Hämmästelen jatkuvasti sitä, miten tärkeänä kirkko pitää opettamista ja mitä resursseja se antaa siihen.
Saanen nyt kertoa muutamia ajatuksia teille, joilla on niin keskeinen rooli kirkon nuorten hengellisessä opettamisessa. Olen jo viitannut Kristuksen syvälliseen oppiin. Kuinka tämä kirkko auttaa jäseniään ymmärtämään tämän opin ja elämään sen mukaan? Toinen tapa esittää tämä kysymys on: ”Mitä asioita Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon apostolit tähdentävät?”
Yksi tapa oppia, mitä nämä tärkeät asiat ovat, on ymmärtää, mitä on ”pelastuksen työ”. Ytimekkäin määritelmä pelastuksen työstä on Käsikirjassa 2. Muistakaa, että tämän kirkon käsikirjan ovat hyväksyneet ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi. Siinä sanotaan: ”Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniä lähetetään maailmaan ’tekemään työtä hänen viinitarhassaan ihmissielujen pelastamiseksi’ (OL 138:56). Tähän pelastuksen työhön kuuluu jäsenlähetystyö, käännynnäisten aktiivisena pitäminen, vähemmän aktiivisten jäsenten aktivointi, temppeli- ja sukututkimustyö sekä evankeliumin opettaminen.”2
Toinen näkemys tästä tärkeysjärjestyksestä on käsikirjan kohdassa ”Kirkon tarkoitus”. Siinä sanotaan: ”Jumala perusti Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon avuksi työssään toteuttaa lastensa pelastus ja korotus. Kirkko kutsuu kaikkia tulemaan Kristuksen luokse ja tulemaan täydellisiksi Hänessä (ks. Moroni 10:32; ks. myös OL 20:59). Kutsu tulla Kristuksen luokse koskee kaikkia, jotka ovat eläneet tai tulevat koskaan elämään maan päällä.”3
Tässä kohdassa käsikirjaa sanotaan lisäksi: ”Täyttäessään tehtäväänsä auttaa yksilöitä ja perheitä tulemaan kelvollisiksi korotukseen kirkko keskittyy Jumalan antamiin vastuualueisiin. Näitä ovat jäsenten auttaminen elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, Israelin kokoaminen lähetystyön kautta, köyhistä ja tarvitsevista huolehtiminen sekä kuolleiden pelastuksen mahdollistaminen rakentamalla temppeleitä ja suorittamalla sijaistoimituksia.”4
Näin ”pelastuksen työ” ja nämä ”Jumalan antamat vastuualueet” ovat periaatteessa samat, ja niiden tulee ohjata kaikkea, mitä teemme kirkossa, myös (ehkäpä etenkin) nuortemme opettamista.
Viime kädessä kaiken, mitä teemme – itsemme ja perheemme hyväksi sekä nykyisissä tehtävissämme – on määrä opettaa ”pelastuksen työtä” ja ”Jumalan antamia vastuualueita” auttamaan Jumalan poikia ja tyttäriä kokemaan kääntymys. Meidän tulee opettaa kuten Aaron ja hänen veljensä Ammon, Omner ja Himni – opettaa ”ilmoituksen ja profetian hengen mukaisesti” ja Jumalan voimalla, jotta monet, jotka uskovat saarnaamiseemme, kääntyvät Herraan eivätkä koskaan luovu5.
Ensimmäinen presidenttikunta onkin sanonut nuorten vanhemmille ja johtajille: ”Herra on kutsunut teidät auttamaan nuoria kokemaan kääntymyksen evankeliumiin.”6 Kun opetamme Vapahtajan esimerkin mukaan, voimme luottaa siihen, että nuoremme oppivat paljon syvällisemmällä, kääntymykseen johtavalla tavalla.
Siksi nuortemme opettaminen ei ole vain historian opettamista heille. Se on opin opettamista heille tavalla, joka innoittaa heitä toimimaan. Tehtävämme on olla ”välineenä Jumalan käsissä”7, jotta he paitsi kuulisivat, he myös tuntisivat, ja jotta he sitten toimisivat. Tehtävämme on ”opettaa ja rakentaa [toisiamme]”8, jotta sitoutuisimme ”toimimaan kaikessa pyhyydessä”9. Tehtävämme on opettaa ”parannukseen johtavaa uskoa”10.
Kuinka tämäntyyppinen opettaminen toteutuu parhaiten? Herran kirkossa vakiinnutettu malli on, että me olemme täysin mukana Jumalan palvelemisessa julkisesti, perheessä ja henkilökohtaisesti. Saanen käsitellä kutakin niistä laajemmin.
Jumalan palveleminen julkisesti
Palvelemme Jumalaa julkisesti, kun kokoonnumme yhteen Jumalan lapsina, veljinä ja sisarina, pyhien yhteisönä. Nämä kokoukset ovat toisinaan suuria, kuten vaarna- tai jopa yleiskonferenssi, tai toisinaan pieniä, kuten koorumin tai Nuorten Naisten tai Apuyhdistyksen kokous tai seminaari- tai instituuttiluokka. Hartauskokouksemme tänään on Jumalan palvelemista julkisesti. Jokaisessa näistä kokouksista me rukoilemme, me opetamme, me todistamme ja me rakennamme – ja sen kaiken tarkoituksena on lisätä ymmärrystämme taivaallisesta Isästämme, Jeesuksesta Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Sitten meillä on vastuu kääntää tuo yhä lisääntyvä tieto viisaudeksi – pienentää jatkuvasti kuilua sen välillä, mitä tiedämme ja kuinka elämme.
Temppelipalvelus on julkisen Jumalan palvelemisen pyhä muoto, koska siihen liittyy suoraan toimituksia ja liittoja, jotka yhdistävät meidät jumaluuteen. Kuinka hyvin olette yhteydessä temppeliin ja liittoihinne? Käytättekö säännöllisesti tätä Jumalan julkisen palvelemisen pyhää muotoa vahvistaaksenne tietämystänne ja viisauttanne? Autatteko niitä, joita opetatte, olemaan yhteydessä temppeliin? Kannustatteko nuoriamme olemaan kelvollisia saamaan rajatun käytön temppelisuosituksen ja käyttämään sitä siellä, missä se on maantieteellisesti mahdollista? Osallistuminen pelastuksen työhön etsimällä sukulaisten nimiä ja menemällä temppeliin kasteelle ja konfirmoitavaksi omien esivanhempien puolesta tuo heille tilaisuuksia saada hengellistä ohjausta.
Jumalan julkisen palvelemisen kokouksista tärkein – ainakin temppelin ulkopuolella – on sakramenttikokous. Sen kunnioittavan toiminnan lisäksi, josta useimmat kirkon kokoukset koostuvat, tämä jumalanpalvelus keskittyy sakramentin elävään toimitukseen. Aloittaessamme ja päättäessämme kokouksia ja etenkin valmistautuessamme pyhään sakramenttiin me laulamme ja me rukoilemme. Otammeko niihin täysin osaa? Onko mielemme ja sydämemme niissä vai jossakin muualla? Onko älypuhelimemme pois päältä vai tekstaammeko ja tviittaammeko (tai meidän vanhempien ihmisten kohdalla, käytämmekö sähköpostia) toimituksen aikana tai jossakin vaiheessa kokousta? Kun puhujat puhuvat, etenkin jos he ovat vähemmän taitavia puhujia, katkaisemmeko me ylimielisesti yhteyden heihin ajatellen: ”Olen kuullut tämän kaiken ennenkin”?
Jos syyllistymme johonkin näistä virheistä, niin silloin me vähennämme Hengen mahdollisuutta olla yhteydessä meihin – ja kenties poistamme sen kokonaan. Ja sitten ihmettelemme, miksi emme rakennu sakramenttikokouksessa ja muissa kirkon kokouksissa.
Jumalan palveleminen julkisesti on loistava mahdollisuus meille kaikille, myös nuorille, saada apua kääntymyksen polullamme.
Jumalan palveleminen perheessä
Jumalan palvelemisen julkisesti pitäisi edistää Jumalan palvelemista perheessä. Vuonna 1999 ensimmäinen presidenttikunta neuvoi vanhempia ja lapsia ”asettamaan perherukouksen, perheillat, evankeliumin opiskelun ja opettamisen sekä perheen tervehenkisen toiminnan etusijalle. Olivatpa muut pyyteet tai toiminnat miten kelvollisia ja asiallisia tahansa, niiden ei saa sallia syrjäyttää Jumalan antamia velvollisuuksia, jotka vain vanhemmat ja perheet voivat asianmukaisesti täyttää.”11 Tietenkin näitä samoja periaatteita ovat toistuvasti opettaneet monet kirkon johtajat lukemattomin tavoin monien vuosien kuluessa.
Me elämme kiireisessä maailmassa. Matkustaessani kaikkialla kirkossa kysyn joskus kahden kesken paikallisilta johtajilta – ja he ovat hyviä myöhempien aikojen pyhiä – pitävätkö he perherukoukset ja perheillat? Tutkivatko he evankeliumia perheenä? Saan usein vastaukseksi nolostuneen ilmeen ja selityksen: ”Olemme niin kiireisiä. Lastemme aika kuluu miltei täysin koulun ja harrastusten, soittotuntien, muiden harjoitusten ja kavereiden parissa sekä kirkon toiminnoissa. Puolisoani ja minua työllistävät työ, kirkko ja muut tehtävät. Olemme harvoin yhdessä perheenä.” Ensimmäisen presidenttikunnan neuvon sisältämä ajatus on, että jos olemme jopa hyviä asioita tehdessämme niin kiireisiä, ettei meillä ole aikaa välttämättömiin asioihin, niin meidän täytyy löytää ratkaisuja.
Kun lasten kasvattajina ovat kääntymyksen kokeneet vanhemmat, jotka ovat vakiinnuttaneet mallin Jumalan palvelemisesta perheessä, lapset tuntevat todennäköisemmin Pyhän Hengen vaikutuksen ollessaan nuoria ja sitten noudattavat tätä vanhurskasta esimerkkiä ainaisesti. Silloin opettamisemme kirkon piirissä asettuu oikealle paikalleen tukijärjestelmäksi tuolle perheessä tapahtuvalle opettamiselle.
Sen lisäksi että me nuorten opettajat palvelemme Jumalaa jatkuvasti ja tehokkaasti omassa perheessämme, meidän pitää sopivalla ja hienotunteisella tavalla edistää Jumalan palvelemista oppilaidemme perheissä. Jotkut tulevat perheistä, joissa sellaiset käytännöt ovat jo paikallaan, ja te voitte yksinkertaisesti olla sivussa ja kannustaa ääneti. Toisten kohdalla niin ei tapahdu monista eri syistä – toisaalta oppilas saattaa olla ainoa kirkon jäsen perheessään (tai ainoa aktiivinen jäsen) tai toisaalta hän saattaa kuulua perheeseen, joka käy säännöllisesti kirkon kokouksissa mutta ei ole vielä saanut näkemystä Jumalan palvelemisen tärkeydestä perheessä. Älkää viekö kirkon johtajien ja vanhempien auktoriteettia ja vastuuta, mutta näyttäkää esimerkkiä, opettakaa vanhurskaita malleja ja auttakaa nuoriamme löytämään keinoja, joilla he voivat olla innoituksen lähteenä perheelleen luoden tapoja palvella Jumalaa perheessä jatkuvasti.
Jumalan palveleminen henkilökohtaisesti
Kääntymyksen kokeminen on viime kädessä henkilökohtainen asia. Jumalan palveleminen julkisesti johtaa Jumalan palvelemiseen perheessä, mikä johtaa Jumalan palvelemiseen henkilökohtaisesti. Siihen sisältyvät henkilökohtainen rukous, henkilökohtainen evankeliumin tutkiminen ja oman jumalasuhteen henkilökohtainen pohtiminen. ”Sillä kuinka ihminen tuntee isännän, – – joka on hänelle vieras ja on kaukana hänen sydämensä ajatuksista ja aikeista?”12
Vanhin D. Todd Christofferson on sanonut: ”Syy, miksi on tärkeää, että ihmisellä on pyhyyden tajua, on yksinkertaisesti se, että jos hän ei arvosta pyhiä asioita, hän kadottaa ne. Kunnioituksen tunteen puuttuessa hänestä tulee asenteeltaan yhä välinpitämättömämpi ja käytökseltään yhä löyhempi. Hän ajelehtii poispäin kiinnitysköysistä, jotka hänen Jumalan kanssa solmimansa liitot voisivat tarjota. Hänen tunteensa siitä, että hän on tilivelvollinen Jumalalle, heikkenee ja jää sitten unohduksiin. Sen jälkeen hän välittää vain omasta mukavuudestaan ja hillittömien halujensa tyydyttämisestä. Lopulta hän alkaa halveksia pyhiä asioita, jopa Jumalaa, ja sitten hän alkaa halveksia itseään.”13
Olemme oppineet ymmärtämään, että paras hengellisen menestyksen ennustaja (mittapuina asettaminen Melkisedekin pappeudessa, endaumentin saaminen, lähetystyössä palveleminen, temppeliavioliitto ja vanhurskaan perheen kasvattaminen) nuoren miehen tai nuoren naisen kohdalla on se, että hän saa henkilökohtaisia hengellisiä kokemuksia nuorena – tuntee Pyhän Hengen vaikutusta. Se on enemmän kuin aktiivisuutta kirkossa. Se on aktiivisuutta evankeliumissa!
Tavoitteenne jokaisella opettamallanne oppitunnilla, jokaisessa johtamassanne keskustelussa, jokaisessa käytävätapaamisessa on, että Pyhä Henki on todellinen opettaja. Onhan Vapahtaja opettanut: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”14 Pyhällä Hengellä on kyky tehdä sanomasta henkilökohtainen jokaiselle yksilölle, jotta totuuden Henki voi valaista hänet.15 Kun siis opetamme pelastuksen työtä ja Jumalan antamia vastuualueita, me teemme sen tavalla, joka rakentaa, joka kohottaa, joka innoittaa, joka johtaa ne, joita opetamme, vahvistumaan uskossa taivaalliseen Isään sekä Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa.
Teille suurenmoisille uskonnonopettajille sanomme: Kiitos! Kiitos! Kiitos! Kirkon johtajien puolesta, kiitos! Eläkää kelvollista elämää itse, pitäkää huolta perheestänne ja palvelkaa Herraa – pitäen huolta etenkin kallisarvoisesta nousevasta sukupolvesta. Se, että olemme mukana pelastuksen työssä ja Jumalan antamissa vastuualueissa apostolisen johdon ja avainten alaisuudessa, kohottaa meitä ja motivoi meitä.
Julistan, että meillä on majesteettinen taivaallinen perintö ja kyky saada iankaikkinen elämä – ”joka lahja on suurin kaikista Jumalan lahjoista”16. Todistan suuresta Jehovasta, joka syntyi Jeesuksena, sai arvonimen Jeesus Kristus, ”voideltu”.17 Todistan Hänen verrattomasta sovituksestaan, jonka ansiosta jokainen meistä ja jokainen niistä, joita opetamme, voi voittaa maailman – selviytyä mitä vaikeimmista maallisista olosuhteista täydellistä toivon kirkkautta tuntien18. Kun meillä on palautetun evankeliumin ja palautetun kirkon siunaukset, meillä on kaikki, mitä tarvitsemme, auttamassa meitä kuulemaan, tuntemaan ja toimimaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
© 2017 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 5/17. Hyväksytty käännettäväksi: 5/17. Alkuperäisjulkaisun nimi: ”The Conversion of the Children of God”. Finnish. PD60004121 130