2012
Seminaarin siunaukset
Huhtikuu 2012


Seminaarin siunaukset

Kautta maailman seminaari tuo sinun kaltaisiasi nuoria lähemmäksi Jeesusta Kristusta.

Et ole yksin päätöksessäsi osallistua seminaariin. Kautta maailman sadattuhannet nuoret ottavat seminaarin osaksi elämäänsä ja menevät luokkiinsa bussilla, kanootilla, pyörällä ja monella muulla tapaa. Toiset nuoret heräävät varhain ja kulkevat pitkiä matkoja ehtiäkseen paikalle ajoissa, toiset menevät seminaariin iltaisin ja on niitäkin, jotka opiskelevat seminaaria kotona useana päivänä viikossa.

Seminaarissa käyminen edellyttää uhrauksia, mutta nuoret ympäri maailman ovat huomanneet, että seminaariin osallistuminen on jokaisen ponnistuksen arvoista. Ja niillä, jotka osallistuvat, on jotakin yhteistä: heidän seminaarikokemuksensa tuo heitä lähemmäksi Vapahtajaa ja taivaallista Isäämme.

Saamme luvattuja siunauksia

Miksi seminaari on sinulle niin tärkeä? Joitakin syitä ovat nämä myöhempien aikojen profeettojen ja apostolien lupaukset:

  • Siitä ”tulee taivaan lahja nykyajan Israelin pelastukseksi mitä haastavimmalla hetkellä”1.

  • Se auttaa ”teitä esittämään palautetun evankeliumin sanoman niille, jotka teillä on tilaisuus tavata”2.

  • Se auttaa teitä saamaan ”elintärkeää ymmärrystä totuudesta”3.

  • Seminaari ”tarjoaa suurenmoisia tilaisuuksia oppia ne opit, jotka tekevät teidät onnellisiksi. Se tarjoaa suurenmoisia tilaisuuksia kanssakäymiseen muiden itsenne kaltaisten kanssa.”4

  • ”Evankeliumin tuntemuksenne lisääntyy ja uskonne vahvistuu ja – – luotte hyviä toveruus- ja ystävyyssuhteita kaltaistenne kanssa.”5

  • Se tuo ”[hengellistä rikastumista], antaa moraalista voimaa vastustaa ympärillämme olevaa pahaa ja lisää suuresti evankeliumin opin tuntemusta”6.

  • Se on ”parhaita keinoja valmistautua lähetystyöhön”7.

Löydämme keinon osallistua

Seminaarissa käyminen tarkoittaa usein sitä, että on luovuttava jostakin mieluisasta tekemisestä, jotta on aikaa osallistua. Mutta se uhraus kannattaa tehdä. Elijah Bugayong Filippiineiltä teki tuon päätöksen viimeisenä lukiovuotenaan. Koko yläaste- ja lukioajan hän oli ollut aina luokkansa toiseksi paras. Hän oli päättänyt olla paras viimeisenä vuotenaan ja oli jopa harkinnut jättävänsä seminaarin, jota hän oli käynyt aiempina vuosina, jotta hän saavuttaisi tavoitteensa.

Sitten eräänä päivänä hänen ajatuksensa muuttuivat. ”[Katsoin] kirjoituspöytääni”, hän sanoo. ”Näin pinon kirjoja ja lähellä sitä pyhät kirjoitukseni, seminaarin muistivihkoni ja seminaarikirjan. Syvällä sisimmässäni kysyin itseltäni: ’Millä on eniten merkitystä?’”

Elijah löysi vastauksensa kohdasta Matt. 6:33: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Hän päätti osallistua uskollisesti seminaariin ja etsiä muita keinoja saada aikansa tasapainoon, jotta hän voi tehdä työtä kouluarvosanojensa eteen. Vuoden loppuun mennessä hän oli koulunsa priimus ja sai jopa stipendin yliopistoon.

Spencer Douglas Alabamasta Yhdysvalloista päätti luopua joistakin iltamenoista, jotta voisi parhaiten hyödyntää seminaarin. Kahtena ensimmäisenä seminaarivuonna hän heräsi aamuneljältä ehtiäkseen seminaariin ja kahtena viimeisenä vuonna hän heräsi aamuviideltä. Hän sanoo: ”En voinut osallistua moniinkaan myöhäisillan toimintoihin ystävieni kanssa, koska minun piti mennä ajoissa nukkumaan. Muuten en olisi pystynyt seuraavana aamuna osallistumaan ja oppimaan kunnolla.” Spencerin kohdalla kyse ei ollut vain luokkaan ilmaantumisesta vaan myös hereillä pysymisestä ja oppimaan valmistautumisesta.

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Vaikka jokin asia on hyvä, se ei yksin ole riittävä syy sen tekemiseksi. Niiden hyvien asioiden määrä, joita voimme tehdä, ylittää reilusti niihin käytettävissä olevan ajan. Jotkin asiat ovat parempia kuin hyviä, ja ne ovat niitä, jotka tulisi asettaa ensimmäiseksi elämässämme.”8 Se on tärkeä neuvo muistaa, kun päätät, kuinka tärkeälle sijalle asetat seminaarin aikataulussasi.

Valmistaudumme lähetystyöhön

Seminaari palvelee myös erinomaisena valmistautumisena lähetystyöhön, jota tulet tekemään – jäsenlähetyssaarnaajana nyt ja myös, jos palvelet kokoaikaisena lähetyssaarnaajana tulevaisuudessa. Franco Huamán Curinuqui Perusta tietää, että hänen pyhien kirjoitusten tutkimisensa seminaarissa on auttanut häntä valmistautumaan lähetystyöhön.

Hänen mielestään tämä valmistautuminen on sen arvoista, että kannattaa herätä seminaariin neljältä aamulla, kulkea kanootilla tulvakuukausien aikana ja rämpiä sitten mudassa päästäkseen luokkaan. Hän sanoo: ”Haluan suorittaa seminaarin ja aloittaa instituuttikurssit, jotta olen valmistautunut lähetystyöhön. Aion kasvaa edelleen kirkossa.” Seminaari on hänelle tärkeä, koska hän saa tietoa pyhistä kirjoituksista ja opettelee ulkoa tärkeitä jakeita, jotka auttavat häntä olemaan parempi lähetyssaarnaaja.

Siunauksia elämän kaikilla osa-alueilla

Kun nuoret ympäri maailman pyrkivät käymään seminaarissa, he saavat voimaa paljon muustakin kuin pelkästään pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Cameron Lisney Englannista huomasi, että häntä siunattiin hänen elämänsä kaikilla osa-alueilla. ”Seminaari auttaa asioiden hengellisessä puolessa ja sen lisäksi se auttaa myös koulussa ja opiskelussa”, Cameron sanoo.

Hän sanoo, että ”varhainen alku päivälle saa aivot käyntiin. Jotkut ystävistäni sanovat, ettei heillä ole aikaa osallistua – no, tuskinpa kukaan on kuudelta aamulla kertaamassa matematiikkaa, vai mitä?” Kun opiskelee, ”Herra auttaa kokeissa, ja jos käy seminaaria, Hän auttaa vielä enemmän”, Cameron sanoo.

Tietenkin seminaari on auttanut Cameronia myös vahvistamaan todistustaan. Hän sanoo: ”Todistukseni sai alkunsa seminaariohjelmasta. Nuorena 14-vuotiaana minulla oli todella vaikeuksia evankeliumin kanssa. En nauttinut kirkosta ja aloin tehdä asioita, joita minun ei olisi pitänyt. Oli kyse vain kuukausista, kun olisin luovuttanut kokonaan.” Mutta kun eräs ystävä kutsui Cameronin osallistumaan seminaariin, hän päätti lähteä ystävänsä mukaan. Silloin hän alkoi saada runsaasti siunauksia.

”Aloin jälleen tuntea Hengen”, Cameron sanoo. ”Aloin olla tarkkaavaisempi kirkossa ja osallistuin pyhäkouluun ja pappeusoppiaiheisiin. Siitä tuli helpompaa, ja aloin tuntea itseni onnellisemmaksi. Sain viimein omakohtaisen todistuksen evankeliumista.” Käytyään kaksi kuukautta seminaarissa Cameron kävi piispan puheilla, ja hänet asetettiin opettajaksi Aaronin pappeudessa.

Cameron tietää, että seminaari auttaa häntä pysymään lujana maailman kiusauksia vastaan. ”Seminaarin jatkuessa”, hän sanoo, ”olen huomannut, että minun on helpompaa selviytyä maailman tuomista haasteista . On aika vaikeaa olla nuori maailmassa, jossa elämme – synti ympäröi meitä joka puolelta. Minä todistan sinulle, että jos osallistut seminaariin, löydät voimaa puolustautua syntiä vastaan. Seminaari luo hengellisen kilven suojaksesi. Tielleni on tullut monia erilaisia koettelemuksia ja kiusauksia, ja seminaarista on ollut valtavasti apua niin että olen pysynyt kaidalla ja kapealla polulla.” 

Vahvistamme toisiamme

Seminaarin ansiosta voit kokoontua yhteen muiden teini-ikäisten kanssa, joilla on samat uskonkäsitykset. Vika Tšelyškova Venäjältä sanoo: ”Minua innoittavat samanhenkiset ihmiset, joilla on samanlaiset moraalin tasovaatimukset ja jotka uskovat Jumalaan kuten minä.” Hän lisää: ”Jos minulla on kysymyksiä, voin keskustella niistä seminaarinopettajani ja muiden oppilaiden kanssa. Voin kertoa ajatuksistani ja todistuksestani muille vahvistaakseni omaa uskoani ja muiden uskoa. Lukemalla yhdessä pyhiä kirjoituksia ja pohtimalla niiden hengellistä sisältöä me pääsemme lähemmäksi Jumalaa ja toisiamme.”

Ksenia Gontšarova Ukrainasta on nähnyt samankaltaisia tuloksia. Hän sanoo: ”Kun kerromme omista kokemuksistamme toisillemme, meistä tulee vahvempia ja me ymmärrämme paremmin pyhiä kirjoituksia. Kun puhumme oppiaiheiden aikana oman elämämme esimerkeistä, huomaan, miten evankeliumi toimii omassa elämässäni ja muiden elämässä.”

Opimme tuntemaan taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta

Eräältä nuorten ryhmältä kysyttiin äskettäin, kuinka seminaari on ollut heille siunaukseksi. Heidän vastauksistaan käy ilmi eräs merkittävä teema – että seminaari auttaa heitä pääsemään lähemmäksi taivaallista Isää ja Vapahtajaa. Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Kaikki aiheet, joita opiskelette seminaarissa, ovat tärkeitä. Keskittyessänne joka vuosi yhteen pyhään kirjaan te keskitytte ennen kaikkea Herraan Jeesukseen Kristukseen.”9

Näin muutamat teini-ikäiset kertovat, kuinka seminaari on tuonut heitä lähemmäksi Jeesusta Kristusta:

  • ”Olen saanut tietää, mitä Vapahtaja tekee hyväkseni, kun olen lukenut kaikkia niitä monien profeettojen kirjoituksia ja ymmärtänyt, kuinka tärkeä minä olen Hänelle. Ymmärrän, että Hän on rakastanut minua niin paljon, että Hän on kuollut ja kärsinyt tuskieni vuoksi.”

  • ”Seminaari on hieno tapa aloittaa päiväni. Olenpa kuinka väsynyt tahansa, tunnen Hengen ja saan vahvistusta, niin että kun päivän aikana tulee eteen vaikeita asioita, tiedän epäilyksettä, että Vapahtajani rakastaa minua, ja tunnen suurempaa varmuutta puolustaa sitä, mikä on oikein.”

  • ”Olen käännynnäinen kirkossa. Aloin käydä seminaarissa ennen kuin edes menin kasteelle. Ilman seminaaria en tiedä, olisinko mennyt lainkaan kasteelle. Ilman seminaaria minulla ei olisi Vapahtajaa elämässäni juuri nyt enkä tietäisi, että voin saada anteeksi syntini. Elämässäni ei oikeastaan koskaan ollut taivaallista Isää tai Jeesusta Kristusta. Seminaari on auttanut minua löytämään Heidät ja saamaan Heidät ikuisesti osaksi elämääni ja tulevien lasteni elämää.”

  • ”Seminaarissa käyminen joka päivä on auttanut minua pääsemään lähemmäksi Herraani ja Vapahtajaani Jeesusta Kristusta, kun olen saanut tietoa Hänen opetuksistaan, Hänen suuresta rakkaudestaan minua kohtaan ja siitä, kuinka voin palata elämään Hänen luonaan.”

  • ”Kun olen seminaarissa, löydän pyhistä kirjoituksista syvällisempää merkitystä. Omalta osaltaan se muistuttaa minua joka aamu siitä, että olisin Kristuksen kaltainen päivittäisissä toimissani.”

  • ”Seminaari on opettanut minua lukemaan pyhiä kirjoituksia ja paitsi nauttimaan siitä myös huomaamaan, kuinka voin soveltaa lukemaani käytäntöön. Olen oppinut oppeja ja periaatteita, jotka ovat auttaneet vahvistamaan todistustani rakastavasta taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta, ja ne pysyvät mukanani loppuelämäni ajan.”

Kun seminaariin osallistuminen tuo niin monia siunauksia, on helppoa nähdä, miksi nuoret ympäri maailman asettavat sen tärkeälle sijalle aikataulussaan.

Viitteet

  1. Boyd K. Packer, Teach the Scriptures, puhe kirkon koululaitoksen kasvattajille, 14. lokakuuta 1977, s. 3.

  2. L. Tom Perry, ”Riman nostaminen”, Liahona, marraskuu 2007, s. 48.

  3. Richard G. Scott, ”Toteuttakaa kaikki mahdollisuutenne”, Liahona, marraskuu 2003, s. 42.

  4. Gordon B. Hinckley, ”Pysykää totuudessa ja olkaa uskollisia”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 97.

  5. Gordon B. Hinckley, ”Uskon kautta mahdollinen ihme”, Valkeus, lokakuu 1984, s. 101.

  6. Gordon B. Hinckley, ”Kirkon tila”, Valkeus, heinäkuu 1991, s. 55.

  7. Ezra Taft Benson, ”Meidän tehtävämme on kertoa evankeliumista”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 155. vuosikonferenssista, s. 6.

  8. ”Hyvä, parempi, paras”, Liahona, marraskuu 2007, s. 104. 

  9. David A. Bednar, ”Conclusion and Testimony”, Welcome to Seminary 2010–2011, seminary.lds.org/welcome.

Valokuvakuvitus kirkon koululaitoksen luvalla; kuvitus Scott Greer

Valokuvakuvitus Christina Smith

Oikealla: valokuva seminaarin päättäneistä Provossa Utahissa, MAP-kirkon arkistojen luvalla

Tulosta