”Läpi harmaan kiven”, Nuorten voimaksi, huhtikuu 2021, s. 14–17.
Läpi harmaan kiven
Kaksi nuorta miestä Washingtonista Yhdysvalloista löysivät tavan palvella fyysisistä rajoitteistaan huolimatta.
Valokuvat kaupungeista Getty Images
Austin Nickle alkoi opiskella viittomakieltä, kun hän oli 18-vuotias. Hän alkoi käydä paikallisessa kuurojen seurakunnassa ja jopa ilmoittautui opiskelijaksi viittomakielen kurssille. Austin ei kuitenkaan ole kuuro.
”Synnyin puhevammaisena”, Austin sanoo. ”Olen pelännyt puhumista suurimman osan elämästäni änkyttämiseni ja vaikeaselkoisuuteni takia [Austin ei pysty tuottamaan selkeästi kaikkia äänteitä]. Mutta en ole ujo. Pidän sosiaalisista tilanteista, vaikka en puhukaan yhtä paljon kuin muut.”
Austinilta voi välillä kestää useita minuutteja sanoa asia, jonka muut pystyvät sanomaan muutamassa sekunnissa. Se ei kuitenkaan ole ikinä estänyt häntä pysymästä optimistisena ja osallistumasta täysillä koulussa tai kirkossa. Ja vaikka häntä saattaa joskus pelottaa, muiden silmissä hän näyttäytyy rohkeana.
”Hän on peloton”, sanoo Austinin kotiseurakunnan piispa Rodger Pickett.
”Olin hänen seminaarinopettajansa. Hän oli peloton, vaikka häntä saatettiin kiusata. Jotkut luokan muista oppilaista saattoivat hieman pyöritellä silmiään, mutta hän halusi pelottomasti osallistua, vastata, rukoilla ja tehdä muita asioita luokassa.”
Piispan sanat pitävät paikkansa. Austin ei ole vain rohkea vaan myös ystävällinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi päässyt helpolla.
Kutsu palvelemaan
Austin tiesi, että lähetystyö olisi hänelle haaste.
”Kun pohdin kokoaikaista lähetystyötä”, Austin kertoo, ”tiesin, että pystyisin palvelemaan palvelulähetystyössä, mutta kokoaikainen käännytystyö huoletti minua. Tiesin kuitenkin, että Herra kutsuisi minut palvelemaan tehtävässä, jossa minusta olisi Hänelle eniten hyötyä.”
Austinin oli vain löydettävä itselleen sopivin polku.
Eräänä sunnuntaina tuo suunta kävi hieman selvemmäksi. Austinin vaarnanjohtaja oli käymässä Austinin vaarnassa, ja Austin siunasi juuri sakramenttia. Ennen kuin hän oli saanut rukouksen päätökseen, vaarnanjohtaja ja piispa Pickett saivat molemmat saman vaikutelman.
”Katsahdimme toisiimme ja ajattelimme tismalleen samaa asiaa”, piispa Pickett kertoi. ”Hänen pitäisi oppia viittomakieltä!”
Kun piispa Pickett ja vaarnanjohtaja McCall olivat kertoneet ajatuksestaan, Austin oli helpottunut: ”En ollut enää huolissani lähetystyöhön lähtemisestä. Tiesin, että haluaisin palvella ASL [amerikkalainen viittomakieli] -lähetyssaarnaajana.”
Austin alkoi käydä paikallisessa kuurojen seurakunnassa ja ilmoittautui paikallisen oppilaitoksen viittomakielen tunneille. Hänellä ei ollut takeita tulevasta tehtävästään, mutta hän työskenteli ahkerasti ja valmistautui siihen, että Herra kenties tahtoisi hänen palvelevan ASL-lähetystyössä.
26. syyskuuta 2019 Austin sai lähetystyökutsunsa – häntä odotti kahden vuoden ASL-lähetystyö Phoenixissa Arizonassa Yhdysvalloissa.
”Olisittepa nähneet hänen ilmeensä”, piispa Pickett sanoo. ”Iloa. Puhdasta iloa. Hän viittoi ja hänen äitinsä tulkkasi, kun hän avasi sähköpostin. Hän huudahti riemuissaan ja tuuletti nyrkillään.”
”Olen innoissani”, Austin kertoo. ”On hienoa, että olemassa on niin monenlaisia tapoja palvella.”
Vanhin Austin Nickle ja hänen ensimmäinen toverinsa
”Herralla on sinulle tehtävä, jossa voit olla hyödyksi.”
Lämmin tervetulotoivotus lähetystyöhön Phoenixiin, Arizonaan!
Tutustu Donovaniin
Donovan Sorensen kärsii synnynnäisestä lihasdystrofiasta. Se on sairaus, jossa keho ei tuota riittävästi proteiinia lihasten jälleenrakentamiseen. Hän sai diagnoosin 7-vuotiaana. ”Pystyin kävelemään 11-vuotiaaksi asti”, Donovan sanoo, ”mutta sen jälkeen olen joutunut käyttämään pyörätuolia.”
Donovanilla menee paljon tavallista enemmän aikaa normaaleihin askareisiin, kuten sängystä nousemiseen, pukeutumiseen ja ruoanlaittoon.
”Olen ehdottomasti oppinut, että mitään ei voi pitää itsestään selvänä”, Donovan sanoo. ”Osaan myös arvostaa muita, joilla voi olla vielä vaikeampaa kuin minulla näiden asioiden kanssa.”
Donovanin äiti kertoo: ”Vaikka hänellä on fyysisiä rajoitteita, hän ei ole ikinä antanut terveydentilansa estää häntä saavuttamasta asioita, joita hän on päättänyt tavoitella. Hän osoittaa uskomatonta urheutta jatkuvan epävarmuuden edessä. Hänessä on hiljaista itsevarmuutta, ja hän hyväksyy erilaisuutensa.”
Donovan osallistui partio-ohjelmaan.
Lauttamatkalla Washingtonissa!
Herran huoneessa palveleminen
”Alusta asti oli selvää, että kokoaikainen käännytystyö ei olisi minulle vaihtoehto”, Donovan sanoo. ”Eikä se haitannut minua. Olin hyväksynyt sen.”
Sitten Donovan ja hänen perheensä kuulivat palvelulähetystyöstä.
”Otimme yhteyttä alueemme palvelulähetyssaarnaajien koordinaattoriin. Kerroimme hänelle, mihin pystyisin”, Donovan sanoo. ”Hän auttoi minua löytämään sopivan mahdollisuuden, minkä jälkeen hän viimeisteli järjestelyjä vaarnanjohtajani ja piispani kanssa.”
Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Donovan jo lähetti paperinsa. Pian hänet kutsuttiin palvelemaan Seattlen temppeliin Washingtonissa. Hänet erotettiin tehtävään, ja hän työskenteli sen jälkeen temppelissä viitenä päivänä viikossa.
”Olin aluksi hieman hermostunut. Tapasin temppelinjohtajan ja kirjurin viikkoa ennen aloittamistani. Minut erotettiin toimitustyöntekijän tehtävään, ja kirjuri esitteli minulle joitakin tulevista tehtävistäni. Se rauhoitti minua kovasti. Kun aloitin, minulla ei ollut mitään hätää. Rakastin jokaista minuuttia.”
Donovanin palvelemiseen liittyy kuitenkin myös uhrauksia ja haasteita.
”Aamuherätykset ovat haastavia, mutta pidän huolta, että menen aikaisin nukkumaan. Yleensä pääsen ylös aika helposti ja lähden temppeliin tekemään kaikkea, missä minua tarvitaan.” Aikaisin herääminen on kuitenkin vain yksi haasteista. Seuraava on bussipysäkki, jolta Donovan kulkee julkisella liikenteellä temppelille ja takaisin. Häneltä kuluu matkoihin kolme tuntia päivässä ja huonolla säällä joskus kauemminkin.
”Hän ei näe mitään työhön liittyvää uhrauksena”, Donovanin äiti sanoo. ”Hän menee paikalle satoi tai paistoi. Hän ei halua jättää päivääkään väliin, koska hän tietää, että ihmiset luottavat häneen ja että hänen palveluksensa on tärkeää.”
”Minusta on mukavaa saada ihmiset tuntemaan olonsa tervetulleiksi”, Donovan sanoo. ”Monet ihmiset ovat kiittäneet minua palveluksestani, ja vaikka työni voisi tehdä kuka tahansa muukin toimitustyöntekijä, minusta tuntuu hyvältä tietää, että olen omalta osaltani ilahduttanut heitä.”
Donovan ja Austin eivät ehkä palvele tavalla, jolla he olivat alun perin kuvitelleet palvelevansa, mutta kumpikin palvelee juuri Herran toivomalla tavalla – Hänen tavallaan.
Kirjoittaja asuu Washingtonissa Yhdysvalloissa.