”Ötökän puremia ja siunauksia”, Ystävä, helmikuu 2024, sivut 10–11.
Ötökän puremia ja siunauksia
Carlos tarvitsi apua.
Tämä kertomus tapahtui Yhdysvalloissa.
Carlos kurtisti itselleen kulmia kylpyhuoneen peilissä. Hänen kasvonsa ja käsivartensa olivat kirkuvan vaaleanpunaiset. Aurinko oli polttanut hänen ihonsa pahemmin kuin hän luuli. Lisäksi hänellä oli käsivarsissaan ja jaloissaan paljon kutiavia ötökänpuremia. Patikointi Alkeisyhdistyksen luokan kanssa oli hauskaa, mutta nyt hänen ihoonsa sattui joka puolelle!
Carlos katsoi lattialla olevaa reppuaan. Äidin pakkaamat aurinkovoide ja hyönteiskarkote olivat yhä repussa. Hänen olisi pitänyt käyttää niitä, kuten äiti oli käskenyt. Mutta hän luuli, ettei tarvinnut niitä.
Carlos avasi kaapin ja löysi pienen pullon, jota hänen äitinsä käytti aina auringonpolttamiin. Hän hieroi geeliä kasvoihinsa. Se tuntui viileältä hänen kuumalla ihollaan.
Seuraavaksi Carlos laittoi geeliä käsivarsiinsa. Hän ei kuitenkaan löytänyt hyönteisten puremia lievittävää voidetta. Pian hän antoi periksi. Hän tarvitsi apua. Hänen täytyisi puhua äidin kanssa.
Hän löysi äidin keittiöstä. Kun äiti näki, kuinka Carlos oli palanut auringossa, hän näytti huolestuneelta. Carlos ajatteli, että äiti suuttuisi hänelle, koska hän ei ollut käyttänyt aurinkovoidetta. Niin ei kuitenkaan käynyt.
”Oletko kunnossa?” äiti kysyi. ”Sinuun varmasti sattuu.”
”Joo.” Hän riiputti päätään. ”Auttaisitko minua? Jooko?”
”Tietenkin.” Äiti johdatti Carlosin kylpyhuoneeseen. Hän katsoi kaappiin ja otti esiin pienen putkilon.
”Tämän pitäisi auttaa puremien kutinaan”, hän sanoi. Hän hieroi hieman voidetta jokaiseen puremaan.
”No niin”, äiti sanoi sulkiessaan putkiloa. ”Toivotaan, että pian helpottaa.”
”Kiitos, äiti.” Carlos katsoi lattiaan. ”Olen pahoillani, etten käyttänyt aineita, jotka pakkasit minua varten. Minun olisi pitänyt kuunnella sinua. Luulin, että tiedän itse parhaiten, mutta vain luulin.”
Äiti suukotti häntä päälaelle. ”Eipä kestä. Joskus minäkin luulen tietäväni parhaiten. Sitten taivaallinen Isä näyttää minulle, ettei asia ollut ollenkaan niin.” Hän hiljensi äänensä kuiskaukseksi. ”Aikuisetkin voivat tehdä virheitä.”
Carlos nauroi. Sitten hänen otsansa kurtistui. ”Jos olisin totellut sinua, minuun ei sattuisi nyt niin paljon.”
”Luulen, että siltä monista taivaallisen Isän lapsista tuntuu, kun he eivät tottele Häntä”, äiti sanoi. ”He toivovat, että olisivat kuunnelleet Häntä. Häneen sattuu lasten puolesta, kun heillä on kipuja, aivan kuten minäkin kärsin nyt sinun vuoksesi.”
”Mutta Hän voi auttaa heitä tuntemaan olonsa paremmaksi”, Carlos sanoi. ”Ihan niin kuin sinä autoit minua. Eikö niin?”
Äiti hymyili: ”Juuri niin! Kun teemme parannuksen, taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus voivat auttaa meitä. Sitten me voimme tehdä parempia valintoja tulevaisuudessa.”
Carloskin hymyili. Hänen auringonpolttamiinsa ja ötökän puremiinsa sattui yhä, mutta hän tiesi parantuvansa. Ja ensi kerralla hän voisi tehdä paremman valinnan!
Kuvitus Mary Sullivan