Tule ja seuraa minua
9.–15. joulukuuta. Johanneksen ilmestys 1–11: ”Karitsan on – – kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti”


”9.–15. joulukuuta. Johanneksen ilmestys 1–11: ’Karitsan on – – kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti’”, Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys: Uusi testamentti, 2019, 2019

”9.–15. joulukuuta. Johanneksen ilmestys 1–11”, Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys: 2019

Kuva
Kristus paimentamassa lammaslaumaa

Hyvä paimen, Del Parson

9.–15. joulukuuta

Johanneksen ilmestys 1–11

”Karitsan on – – kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti”

Lasten voi olla vaikea ymmärtää Johanneksen ilmestyksen vertauskuvallisuutta, mutta Johanneksen ilmestys sisältää myös tärkeää oppia, joka on kaunista ja yksinkertaista.

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Kuva
kerro-kuvake

Innosta kertomaan

Kehota lapsia kertomaan, miltä heistä mahtaisi tuntua, jos he näkisivät näyssä Jeesuksen Kristuksen. Selitä, että Johanneksen ilmestyksessä Johannes kuvailee näkyä, jossa hän näki Jeesuksen ja monia tärkeitä asioita menneestä ja tulevasta.

Kuva
opeta-kuvake

Opeta oppia

Nuoremmat lapset

Ilm. 3:20

Voin kutsua Jeesuksen Kristuksen elämääni.

Vertauskuva siitä, kun Jeesus seisoo ovella kolkuttamassa, voi auttaa lapsia ymmärtämään, että Hän haluaa olla heitä lähellä.

Mahdollisia toimintoja

  • Näytä kuvaa, joka on aineiston Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi tämän viikon oppimisehdotuksessa ja lue Ilm. 3:20. Kehota lapsia kuvittelemaan, että Jeesus koputtaa heidän kotinsa ovella. Päästäisivätkö he Hänet sisään? Mitä he arvelevat, että Hän sanoisi tai tekisi?

  • Kehota lapsia kertomaan sinulle tilanteista, jolloin he ovat odottaneet kotiinsa vieraaksi jotakuta, jonka näkemisestä he olivat innoissaan. Millaista oli odottaa, että se henkilö tulisi ovelle koputtamaan? Mitä jos he eivät olisi päästäneetkään häntä sisään? Lue Ilm. 3:20 ja anna lasten vuorotellen pidellä kuvaa Jeesuksesta ja olla koputtavinaan oveen. Luokan muut jäsenet voivat olla avaavinaan oven. Mitä voimme tehdä päästääksemme Jeesuksen lähellemme, vaikka emme näekään Häntä? Voisit antaa jokaiselle lapselle kuvan Jeesuksesta kotiin vietäväksi.

Ilm. 5:1–10

Jeesus Kristus on ainoa, joka on kelvollinen olemaan Vapahtajani.

Johannes oppi näyn pohjalta, että ainoastaan Jeesus Kristus (jota kuvaa karitsa) voisi olla meidän Vapahtajamme ja täyttää Isän suunnitelman (jota kuvaa sinetöity kirja).

Mahdollisia toimintoja

  • Etsi ennen oppituntia kuvia, jotka esittävät Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta tulevia siunauksia (kuten temppeli, kaste ja perheet), laita ne kirjan väliin ja kääri kirjan ympärille paperi tai naru. Kuvaile Johanneksen näkemää näkyä käyttäen muutamia jakeiden Ilm. 5:1–10 keskeisiä ilmauksia. Näytä lapsille kirjaa ja kerro, että ainoa keino kirjan avaamiseksi on löytää Jeesusta esittävä kuva, jonka olet piilottanut huoneeseen. Kun he löytävät kuvan, avaa kirja ja näytä lapsille kirjan välissä olevat kuvat. Todista, että Vapahtaja on ainoa, joka on voinut tehdä nämä asiat mahdollisiksi.

  • Esitä lyhyesti jakeissa Ilm. 5:1–10 kuvailtu näky ja kehota lapsia näyttelemään, miltä Johanneksesta ja muista on tuntunut näyn eri vaiheissa. He voisivat esimerkiksi olla itkevinään, kun kukaan ei voi avata kirjaa, tai he voisivat hurrata, kun Vapahtaja avaa sen.

Ilm. 7:9, 13–14

Jeesus Kristus auttaa minua puhdistumaan synnistä.

Johannes näki monia ihmisiä pukeutuneina vaatteisiin, jotka on tehty valkeiksi Karitsan veressä (ks. jae 14). Mieti, kuinka tämä näky voisi auttaa lapsia ymmärtämään, kuinka tärkeää meidän on tulla puhdistetuiksi synneistämme Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimalla.

Mahdollisia toimintoja

  • Näytä lapsille kastevaatteita tai muita valkoisia vaatteita ja kuvaa Jeesuksesta. Lue lapsille Ilm. 7:9, 13–14 ja pyydä heitä osoittamaan kuvaa ja vaatteita joka kerta kun he kuulevat sanan valkea. Selitä, että valkoiset vaatteet kuvaavat puhtautta ja muistuttavat meille, että Jeesus Kristus voi puhdistaa meidät virheistämme.

  • Näytä lapsille valkoista kangaspalaa ja anna heidän liata se kynällä tai tahraamalla se jollakin. Selitä, että synti tekee hengestämme likaisen. Näytä kuvaa Jeesuksesta Getsemanessa (esim. Evankeliumiaiheinen kuvakirja, nro 56), laita likainen kangas pois ja näytä heille puhdasta, valkoista kangasta. Todista, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta meistä voi tulla puhtaita.

  • Laulakaa jokin kasteesta kertova laulu, kuten ”Kasteen jälkeen” (Lasten laulukirja, s. 53), ja keskustelkaa siitä, kuinka Jeesus auttaa meitä tulemaan puhtaiksi, kun meidät kastetaan.

Kuva
opeta-kuvake

Opeta oppia

Vanhemmat lapset

Ilm. 3:20

Voin päättää antaa Jeesuksen Kristuksen kuulua elämääni.

Kuinka voit auttaa opettamiasi lapsia avaamaan sydämensä ja elämänsä Jeesuksen Kristuksen voimalle ja vaikutukselle?

Mahdollisia toimintoja

  • Kehota lapsia katsomaan kuvaa, joka on aineiston Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi tämän viikon oppimisehdotuksessa, samalla kun luet Ilm. 3:20. Auta heitä ammentamaan kuvasta merkitystä kehottamalla heitä työskentelemään pareittain ja vastaamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Miksihän Jeesus koputtaa ovella? Miksei oven ulkopuolella ole kahvaa? Mitä tarkoittaa se, että päästämme Jeesuksen omaan elämäämme?

  • Pyydä lapsia kirjoittamaan taululle erilaisia tapoja, joilla voimme ”avata oven” Jeesukselle. Mahdollisia esimerkkejä: muiden palveleminen, pyhien kirjoitusten lukeminen ja sakramentin nauttiminen.

Ilm. 5:1–10

Jeesus Kristus on ainoa, joka on kelvollinen olemaan Vapahtajani.

Luvussa Ilm. 5 kuvailtu näky opettaa, että ainoastaan Jeesus Kristus oli kelvollinen ja kykenevä suorittamaan sovituksen ja pelastamaan meidät synnistä.

Mahdollisia toimintoja

  • Kehota lapsia kertomaan tilanteesta, jolloin he tarvitsivat jonkun tekemään jotakin, mitä he eivät voineet tehdä itse. Pyydä heitä lukemaan Ilm. 5:1–10 ja katsomaan, mitä sellaista piti tehdä, minkä ainoastaan yksi henkilö voisi tehdä (selitä, että Karitsa on Jeesus Kristus ja kirja kuvaa Jumalan suunnitelmaa). Mitä sellaista Jeesus Kristus teki meidän puolestamme, mitä kukaan muu ei olisi voinut tehdä?

  • Pyydä lapsia etsimään jokin kirkon laulu tai lasten laulu, joka todistaa Jeesuksesta Kristuksesta (kuten ”Kaunoinen Jeesus”, Valkeus, lokakuu 1998, s. Y4–5). Mitä laulun sanat opettavat Jeesuksesta Kristuksesta? Kuinka tämä laulu voisi muistuttaa sitä ylistyslaulua, jota laulettiin Jeesuksesta Kristuksesta jakeissa Ilm. 5:9–10?

Ilm. 9:1–2

Evankeliumi voi auttaa minua voittamaan kiusauksia.

Savua, joka jakeessa Ilm. 9:2 pimensi ilman, voisi verrata kiusauksiin (ks. 1. Nefi 12:17).

Mahdollisia toimintoja

  • Piirrä aurinko ja synkkä pilvi ja leikkaa ne irti. Kehota lapsia lukemaan Ilm. 9:2 ja 1. Nefi 12:17 ja kirjoita synkkään pilveen, mitä savu tai sumut näissä jakeissa kuvaavat. Laita taululle synkkä pilvi ja kehota lapsia luettelemaan kiusauksia, joita heidän ikäisensä lapset kohtaavat. Laita sitten taululle aurinko ja pyydä heitä luettelemaan apuvälineitä, joita taivaallinen Isä on antanut meille voittaaksemme maailman pimeyden.

  • Kuinka lapset voivat auttaa muita, joka ovat pimeydessä hengellisesti?

Kuva
opi-kuvake

Kannusta oppimiseen kotona

Rohkaise lapsia kertomaan perheelleen, millä tavoin he voivat kutsua Vapahtajan vaikutuksen kotiinsa.

Näin kehitymme opettamisessa

Edistä kunnioitusta. Yksi tärkeä osa kunnioitusta on taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen ajatteleminen. Voisit muistuttaa lapsia kunnioittavana olemisesta laulamalla hiljaa tai hyräilemällä jotakin laulua tai näyttämällä kuvaa Jeesuksesta.

Tulosta