Äiti taivaassa

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko opettaa, että kaikki ihmiset, miehet ja naiset, ovat taivaallisten vanhempien, taivaallisen Isän ja taivaallisen Äidin, rakkaita henkilapsia. Tämä ymmärrys juontaa juurensa pyhistä kirjoituksista ja profeetoilta saaduista opetuksista, jotka koskevat Jumalan luonnetta, suhdettamme Jumalaan sekä miesten ja naisten jumalallisia mahdollisuuksia.¹ Oppi taivaallisesta Äidistä on myöhempien aikojen pyhille ominainen ja kallisarvoinen uskonkäsitys.²

Vaikka muistiin ei ole merkitty, että Joseph Smith olisi saanut jonkin tähän oppiin liittyvän virallisen ilmoituksen, jotkut varhaiset myöhempien aikojen pyhien naiset muistivat, että Joseph opetti henkilökohtaisesti heille Äidistä taivaassa.³ Varhaisimmat julkaistut viittaukset tähän oppiin ilmestyivät pian Joseph Smithin vuonna 1844 tapahtuneen kuoleman jälkeen asiakirjoissa, joita hänen läheiset työtoverinsa ovat kirjoittaneet.⁴ Huomattavin tämän käsityksen ilmaus on Eliza R. Snow’n kirjoittamassa runossa nimeltä ”My Father in Heaven” [Isäni taivaassa], joka tunnetaan nykyään kirkon lauluna ”Taivaan Isä”. Tuo teksti julistaa: ”Taivaassako Isä yksin? / Kuinka niin mä uskoisin? / Totuus iankaikkisuuden / Kertoo: Siell on Äitikin.”⁵

Kirkon myöhemmät johtajat ovat vahvistaneet taivaallisen Äidin olemassaolon. Vuonna 1909 ensimmäinen presidenttikunta opetti, että ”kaikki miehet ja naiset ovat maailmankaikkeuden Isän ja Äidin kaltaisia ja kirjaimellisesti Jumalan poikia ja tyttäriä”⁶. Susa Young Gates, huomattava johtohenkilö kirkossa, kirjoitti vuonna 1920, että Joseph Smithin näyt ja opetukset toivat ilmi sen totuuden, että ”jumalallinen Äiti [on] rinta rinnan jumalallisen Isän kanssa”⁷. Ja vuonna 1995 julkaistussa asiakirjassa ”Perhe – julistus maailmalle” ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi julistivat: ”Jokainen [ihminen] on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja sellaisena jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä.”⁸

Profeetat ovat opettaneet, että taivaalliset vanhempamme tekevät yhdessä työtä ihmissuvun pelastukseksi. ”Me olemme osa meitä rakastavien taivaallisten vanhempien laatimaa jumalallista suunnitelmaa”, vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on opettanut.⁹ Presidentti Harold B. Lee on lausunut: ”Me unohdamme, että meillä on taivaallinen Isä ja taivaallinen Äiti, jotka välittävät meistä arvatenkin jopa enemmän kuin maanpäällinen isämme ja äitimme, ja että voimat tuonpuoleisesta tekevät taukoamatta työtä auttaakseen meitä, kun teemme kaiken, mitä voimme.”¹⁰

Myöhempien aikojen pyhät kohdistavat rukouksensa taivaalliselle Isälle Kristuksen nimessä eivätkä rukoile taivaallista Äitiä. Tässä he seuraavat Jeesuksen Kristuksen asettamaa esimerkkiä, kun Hän opetti opetuslapsilleen, että heidän ’täytyy aina rukoilla Isää minun nimessäni’¹¹. Myöhempien aikojen pyhiä opetetaan rukoilemaan taivaallista Isää, mutta kuten presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Se, että me emme rukoile taivaallista Äitiämme, ei missään tapauksessa ole hänen vähättelemistään tai loukkaamistaan.”¹² Todellakin, kuten vanhin Rudger Clawson on kirjoittanut: ”Me osoitamme kunnioitusta naiselle, kun tunnistamme hänen iankaikkisessa esikuvassaan olevan jumaluuden.”¹³

Kuten monien evankeliumin totuuksien kohdalla, meidän tämänhetkinen tietomme taivaallisesta Äidistä on rajoittunutta. Siitä huolimatta meille on annettu tarpeeksi tietoa voidaksemme arvostaa tämän opin pyhyyttä ja ymmärtääksemme jumalallisen järjestyksen, joka meille on laadittu taivaallisten vanhempien lapsina. Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että tätä järjestystä kuvastavat Paavalin sanat: ”Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista.”¹⁴ Miehet ja naiset eivät voi saada korotusta ilman toinen toistaan. Aivan kuten meillä on taivaassa Isä, meillä on taivaassa Äiti. Kuten vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Teologiamme alkaa taivaallisista vanhemmista. Korkein pyrkimyksemme on olla Heidän kaltaisiaan.”¹⁵