Horjumaton sitoutuminen Jeesukseen Kristukseen
Jumala kutsuu meitä heittämään vanhat tapamme ulottumattomiin ja aloittamaan uuden elämän Kristuksessa.
Viime huhtikuussa minulla oli etuoikeus vihkiä Kinshasan temppeli Kongon demokraattisessa tasavallassa. Sanat eivät riitä ilmaisemaan sitä iloa, jota uskolliset kongolaiset ja minä tunsimme nähdessämme, että temppeli vihittiin käyttöön heidän maassaan.
Ne, jotka tulevat Kinshasan temppeliin, näkevät alkuperäisen maalauksen nimeltä Kongon putoukset. Se muistuttaa ainutlaatuisella tavalla temppelissäkävijöitä horjumattomasta sitoutumisesta, jota vaaditaan, jotta voi ankkuroida itsensä Jeesukseen Kristukseen ja seurata taivaallisen Isämme suunnitelman liittopolkua. Maalauksessa kuvatut vesiputoukset tuovat mieleen käytännön, joka oli yleinen yli sata vuotta sitten varhaisten kristillisten käännynnäisten keskuudessa Kongossa.
Ennen kääntymystään he palvoivat elottomia esineitä uskoen, että esineissä oli yliluonnollisia voimia. Koettuaan kääntymyksen monet tekivät pyhiinvaellusmatkan yhdelle Kongojoen varrella sijaitsevista hyvin monista vesiputouksista, kuten Nzongon putouksille. Nämä käännynnäiset heittivät aiempia epäjumalia kuvaavat esineensä vesiputoukseen vertauskuvana Jumalalle ja muille siitä, että he olivat hylänneet vanhat perinteensä ja vastaanottaneet Jeesuksen Kristuksen. He tarkoituksellisesti eivät heittäneet esineitään tyyneen, matalaan veteen. He heittivät esineet valtavan vesiputouksen velloviin vesiin, mistä niitä ei pystyisi saamaan takaisin. Nämä teot olivat merkkinä uudesta mutta horjumattomasta sitoutumisesta Jeesukseen Kristukseen.
Ihmiset muissa paikoissa ja muina aikoina ovat osoittaneet sitoutumisensa Jeesukseen Kristukseen samankaltaisin tavoin. Ne, jotka kuuluivat Mormonin kirjan kansaan, joka tunnettiin nimellä antinefilehiläiset, ”laskivat kapina-aseensa” ja hautasivat ne ”syvälle maahan” ”[todistuksena] Jumalalle – –, etteivät he enää koskaan käyttäisi aseita”. Niin tehdessään he lupasivat noudattaa Jumalan opetuksia ja olla koskaan perääntymättä sitoumuksessaan. Tämä teko oli alkuna sille, että he ”kääntyivät Herraan” eivätkä koskaan langenneet pois.
Se, että on ”kääntynyt Herraan”, tarkoittaa sitä, että hylkää yhden toimintatavan, joka on vanhojen uskonkäsitysten sanelema, ja omaksuu uuden toimintatavan, joka perustuu siihen, että uskoo taivaallisen Isän suunnitelmaan sekä Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Tämä muutos on enemmän kuin evankeliumin opetusten älyllistä hyväksymistä. Se muovaa identiteettiämme, muuttaa ymmärryksemme elämän tarkoituksesta ja johtaa pysyvään uskollisuuteen Jumalalle. Henkilökohtaiset halut, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, että ankkuroituu Vapahtajaan ja seuraa liittopolkua, häviävät, ja niiden tilalle tulee päättäväisyys alistua taivaallisen Isän tahtoon.
Kääntymys Herraan alkaa horjumattomasta sitoutumisesta Jumalaan, ja sitten tuo sitoutuminen tulee osaksi sitä, mitä me olemme. Tämän sitoutumisen sisäistäminen on elinikäinen prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä ja jatkuvaa parannusta. Lopulta tästä sitoutumisesta tulee osa sitä, mitä me olemme, se sulautuu minäkuvaamme ja on alati läsnä elämässämme. Aivan kuten emme koskaan unohda omaa nimeämme, mitä muuta meillä sitten onkin mielessämme, niin emme koskaan unohda sitoutumista, joka on kaiverrettu sydämeemme.
Jumala kutsuu meitä heittämään vanhat tapamme ulottumattomiin ja aloittamaan uuden elämän Kristuksessa. Tämä tapahtuu, kun meissä kasvaa usko Vapahtajaan, mikä alkaa kuulemalla niiden todistusta, jotka uskovat. Sen jälkeen usko syvenee, kun toimimme tavoilla, jotka ankkuroivat meidät Häneen lujemmin.
Olisipa mukavaa, jos entistä vahvempi usko tarttuisi kuten flunssa. Silloin yksinkertainen ”hengellinen aivastus” vahvistaisi muiden uskoa. Mutta se ei toimi sillä tavoin. Ainoa tapa, jolla usko kasvaa, on se, että ihminen toimii uskossa. Nämä teot syntyvät usein muiden esittämien kutsujen innoittamina, mutta me emme voi ”kasvattaa” jonkun toisen uskoa tai turvautua yksinomaan muihin vahvistaaksemme omaa uskoamme. Jotta meidän uskomme kasvaisi, meidän täytyy tehdä uskoa vahvistavia valintoja, kuten rukoilla, tutkia pyhiä kirjoituksia, nauttia sakramentti, pitää käskyt ja palvella muita.
Kun meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen kasvaa, Jumala kutsuu meitä antamaan Hänelle lupauksia. Nämä liitot, joiksi näitä lupauksia nimitetään, ilmentävät kääntymystämme. Lisäksi liitot luovat varman perustuksen hengelliselle edistymiselle. Kun teemme valinnan mennä kasteelle, me alamme ottaa päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen ja päätämme seurata Häntä. Me lupaamme tulla Hänen kaltaisikseen ja omaksua itsellemme Hänen ominaisuuksiaan.
Liitot ankkuroivat meidät Vapahtajaan ja johdattavat meitä pitkin polkua, joka johtaa taivaalliseen kotiimme. Liittojen voima auttaa meitä säilyttämään voimallisen sydämenmuutoksen, syventämään kääntymystämme Herraan ja saamaan täydemmin Kristuksen kuvan kasvoihimme. Mutta välinpitämätön sitoutuminen liittoihimme ei takaa meille mitään. Saatamme tuntea houkutusta vältellä sitoutumista, heittää vanhat tapamme tyyneen veteen tai haudata kapina-aseemme niin, että niiden kahvat jäävät näkyviin. Mutta epäröivä sitoutuminen liittoihimme ei avaa mahdollisuutta taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen pyhittävään voimaan.
Sitoumuksemme pitää liittomme ei saa olla ehdollista tai vaihdella elämässämme muuttuvien olosuhteiden mukaan. Meidän uskollisuutemme Jumalaa kohtaan tulisi olla kuin luotettava Kongojoki, joka virtaa lähellä Kinshasan temppeliä. Tämä joki, toisin kuin useimmat joet maailmassa, virtaa tasaisesti ympäri vuoden ja tuo lähes 42 000 kuutiometriä vettä sekunnissa Atlantin valtamereen.
Vapahtaja kutsui opetuslapsiaan olemaan yhtä luotettavia ja lujia. Hän sanoi: ”Sen tähden päättäkää siis tämä sydämessänne, että teette sen mukaan kuin minä teitä opetan ja käsken.” Tämä päättäväisyys liittojemme pitämisessä mahdollistaa sen, että Jumalan lupaus kestävästä ilosta toteutuu täysin.
Monet uskolliset myöhempien aikojen pyhät ovat osoittaneet, että he ovat päättäneet pitää liittonsa Jumalan kanssa ja ovat muuttuneet pysyvästi. Saanen kertoa teille kolmesta sellaisesta henkilöstä – veli Banza Mucioko, sisar Banza Régine ja veli Mbuyi Nkitabungi.
Vuonna 1977 Banzat asuivat Kinshasassa Zairessa, joka nykyään tunnetaan nimellä Kongon demokraattinen tasavalta. Heitä arvostettiin suuresti protestanttisen kirkon yhteisössään. Heidän lahjakkuutensa ansiosta heidän kirkkonsa järjesti niin, että heidän nuori perheensä pääsi Sveitsiin opiskelemaan ja sai yliopistostipendin.
Kun he olivat Genevessä, niin kulkiessaan bussilla yliopistolle veli Banza näki usein pienen seurakuntakeskuksen, jossa luki ”Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko”. Hän mietti: ”Onko Jeesuksella Kristuksella pyhiä nykyään, myöhempinä aikoina?” Lopulta hän päätti mennä katsomaan.
Lähetysseurakunta toivotti veli ja sisar Banzan lämpimästi tervetulleiksi. He esittivät joitakin itsepintaisia kysymyksiä, joita heillä oli Jumalan luonteesta, kuten: ”Jos Jumala on henki, niin kuin tuuli, kuinka meidät on voitu luoda Hänen kaltaisikseen? Kuinka Hän voisi istua valtaistuimella?” He eivät olleet koskaan saaneet tyydyttävää vastausta, ennen kuin lähetyssaarnaajat selittivät palautettua oppia lyhyessä oppiaiheessa. Kun lähetyssaarnaajat lähtivät, Banzat katsoivat toisiaan ja sanoivat: ”Eikö tämä, mitä olemme kuulleet, ole totuus?” He jatkoivat kirkossa käymistä ja lähetyssaarnaajien tapaamista. He tiesivät, että kasteella Jeesuksen Kristuksen palautettuun kirkkoon olisi seurauksia. Heiltä evättäisiin heidän saamansa stipendi, heidän viisuminsa peruutettaisiin ja heidän olisi kahden pienen lapsensa kanssa lähdettävä pois Sveitsistä. He päättivät mennä kasteelle ja konfirmoitaviksi lokakuussa 1979.
Kaksi viikkoa kasteensa jälkeen veli ja sisar Banza palasivat Kinshasaan, ja he olivat ensimmäinen ja toinen kirkon jäsen maassaan. Geneven seurakunnan jäsenet pitivät heihin yhteyttä ja auttoivat heitä olemaan yhteydessä kirkon johtajiin. Banzoja kannustettiin odottamaan uskollisesti luvattua aikaa, jolloin Jumala perustaisi kirkkonsa Zaireen.
Samoihin aikoihin eräs toinen zairelainen vaihto-opiskelija, veli Mbuyi, opiskeli Belgiassa. Hänet kastettiin vuonna 1980 Brysselin seurakunnassa. Pian sen jälkeen hän palveli kokoaikaisessa lähetystyössä Englannissa. Ja Jumala teki ihmeitään. Veli Mbuyi palasi Zaireen, ja hänestä tuli kolmas kirkon jäsen maassaan. Vanhempien luvalla kirkon kokouksia pidettiin hänen perheensä kodissa. Helmikuussa 1986 esitettiin anomus, että kirkko saisi valtiolta virallisen aseman. Siihen tarvittiin kolmen Zairen kansalaisen allekirjoitukset. Nämä kolme onnellista anomuksen allekirjoittajaa olivat veli Banza, sisar Banza ja veli Mbuyi.
Nämä vankkumattomat jäsenet tunsivat totuuden kuullessaan sen. He tekivät kasteessa liiton, joka ankkuroi heidät Vapahtajaan. He vertauskuvallisesti heittivät vanhat tapansa vellovaan vesiputoukseen ilman minkäänlaista aikomusta hakea niitä sieltä. Liittopolku ei ole koskaan ollut helppo. Poliittinen sekasorto, epäsäännöllinen yhteydenpito kirkon johtajien kanssa ja pyhien yhteisön rakentamiseen liittyvät haasteet olisivat saattaneet saada vähemmän sitoutuneet henkilöt luopumaan. Mutta veli ja sisar Banza sekä veli Mbuyi ovat pysyneet kestävinä uskossaan. He olivat läsnä Kinshasan temppelin vihkimisessä – 33 vuotta sen jälkeen kun he olivat allekirjoittaneet anomuksen, joka johti kirkon viralliseen asemaan Zairessa.
Banzat ovat täällä konferenssikeskuksessa tänään. Heidän kanssaan ovat heidän kaksi poikaansa Junior ja Phil sekä miniät Annie ja Youyou. Vuonna 1986 Junior ja Phil olivat kaksi ensimmäistä ihmistä, jotka kastettiin kirkkoon Zairessa. Veli Mbuyi seuraa näitä kokouksia Kinshasassa vaimonsa Maguyn ja heidän viiden lapsensa kanssa.
Nämä pioneerit ymmärtävät, mikä merkitys ja mitä seurauksia on liitoilla, joiden kautta heidät on johdatettu ”tuntemaan [Herra] Jumalansa ja riemuitsemaan Jeesuksessa Kristuksessa, Lunastajassaan”.
Kuinka me ankkuroimme itsemme Vapahtajaan ja pysymme uskollisina kuten nämä ja monet kymmenet tuhannet kongolaiset pyhät, jotka ovat seuranneet heitä, sekä miljoonat muut eri puolilla maailmaa? Vapahtaja on opettanut meille, kuinka niin tehdään. Joka viikko me nautimme sakramentin ja teemme liiton taivaallisen Isämme kanssa. Me lupaamme yhdistää itsemme Vapahtajaan lupaamalla halukkaasti ottaa päällemme Hänen nimensä, muistaa Hänet aina ja pitää Hänen käskynsä. Se, että tunnollisesti valmistaudumme ja kelvollisina annamme nämä liiton lupaukset joka viikko, ankkuroi meidät Vapahtajaan, auttaa meitä sisäistämään sitoutumisemme ja kuljettaa meitä voimallisesti pitkin liittopolkua.
Kehotan teitä sitoutumaan elinikäiseen edistymiseen opetuslapseudessa. Solmikaa liittoja ja pitäkää ne. Heittäkää vanhat tapanne syviin, velloviin vesiputouksiin. Haudatkaa sota-aseenne kokonaan, älkääkä jättäkö kahvoja näkyviin. Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta se, että solmitte liittoja vakaana aikeenanne pitää ne uskollisesti kunniassa, siunaa elämäänne ikuisesti. Teistä tulee enemmän Vapahtajan kaltaisia, kun muistatte Hänet aina, seuraatte Häntä ja rakastatte Häntä suuresti. Todistan, että Hän on luja perustus. Hän on luotettava, ja Hänen lupauksensa pitävät. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.