”Yritätkö elää evankeliumin mukaan ilman Jeesusta Kristusta?”, Nuorten voimaksi, helmikuu 2024.
Yritätkö elää evankeliumin mukaan ilman Jeesusta Kristusta?
Tunsin jääväni tyhjäksi kirkossa, kunnes tajusin, ettei ongelma ollut kirkko – se oli se seikka, etten keskittynyt Vapahtajaan.
Pelastuksen käsi, Michael Malm
Kun olin lukiossa, tunsin melkein aina olevani kaukana Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta. Kaikki ympärilläni näyttivät olevan paljon hengellisempiä, ja heillä oli kaikkia hienoja hengellisiä kokemuksia.
En pystynyt keksimään, mitä tein väärin. Kävin kirkossa, luin pyhiä kirjoituksia, rukoilin ja kävin temppelissä, kun seurakuntani oli suunnitellut temppelimatkoja. Mutta minusta tuntui edelleen, että minulta jäi jotakin puuttumaan.
Vasta lähetystyössäni ymmärsin, mikä puuttuva palapelin pala oli: Jeesus Kristus.
Olin keskittynyt tekemään asioita sen sijaan että olisin keskittynyt Vapahtajaan ja tulemiseen Hänen omistautuneeksi seuraajakseen.
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että vanhurskaat tottumukset ovat hyviä. Käskyjen mukaan eläminen tuo osaltaan meitä Jeesuksen Kristuksen luokse. Mutta toisinaan me takertumme ”kirkon tehtäviin” niin täysin, että otamme Vapahtajan pois juuri niistä toiminnoista, joiden tarkoituksena on tuoda meidät Hänen luokseen. Se voi saada meidät tuntemaan hengellistä tyhjyyttä.
Läsnä kirkossa, poissa Kristuksen luota
Äskettäin jotkut ystäväni, jotka jättivät kirkon, kertoivat minulle, etteivät he ole koskaan tunteneet olevansa onnellisempia ja levollisempia. Se oli minusta hyvin hämmentävää! Jos tämä on Kristuksen kirkko, kuinka niin voisi olla?
Kun kuuntelin ystävieni kokemuksia ja huolia, tajusin, ettei kirkosta lähteminen tuonut heille rauhaa vaan se, että he jättivät taakseen tehtävälistat, joita heidän oli mielestään suoritettava. Kun he olivat jättäneet kirkon, he olivat jättäneet taakseen myös hengelliset tehtävälistansa.
Mutta se ei ollut Vapahtajalla mielessään, kun Hän perusti kirkkonsa ja antoi käskynsä.
Vanhin Donald L. Hallstrom seitsemänkymmenen koorumista opetti kerran: ”Jotkut ovat alkaneet pitää aktiivisuutta kirkossa tärkeimpänä tavoitteena. Siinä piilee vaara. On mahdollista olla aktiivinen kirkossa ja vähemmän aktiivinen evankeliumissa. Saanen korostaa: Aktiivisuus kirkossa on erittäin suotava tavoite. Se ei kuitenkaan riitä.”1
On mahdollista tehdä oikeita asioita mutta täysin kadottaa syy, miksi niitä tehdään.
Vaara Kristuksen yli katsomisessa
Sisar Tracy Y. Browningilla, toisella neuvonantajalla Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, on merkittävä näkemys israelilaisista Uudessa testamentissa: ”Aivan kuten meitä nykyään, Jumalan muinaista kansaa kutsuttiin näkemään elämänsä Hänen kauttaan, jotta he näkisivät Hänet selvemmin elämässään. Mutta Vapahtajan palvelutehtävän aikaan mennessä israelilaiset olivat unohtaneet Kristuksen jumalanpalveluksessaan – –.
Tässä tilassa israelilaiset uskoivat, että lain käytännöt ja rituaalit olivat tie henkilökohtaiseen pelastukseen, ja jossakin määrin he alensivat Mooseksen lain sarjaksi sääntöjä, jotka oli annettu yhteiskunnallisen elämän hallitsemiseksi. Tämä vaati sitä, että Vapahtaja palautti evankeliumiinsa sen, mikä on keskeistä ja selkeää.”2
Toisinaan Saatana ei harhauta Kristuksen palautetun kirkon jäseniä niin että he syyllistyisivät vakaviin synteihin. Sen sijaan hän ottaa juuri ne asiat, jotka mielestämme ovat hyviä, ja saa meidät näkemään ne väärin.
Kuten presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on opettanut: ”Toisinaan uskolliset myöhempien aikojen pyhät – – alkavat perusperiaatteiden sijaan keskittyä näihin ’lisänä’ oleviin asioihin. Eli Saatana houkuttelee meitä kääntämään huomiomme pois palautetun evankeliumin yksinkertaisesta ja selkeästä sanomasta.”3
Sen sijaan että pyrkimyksemme elää evankeliumin mukaan toisivat meille rauhaa, ne voivat toisinaan johtaa stressiin ja turhautumiseen. Juuri näin Saatana haluaa meidän suhtautuvan evankeliumiin. Ellei hän voi saada meitä tekemään syntiä, hän vakuuttaa meille, että evankeliumin mukaan eläminen on liian vaikeaa, liian uuvuttavaa ja enemmän kuin missä pystymme onnistumaan.
Keskitämme todistuksemme Kristukseen
Lukiossa luulin, etten tehnyt tarpeeksi. Tuo riittämättömyyden pelko oli syynä siihen, etten tuntenut olevani yhtä hengellinen kuin ympärilläni olevat.
Vaikka tekomme voivat olla merkkejä kääntymyksestämme, emme voi antaa ulkoisen toimintamme määritellä kokonaan hengellisyyttämme. Jos teemme niin, saatamme alkaa asettaa pelastuksemme taakan omille harteillemme sen sijaan että turvaisimme Jeesukseen Kristukseen.
Presidentti Nelson on kehottanut meitä keskittymään ”lujasti Vapahtajaan ja Hänen evankeliumiinsa” 4. Tämä vie meidät hengellisistä tehtävälistoista rauhalliseen ja iloiseen kääntymykseen Hänen kirkossaan. ”Mikään ei luo Hengelle otollisempaa ilmapiiriä kuin keskittyminen Jeesukseen Kristukseen.”5