2022
Meillä jokaisella on kertomus
Toukokuu 2022


”Meillä jokaisella on kertomus”, Nuorten voimaksi, toukokuu 2022.

Lauantain iltapäiväkokous

Meillä jokaisella on kertomus

Otteita

Kuva
juliste ihmisten muotoisesta paperiketjusta

Lataa PDF-tiedosto

Ystävät, veljet ja sisaret, meillä jokaisella on kertomus. Kun löydämme kertomuksemme, me luomme yhteyden, kuulumme joukkoon sekä tulemme yhteen sukuna. – –

Tunnetko sinä oman kertomuksesi? – –

Yhdistä elävässä muistissa olevat sukulaisnimet FamilySearchin 10 miljardiin haettavissa olevaan nimeen, joita nykyään on sen verkkokokoelmassa, ja 1,3 miljardiin henkilöön FamilySearchin sukupuussa, Family Treessä. – –

Me kunnioitamme esivanhempiamme avaamalla taivaat temppeli- ja sukututkimustyön avulla ja tulemalla yhdistäväksi siteeksi sukupolviemme ketjussa. – –

Yhteyden saaminen esivanhempiimme voi muuttaa elämäämme yllättävillä tavoilla. Heidän koettelemuksistaan ja saavutuksistaan saamme uskoa ja vahvuutta. Heidän rakkautensa ja uhrauksensa opettavat meitä antamaan anteeksi ja kulkemaan eteenpäin. – –

Epäitsekäs temppelipalvelu rakkaiden hyväksi tekee Vapahtajamme sovituksen todelliseksi heille ja meille. Pyhitettyinä me voimme palata kotiin Jumalan luo yhdistettyinä perheeksi iankaikkisesti. – –

Mitä voimme tehdä nyt? – –

Kerää heidän valokuviaan ja kertomuksiaan ja tee heidän muistoistaan todellisia. Kirjaa muistiin heidän nimensä, kokemuksensa ja tärkeimmät päivämäärät. He ovat perhettäsi – perhettä, joka sinulla on ja jonka haluat. – –

Toiseksi, anna sukututkimusseikkailun olla tarkoituksellista ja spontaania. – –

Kolmanneksi, käy sivustolla familysearch.org. Lataa saatavissa olevat mobiilisovellukset. – –

Neljänneksi, auta perheiden yhdistämisessä iankaikkisesti. – –

Meillä jokaisella on kertomus. Tule löytämään omasi. Tule löytämään äänesi, laulusi ja harmoniasi Hänessä.

Tulosta