2023
Palvelua taiteen avulla
Kesäkuu 2023


”Palvelua taiteen avulla”, Ystävä, kesäkuu 2023, sivut 32–33.

Ystävien kesken

Palvelua taiteen avulla

Haastattelijana Gretchen Picklesimer Kinney.

Olen piirtänyt koko elämäni ajan. Kun olin pieni, piirsin koko ajan. Äiti pyysi minua kertomaan jokaisen piirtämäni kuvan tarinan. Kerroin hänelle tarinat, ja hän kirjoitti ne muistiin minulle.

Kuva
Kristin M. Yeen taidetta lapsuusvuosilta

Halusin pienestä pitäen tulla taiteilijaksi. Minusta oli ihanaa katsoa animaatioelokuvia. Halusin olla mukana tekemässä jotakin sellaista. Äitini uskoi aina minuun ja auttoi minua uskomaan, että pystyn siihen.

Harjoittelin kovasti, jotta tulisin paremmaksi taiteessa. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi moniin eri asioihin. Piirsin julisteita paikkakunnan tapahtumiin. Maalasin kauppojen ikkunoita. Maalasin julisteita. Kerran autoin oopperatalon lavasteiden maalaamisessa.

Nämä kokemukset opettivat minulle, että taide on tapa, jolla voin palvella. Minusta oli hauskaa käyttää kykyjäni muiden auttamiseen. Olin motivoituneempi, koska tein jotakin kaunista muille.

Kun kasvoin aikuiseksi, minusta tuli Disney-yhtiön taiteilija. Kokeilin uusia asioita ja kehitin kykyjä, joita en tiennyt minulla olevan. Taivaallinen Isä johdatti ja opasti minut sinne, missä minun piti olla.

Älä pelkää kokeilla uusia asioita! Sinun ei tarvitse olla paras jossakin, että voit nauttia siitä. Mieti, mitä kykyjä voit käyttää juuri nyt palvelemiseen. Kun käytämme kykyjämme taivaallisen Isän tavalla, Hän auttaa meitä kasvattamaan ja kehittämään niitä.

Liikkuvia kuvia

Kuva
esimerkki animaatiotehtävästä

Tee oma animaatio! Kun opit tämän itse, voit opettaa sitä muillekin.

  1. Leikkaa paperiliuska ja taita se kahtia.

  2. Avaa taitettu paperi. Piirrä kuva alaosaan. Kuva voi olla eläin, ihminen tai mitä tahansa haluat!

  3. Taita paperi taas. Jäljennä ensimmäinen piirroksesi, mutta tee pieniä muutoksia, jotta siitä tulee hieman erilainen.

  4. Rullaa ylempi paperi tiiviisti kynän ympärille. Siirrä sitten kynää nopeasti ylös ja alas niin että kaksi piirrosta näkyvät vuorotellen. Näyttää aivan kuin piirtämäsi kuva liikkuisi!

Kuva
kertomuksen PDF

Piirustukset Kristin M. Yeen luvalla

Tulosta