Seminaari
Oppi ja liitot 135–136: Yleiskatsaus


”Oppi ja liitot 135–136: Yleiskatsaus”, Oppi ja liitot, seminaarinopettajan kirja, 2025

”Oppi ja liitot 135–136”, Oppi ja liitot, seminaarinopettajan kirja

Oppi ja liitot 135–136

Oppi ja liitot 135–136

Yleiskatsaus

Luvussa OL 135 ilmoitettiin profeetta Joseph Smithin marttyyrikuolemasta ja todistettiin siitä, kuinka Herra on siunannut meitä hänen kauttaan. Josephin kuoleman jälkeen kirkon jäsenet olivat epävarmoja siitä, kuka johtaisi heitä. He saivat kuitenkin tietää, että valtakunnan avaimet olivat Brigham Youngin johtaman kahdentoista apostolin koorumin hallussa. Vähitellen pyhät matkasivat länteen Salt Lake Cityyn. Lukemattomat muut pioneerit ympäri maailman ovat osoittaneet edelleen samanlaista uskoa Herraan.

Kannusta oppilaita kertomaan ajatuksistaan: Oppilaita on helppo kannustaa kertomaan ajatuksistaan esittämällä heille kehotus ja antamalla heille mahdollisuus kertomiseen. Huomaa oppitunnin kuluessa hetkiä, jolloin voit kehottaa oppilaita pohtimaan ajatuksiaan jostakin asiasta, ja pyydä heitä sitten kertomaan tuntemuksistaan tai kirjoittamaan ne muistiin ja sitten kertomaan niistä. Ajatusten ja tuntemusten pukeminen sanoiksi voi auttaa heitä tuntemaan varmuutta todistuksen lausumisessa. Lisää tietoa siitä, kuinka Vapahtaja teki näin, on julkaisun Opettaminen Vapahtajan tavalla kohdassa ”Vapahtaja tarjosi ihmisille tilaisuuksia saada opetusta Pyhältä Hengeltä”. Esimerkki tästä on myös tämän viikon oppiaiheessa ”Oppi ja liitot 135”.

Valmistaudu opettamaan

Seuraavassa on ideoita siihen, mitä sinun voi olla tarpeen valmistella ennen kutakin oppituntia.

OL 135

Oppiaiheen tavoite: Auttaa oppilaita vahvistamaan todistustaan Joseph Smithistä Jumalan ja palautuksen profeettana.

  • Oppilaan valmistautuminen: Pyydä oppilaita pohtimaan todistustaan Joseph Smithistä palautuksen profeettana ja sitä, kuinka hänen tekonsa ovat auttaneet heitä tulemaan Jeesuksen Kristuksen luokse (ks. OL 135:3).

  • Näytettävä kuva: Profeetta Joseph Smith

  • Videot:Joseph Smith – Prophet of the Restoration” [Joseph Smith, palautuksen profeetta] (13.09, aikakoodi 0.00–3.04) tai ”Joseph Smith – palautuksen profeetta” (1.02.04, aikakoodi 55.50–59.51); ”Shall We Not Go On in So Great a Cause?” [Emmekö me jatkaisi näin suuressa asiassa?] (18.46, aikakoodi 15.52–16.28)

  • Musiikkia: Äänite ”Kunnia miehelle” (MAP-lauluja, 15)

Seuraanto presidenttikunnassa

Oppiaiheen tavoite: Auttaa oppilaita lisäämään luottamustaan siihen, että Herra ohjaa työtään myös profeetan kuoltua.

  • Oppilaan valmistautuminen: Voisit pyytää oppilaita etsimään pyhien kirjoitusten kohtia, kirkon johtohenkilöiden lausuntoja ja muita jumalallisesti asetettuja lähteitä, jotka auttavat heitä ymmärtämään, että kirkon profeetta on Herran valittu palvelija.

  • Moniste:Ketä seurata Joseph Smithin jälkeen

OL 136

Oppiaiheen tavoite: Auttaa oppilaita ymmärtämään, että taivaallinen Isä siunaa heitä, kun he pyrkivät pitämään liittonsa noudattaa Hänen käskyjään.

  • Oppilaan valmistautuminen: Oppilailla on saattanut olla monia tilaisuuksia oppia liitoista tutkiessaan Oppia ja liittoja. Pyydä heitä pohtimaan siunauksia, joita he ovat saaneet pyrkiessään tekemään liiton noudattaa Herran käskyjä ja pitämään sen.

  • Näytettävä sisältö: Kuva katetuista vankkureista, kartta pioneerien reitistä

  • Videot:The Trek Continues!” [Taival jatkuu!] (13.30, aikakoodi 5.14–11.02); ”Watched Over by God: Elizabeth Panting’s Journey to Zion” [Jumalan varjeluksessa: Elizabeth Pantingin matka Siioniin] (16.20, aikakoodi 07.50–11.16)

  • Valmisteltava aineisto: Otteita kertomuksista julkaisuissa Saints: The Story of the Church of Jesus Christ in the Latter Days, osa 2, No Unhallowed Hand, 1846–1893, 2020, s. 58–96 ja ”Pioneers” tai ”The Trek West” sivustolla ChurchofJesusChrist.org

Pioneereja jokaisessa maassa

Oppiaiheen tavoite: Auttaa oppilaita tuntemaan halua olla pioneereja ja valmistaa muille tietä seurata Jeesusta Kristusta.

  • Oppilaan valmistautuminen: Pyydä oppilaita hankkimaan tietoa esivanhemmasta, joka liittyi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, ja pohtimaan, kuinka heidän esivanhempansa päätös on siunannut heitä. Jos oppilaat ovat liittyneet kirkkoon ensimmäisten joukossa suvussaan, he voivat pohtia, miksi he päättivät seurata Jeesusta Kristusta menemällä kasteelle ja kuinka se vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Voisit pyytää oppilaita kertomaan tarinansa koko luokalle.

  • Näytettävä kuva: Käsikärryt

  • Video:LDS Women Are Incredible!” [MAP-naiset ovat uskomattomia!] (16.18, aikakoodi 2.12–3.05)

  • Moniste:Pioneereja jokaisessa maassa