Kunnioitamme Hänen nimeään
Liiton antaman identiteetin ja yhteenkuulumisen myötä meitä kutsutaan Jeesuksen Kristuksen nimellä.
Kun vanhemmat odottavat innokkaina lapsen syntymää, heidän vastuunaan on valita nimi uudelle vauvalleen. Kun olitte syntyneet, te saitte kenties nimen, joka on kulkenut suvussanne sukupolvien ajan. Tai ehkä teille annettu nimi oli suosittu sinä vuonna tai sillä alueella, jossa synnyitte.
Profeetta Helaman ja hänen vaimonsa antoivat pienille pojilleen Nefille ja Lehille merkitykselliset suvun nimet. Myöhemmin Helaman sanoi pojilleen:
”Minä olen antanut teille niiden ensimmäisten vanhempiemme nimet, – – jotta te nimenne muistaessanne muistaisitte heidät, ja heidät muistaessanne muistaisitte heidän tekonsa, – – että on sanottu sekä kirjoitettu, että ne olivat hyviä.
Ja nyt, poikani, minä tahdon teidän tekevän sitä, mikä on hyvää.”
Nefin ja Lehin nimet auttoivat heitä muistamaan esivanhempiensa hyvät teot ja kannustivat heitäkin tekemään hyvää.
Sisaret, asuimmepa missä tahansa, puhuimmepa mitä kieltä tahansa tai olimmepa iältämme 8- tai 108-vuotiaita, meillä kaikilla on erityinen nimi, jolla on nämä samat tarkoitukset.
”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne – –, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä ”me ensimmäisen kerran [lupasimme] olla halukkaita ottamaan päällemme Kristuksen nimen – – kastetoimituksella”. Tämän liiton kautta me lupasimme muistaa Hänet aina, pitää Hänen käskynsä ja palvella muita. Joka lepopäivä me uudistamme halukkuutemme pitää tämä liitto, kun nautimme sakramentin ja riemuitsemme jälleen kerran siunauksesta ”elää uutta elämää”.
Nimi, joka meille annettiin syntyessämme, kuvastaa yksilöllistä identiteettiämme ja antaa meille yhteenkuuluvuuden maanpäälliseen perheeseemme. Mutta kun kasteessa ”synnyimme uudesti”, meidän ymmärryksemme siitä, keitä me olemme, laajentui. ”Sen liiton tähden, jonka olette tehneet, teitä kutsutaan Kristuksen lapsiksi, – – sillä katso, – – hän on hengellisesti synnyttänyt teidät; sillä te sanotte, että teidän sydämenne on muuttunut uskon kautta hänen nimeensä; sen tähden te olette syntyneet hänestä.”
Niinpä liiton antaman identiteetin ja yhteenkuulumisen myötä meitä kutsutaan Jeesuksen Kristuksen nimellä. ”[Eikä] muuta nimeä anneta eikä mitään muuta keinoa eikä tapaa, jonka kautta pelastus voi tulla ihmislapsille, kuin vain Kristuksen, Herran Kaikkivaltiaan nimessä ja nimen kautta.”
Jeesuksen nimi tiedettiin kauan ennen Hänen syntymäänsä. Kuningas Benjaminille enkeli profetoi: ”Ja hänen nimensä on oleva Jeesus Kristus, Jumalan Poika, – – ja hänen äitinsä nimi on oleva Maria.” Myös Hänen ”lunastavan rakkauden” työstään on kerrottu Jumalan lapsille aina kun evankeliumi on ollut maan päällä – Aadamin ja Eevan ajoista nykypäiväämme asti – jotta he ”tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa”.
Viime vuonna presidentti Russell M. Nelson esitti sisarille ”profeetallisen kutsun” ”muovata tulevaisuutta auttamalla hajallaan olevan Israelin kokoamisessa”. Hän kehotti meitä lukemaan Mormonin kirjan ja ”merkitsemään jokaisen jakeen, jossa puhutaan Vapahtajasta tai viitataan Häneen”. Hän pyysi, että me päämäärätietoisesti puhumme Kristuksesta, riemuitsemme Kristuksessa ja saarnaamme Kristuksesta perheellemme ja ystävillemme. Ehkäpä olette alkaneet huomata hänen lupauksensa hedelmiä, että ”te ja he pääsette lähemmäksi Vapahtajaa. Ja muutoksia – jopa ihmeitä – alkaa tapahtua.”
Lupauksemme muistaa aina Vapahtaja antaa meille voimaa puolustaa totuutta ja vanhurskautta – olimmepa sitten suuressa ihmisjoukossa tai omassa yksinäisyydessämme, missä kukaan ei tunne tekojamme paitsi Jumala. Muistaessamme Hänet ja Hänen nimensä, jota kannamme, meillä ei ole mitään sijaa itseämme halventaville vertailuille tai määräilevälle tuomitsemiselle. Kun katseemme on kiinnitetty Vapahtajaan, me näemme itsemme sellaisina, keitä me todella olemme – Jumalan vaalimina lapsina.
Liittojemme muistaminen vaientaa maailmalliset huolet, kääntää itseluottamuksen puutteen rohkeudeksi ja antaa toivoa koettelemuksen aikoina.
Ja kun me kompastumme ja kaadumme kulkiessamme eteenpäin liittopolulla, meidän on vain muistettava Hänen nimensä ja Hänen rakastava hyväntahtoisuutensa meitä kohtaan. ”Sillä hänellä on kaikki valta, kaikki viisaus ja kaikki ymmärrys; hän käsittää kaiken, ja hän on armollinen Olento – – [niille], jotka tekevät parannuksen ja uskovat hänen nimeensä.” Totisesti kenestäkään niistä, jotka särkynein sydämin ja murtunein mielin pyrkivät toimimaan paremmin ja olemaan parempia, mikään ei kuulosta suloisemmalta kuin Jeesuksen nimi.
Presidentti Nelson on opettanut: ”Se aika on mennyttä, jolloin saatoitte olla hiljaisia ja itseenne tyytyväisiä kristittyjä. Teidän uskontonne ei tarkoita pelkästään sitä, että ilmaannutte kirkkoon sunnuntaisin. Se tarkoittaa sitä, että osoitatte olevanne tosi opetuslapsia sunnuntaiaamusta lauantai-iltaan – –. Sellaista ei ole olemassakaan kuin Herran Jeesuksen Kristuksen osa-aikainen opetuslapsi.”
Halukkuutemme ottaa päällemme Kristuksen nimi on enemmän kuin muodollista sananvaihtoa. Se ei ole passiivinen lupaus tai kulttuuriin liittyvä keksintö. Se ei ole siirtymäriitti tai nimikyltti, jota käytämme. Se ei ole lausahdus, jonka me vain laitamme hyllylle tai ripustamme seinälle. Hänen nimensä on nimi, joka on puettu yllemme, kirjoitettu sydämeemme ja uurrettu kasvoihimme.
Meidän tulisi aina muistaa Vapahtajan sovitusuhri ajatuksissamme, teoissamme ja kanssakäymisissämme muiden kanssa. Hän muistaa meidän nimemme, mutta Hän muistaa aina myös meidät. Vapahtaja julisti:
”Sillä voiko nainen unohtaa rintalapsensa, niin ettei hän säälisi kohtunsa poikaa? Kyllä, he voivat unohtaa, mutta minä en sinua unohda, oi Israelin huone.
Katso, minä olen piirtänyt sinut kätteni kämmeniin.”
Presidentti George Albert Smith opetti: ”Kunnioittakaa nimeä, jonka olette saaneet, sillä jonakin päivänä teillä on etuoikeus ja velvollisuus kertoa – – Isällenne taivaassa – –, mitä olette tehneet [sillä nimellä].”
Kuten Nefin ja Lehin huolella valittujen nimien osalta, niin voidaanko meistä sanoa ja kirjoittaa, että me olemme Herran Jeesuksen Kristuksen todellisia opetuslapsia? Kunnioitammeko me Jeesuksen Kristuksen nimeä, jonka olemme auliisti ottaneet päällemme? Olemmeko me sekä palvelijoita että todistajia Hänen rakastavasta hyväntahtoisuudestaan ja Hänen lunastavasta voimastaan?
Jokin aika sitten kuuntelin Mormonin kirjaa. Toisen Nefin kirjan viimeisessä luvussa kuulin Nefin sanovan jotakin, mitä en ollut koskaan aiemmin lukenut samalla tavoin. Läpi aikakirjansa Nefi opettaa ja todistaa ”Lunastajasta”, ”Israelin pyhästä”, ”Jumalan karitsasta” ja ”Messiaasta”. Mutta kun hän päättää kertomuksensa, kuulin hänen sanovan nämä sanat: ”Minä riemuitsen selkeydestä; minä riemuitsen totuudesta; minä riemuitsen Jeesuksestani, sillä hän on lunastanut minun sieluni helvetistä.” Kun kuulin nämä sanat, sydämeni riemuitsi, ja minun oli kuunneltava ne yhä uudelleen. Tunnistin tuon jakeen, ja se vaikutti minuun aivan kuten tunnistan oman nimeni ja se vaikuttaa minuun.
Herra on sanonut: ”Niin, siunattu on tämä kansa, joka on halukas kantamaan minun nimeäni; sillä minun nimelläni sitä kutsutaan; ja se on minun.”
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä ottakaamme ilomielin päällemme Kristuksen nimi kunnioittamalla Hänen nimeään rakkautta ja omistautumista osoittaen sekä hyviä tekoja tehden. Todistan, että Hän on ”Jumalan Karitsa, aivan niin, iankaikkisen Isän Poika”. Isän pyhän lapsen, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.