Kunnes taasen kohdataan
Näkeekö Hän minut?
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Daniel juoksi pihalle ja kysyi minulta: ”Jos katson ylös taivaaseen ja hymyilen, hymyileekö Jumala minulle takaisin?”
Se tapahtui Danielin ensimmäistä leikkikoulupäivää edeltävänä aamuna. Hän oli vähän huolissaan leikkikouluun menosta. Halusin varmistaa, että hän tunsi olevansa valmis kohtaamaan ”todellisen maailman” haasteet. Kerroin Danielille, että ikävöisin häntä kovasti, kun hän olisi poissa. Vakuutin hänelle, että vaikka en voinutkaan olla hänen kanssaan leikkikoulussa, hänen ei koskaan tarvitsisi tuntea pelkoa tai yksinäisyyttä, sillä hänen taivaallinen Isänsä huolehtisi hänestä. Muistutin häntä, että hän voi rukoilla milloin vain, missä vain, ja että Jumala kuulisi häntä aina.
Hädin tuskin viisivuotias Daniel kuunteli hyvin tarkkaavaisena, kun puhuin. Hetken pohtimisen jälkeen hän kysyi: ”Näkeekö Hän minut, kun olen kotona?”
”Kyllä”, vakuutin hänelle.
”Näkeekö Hän minut, kun olen ulkona?” hän kysyi.
”Kyllä, Hän näkee sinut aina”, vastasin.
Daniel juoksi innoissaan saman tien takapihalle. Seurasin hänen kannoillaan. Daniel katsoi ylös pilvettömälle siniselle taivaalle ja kysyi: ”Jos katson ylös taivaaseen ja hymyilen, näkeekö Hän minut ja hymyileekö Hän minulle takaisin?”
Olin aivan sanaton, koska tunsin palan nousevan kurkkuuni ja sydäntäni riipaisi. Nyökkäsin: ”Kyllä!”
Daniel tutkaili edelleen taivasta, tällä kertaa silmiään siristäen. Täydellisellä lapsenuskollaan hän kysyi mietteliäänä: ”Voinko minä nähdä Hänet?”
”Et ehkä näe Häntä”, vastasin, ”mutta tiedät Hänen olevan siellä, koska voit tuntea Hänen hymynsä sydämessäsi.”
Daniel katseli taivasta hymyillen. Hänen enkelimäiset kasvonsa näyttivät rauhallisilta, joten tiesin, että hän tunsi sen jumalallisen hymyn syvällä sielussaan.
Lasten suusta saamme kuulla paljon puhtaasta uskosta – siitä uskosta, josta toivomme heidän pitävän kiinni ikuisesti. He huomaavat väistämättä, että vaikka elämä on hyvää, se on joskus rankkaa. Me rukoilemme, että heidän uskonsa tukisi heitä.
Kun minulla on vaikeata omassa elämässäni, muistan Danielin esimerkin. Kaikella sillä lapsenuskolla, jonka aikuinen pystyy haalimaan kokoon, minäkin katson tutkaillen taivasta ja kysyn: ”Näkeekö Hän minut?” Sitten pohdin hiljaa Danielin tavoin: ”Voinko minä nähdä Hänet?” Kun ajattelen Hänen lempeiden armotekojensa runsautta omassa elämässäni, Pyhä Henki vahvistaa, että olen todella tuntenut taivaallisen Isän rakkauden. Uskoni uudistamana ja toivon innoittamana tunnen Hengen vahvistavan minulle, että voin aina tuntea sen.
Valokuvakuvitus Welden C. Andersen; tausta Craig Dimond