Pioneereja jokaisessa maassa
Meksiko esittäytyy vaikeuksista vahvuuteen
Myöhempien aikojen pyhät Meksikossa rakentavat oman uskon perintönsä varaan tuodakseen maahansa upean tulevaisuuden.
Marraskuun 6. päivänä 1945 rukouksiin saatiin vastaus, kun ensimmäinen joukko meksikolaisia myöhempien aikojen pyhiä saapui Mesan temppeliin Arizonaan Yhdysvaltoihin saamaan temppelitoimitukset omalla kielellään. José Gracia, silloinen Monterreyn seurakunnan johtaja, sanoi: ”Me olemme tulleet tekemään suurta työtä omasta puolestamme ja isiemme puolesta. – – Jotkut meistä ovat ehkä tehneet uhrauksia, mutta niitä ei ole tehty turhaan. Me riemuitsemme siitä, että olemme tehneet ne.”1
Seurakunnanjohtaja Gracia ja muut temppeliin matkustaneet kulkivat niiden varhaisten meksikolaisten myöhempien aikojen pyhien pioneerien jalanjäljissä, jotka olivat samalla tavoin tehneet uhrauksia palautetun evankeliumin puolesta.
Perustan luominen
Meksikossa – vuorten, erämaiden, viidakkojen ja ihastuttavien rantojen maassa – asui muinoin kauniita temppeleitä ja kaupunkeja rakentavia kansoja. Vuosisatojen saatossa meksikolaiset rakensivat lujan uskon ja rukouksen perustan, joka on auttanut heitä kestämään vaikeita aikoja.
Kun pyhät vakiinnuttivat kirkkoa Utahissa, meksikolaiset tekivät työtä rakentaakseen yhteiskuntansa uudelleen. Siihen kuului uuden perustuslain kirjoittaminen, lain, jossa kirkko ja valtio oli erotettu toisistaan. Evankeliumin sanoma tuli Meksikoon ensimmäisten lähetyssaarnaajien myötä vuonna 1876. Heillä oli mukanaan Mormonin kirjan otteita, joita he lähettivät merkittäville meksikolaisille johtohenkilöille. Kasteita seurasi pian.
Eräässä kirkon erityiskonferenssissa, joka pidettiin 6. huhtikuuta 1881, seurakunnanjohtaja Silviano Arteaga, useita paikallisia johtohenkilöitä ja apostoli Moses Thatcher (1842–1909) kiipesivät Popocatépetl-tulivuoren rinteelle. Sitten vanhin Thatcher pyhitti maan evankeliumin saarnaamiselle.
Konferenssissa seurakunnanjohtaja Arteaga piti rukouksen, ja vanhin Thatcher kertoi: ”Kyyneleet vierivät vuolaina hänen ryppyisillä kasvoillaan hänen rotunsa ja kansansa vapautuksen puolesta. – – En ole koskaan kuullut kenenkään rukoilevan vilpittömämmin, ja vaikka hän rukoili kielellä, jota en ymmärrä, tunsin silti ymmärtäväni Hengen avulla kaiken sen, mitä hän rukoili.”2
Samoihin aikoihin alueella perustettiin useita meksikolaisia seurakuntia. Desideria Yañez, iäkäs leski Hidalgon osavaltiosta, näki unen Parley P. Prattin lehtisestä Varoituksen ääni. Hän lähetti poikansa Méxicoon hankkimaan kyseisen lehtisen, joka oli juuri käännetty espanjaksi. Desideria liittyi kirkkoon vuonna 1880, ja hänestä tuli ensimmäinen Meksikossa kirkkoon liittynyt nainen.3
Siitä lähtien monet kirkon jäsenet Meksikossa pysyivät uskollisina vuosikymmeniä kestäneinä vallankumouksen, vainon, köyhyyden ja eristyneisyyden aikoina.4
Esimerkkejä uskollisista pioneereista
Yksi esimerkki tästä uskollisuudesta löytyy San Pedro Martirin seurakunnasta, joka perustettiin vuonna 1907. Varhaiset jäsenet kokoontuivat Méxicon eteläpuolella sijaitsevassa savitiilirakennuksessa. Sen oli rakentanut vastikään kastettu Agustin Haro, joka oli kutsuttu johtamaan seurakuntaa. Meksikon vallankumouksen vaikeina aikoina, jolloin ainakin miljoona meksikolaista sai surmansa, monet pyhät hakivat turvaa San Pedrosta, kun heidän osavaltioistaan tuli taistelukenttiä. San Pedron Apuyhdistyksen sisaret tekivät paljon laupeudentyötä auttaessaan näitä pakolaisia.5
Jäseniä siunattiin myös omistautuneilla johtohenkilöillä, joista yksi oli Rey L. Pratt. Hänet kutsuttiin Meksikon lähetyskentän johtajaksi vuonna 1907, ja hän palveli tehtävässään kuolemaansa asti vuonna 1931. Hän rakasti Meksikon historiaa, kulttuuria ja kansaa ja ansaitsi meksikolaisten rakkauden ja luottamuksen työskennellessään yhdessä heidän kanssaan kirkon perustuksen vahvistamiseksi maassa. Lähetysjohtaja Prattin ponnistelut syntyperäisten meksikolaisten kirkon johtohenkilöiden kouluttamiseksi osoittautuivat erityisen tärkeiksi vuonna 1926, kun Meksikossa tuli voimaan laki, jonka mukaan ulkomaalaiset eivät saaneet johtaa seurakuntia Meksikossa.6 Noihin aikoihin joukko jäseniä muodosti niin sanotun kolmannen konventin. He alkoivat kutsua omia johtohenkilöitään ja rakentaa seurakuntakeskuksia.
Perustalle rakentaminen
Arwell L. Pierce kutsuttiin Meksikon lähetyskentän johtajaksi vuonna 1942. Lähetysjohtaja Pierce hyödynsi kokemuksiaan, jotka hän oli saanut varttuessaan Chihuahuassa ja palvellessaan lähetystyössä Meksikossa, ja osoitti meksikolaisille rakkautta ja ymmärrystä opettaessaan ja vahvistaessaan jäseniä ja auttaessaan heitä yhtenäistymään. Hän myös työskenteli yhdessä kolmannen konventin jäsenten kanssa heidän ongelmiensa ratkaisemiseksi.
Yksi lähetysjohtaja Piercen tavoitteista oli auttaa jäseniä pääsemään temppeliin.7 Vuonna 1943 käynnistyivät pyrkimykset saada temppelisiunaukset entistä useampien jäsenten ulottuville. Tavattuaan paikallisia kirkon johtohenkilöitä Arizonassa Yhdysvalloissa vanhin Joseph Fielding Smith (1876–1972), joka oli tuolloin kahdentoista apostolin koorumin jäsen, sanoi: ”En näe mitään syytä sille, miksi englannin kieli olisi ainoa kieli temppeli-istunnossa.”8 Vanhin Antoine R. Ivinsia seitsemänkymmenen koorumista ja Eduardo Balderasia kirkon käännösosastolta pyydettiin kääntämään temppelitoimitukset espanjaksi. Tämä käännöstyö valmisti tietä temppelien rakentamiselle muihin maihin.9
Kun temppeliseremonia oli saatavana espanjaksi Mesan temppelissä Arizonassa ja kun kirkon presidentti George Albert Smith (1870–1951) vieraili Meksikossa vuonna 1946 ollakseen avuksi meksikolaisten pyhien yhtenäistämisessä10, kirkko alkoi kasvaa tavalla, josta aikaisemmat sukupolvet olivat voineet vain haaveilla. Uusia lähetyskenttiä ja vaarnoja perustettiin kaikkialla maassa, ja kirkon ylläpitämät oppilaitokset kannustivat hankkimaan koulutusta.
Vuonna 1964 kirkko vihki oppilaitoksen nimeltä El Centro Escolar Benemérito de las Américas. Se oli koulu, joka palveli jäsenten koulutusta koskevia, sosiaalisia, hengellisiä ja johtajuuteen liittyviä tarpeita, kunnes siitä vuonna 2013 tuli lähetyssaarnaajien koulutuskeskus.11 Koulusta valmistunut sisar Lorena Gómez-Alvarez sanoo: ”Benemérito auttoi minua löytämään kykyni ja kehittämään niitä ja saamaan sellaisen taustan ja tietämyksen evankeliumista, joka on ollut siunauksena elämässäni. Nyt se auttaa lähetyssaarnaajia viemään evankeliumin sanomaa eteenpäin. Se on edelleen siunauksena ihmisten elämässä, vain vähän eri tavalla.”12
Kasvun kausi
Méxicon aluekonferenssi vuonna 1972 oli toinen käännekohta kirkon kasvussa. Jäseniä matkusti pitkien matkojen takaa kuulemaan presidentti Harold B. Leetä (1899–1973), hänen neuvonantajiaan, muutamia apostoleja ja muita johtohenkilöitä. Tabernaakkelikuoro esiintyi siellä lisäten oman osansa hengelliseen juhla-ateriaan. Konferenssiin osallistuneet huudahtivat: ”Se on enemmän kuin olisimme voineet kuvitella mahdolliseksi – konferenssi omassa maassamme.”13
1970-luku oli jännittävää kasvun aikaa Meksikossa. Vuonna 1970 maassa oli lähes 70 000 kirkon jäsentä. Vuosikymmenen loppuun mennessä heitä oli lähes 250 000. Kolme vuotta aluekonferenssin jälkeen vanhin Howard W. Hunter (1907–1995) jakoi kolme olemassa olevaa vaarnaa ja muodosti niistä yhden viikonlopun aikana 15 vaarnaa kutsuen monia nuoria meksikolaisia jäseniä johtamaan niitä.14
Lähetystyökin kasvoi sinä aikana. Meksikon lähetyskenttä, joka perustettiin virallisesti vuonna 1879, jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1956; nykyään Meksikossa on 34 lähetyskenttää.15 Veli Jorge Zamora, joka palveli 1980-luvulla lähetyssaarnaajana Méxicon pohjoisella lähetyskentällä, on ollut todistamassa tätä kasvua. Hän muistaa lähetystyöajaltaan alueen, jossa jäsenten matka kirkolle kesti tunnin. Nyt siellä on vaarna. Hän sanoo: ”Minusta on ihmeellistä, kuinka Herra rakentaa kirkkoa huolimatta siitä, millainen maa tai kulttuuri on kyseessä.”
Temppeleitä ympäri maata
Meksikolaiset jäsenet rakastavat temppelin pelastavia toimituksia, ja he ovat halukkaita tekemään suuria uhrauksia antaen aikaansa ja varojaan voidakseen palvella siellä Jumalaa. Vähän yli sata vuotta sen jälkeen kun vanhin Thatcher pyhitti maan evankeliumin saarnaamiselle, Méxicoon rakennettiin temppeli. Vuonna 1983 pidetty avoimien ovien tilaisuus auttoi osaltaan tuomaan kirkon ulos pimeydestä Meksikossa, kun tuhannet ihmiset vierailivat temppelissä ja pyysivät lisää tietoa kirkosta. 30 vuodessa eri puolilla maata on vihitty 11 temppeliä lisää, ja yksi on rakenteilla.
Isabel Ledezma varttui Tampicossa. Hän muistaa, kuinka hänen vanhempansa sinetöitiin Mesan temppelissä Arizonassa Yhdysvalloissa. ”Matka Arizonaan kesti kaksi päivää, ja se oli hyvin kallis”, hän sanoo. ”Kun Méxicon temppeli vihittiin, matka lyheni, ja se vie nykyään autolla 12 tuntia. Nyt kun Tampicossa on temppeli, voimme käydä siellä usein.”
Limhi Ontiveros, joka palveli Oaxacan temppelin johtajana vuosina 2007–2010, sanoo: ”Ne, joilla on syvä ja pysyvä todistus evankeliumista, löytävät tavan päästä temppeliin kaikkine pitkän matkan ja kustannusten tuomine haasteineenkin. He pitävät temppeliä turvan merkkitulena.”
Sisar Ledezma lisää: ”Me tarvitsemme Hengen läsnäoloa kaupungeissamme, ja se, että meillä on täällä temppeli, auttaa siinä. Kun meillä on ongelmia, kun olemme onnettomia, temppeli on lähellä ja löydämme siellä rauhan.”
Vastoinkäymisten voittaminen
Meksikolaisilla jäsenillä on kaikille tuttuja haasteita ja kiusauksia, mutta he tietävät, että he ja muut pyhät ovat rakastavan Isän lapsia. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema eivät vaikuta siihen, kuinka he kohtelevat toisiaan.
Mendezin perhe asuu pienessä vuoristokaupungissa lähellä Oaxacan suurkaupunkia eteläisessä Meksikossa. He sanovat: ”Meillä on aikaan, rahaan ja matkaan liittyviä haasteita, mutta halu tehdä sitä, mitä Vapahtajamme haluaa meidän tekevän, kannustaa meitä voittamaan kaikki esteet.”
Gonzalo Mendez, 15, sanoo: ”Kun asuu vaarallisessa paikassa, kiusaukset voivat olla hyvin vaikeita, mutta rukouksen tuoman avun ansiosta emme koske maailman houkutuksiin ja seisomme todistajina paremmasta tavasta elää.”
Katse kohti tulevaisuutta
Evankeliumi on vakiintunut Meksikossa jo kauan sitten, mutta maassa on vielä alueita, joissa kirkko on vasta kehittymässä. Jaime Cruz, 15, ja hänen perheensä ovat ainoita kirkon jäseniä pienessä vuoristokaupungissaan Oaxacan lähellä. Hän ja hänen ystävänsä Gonzalo työskentelevät viikolla kotiopiskeluseminaarin parissa. Joka lauantai he matkustavat linja-autolla kaksi tuntia mennäkseen lähimpään seurakuntakeskukseen, jossa he osallistuvat seminaariluokkaan muiden seurakuntansa nuorten kanssa. Jaime kertoo koulutovereilleen, mitä hän oppii seminaarissa, ja vastaa heidän kysymyksiinsä. Jaimen pikkuveli Alex, diakoni, on johtaja ystäväpiirissään. Alex sanoo, että kun hän kieltää kohteliaasti ystäviään kiroilemasta tai pukeutumasta sopimattomiin vaatteisiin, he kuuntelevat häntä. Jaime ja Alex tietävät kumpikin, että pappeudenhaltijana oleminen on kunnia ja vastuullinen tehtävä. ”Tiedän, että pappeus annetaan nuorille miehille, jotta he palvelisivat muita ja saarnaisivat evankeliumia Jumalan nimen kunniaksi”, Jaime sanoo.
Äskettäisellä vierailullaan Meksikossa vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista tapasi Cancunin kaupungissa nuoria kolmesta vaarnasta. Hän kertoi ajastaan näiden nuorten parissa: ”Me näimme valon heidän silmissään ja toivon heidän kasvoillaan, ja me näimme heidän unelmansa. Ajattelin paljon sitä, kuinka upea tulevaisuus Meksikolla onkaan.”16
Kirkon kasvu Meksikossa
1901: 3 000
1945: 5 099
1954: 9 210
1965: 44 473
1975: 141 768
1985: 304 915
1995: 727 410
2005: 1 043 718
2013: 1 331 946*
*kesäkuussa 2013
Presidentti George Albert Smith vieraili Meksikossa ja auttoi jäseniä yhtenäistymään ottamalla yhteyttä kirkosta eriytyneen kolmannen konventin jäseniin.
Varhaiset jäsenet tekivät usein paljon uhrauksia evankeliumin puolesta.
Meksikolaiset jäsenet osallistuvat yhteiskunnallisiin projekteihin. Nämä jäsenet auttoivat puiden istuttamisessa vuonna 2007.
Seminaarin oppilaat Oaxacassa nauttivat yhdessäolosta.
Valokuvakuvitus Israel Gutiérrez; upotukset ylhäältä: valokuvakuvitus Craig Dimond; valokuva © Getty Images; valokuva kirkon historian kirjaston luvalla; valokuva Sally Johnson Odekirk; valokuvakuvitus Welden C. Andersen
Valokuvat kirkon historian kirjaston luvalla, ellei toisin mainita; Gary L. Kappin teos Katetut vankkurit,; valokuva Benito Juárezin muistomerkistä Sally Johnson Odekirk
Valokuvat kirkon historian kirjaston luvalla, ellei toisin mainita; valokuva palveluprojektista Jose Moras Sandoval, kopiointi kielletty; valokuva temppelistä Tamilisa Wood; valokuva maljakosta iStockphoto/Thinkstock
Vasemmalla: valokuvakuvitus Welden C. Andersen, Craig Dimond ja Israel Gutiérrez; aikajana: valokuva kirkon historian kirjaston luvalla; valokuvat © IRI; ylhäällä: kuva iStockphoto/Thinkstock; alhaalla: valokuva Daphne Junco mendez