Mamá Sefin temppelimatka
Betty Ventura, Utah, Yhdysvallat
Eräänä päivänä 1940-luvulla ollessani Meksikon lähetystoimistossa sinne tuli eräs sisar pienestä Ozumban kaupungista, joka sijaitsee Popocatépetlin juurella. Se on aktiivinen tulivuori noin 70 kilometriä Méxicosta kaakkoon päin. Me kaikki tunsimme hänet. Hänen nimensä oli Mamá Sefi.
Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat asuivat hänen pienessä savitiilitalossaan. Siellä hänellä oli aina huone valmiina pelkästään heitä varten. Alle 150-senttinen Mamá Sefi ansaitsi elantonsa myymällä hedelmiä Ozumbaa ympäröivien kaupunkien toreilla. Joka kaupungilla oli eri toripäivä, ja hän meni myymään hedelmiään jokaiselle torille.
Sinä päivänä Mamá Sefi tuli lähetystoimistoon kantaen suurta jauhopussia. Se oli täynnä tostoneja, hopeisia puolen peson kolikkoja, jotka hän oli säästänyt vuosien varrella. Jotkin kolikoista olivat Porfirio Díazin ajoilta. Hän hallitsi Meksikoa vuosina 1884–1911. Mamá Sefi oli matkustanut rahapussinsa kanssa Ozumbasta lähetyskotiin linja-auton kyydissä. Hän kertoi lähetysjohtaja Arwell L. Piercelle säästäneensä rahaa monta vuotta, jotta hän voisi matkustaa Suolajärven temppeliin saadakseen endaumenttinsa.
Hän sai luvan poistua maasta, eräs lähetyssaarnaaja lainasi hänelle matkalaukkuaan, ja me veimme hänet junaan. Lähetysjohtaja Pierce soitti jollekulle El Pasossa Texasissa olevalle henkilölle, joka tulisi junaa vastaan Yhdysvaltain rajalla ja laittaisi Mamá Sefin Salt Lake Cityyn menevään linja-autoon. Salt Lake Cityn espanjankielisen seurakunnan jäsenten oli määrä tulla linja-autoa vastaan, huolehtia hänen majoituksestaan ja auttaa häntä temppelissä.
Muutaman viikon kuluttua Mamá Sefi palasi Méxicoon ja sitten kotiinsa Ozumbaan. Hän oli tehnyt pitkän matkansa turvallisesti. Sen jälkeen hän jatkoi hedelmiensä myymistä toreilla.
Mamá Sefi ei puhunut englantia, joten kysyimme häneltä, kuinka hän oli onnistunut tilaamaan ruokaa linja-automatkallaan El Pasosta Salt Lake Cityyn – matkalla, joka kesti useita päiviä. Hän kertoi, että joku oli opettanut hänelle, miten omenapiirakka sanotaan englanniksi. Niinpä aina linja-auton pysähtyessä ruokailua varten hän tilasi omenapiirakkaa.
Koska ne olivat ainoat sanat, jotka hän osasi sanoa englanniksi, hän eli omenapiirakalla koko amerikkalaisen linja-automatkansa ajan – kumpaankin suuntaan. Mutta se ei haitannut Mamá Sefiä. Sen sijaan hän palasi kotiin kiitollisena ja säteilevänä temppelikokemuksensa ansiosta.