Rukouksia uimalaseista

Lähdimme kerran isän kanssa Sigatokaan Fidžissä. Se on hieno paikka uimiseen valtameressä. Vanhempani ovat eronneet, joten äiti ei tullut mukaamme. Ennen lähtöämme äiti osti minulle violetit uimalasit. Ne olivat tietenkin vain uimalasit, mutta äiti odotti minun pitävän niistä huolta ja tuovan ne takaisin.

Toisen päivän päättyessä Sigatokassa tajusin, ettei minulla ollut uimalasejani. Pelkäsin hukanneeni ne mereen. Aivan ensimmäiseksi rukoilin, että pystyisin löytämään uimalasini. Tunsin rauhaa ja tiesin, että kaikki kääntyisi parhain päin.

Ainoa ihminen, jolle kerroin, oli veljeni. Hän ei usko Jumalaan ja arvostelee usein uskonkäsityksiäni, koska minä olen perheessämme ainoa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Hän sanoi: ”Et kyllä saa niitä takaisin.” Kerroin hänelle: ”Minä rukoilin asiasta, ja tiedän, että rukouksiini vastataan.”

Seuraavana päivänä uidessamme tähyilin vettä. Kun oli aika lähteä, en ollut vielä löytänyt uimalasejani. Hyväksyin ajatuksen, etten luultavasti löytäisi niitä, ja kiitin taivaallista Isää Hänen antamastaan lohdusta ja rauhasta.

Sitten veljeni äkkiä huusi. Hän piteli käsissään violetteja uimalaseja!

Veljeni ei vieläkään usko evankeliumiin, mutta minä olen kiitollinen lohdusta, voimasta ja varmuudesta, joita saan, kun uskon taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen.

Shreya S., Suva, Fidži